perjantai 28. syyskuuta 2012

Vauvakutsuilla

Viime sunnuntai oli huippukiva päivä! Sain kutsun ystäväni Allidaalian vauvakutsuille Tampereelle. Kun tutustuimme "Allin" kanssa toisiimme viime keväänä, kävi sattumalta ilmi, että meillä on myös yksi yhteinen ystävä, jonka kanssa olen opiskellut samaan aikaan muutamia vuosia sitten. Vauvakutsut järjestettiin juurikin tuolla opiskelutoverini luona, aivan ihanassa ja kodikkaassa rintamamiestalossa. 

Paikalle saapui monta iloista naista kera herkullisten leipomusten ja pikku-pakettien. Vietimme oikein mukavan iltapäivän rupatellen, syöden ja vauvajuttuja ihastellen. 
Tässäpä teillekkin kuvia viime sunnuntailta:



Itse leipaisin kauhealla kiireellä vaunu-täytekakun, joka pysyi kuin pysyikin kasassa perille asti! Köröttelin nimittäin tunnin matkan bussissa, sillä oma automme hajosi juuri ennen kutsuja. Kakkukuva pääsi vähän kupruilemaan kannen alla kylmälaukussa, mutta maku oli onneksi ihan hyvä, vaikkei leipominenkaan sujunut aivan niinkuin Strömsöössä ;)


Kutsujen loppuhemmotteluna tein Allidaalialle käsihoidon ja ranskalaisen manikyyrin. Ja siellä se "Allin" ihana pallomasukin näkyy, ja aivan pian se pieni ihme sieltä putkahtaakin maailmaan!


Allidaalia oli tehnyt jokaiselle vieraalle kiitokseksi suloiset herkkupussukat. ( Hän siis tiesi kutsujen ajankohdan, ja oli saanut valita ystävät jotka paikalle kutsuttiin ). Herkkukipon takana sattumalta hauska iskulause, joka sopiikin hyvin lapsiperheiden hektiseen arkeen ;)

Kutsujen jälkeen pääsin vielä pyörähtämään myös Allidaalian luona ihastelemassa uusia maalattuja ikkunankarmeja, sekä tietenkin suloista vauvanhuonetta! Siis kertakaikkiaan meinasin pyörtyä ihastuksesta. Vaikka Allin blogikin on kaunis, niin täytyy kyllä todeta taas kerran, että luonnossa kaikki näyttää vielä tuhannesti hurmaavammalta. 


Kiitos vielä A ja S mukavasta sunnuntaipäivästä!

Näissä vaaleansinisissä tunnelmissa toivottelen teille kaikille...(niin ja uusiakin lukijoita oli tupsahdellut paljon lisää! Tervetuloa sydämellisesti :)

Mukavaa viikonloppua!

Iida Emilia

20 kommenttia:

  1. Monta kaunista postausta tänne tullut viime aikoina! Ihanan näköiset kutsut! Ja tosi kaunis tuo Allidaalian blogikin, kun kävin kurkkimassa :) Aikamoisen extreme-kakunkuljetuksen oot tehnyt :D Mutta onneksi pysyi kasassa, on kyllä niin herkun näköinen kakku! Oikein mukavaa viikonloppua sinnekin! <3

    VastaaPoista
  2. Eksyin tänään tänne upeaan blogiisi aivan sattumalta ja koukkuun jäin:)!

    Vauvakutsut ovat ihania. Viime keväänä pidimme yllätysvauvakutsut ystävällemme ja minä olin myöskin kakkuvastaavana. Ja samainen kuljetusongelma minullakin oli vaikkakin pääsinkin autolla liikenteeseen... Onneksi maku ratkaisee eikä se ulkonäkö niinkään:)

    Täältä löydät kuvia meidän Baby Showereistamme:
    http://carpediemellu.blogspot.fi/2012/06/vaaleansiniset-baby-showerit.html

    VastaaPoista
  3. Tulikin luettua monta postausta samantien. Kaunista ja ihanaa ja iloista touhua sielläpäin. On Keijukakkua ja lastenvaunu-kakkua<3 Eemeli hurmasi veikeellä olemuksellaan;)

    VastaaPoista
  4. Voi mitkä kutsut ja herkut. Tuo masu on kyllä suloinen ja sitä on myös tulokkaan huone. Taatusti ihana kokemus olla tuollaisissa juhlissa mukana!

    VastaaPoista
  5. Veera: Kiitoksia :) Ja kiva kun löysit Allidaaliallekkin kylään. Hih, kakun kuskaaminen oli kyllä melkoinen "urotyö"! Kuvittelin tosiaan kuskaavani sen näppärästi omalla autollani, mutta jouduinkin sitten raahaamaan suuren kylmälaukun lappeeltaan mukanani täpötäyteen bussiin ;D

    Ellu: No voi, kovasti kiitoksia! Mukavaa kun tänne löysit ja jätit viestiä. Kävin jo teilläkin vastavierailulla :) Ihanat kemut oli ollut sielläkin!

    Anne-Mari: Kiitos paljon :)

    Ansku: Oli kyllä hienoa päästä juhlimaan Allidaalian kanssa tuota maailman parasta asiaa <3 Ja huone oli kyllä ihana...huoh!

    VastaaPoista
  6. Aloitetaas vanhimmasta päästä kommentointi ;)
    Aivan UPEA ruokapöytä! Ihana lankkupöytälevy on ollut mullakin jo pitkään haaveissa, ehkä joskus, ihana ois, jos vieläpä löytäis oikeesti vanhat lankut jostain, siis sellaiset, joiden äärellä mieskin suostuis vielä syömään, heh ;D Voi olla, että jos ainakin osa tuoleista olis valkoisia, niin pääsisi tuo ihana pöytälevy vielä paremmin oikeuksiinsa, mutta kuten sanoit, hiljaa hyvää tulee, välillä on hyvä vähän tunnustella hetken aikaa.. TOSI kaunis kokonaisuus noinkin!
    Sitten, aivan mielettömiä kuvia olet ottanut ystäväsi Vaahteramäen Eemelistä ;) Ihana söpöläinen, kauniit maisemat ja kuvaus"rekvisiitta"! Kuvista välittyy ihana tunnelma!
    Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, ihanat baby showerit olitte järkänneet Allidaalialle! Puhumattakaan kauniista kynsistä ;) NIIN söde pojan huone siellä odottelee pienokaista syntyväksi! Mullakin hyvä ystävä ihan viimeisillään odottaa toista poikaansa, jännää!
    Nyt hyvää viikonloppua, jotta vielä ennätän parissa muussakin blogissa piipahtaa! Täällä jo toistamiseen ihailemassa, kun aiemmin en ehtinyt viestiä jättää...

    VastaaPoista
  7. Ihana juttu ja upeat kuvat kerkesit nappaamaan :)
    Olit kyllä urhea kun lähdit bussilla kutsuille ja vielä kakku kainalossa. Oli ihana juhlia kanssasi <3
    Kiitos kauniista kynsistä !

    VastaaPoista
  8. Hurmaava vauvanhuone!!
    Kyllä oli kekkereiden herkkupöytäkin upea!

    VastaaPoista
  9. En ol koskaa enne nähny leikkokukkie kans käytettävä kanervia ja täyttyy sanoo et onppas kaunis yhristelmä ♥ Blondi kysymys et onk ne tosiaa, iha normaali ruukku kanervist otettu ? Maljakot ol kans torel kauniit pöyräs ja haskane irea ku olen nähny noit vaa kynttilöire kans ♥ Tuleva äiri syrän paitta, ol tosi sulone ♥

    VastaaPoista
  10. Anonyymi2.02

    Hei

    Mietiskelin tässä jokunen päivä sitten autonratissa taas kerran istuskellessani, että oletko aina sisustanut valkoisella kotiasi.

    Jos et niin, mistä se lähti? Onko sinulla kuvia niistä ajoista? tätä samaa kysymystä ja kuvia haluaisin nähdä muiltakin ihanien blogien pitäjiltä, toivottavasti joku lukisi tämän ja tekisi sellaisen postauksen.

    Tahtoisin ehkä samalla vinkkejä, mistä kannattaa aloittaa. Vai voiko sellaista edes noin vain sanoakaan.

    Mutta hyvää viikonloppua kauniiseen kotiinne.

    Venla

    VastaaPoista
  11. Liisa: Voi kiitos ihana Liisukka, sinä se jaksat aina kommentoida pitkästi <3 Heh, suhun voin luottaa ton valkoisen maalin suhteen! Arvaa vaan tekiskö mieli sutasta, muttakun toisaalta tykkään näinkin, mutta sitten toisaalta...tiedät kyllä ;D
    Ihanaa viikonloppua teillekkin :)

    Allidaalia: Oli niin kiva taas käydä <3 Toivottavasti kynsilakat ovat pysyneet menossasi mukana ;)Ja toivotaan että pääsisit vielä ennen H-hetkeäsi "pyörimään" tänne uuden pöydän ääreen kahveelle :)

    Eijan korukoppa: Kiitos! Oli kyllä mielettömiä herkkuja naiset leiponeet :)Allidaalialla olikin vähän parempia kuvia tarjottavista.

    Johanna: Kiitos, kiva kun poikkesit :)Tuo kutsujen järjestäjä, opiskelu-ystäväni, oli nuo kauniit kimput ja koristelut laitellut. Luulisin että kanervat ovat suoraan "puskasta revityt". Todella kivat ruusujen kanssa yhdessä. Enpä ole itsekkään aiemmin tajunnut yhdistellä kanervia kimppuihin. Niin, ja tuohon sankarin paitaan tein itse sydämen kuvanmuokkauksella ;D Mutta taitaa näyttää aidolta, hih!

    Venla: Kiitos viestistäsi <3 Tuo olikin hyvä kysymys, ja voisinkin tosiaan tehdä aiheesta vaikka postauksenkin. Olen tykännyt TOOOSI pitkään valkoisesta. Ja ihan pikkutytöstä asti olen rakastanut kaikkea vanhaa. Meidän ensimmäiseen kotiin joskus n. 15 vuotta sitten hankein jo valkoisen sohvan, ja verhot ja seinät olivat valkoisia. Huonekalut olivat tuolloin kyllä vielä puisia tai lastulevyisiä, ja väriltään pyökkiä. Toiseen kotiimme löysin valkoisen vanhan ikkunanpokapeilin, ja siitä se huuma varmaan lähti hiljalleen ryöstäytymään käsistä ;D Tuohon aikaan sisustuslehdissäkin alkoi näkyä valkoisia koteja, ja ne miellyttivät silmääni. Olen siis maalannut monta meidän vanhaa kalustetta, ja hiljalleen uusiakin on sitten kertynyt, mutta aiheesta voisi tosiaan tehdä ihan pidemmänkin stoorin. Löytyisiköhän multa mitään vanhoja kuvia?

    Mutta todellakin kodin valkaisuun on mennyt vuosia, että "hiljaa hyvä tulee" pätee tässäkin asiassa :)



    VastaaPoista
  12. Ihanat juhlat on Allidaalia saanut ystäviltään. <3
    Voi nuo viime postauksen kuvat, ystäväsi lapsista!! Ihan ammattilainen olet!

    VastaaPoista
  13. ihana postaus, niin kauniit kuvat ja mukava tunnelma :)
    ystävät ovat elämän suola ja sokeri, ihana että järjestitte ystävällenne vauvakutsut! :)

    VastaaPoista
  14. Anonyymi23.29

    Kiitos nopeasta ja pitkästä vastauksesta:)

    Venla

    VastaaPoista
  15. Mitkä ihanat vauvakemut teillä on ollut, niin kaunista <3 Nuo vauvajuhlat on ihana tapa kyllä muistaa tulevaa äiskää ja pienokaista!

    VastaaPoista
  16. Hah katoppas niinppä onkki, ku ruppe tarkemmi katto ♥ Oliskos syyttä men silmälääkäril hah ♥

    VastaaPoista
  17. Ihanat juhlat! Ja kyllä tuon maailman parhaan asian takia kannattaakin juhlia.

    Ihastelin myös aiemmassa postauksessa olevaa teidän uutta pöytää, se on upea!

    Kivaa sunnuntain jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
  18. Anonyymi6.14

    Voi että mä rakastan juhlia. Erityisesti babyshowereita! Aivan ihastuttava idea! En itse ole päässyt nauttimaan kyseisistä juhlista (baby tuli vähän ajoissa ;) ), mutta monet muut juhlat on tullut juhlittua! Onnea myös juhlitulle perheelle!

    VastaaPoista
  19. Kiitos ihanat!

    Kyllä juhlat on ihania piristeitä arjen keskellä :)

    VastaaPoista
  20. Varmasti oli ihanat kutsut!
    Se on totta, että kodit on livenä paljon kauniimpia kuin kuvissa:-))

    Mukavaa alkanutta viikkoa<3

    VastaaPoista