sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Viikonlopun touhuja

Taas on yksi viikonloppu hujahtanut vauhdilla ohi! Aurinko on sulatellut mukavasti hankia, ja ripaus energiaakin on löytynyt, sillä vessaremontti on edistynyt ainakin himpun verran :)

Lauantaina isäntä karkasi ystävineen jokavuotiselle laskettelureissulle, ja minä sain vaihdossa tänne kolme pientä serkkulasta yökyläilemään. Huh, että olikin hulinaa! Mutta hienosti nuo serkukset kyllä leikkivät keskenään, ja nukkumaanmenokin sujui melko mutkattomasti. Oli kiva suoda veljelleni vaimoineen vapaa-ilta, ja mikä parasta...seuraavaksi meidän tytöt menevät sitten heille kyläilemään :)

Lauantai-aamusta jätin viikkosiivoukset väliin, ja lähdin lasten kanssa pitkästä aikaa kaupungille hengailemaan. Piti hankkia synttärilahjaa ja sen sellaista. Yleensä tuo lasten kanssa kaupoissa asioiminen on silkkaa kidutusta niin itselleni kuin lapsiparoillekkin, mutta nyt shoppailu sujui melko kivuttomasti. Ovat näköjään jo senverran isoja, että osaavat jopa jonkinverran käyttäytyäkkin ;) Välillä käytiin vaan taltuttamassa vatsan kurinat Rossossa, ja taas jaksettiin.

Mitään suuria hankintoja en tehnyt, enkä edes yrittänyt katsella itselleni mitään kevätkolttuja, mutta keittiöön löytyi kiva muropurkki kahvipurnukan seuraksi:

Mutta nyt riennän tuonne isännän kainaloon sohvalle! Oli tarkoituksena katsella joku niistä kymmenistä leffoista mitä digipoxille on tullut tallenneltua...vaan taitaa herra nukahtaa heti alkumetreillä...senverran rankkoja noi laskettelureissut ;)


Näkymisiin!


Iida Emilia

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Hetken mielijohteesta...

Piipahdin viimeviikolla eräässä suosikki-sisustuspuodissani ihan vaan huokaillakseni kevätihanuuksien perään. Vaan kuinkas sitten kävikään? No tietenkin lähdin sieltä tyytyväisenä isoa kassia kotiin kiikuttaen ;) Olen kyllä vakaasti päättänyt, etten tuhlailisi turhuuksiin, kun kaapit pursuaa muutenkin tavaraa...mutta tätä lamppua en voinut jättää hankkimatta! Siinä on värit ja muotoilu kyllä niin kohdillaan, ja lisäksi valaisee ihanasti olkkarin nurkkausta iltahämärässä.

Samaisella reissulla poikkesin vielä Tiimariin pääsiäis-askartelutarpeita ostamaan, kun silmiini osuivat nuo ruskeat tyynynpäälliset, jotka jotenkin kummasti joutuivat myös ostoskoriini. Ja siis RUSKEAA!!! Nythän on kevät...vai onko sittenkään? Ulkona ainakin näyttäisi edelleen olevan hanget korkeat nietokset! Voisin kiljua. Tää talvi on kestänyt jo iäisyyden...mutta maltan vielä hetken...kyllä se kevät sieltä tulee :)




Suloiset helmililjat tuovat sentään tuulahduksen kevättä



Mukavaista arkiviikkoa sinulle!

Iida Emilia

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kevätväsymystä

Haaauuukotus!
Olen ollut koko maaliskuun rättiväsynyt, saamaton ja vetelä nahjus, vaikka luulisi sentään auringonsäteiden ja pitenevien päivien antavan aimoannoksen lisäenergiaa! Liekö syynä flunssapöpönen, joka parkkeerasi meille heti vatsatautien jälkeen, vai onko yksinkertaisesti kevätväsymystä liikkeellä? No raskaana en ainakaan ole, vaikka naapurin rouva jo iloisesti minua onnittelikin! Ehkä siis olisi hyvä aika aloittaa vihdoinkin liikuntaharrastus, tai edes katsoa, mitä kaikkea suuhunsa tulee sullottua!

Niin, ja se meidän vessaremontti! Siellähän se odottelee Tarmoa ja Intoa kyläilemään. Kaikki ihan rempallaan, kun hiihtolomalla innoissani hommaa aloittelin, vaan keskenpä tuo sitten jäi. Nyt siellä ei toimi valot eikä vesihana. Onneksi Wc:n yhteydessä on sentään kylppäri, jossa on toimiva lavuaari. Että näin meillä :D

Mutta sainpahan sentään pientä pääsiäisviritystä tv-kaapin päälle, vaikka nuo tulppaanit ovatkin kuvassa jo pystyyn kuivahtaneet ;)




Ihanaa muuten, että teitä lukijoita on tupsahdellut taas tänne lisää! Ja kiitoksia hirmuisesti kaikille, jotka viitsivät kommenttiakin raapustella. ( Itse kun olen ollut saamaton niidenkin suhteen ). Olen myös iloisesti yllättynyt, että täällä käy paljon sukua ja tuttujakin kurkistelemassa. terkkuja vaan kaikille :)

Tarmokasta torstaita!

Iida Emilia

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Mistä on Pienet Tytöt tehty

Mistä on pienet tytöt tehty?

Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista.

Niistä on pienet tytöt tehty.




Näiden tyttömäisten kuvien kera toivottelen kaikille naisille:

Hyvää naistenpäivää!

Iida Emilia

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Nuppusten huoneessa

Hyvää huomenta rakkaat kuulijat!

Ja hyvältä tämä päivä näyttääkin. Vatsatauti näyttäisi olevan selätetty. Aurinko ojentelee kauniisti säteitään keväthangille, joten tänään pakataan eväät reppuun ja kirmataan pulkkamäkeen :)

Eilen jaksoin jo hieman tomutella pölyjä kotinurkista ja nappasin muutaman kuvan kullanmurujen huoneesta. Siirsimme pari viikkoa sitten Lilliputin sängyn takaisin lastenhuoneeseen siinä toivossa, että kuopus alkaisi joskus nukkua omassa huoneessaan. Noh...helpommin sanottu kuin tehty ;) Meillä näet nää nukutushommat eivät ole menneet ihan "oppikirjojen" mukaisesti. Mukilot ovat tuhistaneet äipän ja iskän kainalossa ensimmäiset elinvuotensa. Pinnasängyt ovat olleet lähinnä huoneen koristeina ;) Mutta niin se vaan esikoinenkin nukkuu nykyään sikeästi omassa vuoteessaan, joten pian voisi pienemmällekkin testata tarrakoulua tai vastaavaa. Silti olen sitä mieltä, että vanhempien välissä on hyvin tilaa niin pitkään kuin tarve vaatii ( tuskin enää teini-iässä kuitenkaan ;)

Lastenhuoneessa ei mitään kovin uutta ja ihmeellistä sisustuksen tiimoilta ole tapahtunut. Punaista piristystä pilkahtaa mm. Tiimarin alekorista löytyneistä räsymatoista, ja joltain Helsingin reissulta hankkimastani postilaatikosta. Jyskin vanha kirjahylly sai jokin aika sitten valkoista maalia pintaansa, ja ompelin lakanasta verhon rauhoittamaan hyllykön epäjärjestystä.






Reipasta ja aurinkoista laskiais-Sunnuntaita kaikille!

Iida Emilia

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Tallinnan terveiset & arvontatulokset

Ihan pikaiseen postailen tässä samalla päivystäen ämpärin kanssa nukkuvan kuopukseni vierellä. Meille tuli nimittäin Yrjö-herra kyläilemään! Miten se tuleekin AINA näin yötä vasten ja vielä loma-aikana. Ettäs kehtaakin :/

Onneksi ehdimme kuitenkin viikonloppuna viettää mukavan miniloman Itämeren tuolla puolen. Olimme isolla porukalla juhlistamassa mieheni vaarin 85-vuotispäivää, ja reissu onnistui kaikinpuolin oikein hienosti. Ainut harmitus tosin oli se, että muori sairastui juuri päivää ennen matkaa, eikä päässyt mukaamme. Yövyimme hienossa kylpylähotellissa ( Lilliputtimmekin sanoi, ettei ole ennen nähnyt yhtä kaunista paikkaa ;), söimme hyvin, pulikoimme poreiden seassa ja kiertelimme kaupungilla. Oikein piristävä irtiotto arjesta! Sääkin oli oikein suosiollinen, sillä aurinko paisteli lämpimästi ja pakkasta oli vain muutama aste. Vanhassa kaupungissa ihastelimme kauniita vanhoja taloja, joista kuviakin tuli räpsittyä :)











Ja sitten siirrytäänkin arvonnan lopputulokseen :) Kiitos vielä kaikille osallistuneille mukavista kommenteistanne! Oli oikein jännittävää tämä ensimmäisen arvonnan suorittaminen. Lapsillekkin meinasi tulla riitaa, että kumpiko sen lapun kiposta saa nostaa ;)
Pienempi sen lopulta sitten nosti, ja tällä kertaa onni suosi blogitaipaleeni alusta asti tuttua ihanaa bloggaajaa nimellä:

Allidaalia
Paljon onnea! Otathan yhteyttä sähköpostiini, niin saan tuon pikkuruisen palkinnon sinulle toimitettua :)

Mainiota maaliskuuta kaikille!
Toivottelee täältä sairastuvalta

Iida emilia