lauantai 11. joulukuuta 2010

Pikkujoulua & tunnustus!

Iltaa blogiystäväni!

Vietimme tänään perheen kesken pikkujoulua. Keittelin kattilallisen riisipuuroa ja katoin pöydän koreaksi. Kävimme luistelemassa, sulattelimme kohmeiset varpaamme saunan lämmössä ja vietimme mukavaa yhteistä aikaa herkutellen kynttilän tuikkeessa.

Olen yllättynyt, etten ole saanut vielä minkäänlaista joulustressiä, vaikkei lahjan lahjaa ole vielä hankittuna! Tai no yhden lahjan ostin...ITSELLENI!!! Tein nimittäin eräänä päivänä pikaisen kirpparikierroksen, ja arvatkaapa mikä minua siellä odotteli?? No siis... TV-kaappi, jollaisesta olen haaveillut pitkään! Eihän se kaappi mikään antiikkinen kaunokainen ollut, vaan se Ikean versio, mutta maalattuna siitä tulee juuri meidän tyyliin sopiva huonekalu. Vihdoin saan Television piiloon...Jippii :) Laitan kaapista kuvia, jahka saan sen maalailtua.

Muut lahjaostokset ja joulusiivoukset onkin hoidettava ensiviikon aikana, sillä jouluviikon olen kokonaan töissä, eli huh-heijaa...eiköhän se pienenpieni paniikki kerkeä vielä tännekkin ;)


Joulutunnelmaa luo keittiössä kynttilät ja pienet vihertävät väripilkut. Jokaiselle perheenjäsenelle löytyy oma nimikkopipari orrelta keikkumasta :)









Sain tämän piristävän aurinkoisen tunnustuksen kahdesta suosikki-blogistani:

Nonnukalta Omakoti Onnenpesästä &

Karitalta Walkoisia unelmia-blogista!

Kiitos hirmuisesti! Lämmitti kyllä mieltä kovasti :)


Lähettelen tätä iloa puolestani seuraaviin ihaniin blogeihin:


-Christiinalle, Onnela Maalla

-Päiville, Matkalla kotiin

-Päiville Marjalaan

-Amelialle Petit Boudoir-blogiin

-Allidaalialle

Iloista ja stressitöntä Sunnuntaita kaikille!

Iida Emilia

20 kommenttia:

  1. Kauniita, valkeita kuvia. Kiva joululahja itsellesi, minäkin olen muutaman itselleni hankkinut, kengät ja takin :)

    VastaaPoista
  2. Kauniin talvinen tunnelma siellä.

    Mukavaa adventtia!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23.34

    Huoh! Miten kauniita kuvia taas<3
    Kaunis kattaus ja riisipuuro niin näyttää herkulliselta;)

    Oikein ihanaa 3. adventtia!

    -Karita

    VastaaPoista
  4. Voi niin kaunista teillä on! Ja ihanan kuuloinen pikkujoulu! Mukavia jouluvalmistelu puuhia teille ensi viikolle <3 Ja tunnustus kuuluu sinulle jos jollekkin! Niin ihana blogi ja ihanantuntoinen ihminen olet <3 Oliv ihana tavata joskus livenä!

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Onpas ihanaa, että olette saaneet viettää rauhallista pikkujoulua perheen kesken.

    VastaaPoista
  6. Ihana pikkujoulu<3

    Minäkään en vielä ole ymmärtänyt mitään joulustressiä saada (vekara yrittää tuossa selän takana kiusoitella, että " jouluun on enää 12 päivää, eikö yhtään ?"

    Ja tunnustukset ansaitset kyllä kaikki mahdolliset. Mukavaa kolmatta adventtia. Täällä on taas pelipäivä, kuten aina sunnuntait, tänään onneksi pojalla kotipeli, niin ei tarvitse lähteä mihinkään kauemmaksi:)

    Siinä on viereisessä hallissa järjestöjen joulumarkkinat, joten ajattelin mennä sinne ennen pelin alkua vähän tuoksuja nuuhkuttelemaan.

    VastaaPoista
  7. Onpas kauniita kuvia. Astiat näyttävät niin kivoilta tuossa hyllyllä. Ihanaa kolmatta adventtia.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut kaappilöydöstä & tunnustuksesta, ja oi kiitos omastani ♥

    Sulla on kyllä tuo somistamisen ja tunnelman luomisen taito hyppysissäsi -niin ihania puurokuvia!

    Hyvää 3. Adventtia!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi0.59

    ihana joulukattaus!

    VastaaPoista
  10. Ihastuttavat kuvat ja niin kaunis kattaus!
    leppoista adventti sunnuntaita ja
    lämmin kiitos tunnustuksesta jonka vien matkassani:)

    lämmöllä
    Päivi

    VastaaPoista
  11. Kiitos teille muruset kommenteistanne! :)

    Nonnukka: Kiitos kauniista sanoistasi<3 Niinpä, kyllä pitäisi ehdottomasti pistää joku blogitaapaaminen pystyyn :)) Olis ihana tavata!

    Venlalle mukavia joulumarkkina-tunnelmia, ja kaikille muillekkin oikein ihanaa adventtia!

    VastaaPoista
  12. Ihanat pikkujoulut teillä on ollut! Voi noita joulukortteja, aivan upeita kerrassaan! Kyllä ne ovat myös jouluisia kauniin kepeällä tavalla. :)
    Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
  13. Ihastelemassa kauniita kuviasi.
    Kuulostipa pikkujoulunne mukavalta :)

    Se Ikean kaappi on hyvä. Minäkin olisin sen ottanut muttei meidän telkku siihen mahtunutkaan. Kyllä harmitti.

    VastaaPoista
  14. KIITOS tunnustuksesta! Otan sen ilolla vastaan :)
    Onnittelut hyvästä kirppari löydöstä! Kiva kun saa telkkarin jemmaan. Semmoisen kaapin minäkin haluaisin!
    Muutaman paketin minäkin olen ostanut, mutta taidan keskittyä jouluherkkujen osteluun, hih :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia taas <3 Alkoi kummasti tekemään mieli riisipuuroa... =D

    Kannatan tuota että ostetaan itselle joululahja, saa nimittäin sitä mitä mitä haluaa... ;-)

    VastaaPoista
  16. Ihanat kuvat jälleen. Niin kaunis ja seesteinen tunnelma. <3

    Kiitos tunnustuksesta!!! Lämmitti mieltä kovasti! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  17. Voi miten kauniita kuvia. Lisäsin muuten blogisi omien suosikkieni listalle, on tämä vaan niin ihana. :)

    En muista olenko linkkiä tänne laittanut, mutta tervetuloa vastavierailulle: http://villaviolet.blogspot.com/

    VastaaPoista
  18. Kaunis kattaus! Olen ihastunut noihin lehtikuusen käpyihin ja oksiin, ne sopivat koristeeksi lähes kaikkialle!

    VastaaPoista
  19. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi<3

    VastaaPoista