Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hotellissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hotellissa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Sisustusretki Turkuun ja Naantaliin

Aurinkoista maanantaita toverit!

Täällä leijutaan vieläkin yläilmoissa huikean viikonlopun jäljiltä. On ollut suuri siunaus ja onni saada tutustua blogin kautta uusiin ihaniin ihmisiin, ja näiden viiden rakkaan blogiystäväni kanssa tapaamme säännöllisesti pari kertaa vuodessa. Olemme kierrelleet Suomea ristiinrastiin ja tällä kertaa päädyimme Turkuun. 

Perjantai aamusta ilma oli sateisen harmaa junaan astellessani, mutta Turkuun päästessä aurinko alkoi iloisesti hymyillä keväisillä säteillään. Eikä huono kelikään olisi toki haitannut, sillä ystävien seura lämmittää aina! 

Matkamme alkoi lounastreffeillä Ravintola Blankosta, jossa söimme ihan mielettömän herkullisen lounaan kauniista ympäristöstä nautiskellen! Kävimme myös Granitissa, mutta muutoin emme juuri keskustan alueella pyörineetkään, sillä päätimme jo hyvissä ajoin, ettei ole mitään järkeä juosta hikipäässä liikkeistä toiseen, vaan keskitymme muutamaan uniikkiin kohteeseen, ja jätämme aikaa myös leppoisaan oleiluun ja jutusteluun.

Ja nyt tuleekin kuvia aivan hillittömästi :D


Ensimmäiseksi ajelimme Ruissalon telakka-alueelle sisutusliike Aveliaan.
Tämä upea liike sijaitsee erittäin mielenkiintoisessa, tunnelmallisessa miljöössä, josta maisemat avautuvat suoraan merelle päin. 

Sistustusliikkeen yhteydessä toimii myös Avelia Cafe A-oikeuksin, josta voi nautiskella pikku suolaista, tai makeaa herkkua ostosten ohessa. Kauniin ilman vallitessa voi istahtaa ulkoterassille ja siemaista lasillisen kuohuvaa, ihastellen samalla ohilipuvia laivoja.


Valtavan suuressa, 1890-luvun telakkarakennuksessa on säilytetty upeasti vanhan tehtaan tunnelma, ja monet rakennuksessa muinoin toimineet vanhat huonekalut on entisöity palvelemaan edelleen. Tuotteet on aseteltu esille todella varmalla sisustusmaulla ja kaikkialla on niiiin kaunista, ettei voi kuin huokailla. 

Tuotevalikoimasta löytyy huonekalujen, lamppujen, mattojen, tekstiilien ja taljojen lisäksi myös paljon pientä kotiin viemistä. Rouhean kaunista ja yksinkertaisen selkeää tyyliä! 





Liikkeen ystävällinen omistaja kertoi meille liikkeen- sekä telakkarakennuksen historiasta ja tarjosi samalla herkulliset kahvit ja jälkiruuat. Kyllä meidän kelpasi!  


Täällä vierähtikin pitkä tovi kaikkea kaunista ihastellen, ja voitte olla varmoja, ettei täältä tyhjin käsin kotiin lähdetty. Hurmaannuin kyllä ikihyviksi, ja haluan ehdottomasti tänne joskus uudelleenkin! 


Telakka-alueelta matkamme jatkui kohti Raisiota ja sieltä, rauhallisen maaseudun helmasta löytyi ihanan idyllinen Putiikki Vanha-Vanto

Tämä suloinen puoti sijaitsi vanhassa hirsitalossa, omenapuutarhan suojissa.
Pihapiiristä löytyi myös navetta vanhoine aarteineen ja tietenkin perheen pienimpien iloksi lampaita, kaneja ja kanoja. Todellinen maaseudun helmi!




Täällä voi oikein aistia vanhanajan havinaa. Puulattioiden narinaa ja hirsiseinien patinaa. Maalaisromantiikkaa parhaimmillaan!


Laajasta ja kauniista sisustustarjonnasta löytyi niin vanhaa kuin uuttakin. Valkoista, pitsiä ja pellavaa. Monenlaista maalaisromanttiseen henkeen sopivaa. ( Tässähän vallan runosuonikin puhkeaa kukkaan :). 




Täällä vallitsi lämmin ja kodikas tunnelma. Oli ihanaa kierrellä ja katsella rauhassa. Silmänruokaa riitti ihan joka puolella.


Myös luomutuotteita ja oman omenatarhan mehuja oli kaupan. Tuosta maukkaasta mehusta saimmekin maistiaiset pikkusuolaisen kera, ja mehua kuskasin kotiinkin tuliaisiksi. Toki muutakin pientä ostoskassiin löytyi :)

Tännekin pitää päästä pian uudelleen. Uskon, että lapsetkin viihtyisivät täällä hyvin kesäaikaan, kun pääsisivät rapsuttamaan lampaita ja syöttämään pupuja. Oi että! Unelmien paikka!


Kun Vanha-Vanto jäi taaksemme, olikin kello jo paljon, joten seuraava päämäärämme oli majapaikkamme  
Hotel Bridget Inn 

Tämä 1880-luvun upea, mansardikattoinen talovanhus sijaitsee Naantalin vanhassa kaupungissa, vain muutaman sadanmetrin päässä Naantalin venesatamasta ja muumimaailmasta. Hotelli on saneerattu vanhaa kunnioittaen, mutta nykypäivän vaatimuksia vastaten.






Hotelli on todella sympaattinen, pieni ja kotoisa. Tällaisessa paikassa olenkin aina haaveissani halunnut käydä. Täällä sielu ja mieli lepää, ja tunnelma on ainutlaatuinen. Ainakin jotain aivan erilaista verrattuna perinteisiin hotelleihin.


Hotellissa tuntui olevan vielä tähän aikaan vuodesta melko rauhallista, joten siltäkin osin saimme nauttia seesteisestä ja hiljaisesta hotellista. Palvelu oli myös oikein ystävällistä :)




Kauniisti sisustetussa ja siistissä salissa nautiskelimme aamiaisen, jossa oli panostettu luomuun ja tuoreisiin raaka-aineisiin. Valikoima oli hieman suppeampi kuin suurissa hotelleissa ( saattoi toki johtua siitäkin, ettei vielä ollut sesonkiaika ) mutta maukasta oli ja vatsat saimme täyteen.


Silmät osuivat ihaniin, vanhoihin yksityiskohtiin, joita onneksi talossa oli paljon säilytetty.
Kuulin muuten jälkeenpäin huhua, että täällä hotellissa myös kummittelisi. Hui! 
Ainakin me saimme rauhassa nukkua yömme ;)




Meidän ison ( ja äänekkään ) naisporukan huoneisto sijaitsi erillisessä piharakennuksessa, joka oli hieman uudempi rakennus ja siksi sisustettu modernimmalla otteella. 

Sauna-Villa olikin loistava tapa viettää iltaa isommalla porukalla, sillä kaksikerroksisessa, tilavassa sviittihuoneistossamme oli ikioma sauna, sekä iso olohuone kulmasohvineen ja televisioineen. Avokeittiö astioineen, kaksi kylpyhuonetta ja yläkerrassa sijaitsi kolme makuuhuonetta, sekä parveke.

Lisämaksusta olisimme voineet vuokrata käyttöömme myös hienon tynnyrisaunan, ja ulkoporealtaan. Myös sauna-menuusta olisi ollut mahdollista tilata ruuat Villaan.


Oli kyllä todella luksusta viettää naisteniltaa rauhassa saunoen ja sohvalla rupatellen.

Haimme sviittiin noutoruaat Naantalin keskustasta ( ihan kebabravintolasta vaan, mutta olipas hyvvää ja loistava palvelu ) ja pientä herkkua iltanaposteltavaksi. Täällä sitten nauraa rätkätettiin ja jutusteltiin hieman yli puolen yön :)


Saunanraikkaana oli mukava pujahtaa puhtaisiin, valkeisiin lakanoihin ja hyvällä patjalla uni maittoi.


Seuraavana aamuna taisimme heräillä jo seitsemän jäljestä valoisaan, aurinkoiseen aamuun, vaikkei herätyskellot olleet edes soimassa!

Laittauduimme, söimme rauhassa aamiaisen ja pakkailimme. Kävimme pyörähtämässä Naantalin vanhassa kaupungissa senverran, että kurkistimme paikalliseen sisustuspuotiin.

Kurvasimme myös parille kirpputorille, sekä Ikeaan ja kävimme vielä syömässä lounaan Rossossa ennen kotiinlähtöä. Jos aikaa olisi vielä ollut, niin olisimme ajelleet Adalmiinan helmeen ja Loviisan aittaan, mutta niihin täytyy matkata sitten toisella kertaa.


Aivan upea reissu jälleen kerran! Nämä ovat todellisia henkireikiä tällaisten ruuhkavuosien keskellä elelevien rouvien elämässä :). Uutta reissua jo kovasti suunnitellaan syksyyn, mutta vielä ei ole paikasta tietoa. Kertokaahan, jos tiedätte hyviä kohteita!

Toivottavasti saitte kivoja vinkkejä tästä :)

Halauksin:

Iida Emilia

-Yhteistyössä Hotel Bridget Inn-

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Paluu Torniin

Heipparallaa! 

Paripäiväinen kaupunkilomamme on nyt takanapäin ja hauskan minireissun jälkeen kelpaa taas kotoilla. Kyllä nuo pikaisetkin pyrähdykset eri kaupunkeihin piristävät kummasti ja irroittavat arjen rutiineista! Itselleni parasta vaihtelua reissuissa on se, ettei tarvitse itse kokata, eikä korjata kenenkään jälkiä! Ihanaa vain istua valmiisiin pöytiin ja tutustua uusiin makumaailmoihin. ( Tosin lasten kanssa matkustellessa "gourmet"-ateriamme koostuvat lähinnä Burger kingin ja Rosson tarjonnasta ;). Tykkään myös vain yksinkertaisesti fiilistellä ja tutkia maailman menoa. Rakastan myös katsella erilaisia rakennuksia ja niiden arkkitehtuuria, joita Helsinki tarjoaakin yllinkyllin.

Viimevuonna vierailimme hiihtolomallamme mielenkiintoisessa Solo Sokos Hotel Tornissa, ja ihastuin tuolloin todella paljon Tornin kiehtovaan historiaan, josta kirjoittelin täällä. Hotellissa on kaikki kohdallaan: ystävällinen palvelu, loistava sijainti, siistit persoonalliset huoneet ja herkullinen aamiainen. Siksipä varasimme huoneen jälleen Tornista, emmekä joutuneet pettymään tälläkään kertaa :)



Ainoa harmituksen aihe reissussamme oli kurjat räntäkelit! Keliä kun ei vain pysty tilaamaan etukäteen! Muutenkin tuntuu, että kesäaikaan olisi niin paljon enemmän tekemistä ja nähtävää, vaikka löytyyhän sitä aktiviteettia, museota ym. kulttuuria ympäri vuodenkin! Ja varmasti kaikenlaista edullisempaakin touhua ja ilmaistapahtumaa olisi, kun ottaisi asioista selvää.

Tällä reissulla perheeni ei oikein innostunut mistään museo-ehdotuksistani, joten ensimmäisen päivän kulutimme ostoskeskuksissa pyörien, hyvin syöden ja kahvitellen. Seuraavan päivän ohjelmistoon kuuluikin sitten Rush-trampoliinipuisto, jossa lapset pääsivät pomppimaan oikein kunnolla höyryjään pihalle. 


Miettikää, kuinka viihtyisä tuo Tornin sisäpiha onkaan kesäaikaan?
Sisätiloissa puolestaan riittää paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja upeita taide-teoksia ihailtavaksi, tornin näköaloista puhumattakaan!


Vierailijoiden viesteistä on tehty hauska tilataideteos vastaanotto-aulaan.




 Ateljee bar sijaitsee hotellin ylimmässä kerroksessa, hauskojen kierreportaiden päässä. Täällä voisi viettää pitkän tovin urbaania maisemaa ihastellen! 


Tällä kertaa huoneemme sijaitsi kuudennessa kerroksessa, upeiden vanhojen kerrostalokotien kattojen korkeudella. Tämä Solo up gueen - huone muodostui erillisestä makuu- ja olohuoneesta, joiden välissä keskellä sijaitsi huoneen erikoisuus: kylpyhuone, jonka seinät olivat lasia! Wau!


Vaikka huoneen seinät olivat vahvan terrakotan sävyiset, niin yleisilme oli silti valoisa ja hillitty.
Valkoiset art deco-henkiset kalusteet ja yksityiskohdat raikastivat kivasti tilaa! 

Ja mikäli lasiseinäisessä wc:ssä asioiminen olisi ujostuttanut, niin olohuoneen puolelta löytyi myös toinen suljettu suihku/wc-tila. 


Upeat näköalat ikkunastamme:

Lapsille oli sijattu vuode olohuoneen puolelle, levitettävälle vuodesohvalle. Siellä sijaitsi myös televisio ja työpöytä.

Meidän aikuisten sänky oli 160 cm leveä, ja patja oli ihan mielettömän hyvä, niinkuin viimekerrallakin! Nukuimme kuin tukit! Kolmesta erikokoisesta tyynystä oli varaa valita itselleen paras mahdollinen.


Leveät ikkunalaudat ja kauniit vanhat listoitukset olivat etenkin mieleeni.


Kylpyhuone oli valoisa ja moderni. Musta, kiiltävä kivitaso pyöreine altaineen oli todella viehättävä, ja ranskalaiset Muglerin kosmetiikkatuotteet oli aseteltu houkuttelevasti tarjottimelle. 




Lapset kylpivät illalla pitkään ja itse otin lämpimän suihkun ennen unille menoa. Puuhakkaan päivän jälkeen ei tarvinnut kauaa odotella, kun nukkumatti vei mennessään.


Aamuissa on aina omanlainen rauhallinen tunnelmansa. Ikkunoista avautuva, usvan peittämä, hiljaa heräilevä kaupunki on jotenkin satumaisen kaunis. Vain ohilentävien lokkien vaimeat kirkunat kuuluivat ulkoa hotellihuoneeseen. Muutoin käytäviltä ei kantautunut huoneeseen yhtään ääniä.


Aamupalaa syötiin pitkään ja hartaasti nautiskellen, ja sen voimin jaksettiinkin iltapäivään asti. 




Oikein mukavat muistot jäivät tältäkin matkalta, ja lämpimästi kiittelen Tornia vieraanvaraisuudestaan!

Lomaterveisin:

Iida Emilia

-Yhteistyössä Hotel Torni Helsinki-

tiistai 2. elokuuta 2016

Seinäjoki -Sorsanpesä -Solar Sound

Siinäpä vasta olikin kova kolmen S:n setti viime viikonlopulle + asuntomessut vielä siihen kylkeen. Huikea loman lopetus kerrassaan! 

Sain muutamia viikkoja sitten kutsun Winled oy:ltä VIP-viikonlopun viettoon Seinäjoelle, jossa pääsisin avecini kanssa majoittumaan Hotel Sorsanpesään, ja tutustumaan samalla asuntomessujen- sekä Solarsoundien tämänvuotiseen tarjontaan. Eipä tarvinnut kahtaa kertaa miettiä! Menetin muuten samaisella kertaa festarineitsyyteni, sillä en ole vielä tähän ikään mennessä koskaan festareilla käynytkään, ja mikä hupaisinta, vaikka sisustusbloggari olenkin, niin en ole myöskään ikinämilloinkaan käynyt ennen asuntomessuilla!!! 

Meidän lisäksemme paikalle saapuivat Winledin suloinen emäntämme Noora,  Hajottamon hulvaton Heidi leppoisan miehensä kera, Modernisti kodikas blogin aurinkoinen Kerttu sekä hänen pirteä ystävättärensä, Modernin puutalon hersyvän hauskat Mervi & Petri, sekä Inspired by love elegantti pariskunta Sanna & Tomas. Sanna oli muuten sisustanut asuntomessuille aivan ihanan kohteen: Lakka Lakeuden, josta näette paloja myöhemmin. En tuntenut ketään näistä bloggareista entuudestaan, eikä blogitkaan olleet kovin tuttuja, koska he edustavat moderninpaa tyylisuuntausta, mutta aivan mahtavia tyyppejä joka ikinen ja he tekivät reissusta ikimuistoisen :)



Hotel Sorsanpesä tarjosi viikonloppuumme ripauksen glamouria ja luksusta.

Tämä 1970-luvulla rakennettu, ja 80-luvulla kulta-aikaansa elänyt mielenkiintoinen arkkitehtuurinen elämys muistutti ympyränmallisen ulkokuorensa vuoksi pesää, joka sijaitsi luonnonkauniin joen varrella. Keskustaan oli n. kolmisen kilometriä matkaa, mutta kulkuyhteydet olivat erittäin hyvät ja parkkipaikat ilmaiset.

Hotellia on remontoitu tämän vuosikymmenen alussa laajalti klassiseen ja runsaan pehmeään tyyliin.
Palvelu oli loistavaa ja ruuat erittäin maukkaita. Unikulman patjat tuntuivat taivaallisilta, mutta valitettavasti nekään eivät auttaneet herkkäunisen unenlaatuun riittävästi, sillä nukuin ensimmäisenä yönä vallan kokonaista neljä tuntia! Ainut miinuspuoli huoneessamme olikin se, että en saanut huonetta yöllä täysin pimeäksi, vaan heräsin aamukuudelta auringonsäteisiin, mutta ihmeen hyvin sitä silti jaksettiin koko päivän painaa menemään, ja toisena yönä nukuttikin jo paljon paremmin.

Hotellin alakerrasta löytyi myös suuri tanssipaikka livebändeineen, sekä viihtyisä terassi jokimaisemin, jossa kelpasi kesäiltana istuskella.















Ensimmäisenä iltana saavuimme mieheni kanssa aika myöhään vasta hotellille, joten emme ehtineet tavata muita bloggareita kuin vilaukselta. Vietimmekin romanttista laatuaikaa ihan vain kahdenkesken. Söimme hyvin ja kippistelimme kuohuvalla.

Illan hämärtyessä matkasimme Solar Soundeille ja jammailimme siellä yömyöhään intoa puhkuen mm. Elastisen ja JVG:n tahdissa. Nämä jo neljättä kertaa järjestetyt festarit ovat saavuttaneet nopeasti huippusuosion, enkä yhtään ihmettele, sillä torstaina paikalla olivat olleet esiintymässä mm. iskelmän ja popin kuninkaat: Siltsu ja Antti Tuisku.

Kiinnitin kaiken ihmispaljouden ja hyvän musiikin keskellä huomiota siihen, että festarialueella toimi kaikki hyvin. Bajamajoja oli riittävästi ja järjestysmiehet olivat kokoajan valppaita!

Varmuudella voin todeta, että tämä ei tullut jäämään viimeiseksi festarikokemuksekseni.







Toisena Seinäjoki-päivänämme kävimme asuntomessuilla, joista laitankin teille lisää juttua toisella kertaa. Lisäksi illastimme Sorsanpesällä pitkän kaavan mukaan, ja kävimme vielä festareilla kuuntelemassa Petri Nygårdin härskejä lauluja, joiden sanoma tuli kyllä selväksi :P Huh hei, ei ehkä ihan ominta musiikkigenreäni. Iltaa istuimme vielä porukalla terassilla myöhään, ja juttua riitti. Jännä miten "ventovieraiden" tyyppien kanssa voikin puhua niin avoimesti kaikenlaisista asioista ja naurettua tuli niin, että vatsalihaksiin koski.

Tässä alhaalla koko ryhmä koossa ( Kiitokset Kertulle kuvan lainaamisesta ). 



Viimeistä lomapäivää viedään nyt! Ja heinäkuukin vaihtui lennossa elokuuksi.
Samaa aikaa ahdistaa, mutta toisaalta tuntuu myös kivalta kun arki alkaa!

Iloa päiväänne!

Iida Emilia

-Yhteistyöpostaus-