tiistai 19. joulukuuta 2017

Pikkuisia muistamisia

Jouluviikko kulkee vauhdilla eteenpäin. Vähän liiankin nopeaan näin aikuisen silmin!
Viikonlopun aikana sain paketoinnin lisäksi tehtyä kunnon suursiivouksen, joten aatonaattona riittää enää kevyt paikkojen siistiminen. Vähän vielä leivontaa, sisustelua ja kuusenhakua. Sitten saa joulu tulla :)

Kameran taakse en ole ehtinyt ollenkaan, eikä tämä hämäryyskään oikein edesauta kuvaamisintoa.
Pari viikkoa sitten kuvasin pieniä askartelujani, joita näpersin ystävilleni. Nyt ne ehtivät vasta blogiin asti.

Pieni lämmin ajatus ja muistaminen. Se on mielestäni tärkeämpää, kuin suuri rahallinen panostus. Jotain itsetehtyä, mutta kuitenkin "tarpeellista" ja poiskuluvaa. Varsinkin, jos rakastaa kynttilöitä!
Ja kukapa niitä ei rakastaisi!



Kynttilöitä en tosin tehnyt itse, mutta koristelin nuo isot tulitikkurasiat ( Pinterestin innoittamana ) vähän nätimmiksi erilaisin paperein. Nyt niitä kelpaa ehkä pitää pöydällä kädenulottuvillakin. Rasian lisäksi pakettiin voi lisätä vaikkapa suklaata ja muutaman kynttilän, niin hyggenautinto on aika täydellinen.



Tällaiset muistamiset voisivat miellyttää kerhontätejä ja opettajiakin, joten tässäpä pieni viimehetken lahjavinkki, mikäli ideat ovat vielä hukassa.

Iloisia joulutouhuja!

Iida Emilia

6 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, tuossa se ilahduttaa takan reunalla ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä muruseni <3
      Ihanaa joulun aikaa sinne!

      Poista
  2. Kiitos minultakin, ihana on! Takan reunalla myöskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla :)
      Rauhallista joulua sinne teille! <3

      Poista
  3. Aivan ihastuttavia:)

    Kyllä se joulu tulee sieltä, harmi kun sataa vettä. Ehkä se kuusen tuonti sisälle saisi aikaan joulutunnelman.
    Kaunista loppu viikkoa:)

    T. Minna Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia Minna! :)

      Toivottavasti sielläkin joulukiireet helpottivat ja saitte valkean lumipeitteen sinne Turkuun!

      Ihanaa joulun aikaa! <3

      Poista