maanantai 10. marraskuuta 2014

Isänpäivän salmiakkikakku


Jottei vallan mene jutut pelkästään jouluisiksi, niin leivotaanpas välillä :)

Eilen juhlittiin isänpäivää, joten haluan lähettää tätäkin kautta isot halaukset ja tervehdykset omalle iskälle, appiukolle, isovaarille sekä tietenkin omalle miehelleni, joka on maailman paras isukki!

Tärkeätä päivää juhlistimme anoppilassa hyvin syöden ja kahvitellen.
Isien seurasta nauttien :)


Koska meidän isäntä ei välitä yhtään kakuista, en ole pitkään aikaan mitään isänpäiväksi leiponut. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla salmiakin makuista juustokakkua, koska salmiakki maistuu miehelleni kaikissa muodoissaan.



Tykkään tehdä näitä tuorejuustokakkuja, 
koska ne tuntuvat jopa minunlaiseltani sähläriltä onnistuvan. Heittelen yleensä aineita kulhoon vähän summamutikassa, joten ihan tarkkoja mittoja minulla ei ole antaa, mutta teen kakut aina seuraavanlaisella perusohjeella:

Pohjaan tarvitset:

-200g digestive keksejä ( muutkin keksit käy )
-75g leivontamargariinia

Täyte:
-4 liivatelehteä
-1prk Flora vispiä
-200g maustamatonta tuorejuustoa
-0,5 dl sokeria
-1tl vaniliinisokeria
- 0,5-1 pussi turkinpippurirouhetta
-2-3rkl kuumaa vettä/kahvia/mehua

( Turkinpippurin tilalle voi laittaa myös Pätkistä, Daimia, Mariannerouhetta, mangososetta, marjoja tai sulatettua suklaata yms. )

Päällinen:
-150g hopeatohveeta
-2dl kermaa
(-2 liivatelehteä)


-Murenna keksit ja sekoita sulanut margariini niiden joukkoon. Painele keksiseos irtopohjavuuan pohjalle, joka on vuorattu leivinpaperilla. 

-Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan n. viideksi minuutiksi.

-Vispaa kerma vaahdoksi  ja sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuusto, sokeri, vaniliasokeri sekä haluamasi määrä turkinpippurirouhetta.

-Sulata liotetut liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja lisää liivateseos täytteen joukkoon sekoittaen

-Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita vuoka jääkaappiin hyytymään muutamiksi tunneiksi tai  yön yli

...............

-Jos haluat tehdä kakkuun kuorrutteen, niin paloittele hopeatohveet kattilaan ja lisää joukkoon kerma. Anna tohveen sulaa keskilämmöllä kerman joukkoon hiljalleen sekoitellen. Kun hopeatohveet ovat sulaneet, anna seoksen kiehua vielä kevyesti 5 min.  Jäähdytä seos ja kaada kakun päälle. Hyydytä kylmässä. 

( Kuorrute alkoi jonkinverran valua kakun päällä huoneenlämmössä, joten siihen voisi lisätä 2 liotettua  liivatelehteä lämmitysvaiheen loppupuolella, jotta päällinen pysyisi napakasti kasassa).

-Koristele mielesi mukaan



Kakku oli oikein herkullista ja tujua tavaraa. Tosin eihän se meidän iskä-kulta oikein tuostakaan välittänyt, mutta onneksi anoppilassa saatiin paakkelssia tuhottua ;)

Ps: Lahjat paketoitiin tietenkin myös kakun kanssa sävysävyyn ja meidän iskä nro. 1 sai uudet gollegehousut jalkaansa.


Makoisaa maanantain jatkoa!

Iida Emilia


Ps: Muistattehan hyödyntää edellisen postauksen alekoodin :)

15 kommenttia:

  1. Herkulta vaikuttaa tuo kakku ;)

    VastaaPoista
  2. Oi mikä kakku ja ihanat paketit sävy säyyn. Täälläkään ei kakut oikein maistu, joten tahtovat sen vuoksi jäädä kokonana leipomatta. Mitähän sitä osaa enää edes joulukuisille vieraille tarjota ;)

    Ihana olisi tätä kakkua kyllä joskus maistaa...niin herahti vesi kielelle!

    Mukavaa maanantaita ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Sävysävyyn pitää olla juu ;)

      Joulukuun vieraille kelpaa kaikki, älä huoli ;) Silmänruokaa on jo tarjolla niin paljon ettei muuta tarvitsekkaan.

      Poista
  3. Kuulostaapas herkulliselta :) ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Lurps, kylläpä on herkullisen mutta myös kauniin näköinen kaakku!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat ja tunnelmat <3 Kaakki oli varmasti herkullista, nams!

    VastaaPoista
  6. danke für die tollen bilder und inspirationen!!! eine schöne woche wünscht angie aus deutschland

    VastaaPoista
  7. Ihana salmiakki-teema!

    VastaaPoista
  8. Täällä blogissasi on tullut käytyä monen monta kertaa, mutta vasta nyt tuli jätettyä puumerkki käynnistäni. ;)
    Kiitos muuten ohjeesta! :) Minäkin tykkään tehdä noita juustokakkuja ja maistuvat miehellekin! ;) Eivät ole niin kovatöisiä kuin perinteisen täytekakun leipominen, sillä mikään jauhopeukalo en todellakaan ole..! ;) Eli sieltä mennään, missä aita on matalin! :D
    Hopea-toffeet ovat herkkuani, joten leipomaasi salmiakkikakkua voisinkin kokeilla tehdä! ;)
    Hei ja on muuten tosi kivat lahjapaperit, mistä olet ne löytänyt? :)

    Nyt alkaa loppu viikkoa kohden kylmetä, toivottavasti pian saataisiin taas uudelleen lunta! <3

    Pimeydestä huolimatta iloa ja lämpöä päivääsi! <3
    Halauksin! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Emppu ja kiva kun jätit kommenttia :)

      Hih, sama mulla että paljon helpompia nämä juustokakut. Perinteinen kakkupohja epäonnistuu mulla aina ;D
      Mutta nämä on kyllä itseasiassa herkullisempiakin.

      Lahjapaperit löysin Hämeenlinnasta Tiirinkosken tehtaalta. Tuo salmiakkiruutuinen on hieman silkkipaperimaista ja tähtipaperi on paksua kartonkia.

      Täällä odotetaan myös pikkupakkasta ja lumisadetta, sekä auringonsäteitä edes vähäsen :)

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  9. Kiitos kaikille muillekkin kommenteistanne :)

    Kakku oli kyllä hyvää, mutta vaikka itse olen suuri salmiakin ystävä, niin tämä saattoi olla ehkä jopa himpun liiankin salmiakkinen, mutta turkinpippurirouhetta voi laittaa tosiaan vähemmän eikä päällinenkään ole pakollinen. Kyllä kakku hyvin kaupaksi meni :)

    VastaaPoista
  10. Näyttääpäs oikein hyvältä tuo kakku, olisi varmaan täydellinen myös meidän isukille joka eo kovin kakuista välitä. Täytyypä napata ohje ylös. :)
    mahottoman ihanat kuvat <3

    Mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi0.56

    Tosi kaunista lahjapaperia! Muutenkin ihan huippukuvia! Mun blogissa on muuten arvonta, jos haluat käydä kurkkaamassa :)

    Valoisaa viikkoa sulle ❤

    VastaaPoista
  12. Anonyymi11.13

    oiskohan kuitenki "toffee" eikä "tohvee".... :DDD

    VastaaPoista