tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tervetuloa Villa Vihertaskuun!


Tämä Vihertaskuksi aikanaan nimetty mökki on kokenut viimeisen kuukauden aikana melkoisen kasvojen kohennuksen. Mökin nimi juontaa juurensa ulkoseinien entisestä väristä, jotka jo vuosia sitten muuttuivat punamultaisiksi. Nimi on silti edelleen varsin sopiva, sillä mökkiä ympäröivä luonto muodostaa suojaisan ja vehreän taskun, jonne on aina mukava palata :)


Villa Vihertasku on seissyt tukevasti paikallaan vuosikymmeniä, ja hirsiseinien suojissa on vietetty monia ikimuistoisia kesiä. Jossain vaiheessa kuitenkin tilanpuute tuli vastaan, ja Vihertaskun viereen rakennettiin uusi isompi mökki, jolloin tämä vanha hirsimökki jäi hieman vähemmälle huomiolle. Toki tämä on edelleen toiminut yöpymispaikkana mökkivieraille, ja varakeittiönä, varastona sekä pukeutumistilana. 

Nyt oli kuitenkin aika päivittää mökin ilmettä raikkaammaksi, sillä niin kauniit kuin vanhat hirret ovatkin, niin vanhetessaan ne kellastuvat ja tummuvat kovasti, ja tekevät pienestä, hämärästä tilasta helposti tunkkaisen näköisen. Niinpä pikkumökki päätettiin maalata ja sisustaa uuteen uskoon! Appivanhempani luottivat ilmeisesti senverran sisustusmakuuni, että antoivat tämän mukavan tehtävän minun huomiini, ja otin sen kiitollisin mielin vastaan :)




Aluksi hirsiseinät saivat valkoisen kuultokäsittelyn, ja ikkunanpielet sekä ovi maalattiin valkoisiksi.
Myös katto käsiteltiin kertaalleen kuultavalla maalilla. Vanhat isovaarin itsetekemät keittiönkaapit haluttiin säilyttää entisellään, joten piristin niitä vain hieman uusilla nuppivetimillä. Köökin taso sai ylleen tummanruskean puutasoa muistuttavan dc-fix-kalvon. Lisäksi avohyllyt reunustin valkoisella pitsillä, joka luo vanhanajan somaa tunnelmaa.

Kamiinan ja uunin takana oleva lämpösuojalevy päällystettiin antiikkilaastilla.




Puuliiteristä löytyi kauniisti harmaantunut, tukeva lauta, josta tehtiin uudet hyllyköt köökin puolelle.

Lisäksi mökissä ollut mäntyinen pirttipöytä penkkeineen maalattiin vaaleanharmaiksi.


Uusi järjestys loi mökkiin lisää tilan tunnetta.


Mökistä löytyi valmiina muutamia suloisia punaisia juttuja, joista nappasin idean värimaailmaan.

Vintin kätköistä löytyivät mm. punainen räsymatto, pehmeä täkki sekä punavalkeita keittiöpyyhkeitä.



Uusia hankintoja mökille olivat vain patalaput ja koristetyynyt, sekä pari keittiöliinaa.

Omasta kodista kiikutin tänne myös muutamia käytöstä poistuneita juttuja.




Sinivalkoiset tekstiilit olivat hyväkuntoiset ja siistit, ja ne siirtyivät hyötykäyttöön uuteen isompaan mökkiin, jonka väreihin sopivat täydellisesti.


Isomummin vanhat virkatut pitsiverhot antavat nyt valon tulvia kauniisti sisään.

Vaaleat päiväpeitot olivat myös vanhat, ja sopivat uudistuneeseen ilmeeseen.




Tämä upea vanha arkku oli myös mökissä ennestään, mutta jäi piiloon pirttipöydän taakse. 
Nyt se pääsee hienosti oikeuksiinsa ja kätkee samalla sisäänsä vuodevaatteita.


Pikaisen laskutoimituksen jälkeen totesimme, että koko uudistus maaleineen ja suteineen itsetehden maksoi n. 300,- Lisäksi uudet vetimet 18,-  ja 2 kpl dc-fix rullia 16,-
Monia työtunteja ja aikaa projekti toki vaati, mutta loppujenlopuksi aika pienellä vaivalla melkoisen iso muutos!


Villa Vihertaskun uudistuneiden seinien suojissa viihdytään varmasti nyt vieläkin paremmin, ja kynttilöiden loisteessa iltahämärillä kerrotaan monenlaisia mukavia tarinoita.

(Vielä muutamia pikkujuttuja lisäilen mökkiin. Kerron niistä sitten myöhemmin lisää).

Nyt jäämme odottelemaan keskikesän juhlaa, ja varaudutaan siihen villasukin- ja puseroin! Melkoisen kylmää ilmaa luvassa, mutta eiköhän me tarjeta sulassa sovussa täällä tuvassa :)

Iloista juhannusviikkoa!

Iida Emilia

85 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää -todella onnistunut muutos!

    VastaaPoista
  2. Kyllä olet/te tehneet hienoa jälkeä.

    Kannatti tehdä muutos. On kyllä melkoinen ero alkuperäiseen.
    Sielläpä on nyt kiva tosiaan viettää aikaansa.
    Bueno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ainosofia :) Kyllä todella aherrus kannatti, ja onneksi isäntäkin lopulta tuli apuun maalaushommiin, kun ajatteli etten saa mökkiä koskaan itsekseni valmiiksi ;) Appi-ukkokin siellä välillä hääräili mukana. Kyllä nyt kelpaa.

      Poista
  3. Uskomattoman hieno muutos, nyt on kyllä kuin uusi mökki! Ja mitä herkkuja, vanhoja täkkejä, matka-arkkua jne. Melkein itku pääsi mumman pitsiverhoja katsellessa, niin suloista! Ennen kuva oli kyllä "aika kaamea" jos saa sanoa, mutta nyt esim. nuo kokopuiset keittiönkaapit tuntuvat kuuluvan saumattomasti mökkiin, suvun käsityötä kun on, niin en oikeasti edes raatsisi maalata, en ainakaan synteettisillä maaleilla...
    Oliko mökissä terassia, näinkö oikein? Jatkatko muutosta sinnekkin? ISO PEUKKU <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mari <3 Se olikin mahtavaa, että niin paljon upeita juttuja löytyi jo valmiina mökistä, ja ne pääsevät nyt paremmin oikeuksiinsa. HIh, ja nuo "ennen"-kuvat näyttävät nyt tosiaan aika karuilta, varsinkin kun ne otettiin vielä juuri talven jälkeen kun kaikki tavarat oli siellä sikinsokin varastoituna ;).

      Nyt olen tyytyväinen, ettei kaapin oviin tosiaan koskettu, vaikka itsehän olisin nekin ensin maalannut. Ne tuovat mukavaa mökkihenkeä ja kontrastia vaaleuden keskelle :)

      Terassi on tuossa ikkunan takana kyllä, ja siinä syömme ja vietämme paljon aikaa. Voin laittaa sieltäkin kuvia jossain vaiheessa. Tila ei sinänsä vaadi kauheasti muutosta, sillä se on ihan viihtyisä itsessään jo :)

      Poista
  4. Pakko oli tulla vielä lisäämään, että ehkä yksi parhaimmista muutoskohteista ja ennen kaikkea lopputuloksista joita olen ikinä nähnyt!! Aivan kun olisi seurannut tässä jotain Marko Paanasta.. ;) Tuo muklaamisen taito ei ole jokaisella, monet meistä osaa laittaa oman kotinsa nätiksi oman maun mukkaan, mutta kun toiselle pitäisi niin johan menikin vaikiaksi kun pitäisi toisenkin mielipidettä kuunnella..siulla on lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, mää ihan punastun täällä!!! Kiitos vaan tuhannesti ihanasta kommentista Mari <3 Vai että Marko Paanasta :D Sehän on oikein sisutamisen ylijumala! ( Vapise Marko! Täältä tulee kova kilpailija ) :D

      Tuo on kyllä totta, että omaa on aina helpompi laittaa kuin jollekkin muulle. Minähän sain aika vapaat kädet tässä projektissa, joten sillain se olikin mulle helppoa, mutta toki otin muiden mielipiteet ja toiveet huomioon.

      Kiitos vielä <3

      Poista
  5. Tulipa ihana raikastus mökille! Löysit muutoksen punaisen langan, keskityit olennaiseen ja ennen kaikkea kunnioitit olemassa olevaa. Lopputuloksena huikea muutos! Sinussa on kyllä ihan Oikeaa Sisustajan vikaa! ♥ Sitä taitoa ei ole kaikilla vaikka kuinka muuten nauttisi sisustamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Teijuliini <3
      PUNAINEN lanka sieltä ainakin löytyi ;)

      Poista
  6. Oi miten kaunista!♥ Todella onnistunut muutos!
    Hyvää juhannuksen aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      OIkein ihanaa juhannusta myös teille <3

      Poista
  7. Todella tyylikkäästi toteutettu muutos, mökistä tuli aivan ihana <3! Ihanan raikas, mutta silti vanha henki huokuu siellä, kaunista <3!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Tuo punavalkea on kyllä tosi raikas ja sopii mökkiin kivasti.

      Poista
  8. Mökki tosiaan on pessyt kasvonsa, ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan välillä kasvojen pesu kannattaa :) Kiitos Mape <3

      Poista
  9. No jo vain kelpaa juhannusta viettää, todella viihtyisä mökki vanhaa olemassa olevaa kunnioittaen. Olet kyllä taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tanja :)
      Ja vaikka täällä on aina ollut ihana viettää juhannuksia, niin kyllä muutos luo lisää viihtyisyyttä :)

      Poista
  10. Kiva, että jälleen yksi tuhansista suomalaisten "mäntyhelveteistä" on saanut uuden ilmeen :) tosi viihtyisä muutoksen jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitosta vaan :) Näitä puisia mökkejä tosiaan riittää, ja eihän se puu aluksi niin kauheaa olisikaan jos se ei ajansaatossa kellastuisi ja tummuisi. Onneksi on vaalea maali keksitty! :)

      Poista
  11. Tämä suloinen tupa on kyllä jotain uskomattoman kaunista. Erittäin onnistunut muutos ja valtavan taidokkaasti toteutettu vanhaa kunnioittaen. Punainen antaa muutokselle ihanan mummolatunnelman vaalean raikkauden keskelle. Kerrassaan upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Ansku ihanasta kommentistasi <3
      Kiva jos muutoksessa näkyy se, että vanhaa on kunnioitettu :) Ja juurikin sitä mummolafiilistä mökkiin halusin.

      Poista
  12. Aivan ihastuttava mökkerö!!<3 Olet kyllä taitavasti toteuttanut muodonmuutoksen ja ennen kaikkea niin vanhaa alkuperäistä kunnioittaen. Tuolla istuisi mielellään iltaa! :) ihanaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Saikku <3
      Oikein mukavaa juhannuksen aikaa myös teille :)

      Poista
  13. Kerrassaan ihana lopputulos! Muutos on tosi hieno ja raikas <3 Tuo punainen on kyllä valkoisen kanssa, niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Christiina <3 Punavalkeata väriyhdistelmää rakastan kyllä itse kovasti ja se sopii mielestäni oikein hyvin kesäänkin :)

      Poista
  14. Oih miten ihana!! Meillä mökillä kanssa remppa meneillään ja hirsiseinä paneeleiden alla pitäiskö ottaa sittenkin ne näkyviin? Tuo näyttää niin kauniilta!! Mukavaa piristystä tuo punainen väri!! Kaunista!

    http://villejalupiineja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi Marita :) Kävinkin heti jo kurkkimassa teidän projektianne, ja aivan ihastuttava mökki siellä kertakaikkiaan <3 Tuo katon avaus onkin aivan mahtava idea! Sehän toimisi tuolla meidänkin mökillä, kun siellä on matalaa vinttitilaa ylhäällä. Toisaalta olemme miettineet, että sinne saisi lapsille kivat nukkumapaikat.

      Eli teillä oli vielä siellä hirsipaneelien alla aitoa vanhaa hirttä? Voi sehän olis kyllä ihana ottaa esiin vaikka osittainkin, mutta hyvältähän nuo paneelitkin näytti :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kiitos! Ja kiva kun kävit kurkistamassa blogissani!

      Hirsipaneelit oli edellinen omistaja laittanut ja asennus totaalisen vino!! Siksi sai purkutuomion... Alla tosiaan hyvää ja leveää hirttä, ei sitä kokonaan malta peittää.
      Katon avaus toi paljon lisää avaruutta ja nuo hirret on mahdollista siirtää vielä ylemmäs niin saadaan lisää korkeutta...mieheni pää ottaa melkein niihin hirsiin kiinni..niin matalaa.

      Toiseen päähän on tarkoitus tehdä makuutilat...sauna alapuolella, joten lisää käyttöä myös syksystä kun muuri lämmittää ylös asti.

      http://villejalupiineja.blogspot.fi/

      Poista
  15. Vau, ihana muutos!

    VastaaPoista
  16. Oi mikä muutos...tosi kaunis mökki..:)

    VastaaPoista
  17. Anonyymi1.51

    Antoi innostusta myös minulle - meidänkin tunkkaisen mökin voi siis raikastaa aikas pikkurahalla, näistä kuvista sain ideoita. Kiitos sinulle!
    t. uusmaalainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihanaa kuulla jos sait mukaan inspiraatiota :)
      Suosittelen todella noita Uulan hengittäviä maaleja!
      Kiitos sullekkin :)

      Poista
  18. Anonyymi2.02

    AIVAN IHANA! <3 Sähän olet kuin Huvilan ja Huussin suunnittelija :) Tosin, kun se Anita jäi sieltä pois, niin ohjelma ei ole enää samanlainen. Mutta todella upea muutos ja ihana, miten vanhat tavarat löysivät paikkansa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, no voi kiitosta vaan :) Se Anita oli kyllä paras! PItääkö mun nyt mennä sinne sen tilalle? ;)

      Poista
  19. Ooh, mikä muodonmuutos! Pikkumökistä tuli oikein sievä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika :) Pienikin voi olla sievää <3

      Poista
  20. Aivan upealta näyttää <3
    Noin kaunista ja pienellä budjetilla loihtii vain todellinen taituri! Ihanasti vanhaa olet kunnioittanut! Mökki raikastui kyllä hurjasti!
    Ihania hetkiä ihanalle mökille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää ihan pökerryn täällä näistä teidän ihanista kommenteistanne ;) Kiitos todella paljon <3

      Täällä kyllä viihdytään :)

      Poista
  21. Ihan mielettömän upea! Mahtava muutos, kertakaikkiaan. Sulla on kyllä tuo taito hyppysissä :) Taidan katsoa kuvat vielä kerran, ja haaveilla siitä omasta mökistä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Sanna :)
      Mukavia unelmointihetkiä!

      Poista
  22. Anonyymi4.52

    Ihana,ihana,ihana!!Juuri tuollaiselta näyttää unelmien mökki!Olet kyllä taitava.
    T.Asta

    VastaaPoista
  23. Onnittelut! Aivan ihana tunnelma mökissänne. Niin kaunista ja kodikasta. Olet onnistunut työssäsi todella hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nöyrimmästi kiitän ja kumarran :)

      Poista
  24. Wou! Tulipa paljon lisää valoa, raikkautta ja tunnelmaa! Ihan mahtava muutos - onneksi olkoon:)
    Ihania mökkeilyhetkiä sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.Valoa tuli kyllä tupaan tuplasti. Kyllä täällä nyt todella viihdytään <3

      Poista
  25. Upea muutos kerrassaan!!!

    VastaaPoista
  26. Aivan mahtava muutos!!!!

    VastaaPoista
  27. Upea muutos, näyttää niin kauniille ja viihtyisälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kyllä kieltämättä kodikkuutta ja lämpöä saatiin mökkiin lisää :)

      Poista
  28. Upea muutos! Soma mökki <3 Todella raikas ja viihtyisä. :)

    VastaaPoista
  29. Hieno muutos.Viihtyisä ja raikas.
    Ihan kun huvilassa ja huussissa=)Nyt vaan juhannuksen viettoon! Hyvää juhannusta=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kiitos paljon Jaana <3
      Toivottavasti teilläkin oli ihana juhannus :)

      Poista
  30. Anonyymi0.22

    Siis kerrassaan ihana lopputulos. Kyllä tuli viihtyistä Vihertasku:) Olen kanssa huomannut, ettei remppaan välttämttämättä tarvitse paljon rahaa, vaan hyvää mielikuvitusta, maalia ja tavaroiden uudelleen sijoittelu tekee jo ihmeitä)
    Nuo ihanat vanhat esineet yms luovat myös oman ihanan tunnelmansa:) Minulla on muutama tuollainen punakuvioinen sekä yksi vihreäsävyinen täkki, lapsuudenkotoani, joita vaalin, ne kun ovat niin kestäviä sekä lämpöisiä, niiden lämpöön on niin mukava käpertyä muistelemaan mennyttä aikaa:)
    Oikein rentouttavia sekä tunnelmallisia hetkiä uudistuneessa Vihertaskussa sekä Hyvää Juhannusta!
    T: Näpertelijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kommentistasi Näpertelijä :)

      Se on kyllä totta, että kauniiseen lopputulokseen ei tarvitse välttämättä tukuttain rahaa! Ja onneksi tosiaan tuolta mökiltä löytyi noin paljon kauniita vanhoja aarteita. Vanhat täkit ovat kyllä ihania! Onneksi olet säilyttänyt noita vanhoja täkkejä muistona.

      Ihanaa ja (toivottavasti) lämmintä kesän jatkoa!

      Poista
  31. Kaunista! Mökin laittaminen on mukavaa hommaa. Itsekin odotan kesälomaa kun pääsee taas mökille tekemään uusia juttuja.

    Laura Villa Kesätuuli-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Voi se on kyllä kivaa puuhaa. Mua ihan harmittaa, kun projekti on jo valmis. Mitähän seuraavaksi keksisi? :)

      Mukavia kesähetkiä sinullekkin siellä omalla mökilläsi :)

      Poista
  32. Anonyymi6.11

    Wau! Raikasta ja kodikasta yhtä aikaa. Kun näkee itse vaivaa selviää halvemmalla, olen sen itsekin huomannut monta kertaa. Oletko ajatellut vaihtaa alaa? Mukavaa juhannusta sinulle ja perheellesi! -alma-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alma kommentistasi :)

      Hih, sisustamisen parissa olisi kyllä mukavaa työskennellä...mutta tällä erää pysyköön harrastuksena kuitenkin ;)

      Poista
  33. Niin ihanan näköistä! Ja mikä muutos, upea! <3

    VastaaPoista
  34. Niin upea muutos ja mökin raikastus!!
    Mukavia mökkeilypäiviä ja ihanaista juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu:)
      Ihania kesäpäiviä sinne!

      Poista
  35. Muutos on huikee ! Onneksi sinulle annettiin vapaat kädet suunnitella
    ja sisustaa :) Olet oikein taikanäppi näissä hommissa !
    Nauttikaa olosta uudistuneessa Villa Vihertaskussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai taikanäppi oikein, voi kiitos tuhannesti Alliseni <3 Projekti oli kyllä hirmuisen mukava :)
      Nautimme tästä koko kesän!

      Poista
  36. Voih. Onpa kaunista! Olisipa joskus itselläkin mökki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Kyllä varmasti haaveesi käy joskus toteen <3 Ja unelmointikin on ihanaa! Olemme tosiaan onnekkaita, että tämä suloinen paikka suvulta löytyy :)

      Poista
    2. Anonyymi23.01

      Todella kaunis ja raikas ilme nyt uusitulla mökillä. Sain tuosta hyvää idistä omalle pikkumökille,joka on puista paneelia kokonaan !! Tuossa ilmeisesti tupa ja kamari ?? Paljonko tuossa mökissä on neliöitä ??

      Poista
    3. Heippa anonyymi :)

      Kiitos paljon kommentistasi! Tuo mökki on todellakin hyvin pieni, ehkä n. 20 neliötä. Siinä on siis samassa yhdessä huoneessa kaikki toiminnot, eli tupakeittiö pirtinpöytineen ja nukkumatilat. Tätä mökkiä käytetään vierasmökkinä ja saunan pukeutimishuoneena sekä ruokailupaikkana.

      Mukavaa jos löysit ideoita ja vinkkejä omaan mökkiisi! Remppailoa sitten vaan! kyllä tuo maali raikasti tilaa kummasti! :)

      Poista
  37. Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Punavalkea väritys toi kyllä sitä toivottua raikkautta pikkutupaan.

      Poista
  38. Voih, niin upea muutos! Ei ihme, että työ annettiin vastuullesi, lopputulos on taattua laatua! <3

    VastaaPoista
  39. Anonyymi: vastaus tuossa hieman ylempänä :) en meinannut ensin millään löytää kysymystäsi kun oli pompannut tuonne tekstien väliin.:)

    VastaaPoista