perjantai 10. helmikuuta 2017

Pilkkuja lastenhuoneen seinälle

 Jei! Se on perjantai ja viikonloppu aluillaan.
Meillä on sauna lämpenemässä ja koko perheen leffailta tiedossa herkkujen kera.
En malta kuitenkaan olla postaamatta lastenhuoneen muutoksesta, jonka saimme tämän viikon aikana vihdoin valmiiksi. Helpossa muutoksessa oli mukana pallolliset sisustustarrat ja lopputuloksesta tuli mielestäni todella kiva!

Nyt kun tyttäremme saivat vihdoin kauan haikailemansa "omat huoneet" ( eli entinen yhteinen huone jaettiin kahteen osaan vaatehuoneen seinän purkamisen myötä ) niin he saivat myös päättää itse huoneidensa väreistä ja sisustuksesta. 

Kuopuksemme, neiti Lilliputti 10 v. on aina ollut vähän enemmän huoleton poikatyttö, kuin mikään prinsessa. Hän on ihan pienestä asti ihannoinut sinistä väriä ja leikkinyt sulavasti poikien kanssa autoleikkejä ( toki niitä koti- ja barbileikkejäkin ). Hän rakastaa myös yli kaiken eläimiä ja kaikenlaisia pehmoleluja. 

Nyt hänen toiveenaan olikin, että vaaleanpunainen väri saa lähteä ja tilalle laitetaan valkoharmaata ripauksella turkoosinsinistä. Serkkunsa luona Lilliputtimme ihastui mustavalko-pilkulliseen seinään ja sellainen toteutettiin meillekin! Mikäpä sopisikaan paremmin futis-tytölle :)


Ihan aluksi maalasin kaikki seinät valkoisiksi. Maalasin myös sen ihanan kirsikkapuutapetin piiloon, joka hieman kieltämättä kirpaisi. ( Onneksi sitä jäi vielä isosiskon huoneeseen jäljelle ). 

Pallotarrat sain yhteistyön merkeissä Tarrattaresta,
jossa on aivan huikeat valikoimat erilaisia teksti- ja sisustustarroja joka lähtöön. Palvelu on mutkatonta ja ripeää! Pallotarroja oli mahdollista saada eri kokoisina ja useissa värivaihtoehdoissa.
Itse valitsin pienimmät 3 cm:n pallot harmaana ja mustana. Yhdellä arkilla oli 40 palloa, joten otin 2 harmaata ja 2 mustaa arkillista, jotka riittivät oikein hyvin kahdelle seinälle. Myös sydämet, tähdet tai kolmiot olisivat olleet ihania. Tarroja saa myös toivoa omilla mitoilla tai lempikuvioilla!

Huoneen kattolamppu ja pahviset salkut ovat Jollyroomista.



Pilkut kiinnittyivät erittäin helposti seinään, ja irtosivatkin näppärästi, jos paikkaa täytyi vaihtaa.
Itse en noudattanut pallojen asettelussa mitään sen kummempaa logiikkaa, tai mitannut välejä. Liimasin ne ihan vain silmämääräisesti seinälle, jotta lopputuloksesta tuli mukavan rento ja lastenhuoneeseen sopiva :)


Tytär innostui tuunaamaan ylijääneillä palloilla pari pyöreää hatturasiaakin huoneeseen sopivaksi.
Samalla kekseimme, että voisimme piirtää myös paperikassille silmät ja suun. Tämän helpon DIY-pussin Lilliputti toteutti myös itse tusseilla piirtäen, ja lopputulos on aivan ylisöpö!




Nopeasti ja vaivattomasti saimme huoneeseen täysin uuden ilmeen, Ja ennenkaikkea onnellisen asukin! Vielä täytyisi löytää uudet verhot ja niitä muutamia turkooseja juttuja, niin olisi kokonaan valmista. Sitten käymmekin esikoisen huoneen kimppuun seuraavaksi.



Pirtsakkaa viikonloppua!

Iida Emilia

-Yhteistyössä Tarratar.fi-

26 kommenttia:

  1. Pirtsakka seinä tuli! :-)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Itse yritin ehdottaa hieman harmahtavaa seinäväriä ja valkoisia pilkkuja, mutta ei sopinut :) Nyt tehtiin juuri niinkuin tyttö halusi ja hyvä niin!

      Poista
  3. Tosi kiva idea ja sopii sekä tytöille että pojille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu tämä on tällainen sukupuolineutraali tosiaan :)

      Poista
  4. Kaunis huone ja ihanan pirteä seinä palloineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Pirteä ja raikas tästä kyllä tuli!

      Poista
  5. Voi miten kauniin huoneen Lilliputti sai♥

    VastaaPoista
  6. Minäkin tykkäsin hirmuisesti huoneen aikaisemmasta ilmeestä, mutta on tämä uusikin ihan valtavan kaunis ja jotenkin niin raikas 👌😍 Nuo pallotarrat on niin kivan näköiset, että oli pakko alkaa miettimään saisinko ujutettua niitä meidänkin muksujen huoneeseen 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eerika!<3 Tosi kiva kuulla, kun itsekin niin kovasti pidin siitä tapetista ja ensin oikein harmitti, kun joutui siitä luopumaan, mutta kieltämättä nämä pallot pomppasivat suoraan sydämeeni ja näyttävätkin ihan tosi hauskoilta nyt! Ja miten helppoa uudistamista tämä olikaan?! Kyllä ne varmasti teillekin sopisivat :)

      Poista
  7. Raikas muutos ja mielenkiinto heräsi tarroja kohtaan, niillä saisi helposti ilmettä yksiväriseen seinään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku <3 Niinpä nimenomaan...näitähän voi siinäkin mielessä turvallisesti käyttää, kun ne voi poistaakin helposti sitten, jos kyllästyy :)

      Poista
  8. Onpa kivannäköinen! <3

    VastaaPoista
  9. Anonyymi6.51

    Kaunista.Mitenkä jaoitte huoneen,tuliko väliseinä vai mikä.Olisi kiva nähdä kokonaisuutena miten on jaettu��Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! :)
      Laitan lisäkuvia koko huoneesta, heti kun saamme teinin puoliskon valmiiksi :)
      Tällä hetkellä huoneiden "serminä" toimii vain parvisänky, jonka eteen olisi tarkoitus viritellä esim. jonkinlainen verho seinämäksi. Mieteimme myös kevyttä väliseinääkin, mutta toistaiseksi lapset tuntuvat olevan tyytyväisiä siihen, että heillä on omat puoliskonsa huoneessa :)

      Poista
  10. Todella upea❤❤❤

    VastaaPoista
  11. Ihana raikas muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :) Raikas siitä tosiaan tuli!

      Poista
  12. Ihania pilkkuja! ❤ Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Marita ja oikein mukavaa viikkoa sinnekin <3

      Poista
  13. Näyttääpä kivalta, ja ihana tuo itse piirretty paperikassi <3 Täytyy heti käydä kurkkaamssa tarrakaupan valikoimaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon Kirsikka <3 Paperikaasista tuli kyllä tosi söpö! Enpä olisi itse onnistunut piirtämään lähellekkään noin suloista! Käyhän ihmeessä kurkkaamassa! Mahtavat tarravalikoimat tuolla kyllä :)

      Poista