Näytetään tekstit, joissa on tunniste Höpinää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Höpinää. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Valokuvakollaaseja kaaoksen keskellä

Terveiset työputkesta!

Tuurailen vielä parin viikon ajan pomoni lomia, joten aika kuluu lähes kokonaan työmaalla. Samaan aikaan lapsukaiset, ja ukko-kulta jatkavat lomailuaan, ( ja sotkevat minkä kerkiävät ;). Tällä hetkellä kämppäparka ei siis ole todellakaan kuvauskuntoinen, mutta löysin koneelta kuitenkin muutaman siivouspäivän jälkeisen olkkarikuvan parin viikon takaa. 

Minulla on tapana "muhitella" asioita pitkään ja hartaasti, ennenkuin mitään tapahtuu. Tai sitten toisinaan teen jotakin hetken mielijohteesta ilman minkänlaista visiota. Tämä olohuoneen seinä kuuluu tähän hautomo-osastoon, enkä sitten millään meinaa saada ideaani loppuun asti kypsyteltyä.
Ajatuksenahan on jo piiiitkään ollut se, että seinälle tulisi kollaasi erilaisista valokuvista. Perheestä kun löytyy yksi innokas valokuvaaja, ja toinen, joka työskentelee valokuvaamossa, niin toteutuksen ei pitäisi olla hirveän hankala ;). Vaan hyvin hitaasti näyttää projekti valmistuvan. Muutaman kuvan olen seinälle sentään saanut, mutta monenmonta muistoa sinne mukaan vielä mahtuisi. Täytyisi vaan päättää, asentaako kuvat ihan sikinsokin, vaiko jotenkin selkeämpään ryhmään? Ja pitäisikö kehyksien olla kaikkien valkoisia, vai voisiko seassa olla tummempiakin? Siinäpä miettimistä kerrakseen :)



Muutama tumma kehys pääsi toistaiseksi olohuoneen naulakon päälle.


Pinkki pioni siellä väriläiskänä. Ihan omasta pihasta napattu...
( siis se ainokainen, joka pihassa edes kukki ;) . Viimekesänä syytin läkähdyttäviä helteitä puutarhani nihkeästä kukkaloistosta. Nyt syytän sateita. Jospa sitten seuraavana kesänä onnistaisi.

Mutta ruusumarjapensaan piikikkäät kaunokaiset ovat sentään kukassa.
Ja ilahduttavat myös maljakossa.


Niin, ja vaikka pyykkikorit notkuvatkin liitoksistaan, niin pakko kiittää isäntää siitä, kuinka mukavasti on keksinyt kivaa touhua tyttöjen kanssa lomapäivillensä, ja ruokakin on ollut aina valmiina töistä palaavalle hieman äreällekkin mammalle.

Iloa heinäkuun viimehetkiin!

Iida Emilia

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Sateenropinaa ja blogiystävyyttä

Helteet lopahtivat näköjään yhtä nopeasti kuin tämä meikäläisen lomakin! Huomenna se olisi taas pakko palata arkeen, vaikka vieläkin olisi mielellään lomailua jatkanut ;). Lapset jäävät nyt puolestaan lomailemaan iskän kanssa, joten katsotaan mitä lie keksivät sillä aikaa kun äippä on poissa kotoa.


Viimeinen lomaviikko ei ollut säiden puolesta kovin armollinen, mutta sadesäällä voi sentään olla hyvällä omallatunnolla kotosalla, ja siivoilla vaikka niitä iänikuisia ongelmakohtia, eli kaappeja. Ja tulihan ne kaapit nyt todellakin järkkäiltyä vimpan päälle. Innostuin myös vaihtelemaan jonkinverran järjestystä makuuhuoneissa. Vilauttelen muutoskohteita teille myöhemmin.

Sateisen loppuviikon todellinen kohokohta oli se, kun sain meille kylään ihanan aurinkoisen blogiystäväni Allidaalian! Hauska sattuma sinänsä, että tapaamispäiväksemme osui taas perjantai 13, kuten viimekerrallakin :). Molempina päivinä taivaalta ripotteli vettä, mutta epäonnesta ei ollut tietoakaan! Kun kaksi sisustus-siskoa pääsevät saman katon alle, ei naurusta, puheensorinasta tai remppaideoista tule loppua. Päivään kuului toki myös herkuttelua, ja kirppiskierrosta. Ihana päivä, ja olen todella onnellinen, että olen löytänyt uuden ystävän <3

Kiitokset vielä Allidaalialle!

Tällaisen suloisen herkkukippotuliaisen sain lahjaksi :)

Loppuun vielä hieman kuvia eteisestä. Pieni vitriinikaappi muutti lastenhuoneesta takaisin eteiseen, ja lasien taakse sain kivasti pinottua pellava- ja pitsiliinaseni.

Eteiseen satuin löytämään myös erittäin edullisesti torin kautta tuon ihanaisen virkatun maton, jollaista haaveilen itse jossain vaiheessa virkkaavani, vaan enpä päässyt asiassa ajatusta pidemmälle ;)


Kiva ja rentouttava loma kaikinpuolin takana, joten nyt voi palailla hymyillen arkeen.

Mukavaa sateenraikasta viikkoa kaikille!

Iida Emilia


maanantai 7. toukokuuta 2012

Prinsessa ja herne

Meillä asuu pieni prinsessa, joka ei ollenkaan viihdy omassa vuoteessaan!
Ei sitten millään, vaikka vuode olisi sijattu kuinka houkuttelevaksi. Ja vaikka vuode sijaitsee aivan äidin ja isin silmien alla.




On rinsessaverhoa, pitsilakanaa, ja kymmeniä pehmoisia unileluja...

Vaan kaikkein turvallisinta ja lämpöisintä on silti tuhista mamman kainalossa :)


Pääasia kuitenkin, että nähdään kaikki kauniita Ruususen unia :)
( Uusi päiväpeitto Ellokselta )


Kammarin työnurkkaus vaihtui jo jonkinaikaa sitten takaisin perheen pienimmän uninurkaksi, jotta olisi helpompaa harjoitella omassa sängyssä nukkumista, mutta liekö siellä patjan alla herne vai mikä, kun uni ei siellä tule silmään? ;)

Mutta ehtiihän tuota vielä. Nämäkin ovat niin ohikiitäviä hetkiä. :)
Kuinkas teillä muilla nukutaan?

Maanantaiterkuin:

Iida Emilia


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kevät-turinoita

Kevät kurkkii kulman takaa, ja auringonsäteet hierovat talviunien viimeisiä murusia pois silmistä. Lumen alta paljastuu pieniä vihreitä ihmeitä...uuden kevään alkuja! Voi tätä riemua :)
Tosin tänään harmaalta taivaalta vihmoo taas räntäsadetta, mutta niinhän sitä sanotaan, että kevät keikkuen tulevi!

Kesää odotellessa voi kuitenkin keksiä kivoja tempauksia arkea piristämään. Viime perjantai ( 13 päivä ) oli sellainen. "Epäonnenpäivä" meinasi alkaa kehnosti, kun toinen tyttäristä sai yöllä vatsataudin, ja vähäisten unien jälkeen aamukin alkoi sateisen harmaana. Onneksi miehelläni oli kuitenkin vapaapäivä, jotta hän pystyi jäämään lapsia hoitamaan, ettei minun tarvinnut perua sovittua tapaamista. Tapaamiseen olisi ehdottomasti pitänyt ottaa kamera mukaan, mutta eikös siitäkin ollut akku lopussa!

Pääsin kuitenkin lopulta matkaan tapaamaan erästä ihanaa blogiystävääni http://allidaalia.blogspot.com/ ekaa kertaa kasvotusten!

Päivästä tuli todella hauska ja ikimuistoinen!
Iloista rupattelua hyvän ruuan, suklaaleivosten, ja sisustusjuttujen parissa, mikäs sen mukavampaa :)

Allidaalia itse oli valoisa ja eloisa persoona. Puheenpulpetta ja hersyvää naurua riitti.
Hänen kotinsa oli todellisuudessa vieläkin kauniimpi, ja kodikkaampi kuin kameran kautta kuvattuna. Huokaillen kiertelin kotia ympäri, ja sain paljon ihania ideoita ja inspiraatioita!
Ihana päivä kertakaikkiaan, ja uuttakin tapaamista jo suunnitellaan.

Kiitos vielä Allidaalia tuhannesti mukavasta arjen irtiotosta,
sisustushömppien yhteisestä humputtelupäivästä :)



Keväisiä kuvia taas kerran keittiöstä.
Vaaleansininen väri tuntuu tällä hetkellä niin raikkaalta,
 ja joku saattaa huomata, että keittiöön on eksynyt hieman GG-kuosejakin :)


Lasipurkissa GG-cupcakes-vuokia ( luulin kyllä ostaneeni muffinivuokia ;) nyt en tiedä mitä näillä voisi tehdä, mutta ovatpahan nättejä noinkin. Vuuat olivat niin kauniissa rasiassa, että rasiankin sijoitin tuonne ylähyllylle, ja cupcakes-ohjeen liimasin pullonkylkeen etiketiksi.


Hiirenkorvia ja lämpöä odotellen!
Iida Emilia

perjantai 3. helmikuuta 2012

Haaveilua

Viikonloppu! Ja pakkanen se vaan kiristyy tuolla ulkosalla. Alkaa pikkuhiljaa pinnakin kiristyä, kun ei pääse ollenkaan ulkoilemaan, ja lapsetkin alkaa jo hyppelehtiä seinille. Tänään pitää ainakin ulkoiluttaa petivaatteita, jos ei muuta...eiköhän pölypunkit ainakin saa kyytiä ;)

Muutama keittiökuva tahtoi vielä päästä näkösälle. Haaveilen siitä, että saisin tämän kevään aikana keittiöremontin vihdoin päätökseensä. Meillä edistyy kaikki niin ärrrsyttävän hitaasti, ja välillä kerkeän jo unohtaakin suunnitelmani, ja uusiakin ideoita tupsahtelee matkan varrella lisää. Mutta lattialle olisi tehtävä jotakin ihan ensimmäiseksi...ja listat vaihtaa...ja, ja, ja...tapettia vähäsen, ja paneeliakin pikkasen...sitten tää oliskin jo "hirrrrveen nätti" ;) 

Ei vaan, siis ihan oikeesti olen taas kärsinyt niin kauheasta talokuumeesta, että ihan sydäntä raastaa! Kaipuuni vanhaan taloon ei hellitä koskaan. Välillä tuntuu, että mun koti ei oo täällä, vaikka sitten taas toisena päivänä olenkin ihan tyytyväinen. Reilut yhdeksän vuotta sitten tänne asetuimme, kun esikoinen potkutteli vielä masussani, ja silloin jo ajattelin, että tämä on vain väliaikaiskoti sitä unelmaa odotellessamme. Tässä nyt kuitenkin vielä ollaan, sulassa sovussa 80:ssä neliössä. Onhan täällä seinien sisällä kaikki mun rakkaimpani, ja sehän on tärkeintä :)





Asensimme muuten noihin keittiön runkoihin paneelia, jota jäi yli saarekkeesta.
 Ihan kivasti tuli siistimmän oloista, kun nuo 80-luvun kaapiston rungot olivatkin jo sellaiset kauhtuneen kellertävät.

Näissä haaveissa, ja mietteissä viikonlopun viettoon...

Leppoisaa lauantaita kaikille!

Iida Emilia

tiistai 31. tammikuuta 2012

Heipsansaa!

Uusi viikko starttasi käyntiin oikein kunnon pakkaslukemissa. Hrrr....vilukissaa hirvittää ;)
Ettekä voi usoa, mitä tein viikonloppuna? Kaivelin kuulkaas ukkokullan isot sukset varastosta, ja läksin testaamaan hiihtelytaitojani monen vuoden tauon jälkeen. Näköjään kerran opitut asiat eivät häviä mihinkään! ( Ainakin pysyin meidän viisivuotiaan perässä ihan hienosti ;). Mutta senverran innostuin, että aion mennä toistenkin, jahka nämä pakkaset hieman väistyvät.

Viikonloppuna kävin myös armaani kanssa jääkiekkopelissä, missä en myöskään ole käynyt piiitkään aikaan. ( Johtunneekohan siitä, etten ole kyllä tippaakaan kiinnostunut jääkiekosta ) mutta ihan kivaa sekin oli. Matsin jälkeen kävimme vielä syömässä ihan kaksistaan, kun mummuska tahtoi niin kovasti lapsia hoitaa, joten ihan mukava erilainen viikonloppu meillä takana :)

Köökin puolella pölyjä pyyhkiessäni kupit ja kapustat vaihtelivat vähän paikkojaan, mutta muuten ei mitään ihmeellistä olekkaan tapahtunut.






Rapsakkaa pakkaspäivää sinulle!

Iida Emilia

torstai 15. joulukuuta 2011

Olkkarin jouluasua, ja viikon valittuja paloja :)

Suuret kiitokset kommenteistanne joulukorttipostaukseen! Päädyimme siihen vanhennetun näköiseen kuvaan, mutta muutaman teimme kirkkainakin :) Tänään oli tarkoitus vapaapäivän ratoksi kirjoitella loputkin kortit valmiiksi, ja toimittaa ne ajoissa postiin, mutta jouduinkin yllättäen koko päiväksi töihin, joten kiirushan niiden korttien kanssa tuli...pikkuisen ennen postin sulkemisaikaa notkuin siis vielä kassan luona postimerkkejä kinuamassa ;) Ehtivät matkaan sentään!

Vilinää ja vilskettä tässä tuntuu nyt muutenkin taas olevan. Töitä on paljon, ja kaikenlaista pitäisi vielä ehtiä. Onneksi olen sentään tervehtynyt hyvin, vaikka tuossa toissapäivänä otinkin kunnon slipat työpaikallani ;D Kompastuin kertakaikkiaan niin pahasti johonkin johtoihin, että lensin mahtavassa kaaressa syleilemään työpaikan kylmää laattalattiaa! Melkonen jymähdys se olikin, mutta ihmeen kaupalla selvisin siitä vain parilla mustelmalla. Ainut harmitus oli kuitenkin se, että kannoin samalla erästä tärkeää laitetta kädessäni, ja sehän sitten otti ja hajosi siinä rytäkässä :/

Kiireiseen viikkoon on kuitenkin mahtunut paljon ilonpilkahduksiakin. Eilen saimme nauttia päiväkodin hellyyttävästä joulujuhlasta, ja sieltä kotiuduttuamme löysin vielä postilaatikosta iloisen yllätyksen! Blogiystäväni Nonnukka oli lähettänyt minulle pienen joulutervehdyksen :)
Tulin kyllä hurjan iloiseksi. Kiitos vielä tuhannesti <3



Ihanaa, kun kaupoista saa taas tulppaaneja!

 


Olohuonekin on pukeutunut pirteään punavalkoiseen pukuun, ja täytyy sanoa, että tykkään itse kovasti, vaikka niin väritön tyyppi yleensä olenkin ;) ( Kuvat ovat viikonlopulta. Tällä hetkellä koti on aivan ruokottomassa kunnossa...huoh! Joulusiivous odottaa ).

 


Seinille naputtelin tuollaisen kehyskollaasin, jota olin pitkään pohdiskellut mielessäni. Jostain syystä en ole oikein koskaan ollut tyytyväinen tuohon pitkään seinään! Haluaisin ehkä jotain tapettia kokeilla seuraavaksi? ;)

 


Näihin tunnelmiin lopettelen raporttini tällä erää, ja toivottelenkin teille kaikille:

Mukavia joulutohinoita!

Iida Emilia

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Saamattomuutta

Rauhallinen aamupäivä. Katselen takapihan ikkunasta, kuinka värikkäät lehdet leijailevat maahan, ja kutsuvat haravaa mukaan leikkiin. En silti vielä kiirehdi pihaa rapsuttamaan, koska lehdet kuitenkin lisääntyvät päivä päivältä. Ovat mielestäni kauniita tuossa maassa, muodostavat värikkään tilkkupeiton, johon auringonsäteet luovat omaa tarinaansa...
Vai liekö se vain saamattomuutta, kun ei viitsi haravaan tarttua. Johan siinä saisi mukavasti hyötyliikuntaa ja happea samalla kertaa, vaikka piha onkin ehkä n. neliön kokoinen ;)

Mutta olenhan sentään kävellyt työmatkat. Vaikka siihen se elämäntaparemontti sitten onkin jäänyt. Kyllä näihin hamsterin poskiin on taas kadonnut muutama suklaalevy poikineen...voi minua toivotonta!

Bloginkin suhteen olen ollut saamaton. Ei tunnu olevan asiaa, eikä mitään uutta sisustusrintamallakaan, vaikka ideoita tulviikin tukan täydeltä. Enkä ole oikein jaksanut istuskella koneen äärellä, enkä jättää kommentteja muillekkaan, mutten silti ole tehnyt mitään järkevää silläkään aikaa :)

Toin sentään pihalta muutaman syyslehden sisätiloja virkistämään. Huomaatte muuten varmaan, että se vanha ihana ovi tuolta harmaiden tikapuiden takaa on kadonnut. Nyyh! Mutta hyvään tarkoitukseen se meni, nimittäin veljeni vanhan talon remontoituun vessaan. Oli juuri sopivan kokoinen heille. Eikä tuo olohuoneen nurkkaus siltikään tyhjältä näytä ( taisikin olla hieman liian täyteen ängetty aiemmin ;) Ovi vaan toi niin mukavan henkäyksen sellaista vanhan talon tunnelmaa...




Ja sitten kuulkaas loppushokiksi vielä ajattelin läväyttää lärvikertoimeni kuvat ruutuun. Nimittäin uudet, elämäni ekat rillit ovat saapuneet, ja niitä olen nyt opetellut käyttämään. Kovin oudot ovat vielä, mutta toisaalta ihan hienotkin...en oikein tiedä?!

 


Mutta nyt tämä kakkulapää lähtee reippailemaan työmaan suuntaan.

Auringonsäteitä päiväänne!

Iida Emilia


lauantai 17. syyskuuta 2011

Lauantain laatuaikaa

Niinhän siinä sitten kävi, että kun minun, ja mieheni piti viettää laatuaikaa lasten nukahdettua, niin eikös tuo isäntä jo kuorsannut sohvalla makeasti tultuani tyttöjä peittelemästä ;) Noh, kyllähän tämä lauantai-ilta aina bloggaillessakin mukavasti kuluu...

 

Tänään päivällä vietin sensijaan laatuaikaa lasten kanssa leipoen! Alkoi niin kovasti siivouksen, ja lounaan päälle herkkuhammasta kolottaa, että kaivelin reseptikirjat esiin, ja päätin kokeilla muffinien leipomista ihan ekaa kertaa eläissäni. Näitä olen monasti suunnitellut joihinkin juhliin tekeväni, mutta onneksi nyt tuli ensin testattua, niin seuraavalla kerralla onnistuu ehkä paremmin ;) Maku oli ihan mukava, mutta kaatelin taikinaa ilmeisesti vuokiin liikaa, kun osa muffinsseista levähti ihan täysin! Onneksi koristelulla saatiin peiteltyä pahimmat kauneusvirheet, ja lasten mielestä tuo kuorruttaminen olikin hauskinta puuhaa :)

Katettiin pöytä vielä muffini-kekkereiden kunniaksi koreasti, ja sitten herkuteltiin. Pihasta nappasin Pelargonin viimeisiä kukintoja pulloihin. ( Pelargonit alkoivat kukkia uudelleen vasta nyt syksyllä, kun lopetin niiden kastelun ;)


Tuolla taustalla näkyvät kauniit lyhdyt voitin Päivärinteen Sennin arvonnassa! Kävipä minulla onni :) Lyhtyjä oli kaikenkaikkiaan kolme, ja isoimman laitoin takapihan terassille pimeitä iltoja ilahduttamaan.

Lisäksi olen saanut ihania tunnustuksia lisää. Sunshine Avardin, jonka kysymyksiin vastailin jo tuolla aiemmin, sain Saikulta; Valkoista ja kiekuraa blogista. Kiitos kovasti :)
Myös Susanne sekä Hanne; Punainen talo maalla, muistivat minua tällä alla olevalla tunnustuksella! Kiitokset teille, ja lämpimät halit kaikille :)


Tämän yhteyteen pitäisi raapustella kahdeksan asiaa itsestäni;

1. Varasin maanantaille ajan näöntarkastukseen. Saan ilmeisesti silmälasit, koska näkö on selvästi huonontunut viimeaikoina. Hui ;)

2. Ikä on tehnyt tepposensa myös sen suhteen, että mulla kasvaa nykyään "parta"! Olisin varmaan tarvinnut 35-vuotis lahjaksi parranajo-koneen ;D Olen muutenkin aika tumma, joten nuo epämiellyttävät muutamat karvat ovat kaikenlisäksi mustia. Arg!

3. Sen lisäksi, että olen pian rillipäinen parrakas nainen, ovat raskauskilot jääneet pysyvästi vyötärölleni, joten olen suunnitellut tosissani aloittavani elämäntapa-remonttia ( jälleen kerran ;)! Ja tuo leivonta-innostuksenihan auttaa tässä asiassa...

4. Jokatapauksessa olen sinut itseni kanssa, sillä naisessa ( parrakkaassakin;) pitää mielestäni olla kurveja ja pehmeyttä. ( toki parista makkarasta voisin luopuakkin ;) 

5. Näyttäähän tuo mieheni ainakin pysyvän rinnallani...olemme onnellisesti naimisissa jo kymmenettä vuotta! Tapasin mieheni täysi-iän kynnyksellä, eli 16 vuotta sitten! Olemme sopivasti erilaisia, mutta hurtti huumori, ja rakkaus yhdistävät :)

6. Yritin pyytää häälahjaksi vielä yhtä iltatähteä, mutta siihen lahjatoiveeseen en saanut vastakaikua ;) Enkä ole ihan varma itsekkään tuosta toiveesta, mutta on se kumma, että se vauvakuume puskee aina vaan uudelleen. Onko se jokin naisiin rakennettu juttu?

7. Nyt yritän pehmittää isäntää lemmikin hankintaan, mutta hän on valitettavan allerginen, joten taitaa jäädä kisuvauvakin haaveeksi vain :(

8. No nyt alkaa unihiekka kutittaa silmiäni, ja olen muutenkin tainnut väsyksissä löpistä kaikkea ohi suun, joten parempi painua nukkumaan tuon kuorsaavan armaani viereen...

En taida jaksaa nyt jakaa tunnustusta eteenpäin. Sorry!

Laadukasta Sunnuntaita kaikille!

Iida Emilia

Ps: Oikeasti olen innoissani niistä silmälaseista :)

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Hehkutus

Tämä pääsiäinen ansaitsee kyllä pienet hehkutukset!
Upean aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli nauttimaan ulkosalle keväisistä luonnon ihmeistä; Sinivuokoista, leskenlehdistä, sitruunaperhosista ja puiden oksille ilmestyneistä silmuista. Jokaikinen kevät tämä luonnon herääminen jaksaa riemastuttaa niin pientä kuin isompaakin kulkijaa:)

Oli ihanaa viettää aikaa perheen ja suvun kesken. Syötiin hyvin ja laiskoteltiin, mutta paljon saatiin aikaankin. Pihaa siistittiin kesäkuntoon, ja viimeisiä talvivaatteita pestiin varastoon. Lisäksi saimme vessan nyt siihen kuntoon, että huomisen sähkö- ja putkimiehen vierailun jälkeen saamme korkattua uuden toiletin vappuna käyttöömme! ( Johan oli aikakin ;)

Olkkarin puolella ei sensijaan ole tapahtunut mitään uutta eikä ihmeellistä pitkään aikaan. Sohvan takana olevalle pitkälle seinälle kaipaan edelleen JOTAIN...en vaan tiedä mitä!?! Olen kyllästynyt seinään maalattuun beigeen "tehosteneliöön". Tekisi mieleni maalata koko seinä joko valkoiseksi tai beessiksi...tai ehkäpä sittenkin laittaa jotain tapettia ( en tosin uskalla mainita asiasta nyt miehelleni, kun se vessakin vielä tuoksuu tuoreelle maalille ;). Noihin lampetteihin olen myös totaalisen tympääntynyt. Mutta saavat nyt olla siinä toistaiseksi. Ideoita otan kyllä mielelläni vastaan :)






Ruokailutilan suunnalta:

Kiitokset muuten teille kaikille vierailijoille, ja etenkin niille jotka kommenteillanne ilahdutatte! Tervetuloa myös uusimmat lukijat :)


Kevät-terkuin:


Iida Emilia

ps. Osaako joku fiksu kertoa minulle tumpelolle, miten saisin kuvia halutessani isommiksi? Pitääkö vaihtaa kokonaan blogimallia?

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kevätväsymystä

Haaauuukotus!
Olen ollut koko maaliskuun rättiväsynyt, saamaton ja vetelä nahjus, vaikka luulisi sentään auringonsäteiden ja pitenevien päivien antavan aimoannoksen lisäenergiaa! Liekö syynä flunssapöpönen, joka parkkeerasi meille heti vatsatautien jälkeen, vai onko yksinkertaisesti kevätväsymystä liikkeellä? No raskaana en ainakaan ole, vaikka naapurin rouva jo iloisesti minua onnittelikin! Ehkä siis olisi hyvä aika aloittaa vihdoinkin liikuntaharrastus, tai edes katsoa, mitä kaikkea suuhunsa tulee sullottua!

Niin, ja se meidän vessaremontti! Siellähän se odottelee Tarmoa ja Intoa kyläilemään. Kaikki ihan rempallaan, kun hiihtolomalla innoissani hommaa aloittelin, vaan keskenpä tuo sitten jäi. Nyt siellä ei toimi valot eikä vesihana. Onneksi Wc:n yhteydessä on sentään kylppäri, jossa on toimiva lavuaari. Että näin meillä :D

Mutta sainpahan sentään pientä pääsiäisviritystä tv-kaapin päälle, vaikka nuo tulppaanit ovatkin kuvassa jo pystyyn kuivahtaneet ;)




Ihanaa muuten, että teitä lukijoita on tupsahdellut taas tänne lisää! Ja kiitoksia hirmuisesti kaikille, jotka viitsivät kommenttiakin raapustella. ( Itse kun olen ollut saamaton niidenkin suhteen ). Olen myös iloisesti yllättynyt, että täällä käy paljon sukua ja tuttujakin kurkistelemassa. terkkuja vaan kaikille :)

Tarmokasta torstaita!

Iida Emilia

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kevätväreissä

Rauhallisempi arki on taas täällä!
Olen nauttinut kaikilla soluillani vapaapäivien kiireettömyydestä. Tavannut ystäviä pulkkamäkireissulla, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa, ja kaikkea muutakin ihan tavallista, mikä tuntuu ihan luksukselta kiireisen ja kireän Tammikuun jälkeen. Ihanaa olla kotona vastassa, kun koululainen saapuu kotiin, ja huomaan, että lapsetkin nauttivat näistä kotipäivistä ( vaikkei äippä niin kauheasti toimintaa heille järjestäkkään ;)! Tulipahan todettua, että tää osa-aikatyö toimii meidän perheessä parhaiten ainakin tässä elämänvaiheessa.

Tänään tosin vein Lilliputin poikkeuksellisesti muutamaksi tunniksi päiväkotiin. Nautiskelin rauhallisesta aamupalasta keväisissä väreissä ( ulkona kun ei keväästä ole vielä tietoakaan! Aurinko pakoilee pilvien takana, ja luntakin tupruttelee kokoajan lisää!!! No talitintti sentään availi innostuneesti äänihuuliaan, joten ehkä se tietää kevään tuloa - ken tietää ;)! Niin, ja kävin myös vertailemassa lavuaarien hintoja...en tosin löytänyt mieleistä tältä reissulta. Vapaahetkeni kruunasi vielä kampaajalla käynti , joten nyt on tukka hyvin - kaikki hyvin :)


Mukavaa, että tänne on taas ilmestynyt muutamia uusia lukijoita! Tervetuloa! :)

Kevättalvisin terkuin:

Iida Emilia

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Arpaonnea ja vähän epäonneakin


Talviset terkut Pilvenhattaralta!

Tänään onkin ollut sellainen lumimyräkkä, että on tullut melkein kesää ikävä ;) Vaikka mukavaahan tuo on, että alaston luonto saa kauniin talviasunsa, ja lapset pääsevät peuhaamaan pulkkamäkeen.

Ensimmäinen adventti lähestyy hurjaa vauhtia, mutta itselläni tuntuu olevan joulufiilikset piilosilla! Uskon kyllä löytäväni ne viimeistään silloin, kun lapset avaavat joulukalenterin ensimmäistä luukkua :) Tällä hetkellä on vaan niin paljon mietittävää tulevaisuuden suhteen...

Minun pitäisi vähitellen alkaa siirtymään osa-aikatyöstäni kokopäiväisiin työtehtäviin, ( tai ainakin lompakkoni on vakaasti sitä mieltä ;) mutta omassa työpaikassani ei valitettavasti riitä hommia. Mietin, mitä OIKEASTI haluaisin tehdä isona, vaikka kolme ammattia onkin jo takataskussa. Pohdin, olisiko missään muussa ammatissa inhimillisemmät työajat? Tällä hetkellä meillä molemmilla on lapsien kannalta hankalat työajat, joten osa-aikatyöni on mahdollistanut sen, että aikaa jää enemmän lapsille ja arjen pyöritykselle.

Tähänastisen elämäni parhaimman uraputken olen luonut mielestäni ÄITINÄ! Kotiäitinä olen ollut onnellinen, ja siinä olen tuntenut olevani kyllin hyvä :) Mutta niin se vaan on, että lapset kasvaa ja äipänkin täytyy hankkia leipää pöytään. Pähkäily siis jatkuu ja uusia haasteita otetaan vastaan.
Toistaiseksi kuitenkin kaikki on ennallaan. ( Lompakon nyörejä kiristellään, mutta silti nautitaan näistä hetkistä :)

Mutta jos ei onnea työelämässä, niin arpaonnea sitäkin enemmän ( Ah, mikä aasinsilta ;)! Voitin jo keväällä Wanilla Rosen arvonnassa mukavan pikku lahjakortin, jonka sain vasta hiljattain käytettyä:

Keittiön hyllyllä komeilee nyt keraaminen leikkuulauta, ja elämäni ensimmäinen Green Gateni : suloinen keittiöliina! ( Noita kuoseja ei voi olla rakastamatta )!

Lisäksi arpaonni suosi minua hiljattain uudelleen, kun voitin Kakkukellarin Miian blogissa hänen ihanan " Kaarnasydän ja sammalkranssi" -kirjansa!

Kirja on pullollaan ihania ideoita ja herkullisia leipomuksia! Jo pelkästään kuvatkin tuottavat silmänruokaa, sillä kuvauspaikkana toimii iki-ihana Villa Honkasalo :)

( Kuva lainattu Kakkukellarin sivulta )

Pitäisi varmaan laittaa lottonumerot vetämään samalla, jospa vaikka silläkin saralla olisi onnea ;)! Mutta nyt lähden etsimään kadonnutta joulumieltäni, ja palailen taas sen löydettyäni :)
Voikaa hyvin!

Iida Emilia


Ps: Sain muuten Allidaalialta ja Nonnukalta mukavan lapsuus-haasteen, mutta palailen tuohon myöhemmin! Kiitokset teille :)

maanantai 8. marraskuuta 2010

Marraskuisia mietteitä

Marraskuu on tympeä!
Se on harmaa, kalju ja synkeä. Mieli ja keho vaipuvat horrokseen...kaipaavat talviunille peiton alle lämpöiseen ( Hih, tulipas runonpoikanen ;)

Marraskuu ei ole lempikuukauteni! Huomaan illasta toiseen jumittuvani sohvan nurkkaan viltin alle, ja valitsevani "iltapalaksi" jotain suklaapitoista. Täytyyhän sitä kerätä hieman vararavintoa pitkän talven varalle ( harmi vaan, että sitä vararavintoa on kertynyt jo muiltakin talvilta ihan riittävästi ;)! Odotan lunta ja joulua kuin malttamaton pikkulapsi. Vaikken olekkaan oikein talvi-ihminen, niin huomaan lasten myötä löytäneeni talvesta paljon uusia ulottuvuuksia! Viimevuonna innostuin luistelemaan ensikertaa sitten kouluvuosien, ja tänävuonna ehkä kaivan ne hiihtimetkin esiin :)

Kaikesta Marraskuun synkkyydestä huolimatta meillä oli ihana viikonloppu! Pääsimme mieheni kanssa kaksin tuttaviemme tupaantuliaisiin. Miten rentouttavaa olikin olla välillä ihan vaan aikuisten seurassa, ja saada vapaata lasten nukutusrituaaleista! Vapaaillan jälkeen sitä taas arvostaa rauhallista koti-iltaa (ja kunnon yöunia)enemmän kuin mitään muuta.




Kuvien wanhat aarteet ovat löytöjä kirppikseltä ja mummolastani!
Vaikka en olekkaan lainkaan kahvin ystävä, niin nämä koffeepurkit ja myllyt ovat aika herkullisia :)


Iida Emilia


ps: Kiitokset kauniit edellisen postauksen onnitteluista :)

torstai 9. syyskuuta 2010

Syysterkkuja

Kukkuluuruu pitkästä aikaa!
Löytyihän se pikkuruinen väli tulla blogiakin päivittämään. Meillä oli jonkin aikaa kylässä epämieluisa vieras...nimittäin KIIRUS! Kiireinen elämäntyyli ei kyllä kertakaikkiaan sovi minulle ( tai kenelle se sitten ylipäänsä sopii ;).

Aamusta jo alkoi kauhea härdelli, kun tenavat piti saada kouluihin ja päiväkoteihin, ja itsensäkin siinä samalla ihmisen näköiseksi. Pahimpina aamuina iski tietenkin nelivuotiaalle megasuuri uhmakohtaus, ja kengän parikin oli juuri silloin kadoksissa! Ajettiin tuhatta ja sataa päiväkodille ( aamupala-leipä syötiin vasta autossa ), sieltä taas kaahaten työmaalle, jossa ei ehtinyt pitämään kunnon taukoa koko päivänä! Työpäivän jälkeen olikin jo hirveä hoppu kurvailla teatteriharkkoihin, josta lopulta yhdeksän aikaan raahauduin kotiin peittelemään lapset sänkyihin. Niin, ja pikanttina lisämausteena sopassa oli vielä: silmätulehdus, huuliherpes ja menkat!!! ( + kodin kauhea kaaos ) ;D

Noh...ehkä tuossa tarinassa oli ripaus liioittelun makua! Eikä onneksi ihan kaikki päivät yllä samalle extreme-tasolle, mutta huh, sanon minä. Onneksi nyt on arki palautunut ennalleen, kun tuo parin viikon pidempi työputki ja teatterikiertueemme on takana :)
Kumma, että kaikki osuukin aina samaan syssyyn.

Olohuoneen iltahämyisiä tunnelmia:

Vaihdoin sohvan yläpuolelle tuollaiset lampetit peilin molemmille puolin. Tuo olkkarin pitkä seinä on aina jotenkin aiheuttanut päänvaivaa. Siksi aikanaan maalasin tuon beessin värisen kaistaleenkin sohvan taakse, jotta pitkä seinä vähän saisi särmää. Nyt tosin haaveilen jostain kauniista kuviollisesta tapetista...


Syyskussa meillä myös juhlitaan :)

Yhdeksän vuotta sitten lämpimänä ja aurinkoisena syyskuun ensimmäisenä päivänä sanoimme mieheni kanssa toisillemme: TAHDON :) Viisi vuotta myöhemmin saimme hääpäivälahjaksi kolmekiloisen tuhisevan nyytin: Lilliputin, kuopuksemme, jota Ompuksikin kutsutaan ( onhan hän syntynyt omenoiden aikaan ).

Lilliputin syntymästä onkin hauska tarina neljän vuoden takaa: Lähdimme mieheni kanssa juhlistamaan silloista viisivuotis hääpäiväämme. Olin siis viimeisilläni raskaana ( Laskettuun aikaan oli pari viikkoa aikaa ). Esikoisemme meni hetkeksi Mummilaan, jotta me pääsimme hienosti syömään. Siinä sitten herkullista ateriaa nauttiessamme kuulin mahastani kumman poksahduksen, ja mietin hetken, että eikös esikoista odottaessani kuulunut aivan samoin ennenkuin lapsivedet menivät! Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten söimme tyytyväisinä ruokamme loppuun. Vasta pöydästä noustuamme tunsin, kuinka lapsivedet alkoivat valua pitkin kinttuja! Soitimme siis Mummilaan, että jatkammekin tästä suoraan synnärille. Jälkkäriksi olikin sitten tarjolla vain ilokaasua ;)

( ihana Hello Kitty kakku on erään äiti-kaverini tekemä )



Tulihan nyt paljon asiaa tähän postaukseen :) Yritän ehtiä taas muihinkin blogeihin kyläilemään.

Ihanaa syyskuista viikonloppua kaikille!

Iida Emilia