sunnuntai 22. elokuuta 2010

Syysvärejä & elektroniikkaa

Ihanaa! Syksy on täällä :)
Kummaa kyllä, vaikka kuinka sitä kesää aina odottaa, ja vaikka kesä onkin aivan ihanaa aikaa, niin jotenkin siihen vehreyteen ja kuumuuteen lopulta turtuu!
Aurinkoenergiaa onkin nyt talletettu runsaasti talven varalle, joten nämä kirpeät aamut, ja hämärtyvät syysillat ovat enemmän kuin tervetulleita! ( Samalla tosin palasi flunssakausi, jota meilläkin on nyt podettu kokon perheen voimin ).

Pihamaalta pelastin syystuulten riepotteleman pelargonian sisätiloihin ( sain kukkasen äidiltäni viime keväänä, ja se kasvoikin kesän aikana hurjasti).Väri on himpunverran liian kirkas makuuni, mutta tuohan se iloista väriä olkkarin nurkkaukseen.





Olohuoneen järkkään tuli pikkuinen muutos, sillä tänne siirrettiin tietokonepöytä! Vaikka olenkin aina ollut sitä mieltä, ettei olohuoneeseemme TODELLAKAAN mahdu enempää elektroniikkaa! Television rumiluksessa on jo ihan riittävästi sulattamista...sekin pitäisi sulkea kauniiseen kaappiin piiloon. Mutta pienessä asunnossa on tehtävä kompromissejä, jotta asiat toimisivat edes jollain lailla. Siirrettyämme kuopuksemme sängyn makkariimme, jouduimme luonnollisesti siirtämään ompelunurkkaukseni muualle. Kapea sivupöytä toimittaa nyt sitten työpisteen virkaa. Eikä se toisaalta olekkaan hassumpi :)





Sain myös tämän ihanan tunnustuksen Suvimarjalta!
Kiitos tuhannesti :)



Palailen jakamaan tätä tuonnempana, sillä nyt pitää valmistautua vieraiden tuloon...


Leppoisaa Sunnuntaita!
Iida Emilia

12 kommenttia:

  1. Kuinka olet saanut pelargonian pysymään noin kauniina..? Omani on mennyt jo aikoja sitten huonoksi, vaikka ne sisälle nostinkin.

    Ihanalta näyttää teillä :)

    VastaaPoista
  2. Oi kun teillä on niin kaunista. Tuo lastenhuone varsinkin! Oikea prinsessaunelma.

    VastaaPoista
  3. Hei <3

    Tietokonepöytä ei varmasti haittaa olkkarissa.
    Sinulla on taito laittaa esille vaikka mitä.

    Nätiltä ainakin noissa kuvissa näyttää.

    Ja noin hieno pelargoonia pitää ehdottomasti säilyttää.

    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista <3 Ja onnea tunnustuksesta, tämä onkin vallan hurmaava blogi :) Mukavaa sunnuntaita ja paranemisia!

    VastaaPoista
  5. Sinulla on niin kaunista täällä. Minunkin pitää käydä pihalta pelakuut sisälle, ne alkoi kukkimaan uudellen taas pienen tauon jälkeen.

    Ihanaa sunnuntaipäivä, täällä sataa vettä!

    VastaaPoista
  6. Meilläkin flunssaa, voi tätä olotilaa. Mutta teidän olkkarissa on kyllä ihana tunnelma. Meilläkin tietokone majailee olohuoneessa. Tapahtumien keskiössä siis aina bloggailen... Energisen värinen pelargoni. Minä olen lähes jo onnistunut nitistämään omat valkoiseni...

    VastaaPoista
  7. Ei näytä noin nätti tietokonepöytä lainkaan pahalta olkkarissa.

    Meilläkin on läppäri olohuoneen nurkassa, tein vanhasta Singeristä sille pöydän.

    Ihania kuvia muutenkin.

    VastaaPoista
  8. Ei lainkaan hullumpi tietokonepöytä, ihana suorastaan!!! Muutenkin niin kaunista kuvissa... <3

    Rauhallista sunnuntain jatkoa. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  9. Silmäni lepää kuvissasi. Teillä on tosi kaunista! Tunnustuksen olet ansainnut ja vaikka kaksi, onnea siitä :):)

    VastaaPoista
  10. Todella kaunista, huokaus:-)
    Mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  11. Voi kiitos teitille kaikille! :)

    Krista: En todellakaan tiedä ;) Tänä kesänä kukkani pysyivät yllättävän pitkään hyvinä. Olisiko syynä ollut, että käytin kesäkukkamultaa, joka sisältää paljon lannoitteita! Tjaa-a...en ole nimittäin ollenkaan mikään multasormi :)

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia! Ihanan pirteä pelargoni, täytyy koittaa omiakin saada viihtymään sisällä. :)

    VastaaPoista