perjantai 7. maaliskuuta 2014

Olkkarin uusi seinä

Huomentapäivää rakkaat lukijat!
 
 
Haluan esitellä teille heti aamutuimaan olkkarimme uuden harmaan seinän.
Muistatte varmaan maaliuutuuden, jolla maalasin vanhan tuolin. Tuota samaista Country French maalia oli minulla vielä toisena sävynä. Tämä sävy oli nyt huomattavasti tummempi, nimeltään Savi.

Olohuoneessamme pitkään ollut vaaleanbeige seinä alkoi kaivata ryhtiä, joten päätin testata maalia siihen. Ja tykkään ihan hirmuisesti! Ensin kyllä ajattelin, että se on himppusen tummahko silmääni, mutta kun sain valkoiset kehykset aseteltua paikoilleen, niin lopputulos olikin oikein kiva.
Valkoisen ja harmaan yhdistelmä on raikas, ja ennenkaikkea piristävää vaihtelua.
Kummasti huoneen ilme muuttui pelkällä maalilla ja uusilla sohvatyynyillä!
 

 
Seinäpinnasta tuli ihanan eläväinen, ja beessi väri kuultaa joistain kohdin hauskasti läpi. Hieman sellainen betonin tuntuinen himmeä pinta. Mä niin tykkään tuosta maalista.
 
Hankin mieheni työpaikalta seinälle uusia kehyksiä. Niihin täytyy vaan löytää kivoja mustavalkoisia kuvia vielä sisälle. ( Harmi vaan kun meidän vanhat kuvamme katosivat vanhan tietokoneen pamahdettua )
 
Olkkarin pöydällä halpa kirppislöytö: kaunis vanha lipaston laatikko, johon narsissit asettuivat tuomaan kevättä tupaan.
 



Hups...sohvanpeitteet rytyssä ;) Olen naamioinut vanhan vihreän sohvan valkoisilla lakanoilla, ja tietysti kasa suuria tyynyjä peittää sohvan puutteet aika näppärästi.



Mutta nyt lähden valmistautumaan työpäivään. Enää pari päivää hommia, sitten alkaa LOMA!

Leppoista viikonloppua ja hyvää naistenpäivää!


Iida Emilia
 
Ps: Lapset lähtevät yllättäin tänään piiitkästä aikaa yökylään serkuille,
joten me saadaan isännän kanssa vapaa-ilta!

35 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tuli kyllä niin ihana tuosta <3 Todella kaunis!

    VastaaPoista
  3. Voi että miten upealta näyttää! Teillä on muutenkin niin kaunista! <3

    VastaaPoista
  4. Seinä on nyt todella hyvännäköinen, eläväinen ja just sellainen hiukan betonisen oloinen.

    VastaaPoista
  5. voi miten kaunista!! <3


    http://pienilintu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Onpa kyllä tosi ihanan näköistä!!! Tuo seinä on todella kaunis ja koko konaisuus näyttää niin hienolta. Ihanaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
  7. Upea seinä! Niin kaunis kokonaisuus!:)

    VastaaPoista
  8. Toi on kyllä niin upea <3

    Ihana kokonaisuus koko koti. Ihanaa iltaa ja lomaa <3

    VastaaPoista
  9. Ihanaa - seesteistä - kaunista!

    Taattua upeaa tyyliäsi <3

    Nautinnollista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinne :)

      Poista
  10. Tulipa kiva muutos olkkariin! :) Tosi kivasti näkyy nuo valkoiset kehykset harmaalta seinältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näin on. Tehokkaat kontrastit ovat mieleeni, ja kehykset tosiaan tulevat paljon paremmin esille. Sohvakin näyttää jotenkin paremmalta seinää vasten nyt :)

      Poista
  11. Seinästä tuli todella kauniin värinen

    VastaaPoista
  12. Näyttääpä tosi hyvälle. Olen tässä googlaillut kalkkimaalia, kun mietittiin telkkuhuoneeseen hiukka rouheampaa tunnelmaa, mutta täähän vois olla myös hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi :) Tää on kyllä ihana maali, suosittelen. Hajuton, helppo maalattava ja nopeasti kuivuva. Tällä tulee nimenomaan sellainen kivan mattapintainen, eläväinen ja vähän rouhea pinta. Tasaista pintaa tällä ei ihan helpolla saakkaan ;) Sitä suositellaan maalattavaksi pensselillä. Itse kokeilin pientä vaahtomuovitelaa, ja sekin toimi hyvin.

      Poista
  13. Kaunis lopputulos seinän värissä ja kivasti asettelit peilit ja kehykset! Ihana katsella näitä sun kodin kuvia, sillä koen teidän asunnon olevan hyvin paljon samanlainen kuin omani.
    Mahtavaa naistenpäivää ja vapaa-iltaa isännän kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija, ja kiva jos tykkäät kehyksistäkin. Mietein tovin että onko niitä vähän liikaakin, mutta seinä on iso, joten kaippa ne saa siinä olla :)

      Niinpä, taitaa olla asunnoissamme paljon samaa. Olen samaa katsellut kuvistasi, että pohjapiirrokset varmasti tosi samanlaiset. Vähän kuin omaan kotiin astuisi.

      Hyvää naistenpäivää myös sulle, ja kiitos, vapaailta kahden oli oikein tarpeen. Mukavaa oli <3

      Poista
  14. Anonyymi8.59

    Aivan ihana ja onnistunut uudistus!!Värimaailma on tosi raikas,tykkään!!
    Hyvää naistenpäivä-iltaa!
    T.Asta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Asta :) Mä kans tykkään tuosta raikkaasta tuulahduksesta kaiken lämpöisen beessin ja ruskean jälkeen.
      Toivottavasti sielläkin oli mukava naisten päivä :)

      Poista
  15. Todella kaunis seinä! Tykkään tosta harmaasta värimaailmasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Harmaa iskee kyllä nyt suoraan sydämeen!

      Poista
  16. Kaunis, tuo särmää ja syvyyttä.Taulutkin nyt saa loistaa siellä eri tavalla.Nätisti olet taulut sinne asetellut.
    Suloisia tavaroita siellä pitkin poikin kotia=)
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana Kristiina :) Eikös vaan tulekkin valkoiset jutut kivasti esille seinästä. Tykkään kans tästä harmaan ja valkean kontrastista. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäät :)
      Ja kiitos, kyllä lomasta nautitaan täysillä.

      Mukavaa viikkoa sinne! :)

      Poista
  17. Upea seinä! ❤ Mullakin on tuo sävy vielä kokeilematta, voisinkin sen johonkin seinään vetäistä kun noin kivalle näyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Mervi ja kiitos kommentistasi :)
      Ilman muuta seinään sutimaan vaan! Kivalta näytti sinunkin tuolisi maalattuna <3

      Poista
  18. Suuret kiitokset teille muillekkin tasapuolisesti ihanista kommenteistanne <3

    Sain vihdoin tämän kommenttilootan toimimaan noin, että saan vastattua suoraan kommenttiin ;)

    VastaaPoista
  19. Voi kun kaunista!! <3 Seinästä tuli tosi ihana, sävy on niin kaunis! Kivoja yksityiskohtia kodissanne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heli :) Mukava kuulla että muutkin tykkää.

      Poista
  20. Hei! Oikein onnistunut lopputulos, pidän itse harmaasta paljon:) Mistä olet löytänyt tuon perhostyynyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina :) Minäkin olen ihan hullaantunut harmaaseen, ja noihin tyynyihin ihastuin heti Hemtexissä kun ne näin.

      Poista
    2. Tai siis nimenomaan tuo sudenkorentotyyny oli sieltä :)

      Poista
  21. Ei voi muuta sanoa kuin kaunista kaunista! On se niin jännää miten noi väri fiilikset vaihtelee. Itsekin olen ostanut muutaman harmaan jutun kotiin.

    VastaaPoista