torstai 17. marraskuuta 2011

Joulunpunainen tilkkutäkki

Johan on ollut viikko!
Perheen pienin sai lievän aivotärähdyksen päiväkodissa keinutapaturmassa, josta selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä. Itse olen puolestani tullut allergiseksi... työpaikalleni!!! Joo-o. Kerron siitä lisää myöhemmin. Huomenna menen lääkäriin, niin asiat alkavat ehkä hiljalleen selvitä. Tämä jatkuva nuha, yskä ja ihottumat ( jotka esiintyvät vain työpäivinä ) alkavat jo todenteolla rassata :/

Mutta siirrytäänpä iloisempiin aiheisiin;

Pitkään haaveilin tilkkupeitoista lastensänkyihin, mutta valmiit täkit kaupoissa olivat mielestäni hurjan kalliita. Niinpä kaivelin lopulta ompelukoneen pölykerroksien alta ( hih, eipä ole kovin usein ompeluinto iskenyt ;) ja päätin ommella tilkkutäkit itse! Kotoa löytyi punavalkoruudullista, sekä valkoista puuvillakangasta, ja niiden seuraksi ostin vielä joulunpunaista kuosia. Noista kolmestakin syntyi jo oikein mukava yhdistelmä, joka sopii hyvin vaikka jouluiseen olohuoneeseenkin. Olen kyllä aika ylpeä itsestäni, vaikka saumat vähän menivätkin vinksinvonksin. Ja tärkeintä oli tietysti se, että tytöt itse tykkäsivät täkistä kovasti, esittelivät sitä jopa kavereilleenkin ;)

(Eikä tuo itseasiassa ole ihan valmiskaan vielä. Täytteet ja tikkaukset odottelevat nyt uutta inspiraatiota. Ehkä se jää lopulta tuollaiseksi...tilkkulakanaksi vaan ;)





Punaisia nuttuja, ja juttuja alkaa varmaan ilmestyä tänne blogiin nyt useamminkin.
Eipä ole kuulkaas jouluun enää pitkästikkään matkaa :)

Tervetuloa uudet lukijat! Toivottavasti viihdytte Pilvenhattaran kyydissä :)

Iida Emilia

17 kommenttia:

  1. Ihanan raikas tunnelma!

    VastaaPoista
  2. Ihana peitto! =D Kyllä tuota kelpaakin tyttöjen kavereilleen esitellä. Samaa olen tuolla päässäni pyöritellyt, mut en ole saanut toimeksi... taitaa jäädä haaveeksi täällä. =)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana peitto! Saatkin olla ylpeä itsestäsi! Mäkin olen haaveillut tekeväni tilkkupeiton..teinkin sellaisen ihan pikkuruisen täkin Peipposelle odotusaikana, sen päällä tyttö makoili lattialla ihan pienenä. Mutta se ei kyllä oikein kelpaa päivänvalossa esiteltäväksi, hih ;)
    Mutta tiiätkö, nyt tajusin, että eihän niiden tilkkujen tarvii niin pieniä olla! Pääsee ehkä vähän helpommalla, kun tekeekin vähän isommista paloista.. Kiitos tästä helpotusideasta! Tiiä mihin tässä vielä ryhdytään ennen joulua!
    Hyvää viikonloppua!
    ps. toivottavasti löytyy nyt syy..tai siis lähinnä helpotus/ apu sun työpaikka-allergialle! Jään kuulolle...

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja raikas! :)

    Harmillisia nuo allergiat. Toivottavasti selviää aiheuttaja pian.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä onkin sievä!
    Muutoinkin on tunnelmallista ja kivan raikasta blogissasi.

    Mukavaa marraskuista loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä on kaunis!! <3
    Just nämä teinpäs-itse-tämän-tikkitäkin-postaukset aiheuttaa mulle kolmannen asteen ompelukonekuumeen..
    Huoh.. :)) En ole edes uskaltanut sanoa isännälle, että haluaisin sellaisen..

    VastaaPoista
  7. Ihana tilkkupeitto! Niin sievä huone että kyllä siellä passaa pikku neitosten touhuilla!

    VastaaPoista
  8. Ihana tilkkutäkki! Ja ko sie itte vielä teheny sen, lissää vielä enemmän minun ihastusta :)

    Oispa teän työpaikalla vaan huono ilmanlaatu, se helepompi korjata entä jokku homejutut..ylleensä tuommoset oireilut johtuu huonosta sisäilmalaavusta..toivottavasti selviää mikä sinun oireet aiheuttaa.

    Ei muutako laitat vaikka joka päivä joulusia postauksia, mie se kyllä tykkään niistäki! :D

    VastaaPoista
  9. Kaunis peitto! Todella piristävä. Minäkin kokeilin itse ja täälläkin tuli niitä vinksinvonksin saumoja :)
    Toivottavasti oireisiisi löytyy syy ja saat apua. Mullakin on töihin liittyvä haitta. En saisi istua ollenkaan, häntäluu on liian luukkuvainen, mutta minäs teet kun töihin on 40 min ajomatka ja koneella pitäisi istua 8h. Pitäisi nykyihmisen saada vapaus olla vaan kotona, siellä ei vaivaa mikään :)

    Mukavaa perjantaita

    VastaaPoista
  10. Onpas ihana peite... Sopii huoneeseen kivasti. Teidän tyttöjen huone on kyllä niin kaunis ja piristävä. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kaunis peitto kauniiseen sänkyyn! Punavalkoinen on raikas yhdistelmä :) Rentouttavaa viikonloppua ja toipumista pienelle "tärähdyksestä" :)

    VastaaPoista
  12. Onpa ihana! Suloiset värit <3 Ihanaa tämä joulun odottelu! Halit <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos ihanat <3

    Hanni: Punavalkoinen on kyllä tosi raikas yhdistelmä :)

    Pia: Mullahan tää ajatus muhi päässä varmaan n. kaks vuotta, että kyllä säkin sen kipinän vielä saat ;)

    Liisa: Kiitos :) Itse tein nuo tilkut 16 x 16 kokoisina. Voisivat olla toki vieläkin reilumpia. Onhan se melkoista näpertelyä, mutta aika rentouttavaakin jollain tavalla :)
    Eiköhän nuo allergiatkin ala nyt selviämään. Tänään kävin lääkärissä, ja ensiviikolla erilaisia testejä tiedossa.
    Hyvää viikonloppua sinne myös! <3

    Christina: Kiitos! On kyllä tosiaan kurjia nää allergia-jutut. Mullakaan ei ennen ole mitään ollut, niin tuntuu niin kummalliselta, mutta kyllä se tästä :)

    Villa haikara: Kiitos paljon, ja kiva kun jätit kommenttia :) Ihanaa viikonloppua sinulle!

    Maanvaiva: Nyt vaan joulupukille kirjettä sitten! Meilläkin tää on vaan lainassa, ja oman haluisin. Vaikka harvoin tulee ommeltua, niin olishan se mukavaa kaivaa aina esiin kun inspiraatio iskee :)

    PiuPau ja Heidi: Kiitos, kiitos <3

    Meän Satu: Kiitos aina niin mukavista kommenteistasi <3 Itsekkin epäilin ensin ilmanlaatua, ja hometta. Työpaikkani on nimittäin vanhassa talossa, jossa on ollut mm. vesivahinkoja :/ Nyt kuitenkin lääkäri oli sitä mieltä, että oireet vaikuttavat allergia-oireilta. Tutkailut jatkuvat...
    Hih, vai että joka päivä joulupostia ;)

    Marika: Täysin samaa mieltä, että kotona ei rasitu polla, eikä mikään muukaan ;) Mutta vois sekin pidemmän päälle olla tylsää...ehkä. No onpa kurja tuo sunkin lonkkajuttu sitten. Kait meillä on pian ammatinvaihdokset edessä. Perustetaan se siilitarha sitten :)Hyvää viikonloppua <3

    Nina, Mia ja Nonnukka: Kiitokset teillekkin, ja rentouttavaa viikonloppua <3 Lilliputtimme on onneksi toipunut hyvin :)

    VastaaPoista
  14. Anonyymi6.15

    Ihana tuo tilkkupeitto!
    Värit ja sommittelut just kohdillaan.
    Tuija

    VastaaPoista
  15. Hej ! Ihannan tilkkupeiton olet tehnyt... Pikku prinsessa on varmasti tyytyväinen !
    Hyvää viikonloppua sinulle !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  16. Tuija ja Sanne: Kiitos kovasti kommenteistanne :) Hyvää viikonloppua teille myös!

    VastaaPoista