maanantai 12. joulukuuta 2016

Kurkistus lastenhuoneeseen

Pirtsakkaa pakkaspäivää ja ihanaa uutta viikkoa kaikille!

Vietän tänään vapaapäivää ja päätin vilauttaa teille nyt hieman lastenhuoneen uusiutunutta ilmettä. Olemme koko viikonlopun ajan ahkeroineet remontin merkeissä ja koko huusholli on ollut ( ja on edelleenkin ) aivan kaamean kaaoksen vallassa! Nyt on kuitenkin lähes kaikki kodin seinät maalattu ja viimeisetkin listat paikoillaan. Lastenhuoneeseenkin alkaa löytyä jonkinlaista järjestystä :) Nämä kuvat ovat lilliputtimme, eli 10-vuotiaan kuopuksemme nurkkauksesta.

Ilokseni pääsin testaamaan muutamia tuotteita Jollyroomin huikean laajasta sisustusvalikoimasta. Täältä suurenmoisesta verkkokaupasta löydät aivan kaikkea mahdollista vaunuista ja lastenvaatteista lähtien. Kannattaa käydä kurkkimassa.

Tämä sisustamisvaihe onkin kaikkein parasta remontin jälkeen! Toki itse rempan tekeminenkin on kivaa ja antoisaa, mutta tuo remontin keskellä eläminen kaikkine muine tavallisine rutiineineen ja kiireineen on todella haastavaa! Tavarat ovat jatkuvasti sikinsokin, ja siellä täällä lojuu työkaluja! Argh! Se kyllä kyselee hermoja aikalailla.


Onneksi nykyään löytyy paljon ihania vaihtoehtoja tavaroiden säilytykseen ja kaaoksen selätykseen, kuten nuo suloiset  Alice & Fox pahvisalkut.  Meillä olikin ennestään salkkuja jo vaaleanpunaisina, ja ne sopivatkin kivasti harmaan kaveriksi.

Pehmoinen harmaa lampaantalja lämmittää ihanasti ja luo kaunista tunnelmaa talvisisustukseen. Näitä käytimme aikanaan lapsilla vaunujen lämmikkeenä ja pulkan pehmusteina, mutta nykyään ne toimivat lähinnä sisustuselementteinä.


Huoneeseen tuli myös uusi herttainen lampunvarjostin, jonka herkkä pitsikuvio muistuttaa hattarapilveä. Tuotetta löytyy myös pienemmässä koossa ja mieteinkin jo tovin, onko tämä kuitenkin hieman liian suuri tänne! Ehkä kokeilen sitä jossain vaiheessa olohuoneeseen ;)

Huoneen ilme miellyttää varsinkin minun silmääni kovasti tällä hetkellä, mutta tyttäremme on päättänyt, että tuo kirsikkapuutapetti saa hänen puolestaan lähteä ( yhyy )! Onneksi isosisko kuitenkin haluaa sitä omalle puolelleen. Täällä siis muutokset tulevat edelleen jatkumaan, ja tuo huoneen toinen puolisko, eli teinimme valtakunta vaatii seuraavaksi käsittelyä.



Nyt aijon kuitenkin hetkeksi julistaa joulurauhan kotiimme rempan osalta, sillä jouluun on enää pari viikkoa aikaa, enkä ole tehnyt oikeastaan mitään sen eteen! Jotenkin koko joulu on päässyt unohtumaan tässä kaikessa hötäkässä.


Iloa viikkoonne!

Iida Emilia

-Yhteistyössä Jollyroom-

24 kommenttia:

  1. Ihana prisessahuone♥..siis vähän varttuneeman prinsessan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vielä saa olla hempeää ja herttaista :)
      Kiitos <3

      Poista
  2. Niin suloinen huone♡ kaunista♡

    VastaaPoista
  3. Niin älyttömän ihana huone, kauniita yksityiskohtia. <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä teillä on ollut aikamoista tekemistä. Remppa on kovaa työtä.
    Kaunista jälkeä teille on syntynyt. Sänky on ihana ja sen edessä talja, ihanan lämmin näin talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan tämä ollut kyllä melkoista, mutta nyt onneksi voiton puolella jo! Ja olihan se tiedossa, ettei tämä remppaaminen juhlaa ole ;) Nyt pieni tauko olis kyllä silti paikallaan, ennenkuin ryhdytään kylppärin kimppuun :)

      Ja kiitos paljon kehuista :) Ollaan kyllä todella tyytyväisiä.

      Ja kiitos kovasti kehuista

      Poista
    2. Oho...tuli oikein pariin kertaan kiiitokset :D

      Poista
  5. Niin ihanat värit ❤️ Äiti voisi kyllä vaatia, että tapetti on ja pysyy, niin ihana se on ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Musta tuntuu, että äiti on saanut jo kyllin pitkään pitää oman päänsä huoneiden suhteen. Täytyy ehkä antaa nyt vapaammat kädet huoneen asukeille ;). Kuopus ei tykkää yhtään vaaleanpunaisesta, joten väritystä pitää muuttaa hieman :D. Onneksi tapettia jää vielä toisen huoneeseen!

      Poista
  6. Vau mikä ihana huone! Tuolla varmasti viihtyy niin pienet kuin isot :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :) Vois tuonne itsekin mielellään kömpiä pehkuihin ;)

      Poista
  7. Voi miten suloinen huone!! Minulla ei varmasti sisu antaisi periksi tapetin vaihtoon, mutta onneksi saatte sitä laitettua toiseen huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) No onneksi tosiaan toinen tyttö tykkää edelleen tuosta tapetista. ( Ja voihan se olla, että meillä kestää aika kauan ennenkuin saadaan uutta tapettia tuohonkaan seinään )

      Poista
  8. Onpa kaunis huone! Tuolla viihtyy aivan varmasti!

    VastaaPoista
  9. Ihan mielettömän kaunis huone<3 Sulla on kyllä tosi hyvä sisustus silmä! Jotnekin niin harmoniset kaikki värit. Tykkään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kauniisti sanottu. Kiitos hirmu paljon, ilahdutti kovasti <3
      Ihanaa joulun aikaa sinne :)

      Poista
  10. Niin kaunis kammari ja kylläpä sopii sänky hyvin tuon tapetin kanssa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3 No eikö vaan sovikkin niin kivasti :) Voi kun se tapetti saisi vielä hetken tuossa olla ;)

      Poista
  11. Ooh, miten ihana!!

    VastaaPoista