keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Arpaonnea ja vähän epäonneakin


Talviset terkut Pilvenhattaralta!

Tänään onkin ollut sellainen lumimyräkkä, että on tullut melkein kesää ikävä ;) Vaikka mukavaahan tuo on, että alaston luonto saa kauniin talviasunsa, ja lapset pääsevät peuhaamaan pulkkamäkeen.

Ensimmäinen adventti lähestyy hurjaa vauhtia, mutta itselläni tuntuu olevan joulufiilikset piilosilla! Uskon kyllä löytäväni ne viimeistään silloin, kun lapset avaavat joulukalenterin ensimmäistä luukkua :) Tällä hetkellä on vaan niin paljon mietittävää tulevaisuuden suhteen...

Minun pitäisi vähitellen alkaa siirtymään osa-aikatyöstäni kokopäiväisiin työtehtäviin, ( tai ainakin lompakkoni on vakaasti sitä mieltä ;) mutta omassa työpaikassani ei valitettavasti riitä hommia. Mietin, mitä OIKEASTI haluaisin tehdä isona, vaikka kolme ammattia onkin jo takataskussa. Pohdin, olisiko missään muussa ammatissa inhimillisemmät työajat? Tällä hetkellä meillä molemmilla on lapsien kannalta hankalat työajat, joten osa-aikatyöni on mahdollistanut sen, että aikaa jää enemmän lapsille ja arjen pyöritykselle.

Tähänastisen elämäni parhaimman uraputken olen luonut mielestäni ÄITINÄ! Kotiäitinä olen ollut onnellinen, ja siinä olen tuntenut olevani kyllin hyvä :) Mutta niin se vaan on, että lapset kasvaa ja äipänkin täytyy hankkia leipää pöytään. Pähkäily siis jatkuu ja uusia haasteita otetaan vastaan.
Toistaiseksi kuitenkin kaikki on ennallaan. ( Lompakon nyörejä kiristellään, mutta silti nautitaan näistä hetkistä :)

Mutta jos ei onnea työelämässä, niin arpaonnea sitäkin enemmän ( Ah, mikä aasinsilta ;)! Voitin jo keväällä Wanilla Rosen arvonnassa mukavan pikku lahjakortin, jonka sain vasta hiljattain käytettyä:

Keittiön hyllyllä komeilee nyt keraaminen leikkuulauta, ja elämäni ensimmäinen Green Gateni : suloinen keittiöliina! ( Noita kuoseja ei voi olla rakastamatta )!

Lisäksi arpaonni suosi minua hiljattain uudelleen, kun voitin Kakkukellarin Miian blogissa hänen ihanan " Kaarnasydän ja sammalkranssi" -kirjansa!

Kirja on pullollaan ihania ideoita ja herkullisia leipomuksia! Jo pelkästään kuvatkin tuottavat silmänruokaa, sillä kuvauspaikkana toimii iki-ihana Villa Honkasalo :)

( Kuva lainattu Kakkukellarin sivulta )

Pitäisi varmaan laittaa lottonumerot vetämään samalla, jospa vaikka silläkin saralla olisi onnea ;)! Mutta nyt lähden etsimään kadonnutta joulumieltäni, ja palailen taas sen löydettyäni :)
Voikaa hyvin!

Iida Emilia


Ps: Sain muuten Allidaalialta ja Nonnukalta mukavan lapsuus-haasteen, mutta palailen tuohon myöhemmin! Kiitokset teille :)

9 kommenttia:

  1. Kylläpä sua on nyt onni potkinut arpajaisissa! :) Kiva juttu ja onneksi olkoon!

    Kauniita kuvia taas... Toivottavasti työkuviotkin selkiytyvät!

    VastaaPoista
  2. Sinä jos kuka olet arpaonnesi ansainnut, ilahdutathan meitä kauniilla blogilla<3

    Viisautta toivon sinulle ratkaista asiat parhain päin,(ja sitä samaa toivon myös itselleni täällä, kun vähän samanlaisten asioiden kanssa pähkäilen)

    VastaaPoista
  3. Se on lasten kannalta ollut paras uhraus, kun olet pystynyt kotona olemaan, hienoa <3 Toivottavasti löytyy mielekäs työ!

    Onnea voitoista :) Ihana tuo honkasalossa kuvattu kirja, pitäskö iteki ostaa..

    VastaaPoista
  4. Anonyymi22.54

    Kylläpä sinua on onnistanut arpajaisissa:)

    Sataispa meilläkin lunta....

    Mukavaa torstain jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Minulla on tällä hetkellä lähes samanlaiset mietteet työelämän suhteen. Jatkaen osa-aikaisena, kokoaikaiseksi siirtyminen vai mitä ihmettä. Hienoa, että sinäkin olet saanut osa-aikaisuuden myötä antaa lapsille enemmän aikaa!!

    Sinulla on kyllä ollut onnea! Wau! Aivan ihana leikkuulauta. :)
    Itse sain juuri kirjastosta lainaan Kaarnasydän ja sammalkranssi -kirjan. On kyllä ihastuttavaa luettavaa ja katsottavaa. Paljon tuttuja askarteluideoita, mutta myös uutta mielenkiintoista!

    Iloista loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Samoja suuria kysymyksiä olen pyöritellyt itsekin. Harmi, että kotiäitiys on alipalkattua, eikä kerrytä eläkettä. Muuten olisin alani jo valinnut. Tsemppiä!

    Ja onnittelut voitosta!

    VastaaPoista
  7. Onnea voitoista =)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kullat kommenteista! :)

    Laura: Kiitos kovasti kehuista ja tsempeistä! Yleensä mulla ei ole minkäänlaista arpaonnea! Nämä taitaa olla elämäni ensimmäiset arpavoitot ;)!

    Pienen kodin äiti : Mukavaa, kun kävit taas visiitillä :) Kiitos sanoistasi, ja viisautta toivottelen sinunkin päätöksillesi!

    Marianne: Ihanasti sanottu. Kiitos <3 Kyllä lapset menevät kaiken edelle :) Niin, ja osta ihmeessä kirja ;)

    Walkoisia unelmia: Kiva, kun piipahdit :) Eikö teillä ole vieläkään lunta? Toivotaan, että pian satelisi :)

    Esmeralda: Tsemppiä sinnekkin pähkäilyihin! Kyllähän tuota osa-aikaista tekis mielellään pidempäänkin, jos se suinkin vaan olis mahdollista!

    Emilia: Älä muuta sano!!! Miksi kotiäitiyttä ei yhtään arvosteta tässä yhteiskunnassa? Höh! Tsemppiä sinnekkin näiden suurten kysymysten äärellä :)

    Sarppa: Kiitos! Mukava, kun kävit :)

    VastaaPoista
  9. Voi miten sua onkaan arpaonni suosinut, ihana juttu ja ihanat palkinnot :) Voih kuullsotaapa tutulta nuo työmietteet.. miten ihana oliskaan tehdä osa-aikasta työtä ja olla lasten kanssa kotona kunhan rahaa vain tulis jostakin..

    VastaaPoista