sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulupaketteja

Kolmas adventti. Joulu on ihan pian täällä!

Tässä kohtaa jo toivoisi, että päästäisiin siihen rentoon ja letkeään joulunviettoon ja kiireet olisivat  takanapäin. Se marraskuun ihana fiilistelyvaihe on muuttunut hieman paniikinomaiseksi viimehetken hötkyilyksi, mutta eiköhän tästä taas selviydytä ;)

Olin suunnitellut tähän päivään viimeisten lahjajuttujen hankkimista ( koska hyvistä aikeistani huolimatta niitä on edelleenkin liuta ostamatta ) sekä joululaulukirkkoa, jonne olisin napannut äidin mukaani, mutta automme joutui huoltoon, joten suunnitelmat muuttuivat ja pidänkin tänään leivontapäivän. 

Onneksi muutama lahja on jo odottelemassa valmiina kääreissään ja niistä lopuistakin on selkeät suunnitelmat. Mutta kieltämättä nuo lahjahommat ovat aina ne eniten stressaavat asiat, joiden jälkeen voi vasta kunnolla huokaista!



Lahjojen paketoiminen on sensijaan yksi joulun lempipuuhiani, kunhan sen ehtii tehdä rauhassa joululaulujen soidessa taustalla ja suklaarasian ollessa käsien ulottuvilla :)

Rakastan nauhoja ja kauniita kääreitä, joita minulle onkin kertynyt niin paljon, että tänä vuonna ostin ainoastaan uutena tuon tumman siniharmaan tähtipaperin Prismasta. 

Kauniit kuusenmuotoiset pakettikortit ovat Kodin 3 väriä-verkkokaupasta



Itse tykkään paketoinnissa erityisesti luonnonmateriaaliteemoista sekä yksivärisistä voimapapereista, juutti- puuvilla- ja paperinaruista, jotka ovat samalla kierrätettäviäkin. Myös vanhoista tapetinjämistä saa hienoja ja persoonallisia joululahjapaketteja.

Kun aiemmin punainen kuului ehdottomasti joulun väreihini, niin huomaan, että nykyään suosin mieluummin neutraaleja värejä joulunakin. 

( Enpä sitten näemmä huomannut pyyhkäistä kuvista lattialle jääneitä paketoitiroskia pois ;). Valkoisessa lattiassa näkyy todellakin kaikki!




Tsemppiä sinne muillekin viimeisiin joulupuuhiin! Onkos kaikki hommat hallinnassa vai puskeeko hikeä näin viimemetreillä? ;)

Sunnuntaiterkuin:

Iida Emilia

7 kommenttia:

  1. Huoh, miten kauniita paketteja<3 Täällä paketointihommat ovat vielä to do-listalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia <3
      Täälläkin vielä useita paketoimatta! tsemppiä! :)

      Poista
  2. Paketointi on aloittamatta. Minulla se ei ole lempipuuha, vaikken edes yritä tehdä kuin ihan tavispaketteja. Muut hommat on tehty, jopa oikea kuusi koristeltiin tänään. 🎄😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta siellähän on hyvällä mallilla kaikki jo. Wau! :)

      Hauskaa, miten joillekin tämä paketointi on niin terapeuttista, ja toisille ihan inhokkihommaa ;). Laitat vain joululaulut soimaan ja nautit papereiden rapinasta :D

      Poista
  3. Voi kiitos paljon! <3
    Ja oikein ihanaa joulun aikaa myös sinulle! :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi1.19

    Voi miten suloisia paketteja. Itse olen melko surkea peketoija, mutta näillä aineksilla voisin minäkin (ehkä) onnistua... Ihanaa joulun aikaa sinullekin. 🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taija ja tervetuloa blogiini lukijaksi <3
      Toivottavasti siellä lahjat pääsivät paketteihin ja mukava joulu takana? :)
      Onnellista Uutta Vuotta!

      Poista