tiistai 25. elokuuta 2015

Puusohva paikallaan

Hiphei täältä helteisen kesän keskeltä!

Vaikka ilmat ovat olleet mitä upeimmat, niin olen raaskinut puuhastella hieman sisälläkin. Kerroinkin viimeksi, että huonekalut ovat vaeltaneet täällä ympäriinsä, sillä vaihtelunkaipuun ja sisustus-inspiksen iskiessä jotain on saatava aikaan samointein. 


Kaiken muutoksen alku ja juuri: vanha puusohvamme tönöttää nyt ylväänä ruokailutilassamme, jonne sen ihan alunperin olin haaveillutkin sijoittavani. Tuolloin aikanaan halusin kylläkin, että sohva olisi tullut paneeliseinän paikalle avohyllyjen alle, vaan pikkuruisen mittavirhe-paholaisen paljastuttua totesimme, että unelmieni sohva olikin aavistuksen liian iso paikalleen, eikä se sitten päätynytkään ruokailupöydän kaveriksi. 

Sohva viettikin leppoista eloa olohuoneessamme muutaman vuoden ajan, mutta aina toisinaan harmittelin, että eikö sitä nyt mitenkään saisi mahtumaan tuonne kyökin puolelle. Olin kyllä sovitellut sitä aikanaan keittiön ikkunankin alle, mutta nyt halusin testata sitä vielä kerran uudelleen.

Ja AVOT! Siihenhän se sujahti paikalleen kuin olisi siinä aina ollutkin!
Tai no joo...kesti kyllä viikon ennenkuin silmäni alkoi tottua muutokseen ja tokihan puusohva on melkoisen massiivinen tuossa pienessä ruokailutilassamme, mutta ei se nyt lopulta huonokaan ole.
Vai mitä olette mieltä? Oliko parempi ennen?

Vielä täytyy toki muuttaa lampun paikkaa, jottei kukaan kolauttele päätään siihen...mutta ehkä tämä tulee jäämään hetkeksi nyt näin. Ainakin tytöt omivat heti tuon paikan innoissaan itselleen, eikä isäntäkään ollut vastahakoinen. 



Vanha patakaappi siirtyi senverran sivummalle, ettei vaaka enää mahtunut siinä olemaan, mutta kyllä minä sillekin jo paikan löysin. 











Olohuoneeseen jäikin sitten puusohvan kokoinen ammottava tyhjä aukko, jota olen tässä yrittänyt parhaani mukaan sisustella. Palailen taas piakkoin siitä kertomaan :)

Sisustus-terkkusin:

Iida Emilia

40 kommenttia:

  1. Oi että <3 Niin ihania, inspiroivia, kauniita kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Niinuska <3

      Poista
  2. Kyllä on niin kaunista ja sopii täydellisesti sohva ruokapöydän kaveriksi. Näitä kuvia katsoo niiiiin ihastelle. Heti nousi mieleen kysymys, missä ihmeessä se vaaka on ;) Olkkarin kuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos nyt vaan kovasti Anskuliini <3 Hyvä että tuli vielä testattua sohvaa uudelleen tuolle paikalle :)
      Olkkarin järkkä ei ole vielä ihan täydellinen mutta menettelee. Nyt pitäisi löytää nojatuoli jostain! Vaakakin pääsi olkkariin lipaston päälle :)

      Poista
  3. Hei,

    on mukava kun voi kierrättää tavaroita kodissa.
    Kun tyyli on yhtenäinen se onnistuu hienosti kuten sinun kodissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitokset viestistäsi Ainosofia <3 Juu, helpolla saa uutta ilmettä kyllä kun vähän pyörittelee ja vaihtelee tavaroiden paikkaa. Ei tarvitse aina olla ostelemassa uutta :)
      Kiva jos tyyli vaikuttaa yhtenevältä kun joskus tuntuu omasta mielestä niin sekavalta :D

      Poista
  4. Voi tosi kaunis keittiö teillä, aivan upea!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sulle Saikku <3

      Poista
  5. Hurmaavan näköistä <3 Ihana tuo puusohva :) Kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset <3 Puusohvasta en kyll luovu vaikka se ei mihinkään mahtuisikaan ;)

      Poista
  6. Aivan ihanan näköistä ja puusohva näyttää siltä kuin se olisi aina ollutkin tuossa <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos sinulle Marika myös <3 Nyt kun omakin silmä on tuohon tottuut niin kyllä tuntuu hullulta etten aiemmin tajunnut sohvan paikkaa tuonne vaihtaa :)

      Poista
  7. Ihanalta näyttää Iiduskan kyökki ♥
    Nappipaikka sohvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ettei ollut ihan huti ;) Kiitos paljon <3

      Poista
  8. Hyvinhän se tuohon sopii <3 Kaunis sohva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin se kyllä näyttää sopivan vaikka tosiaan vähän ahtaammaksi tekeekin tuon ruokailutilan, mutta kyllä siinä vieläkin kulkemaan mahtuu ;)

      Poista
  9. Siinä se on ihan omalla sopivalla paikallaan. Kaunis on!

    VastaaPoista
  10. Voi, miten kaunista<3

    VastaaPoista
  11. Anonyymi13.52

    Kaunista. Minkä ikäiset lapset sinulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä on alakoulu-ikäiset lapset. Esikoinen 12 v. ja kuopus täyttää syyskuussa 9. He omivat tuon sohvan täysin itselleen :)

      Poista
  12. Annmari Pirkanmaalta2.01

    Ihanan kodikasta! Meilläkin mummiltani saatu vanha puusohva, jonka aina välillä tuon keittiöön ja yritän sen sinne mahduttaa ;)
    Sitten se kuitenkin palautuu takaisin takkahuoneeseen.... Meille tulee liian ahdasta keittiöön, vaikkakin se sohva on niin kodikkaan näköinen siellä... Ehkä keittiöremontin myötä sitten joskus, saadaan puusohva kunniapaikalle keittiöön :)
    Mummolassani sohva oli keittiössä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Annmari :) Voi miten ihanaa kun olette saaneet mummilta perintönä vanhan puusohvan ja olisipa mukavaa kun se saisi ansaitsemansa paikan keittiöstä niinkuin mummilassakin aikoinaan :). Mä tykkään kans että sohvan ainoa ja oikea paikka olisi juuri tuossa keittiössä mutta saa nyt nähdä alkaako ahtaus ahdistaa. Haaveilen että vielä joskus asuisimme vanhassa talossa jossa sohva pääsisi parhaiten oikeuksiinsa :)

      Poista
  13. Niin kaunista <3 Aivan ihana tuo puusohva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Se on kyllä aarre :)

      Poista
  14. Voi se on kaunis juuri tuossa! Sopii todella hyvin! Itsekkin olin viittä vaille ostamassa tuollaista puusohvaa keittiöömme, mutta tulin katumapäälle. Nyt kun näin tuon kaduttaa miksen ostanut! Tykkään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Marita <3 No nyt minäkin alan uskoa että sohvan paikka on todellakin löytynyt :) Kestää ina aikansa totutella uuteen järjestykseen ;)

      No voihan puusohva! Ehkä se ei ollut kuitenkaan ihan juuri se mitä etseit vaan toinen unelmasohva odottelee jo kulman takana :)

      Poista
  15. Kaunis tuoli! Mulla on vähän samanlaisia, mutta eivät ollenkaan kauniissa kunnossa. Niissä näyttää olevan ainakin neljä kerrosta maalia, ehkä enemmänkin, kaikki ihan eriväriä. Olen katsellut niitä ja miettinyt, milloin ehtisin maalata ja kunnostaa ne. Mutta pahin ongelma on: Millä värillä maalaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä se tosiaan vaatii aina melkoisen inspiksen että jaksaa alkaa kunnostaa vanhoja tuoleja. Varsinkin se maalin poisto on tosi työlästä! Itse olen tykännyt että kuumailma-puhaltimella saa aika näppärästi maalia poistettua. Ja värin valinta se vasta vaikeaa onkin :). Minä pidän tosi paljon ihan alkuperäisestä puun väristä mutta tuon yhden tuolin maalasin Country frenchin vaaleanharmaalla. Tsempit sinne!

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Maalinpoistaminen onkin se pahin homma.

      Poista
  16. Ihana puusohva, näyttää niin hyvältä tuossa muuten vaaleassa ympäristössä, pääsee oikeuksiinsa :) Pakko udella mistä olet löytänyt tuon valaisimen? Se on tosi hieno myös,samanmoinen on ollut hakusessa ja tovin. Suurin osa vastaavista on liian isoja tai tummia, tuo teidän on ihan täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset Maija :)
      Tuo valaisin on kotoisin Hobby Hallista ja niitä on myös valkoisena sekä mustana. Tykkään itse myös tosi paljon. Lasten huoneeseen ostimme saman valkoisena :) Toivottavasti niitä on vielä saatavilla.

      Poista
    2. Paljon kiitoksia tiedosta :)

      Poista
  17. Hyvä järjestys syksyyn kun valon määrä hitaasti vähenee eikä haittaa että sohva on ikkunan edessä. Hurjan kivan näköistä ainakin mun silmään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle :) Onneksi vielä valoa tosiaan riittää. Talvella voikin olla vähän synkkä tuo mutta nyt kun oma silmä tottunut niin tykkään minäkin :)

      Poista
  18. Niin kaunista kyllä! <3 Tuo pieni salmiakkikoristeinen seinähylly on kyllä ehdottomasti ihanin, vaikka kaikki muukin on niin kaunista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos Marianne <3 Pikku-kaappi raasu löytyi joskus pölyttyneenä kirpparin nurkasta edukkaasti ja sai uuden maalin pintaansa ja se on kyllä minunkin suosikkikalusteita :)

      Poista