lauantai 29. marraskuuta 2014

Itsetehty joulukalenteri

Jee! Ihan pian saadaan avata joulukuun ensimmäinen luukku :)


Meillä on ollut tapana laittaa joka vuosi tytöille tavarakalenteri, johon tontut tuovat pikku yllätyksiä 
pitkin joulukuuta. Tämä helpottaa mukavasti lasten pitkää joulun odotusta. Tosin "tontuille" tuntuu toisinaan olevan haasteellista löytää ne 24 tarpeellista ja edukasta pikkujuttua...ja muutenkin 24 päivää tuntuu menevän aikuisen mielestä ihan silmänräpäyksessä.

Tänä vuonna kävikin sitten niin, että tonttutarinat eivät menneet enään läpi edes meidän kahdeksan vuotiaalle, vaan tiukkojen kysymysten päätteeksi totuus tontuista oli paljastettava.
Iloisesti naureskellen asia otettiin onneksi vastaan, mutta tavarakalenteri-perinteestä ei tietenkään haluttu luopua ;)

Niinpä päätimme itse askarrella tämän vuoden kalenterin ja siihen tarkoitukseen löysimme askartelukaupasta paperipusseja. Pussit koristelimme erilaisin nauhoin ja kuvioin. Leikkasimme kartongeista ja tapetinpaloista piparimuottien mukaisia kuvioita ja niihin lisäsimme numerot.

Pussukat odottelevat nyt lastenhuoneen tikapuilla täydennystä ( jota ei voi laittaa etukäteen koska nuorimmainen ei voinut luvata, etteikö kurkistaisi pussukoihin ennen aikojaan )





Mailegin pikkutontut ovat myös hypähtäneet piiloistansa joulua odottelemaan ja pitkään haaveilemani isot tontut hankein täksi jouluksi Metsäpellon puodilta. http://www.metsapellonpuoti.fi/
Myös kuvassa näkyvät kauniit verhot löysin Metsäpellolta.





Seuraavaksi onkin luvassa pientä adventti-arvontaa, joten pysykäähän kuulolla.

Iloista viikonloppua!

Iida Emili
a

23 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Meille tytöille tulossa vähän samantyylinen kalenteri. Onneksi pääsen helpommalla ja saan hankkia sinne "vain" herkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :) Herkkukalenteri on varmasti kyllä helpompi ja edullisempi toteuttaa. Täytyy yrittää ensivuodelle sellaista, mutta eihän nuo lapset meinaa haluta luopua saavutetuista eduistaan ;)

      Poista
  2. Ihana! Varmasti kova miettiminen yllätyksistä! Ihanaa kutinaa vatsanpohjassa...ainakin pienimmällä! Meillä paljastettiin tonttujen olemassaolo saunan lauteilla vuosia sitten...ei ollut pettymye, päin vastoin uteliaisuus heräsi kuka oli minkäkin joululahjan ostanut!
    Ihanaa ensimmäisen pussukan avamisen odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No on kyllä pähkäämistä kieltämättä, vaikka onneksi noille tyttölapsille löytyy aina jotain hius- ja korujuttuja,huulirasvoja, tarroja, kyniä, kumeja jne... :) Mäkin tykkäisin jos joku tekis mulle tuollaisen ;)

      Meillä kyseltiin jo viimevuonna kiperiä kysymyksiä, mutta silloin lasten oma usko oli vielä niin suuri etten viitsinyt paljastaa totuutta, mutta nyt näytti olevan oikea hetki. Onneksi asia tosiaan otettiin hyvin vastaan. Isosisko olikin jo hiljaa mielessään epäillyt asiaa parin vuoden ajan :)

      Ihana adventin aikaa sinne!

      Poista
  3. Voi miten ihana tuo tyttöjen huone on ja söpöt nuo opiskelevat Nisset 😊. Meillä iso bisse vahtii neidin kans touhuja pulpetin vieressä. Kiva ja hauskasti toteutettu tuo kalenteri, meille kelpasi 2€ hello kitty kalenteri, eikä se äitiä harmittanut yhtään 😉, kun tuota pikku tilpehööriä tuntuu neidillä riittävän! Tosin itse kalenterina tuo olisi kyllä kaunis toteuttaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku :) Kalenteri oli tosiaan hauska toteuttaa, mutta helpommalla kyllä pääsisi sen Hello Kittyn kanssa ;) Ja totta tuokin, että pikku tilpehöörin lisääntyminen hieman ahdistaa! Täytyy yrittää aina kehitellä edes hitusen järkeviä juttuja ;)

      Hih, vai iso bisse on siellä neidin pulpetilla :D Mukavia nuo sanansyötöt kännyköissä. Nisset on kyllä ihania <3

      Poista
  4. Voi, kuinka ihana! Muutenkin kauniin tunnelmallista. <3 Meilläkin on ollut vuosia yllätyskalenteri. Tonttuihin vielä uskotaan ja aina yöllä tonttu tipsuttaa tuomaan yllätyksen, tänä vuonna joulusukkiin. On kyllä työläs ja yllättävän kalliskin homma, vaikka edullista hankitaankin. :) mutta lapset tykkää ja masussa kutkuttelee. <3 ihanaa joulun odotusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaisa :) On tämä aina mukava itsellekin seurailla lasten iloa, vaikka kieltämättä tosiaan aika työläs ja kalliiksikin aina tulee. Nykyään kun ei ole enää mitään markan juttuja löydä mistään ;)

      Mutta iloitaan joulun odotuksesta. Ihanaa ekaa adventtia <3

      Poista
  5. Kaunista ♡ leppoisaa iltaa ♡

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunista siellä ja kivat nuo tontut pulpeteilla:)
    Kalenterikin sopii juuri kotinne väreihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Yritin etsiä ensin erivärisiä paperipussukoita, mutta ei oikein löytynyt muita. Mutta ihan hauskat näistä tuli kyllä.

      Poista
  7. Niin kaunis tuo tyttöjen huone♥ ja kalenteri on myös huippu söpö!

    VastaaPoista
  8. Yksinkertaisen kaunis joulukalenteri ♥ Kauniilta näyttää myös koko huone!

    VastaaPoista
  9. Voi, miten ihana joulukalenteri! <3 Ja ihanan jouluista tunnelmaa nisseineen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi :) Niin ihanaa aikaa tämä. Tontut hiipii nurkissa ja joulun odottava tunnelma lisääntyy <3

      Poista
  10. Ihanan jouluista teillä ♡

    VastaaPoista
  11. Ihana tytönhuone ♡
    Meillä 8v halusin vain tavallisen suklaakalenterin ja myös muille, joten niin lähti kaupasta mukaan jokaiselle, myös äidille ja iskälle angry birdin kalenterit..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) Oi nam, ihanaa kun äiti ja iskäkin saa aloittaa aamun makiasti :)

      Poista
  12. Suloinen kalenteri ja ihanat Nisset <3
    Nisset ovat löytäneet kivaa luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alliseni <3
      Tontut ovat löytäneet todella mukavaa lueskeltavaa! Kenenköhän kaunis koti se siellä? ;)

      Poista