sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Sunnuntai

Suloista sunnuntaita!

Meillä nukuttiin tänään pitkään. Heräilin itse hieman ennen yhdeksää auringonsäteiden tanssahteluun poskipäilläni. Muu perhe tuhisi tyytyväisenä puoli kymmeneen asti! Aamun hiljaisuudessa ihastelin ikkunoista avautuvaa vihreää maisemaa, ja tekaisin sämpylätaikinan kohoamaan.

Auringossa kylpevä olohuone innosti tarttumaan kameraan. Puusohva hakee ehkä vieläkin paikkaansa. En tiedä, onko se ihan parhaimmillaan tässä ikkunan edessä, mutta tykkään, että koko komeus näkyy heti ensimmäisenä olkkariin astuessa.



Äitienpäivän ruusut alkavat käpertyä kokoon,
mutta ovat yllättävän kauniita kuivahtaneinakin.

Eilen sain ikkunat pestyä kirkkaiksi. Tänään olisi tarkoitus siivoilla keittiön kaappeja. Kerrankin on iloa siitä, että omistaa pikkuruisen asunnon. Vähemmän kaappeja, vähemmän hommaa ;)

Sunnuntaiterkuin:

Iida Emilia

Ps: Kiitos ihan hurjasti kaikista ihanista haasteista, joita olen saanut! Olen vaan näköjään
ihan toivottoman huono jatkamaan niitä.

14 kommenttia:

  1. OOO!! Ihanat kuvat! Todella kaunista! Mukavaa luettavaa ja katseltavaa näin heti aamusta! kiitos, oikein suloiset sunnuntait sinne myös!

    VastaaPoista
  2. Ihanaiset ruusut ihanissa lasipulloissa todella kauniita edelleen. Myös kuivatut ruusut ovat suloisia <3
    Suloisen sunnuntain jatkoa <3

    VastaaPoista
  3. Minusta tuo sohva näyttää kyllä valtavan kauniilta tuossa ikkunan alla, jotenkin paraatipaikalla. Sinähän olet siellä kovasti uurastellut, minä olen koittanut keskittyä pihahommiin allergiasta huolimatta.

    Nuo ruusut ovat kyllä todella kauniit, vaikka ovatkin jo antaneet vähän periksi :)

    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Kaunis, vanha puusohva!
    Meillä on myös appivanhempien katetulle terassille etsinnässä jonkinlainen puusohva, laveri tms. Hintavia vain kun ovat, etsintä siis jatkuu toistaiseksi. ;)

    Ootpa ollut ahkera! :D Meillä ikkunoiden pesua "joutuu" odottamaan toukokuun lopulle, kunhan ovat ensin pesseet asfaltit ikkunoiden alta. ;)

    Suloista sunnuntaita myös Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Tuon sohvan on on kyllä syytä olla kunniapaikalla. Niin upea se on.
    Täälläkin on päivä hurahtanut kaappeja järjestämällä. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  6. Voi että miten kaunis sohva! Tuollaisen minäkin haluaisin!
    Kaunis kokonaisuus olohuoneessa.
    Ruusukuva on ihana...

    VastaaPoista
  7. Suloista sunnuntain jatkoa myös itsellesi <3

    Kauniita kuvia jälleen - kuinkas muutenkaan ;)

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo teidän olkka just noin ja sohvalla oikein hyvä paikka :) Niin kauniit tunnelmat taasen <3

    VastaaPoista
  9. Meilläkin oli tänään ihana aurinko. Tosi kaunis tuo ruusukuva!
    Ja, meillä ois sulle yksi haaste lisää :)

    VastaaPoista
  10. Kivasti sohva sopii ikkunan eteen. Kauniita kuvia jälleen kauniista kodistasi <3

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus...oikein saatoin tuntea sun kuvaileman sunnuntaiaamun kiireettömyyden ja hyvänolon tunteen tänne asti :)
    Kauniita kuvia, mullekin on aina tärkeetä, mitä näkyy, kun astuu huoneeseen... ;) Okkarissa se on tuo iso talonpoikaiskaappi, vanha lipasto...
    Puuh, oot ollut ahkera, munkin pitäis täällä yht jos toistakin saada touhuiltua, mutta nyt painaa taas ensin päälle normisiivous, joten kaapit sun muut joutuu taas odottamaan...
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia!!! Rauhallinen tunnelma oikein huokuu näistä <3
    Mulla tuo ikkunan pesu odottaa aurinkoista viikonloppua.

    Mulla olis pieni haaste sulle ;)

    VastaaPoista
  13. Kiitos jokaiselle viesteistänne <3

    En ollutkaan niin ahkera kuin luulin. Lähdettiinkin kyläilemään, ja kaapit jäivät vielä siivoamatta ;)

    Kiitos haasteista taasen :)

    VastaaPoista