tiistai 31. tammikuuta 2012

Heipsansaa!

Uusi viikko starttasi käyntiin oikein kunnon pakkaslukemissa. Hrrr....vilukissaa hirvittää ;)
Ettekä voi usoa, mitä tein viikonloppuna? Kaivelin kuulkaas ukkokullan isot sukset varastosta, ja läksin testaamaan hiihtelytaitojani monen vuoden tauon jälkeen. Näköjään kerran opitut asiat eivät häviä mihinkään! ( Ainakin pysyin meidän viisivuotiaan perässä ihan hienosti ;). Mutta senverran innostuin, että aion mennä toistenkin, jahka nämä pakkaset hieman väistyvät.

Viikonloppuna kävin myös armaani kanssa jääkiekkopelissä, missä en myöskään ole käynyt piiitkään aikaan. ( Johtunneekohan siitä, etten ole kyllä tippaakaan kiinnostunut jääkiekosta ) mutta ihan kivaa sekin oli. Matsin jälkeen kävimme vielä syömässä ihan kaksistaan, kun mummuska tahtoi niin kovasti lapsia hoitaa, joten ihan mukava erilainen viikonloppu meillä takana :)

Köökin puolella pölyjä pyyhkiessäni kupit ja kapustat vaihtelivat vähän paikkojaan, mutta muuten ei mitään ihmeellistä olekkaan tapahtunut.






Rapsakkaa pakkaspäivää sinulle!

Iida Emilia

perjantai 27. tammikuuta 2012

Talvisella retkellä

Kirpeänä pakkaspäivänä pakkaamme eväskoriin lämmintä kaakaota, ja tuoreita leipäsiä.
Nappaamme luistimet olalle, ja pulkatkin mukaan talviselle retkelle.

Lumi narskuu kivasti kenkien alla, ja hiutaleet leijailevat hiljaa kasvoille.
Koko maa on kuin valkoista pehmoista pumpulia. Ihan mukavaa tämäkin...tämä talviaika!

Luistinradalla kuuluu iloista kiherrystä, kun äiti huojuu luistimilla.
Joskus joku vähän pyllähtääkin, mutta se ei menoa haittaa.

Kun pienet jalat väsähtää, on tauon paikka, ja kyllä ne eväät hyvin maistuvatkin kirpeässä talvisäässä.






Ihanaista talvista viikonloppua teille kaikille! Ja kiitos ihan hirmuisesti mukavista kommenteistanne, ja uusimmat lukijat; tervetuloa joukkoon :) Itse olen ollut varsin laiska bloggailemaan...millään en viitsisi koneella istuskella, mutta terkkusia kaikille. "Nähdään taas"!

Lumisin terveisin

Iida Emilia

tiistai 24. tammikuuta 2012

Winx-kukkaiskeiju synttärit

No nyt on kolmipäiväiset synttäririennot takana, ja rakas esikoisemme saateltu jo yhdeksän vuoden ikään. Lauantaina tupa täyttyi koulukavereista, ja naapurin lapsosista. Sunnuntaina kotiimme suuntasivat sukulaiset, ja maanantaina vielä rääppiäisiin saimme kivoja vieraita lisää. Huh! Kyllä juhliminen on rankkaa, mutta myös niin mukavaa :)

Juhlien teemaksi sankari toivoi lempparihahmojaan, eli Winx-keijuja, ja värimaailmaksi valikoitui keväinen vaaleanpunainen sekä vaaleanvihreä. Kuvia tuli napsittua kaikessa hässäkässä yllättävän vähän, ja aika huonolaatuisia jotenkin, mutta saatte vähän kuitenkin maistiaisia viikonlopulta kuvien muodossa.

Kakkuun olisi ollut saatavilla erilaisia valmiitakin kakkukuvia, mutta päätin yrittää itse tuollaista marsipaanimaalausta, sillä sain eräältä tuttavaltani lainaksi kakkujen maalaukseen sopivia pastavärejä. Yllättävän hyvin onnistuivat ensikertalaiselta, ja taisinpa innostua asiasta niin paljon, että tilaan itsellenikin tuollaisia pastavärejä. Olenkin aikanaan tykännyt hirveästi piirtää ja maalata, mutta tuo harrastus on valitettavasti kokonaan jäänyt, joten tässähän muodossa saisin elvyteltyä taitoja uudelleen :)





Pursotukset vaativat vielä aika paljon harjoitusta... ;)

Vaikka viikonloppua juhlistettiinkin näin keväisissä väreissä, niin ulkona paukkuu edelleen pakkanen, ja lunta satelee lisää. Nautitaan nyt hiihdosta, luistelusta, ja pulkkamäkeilystä täysin siemauksin! Päiväkin on ihan selvästi jo pidentynyt!

Rattoisaa viikkoa!

Iida Emilia

Ps: Itse en tosin omista hiihtimiä ;) Ehkä ensi vuonna sitten...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Auringonpaistetta risukasassa

Pöh...viikonloppu-peijakas kävi vaan viuhahtamassa, ja taas pitäisi viritellä herätyskellot
 laulamaan seitsemän aikaan!

 Tulppaanit kasvoivat vauhdilla ulos perjantaikimpusta, joten asettelin niitä vähän uudella tavalla. Neilikat ripottelin lasipulloihin ympäri taloa, ja muutama tulppaani pääsi sinkkiämpäriin risujen seuraksi. Kodissa vallitsee nyt vaaleanviileä värimaailma...aivan kuin ulkonakin.




Tänään olikin mitä kaunein pakkaspäivä, mutta minä sitten päätin viettää parhaimman ajan päivästä kaapin uumenissa! Olin jo liian pitkään vältellyt lasten vaatehuoneen siivousta, joten tartuin itseäni niskasta, ja ojensin vaatteet sievään pinoon. Tilaakin tuli mukavasti, kun pieneksi jääneet sai pois hyllyiltä pyörimästä.  Nyt on hyvä mieli, vaikka toisaalta tuonkin ajan olisi voinut käyttää vaikka perheen kera ulkoillen ja retkeillen. No, onneksi lähiössä asumisessa on se hyvä puoli, että tenavilla on aina naapurissa kavereita, joten touhua heillä riittää :)

 


Huomenna olen menossa keuhkotutkimuksiin, jossa selvitellään mm. mahdollista astmaa. Kerroinkin jo joskus aiemmin, että olen koko syksyn sairastanut allergista nuhaa, johon on liittynyt myös yskää, ja hengenahdistusta,( johon olen toisinaan tarvinnut myös keuhkoja avaavaa lääkitystä ).

Ensin pelkäsin, että työpaikallamme on hometta, sillä työskentelemme vanhassa talossa, jossa on aiemmin ollut vesivahinkojakin. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut.

Seuraavaksi aloin epäillä, että olen sairastunut ammattitautiin, sillä kauneudenhoitoalalla joudun jatkuvasti olemaan tekemisissä tuoksujen, ja kemikaalien kanssa. Vihdoin kuitenkin tajusin, että kyseessä oli eräs tietty hoitotoimenpide, johon keväällä sain koulutuksen. Juuri silloin keväällä oireilut alkoivatkin, mutta pahenivat sitten vähitellen. Nyt kun olen lopettanut kokonaan tämän kyseisen hoidon tekemisen, niin oloni on heti alkanut helpottamaan. Nenä ei ole enää jatkuvasti tukossa, eikä yskitä, ja muutenkin olo alkaa tuntua normaalilta. Toivotaan nyt, ettei keuhkoihin ole sitten tullut mitään pysyvää, mutta tuskinpa vaan.

Mutta nyt nautin siitä, että pitkästä aikaa oloni EI ole flunssainen, ja voin tuntea taas kukkien huumaavan tuoksun. Iloisin mielin siis uuteen viikkoon :)

Pakkasterveisin:

Iida Emilia


perjantai 13. tammikuuta 2012

Ohikiitäviä hetkiä

Jopas on ollut muka kiirettä, kun en ole yhtään ehtinyt blogistaniaan. Arki on kuitenkin alkanut rullaamaan hienosti vanhalla tutulla kaavallaan.
Tänään olikin onneksi lyhyt työpäivä, ja isäntäkin oli vapaalla, joten koululaisen kotiuduttua lähdimme koko perheen voimin kylpylään polskuttelemaan. Voi, kuinka lapset nauttivat, ja toki aikuisetkin siinä samalla :).

Kotiin palattuamme taltutimme kurnivan vatsan itsetehdyillä hampurilaisilla, joita täyttelimme erilaisin täyttein, ja iskän paistamin herkkupihvein, namskis! Ihania perheen yhteisiä hetkiä, joita pitäisi yrittää vaalia useamminkin. Lapset ovat nyt niin mainiossa iässä, kun ovat jo niin omatoimisia, mutta kuitenkin rakastavat tehdä asioita yhdessä vanhempien kanssa. Näistä ohikiitävistä hetkistä täytyisi ottaa kaikki ilo irti. Uuden vuoden lupaukseni voisikin olla se, että; olisin vielä enemmän läsnä lapsille, kun ovat niin vähän aikaa pieniä :) ( Siivoushan voi aina odottaa huomiseen ;)


Lähikaupasta poimittu hempeä perjantaikimppu ilahduttaa pitkään.
Koti tuntuu jotenkin niin tyhjältä joulukoristeiden jälkeen, mutta toisaalta näin kevättä kohden kaipaakin sellaista kepeyttä, ja avaruutta, ja valoisuutta ympärilleen. Kaapitkin taas huutavat jotakuta pinoamaan ja järjestämään. Paljon olisi pois heitettävääkin. ( Ehkä huomenna sitten ;)

 


Ensiviikon ajan meillä keskitytään täysillä synttärijärjestelyihin, sillä esikoisemme täyttää viikon päästä 9 vuotta.( Hui, kuinka se kuulostaakin jo isolta numerolta )! Tinttaraisemme toiveena oli Winx-kukkaiskeijusynttärit, ja kuulemma kakkukin pitäisi olla Winx-keijuaiheinen. Siinäpä taas tälle "leipurimestarille" haastetta kerrakseen.

Kutsut piti olla myös ensin Winx-teemaan sopivat, mutta neiti ei kuulemma jaksanutkaan piirtää kaikkiin kutsuihin keijun kuvaa, joten askartelimme sitten tällaiset keväiset kukkaiskortit postipojan matkaan :)


Tämäkin viikonloppu on pian kiitänyt ohi, mutta nautitaan siitä nyt täysillä.
( Huomenna on kait pakko vähän heilauttaa imuriakin ;)

Perjantai-terkuin:

Iida Emilia

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Talven ihmemaa

Uusi vuosi toi tullessaan hartaasti odotetun talven!
Kuinka kauniilta valkean lumiharson peittämä maa voikaan näyttää :)
Otimme tästä auringon hyväilemästä pakkaspäivästä ilon irti, ja haimme pulkkamäestä iloiset naurut, ja punaiset posket. Pakkasherra puraisi kyllä nenänpäätä, ja kipristeli varpaita, mutta raikkaan happihyppelyn jälkeen oli mukava palata kodin lämpöön, ja paistella lettusia välipalaksi.

Tänään yritin myös hoitaa pois parin viikon takaisia rästihommia...pyykkivuorta, vaatemyttyjä, tiskikasoja, lelu-esteitä, jne..  Koko loman olin kovassa flunssassa, enkä jaksanut tehdä yhtään mitään! Kävimme sentään loman viimeisinä päivinä tenavien kanssa elokuvissa, ja piipahdimme vähän alemyynneissäkin.

Tämän viikon pidin työpaikkaa yksin pystyssä pomon lomaillessa, ja melkoisen kiirusta olikin! Huh! Onneksi nyt taas tilanne työmaalla tasaantuu, ja ehkä tämä lääväläkin tästä taas muokkaantuu hiljalleen kodikkaammaksi ;)




Huomenissa alkaa taas arki koululaisillakin, joten herätyskello pirahtaa aamulla jo kukonlaulun aikaan. Saas nähdä, kuinka sitä päästään ylös sängystä, kun lomalla nuo rytmit aina meinaavat heittää häränpyllyä ;)


Tarmokkaan talvista viikkoa!

Iida Emilia

Ps: Hurjasti uusia lukijoita on ilmaantunut! Tervetuloa vaan teille kaikille oikein kovasti :)