Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlaa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. tammikuuta 2018

Juustokakkurakkautta

Hellurei uuteen viikkoon!

Täällä on nyt viikonlopun juhlahumut takanapäin ja kakkua syöty niin, että napa paukkuu!
Tällä kertaa kaikki sukulaiset eivät päässeet samana päivänä paikalle, joka oli tietysti harmillista, mutta toisaalta ehti sitten paremmin jutustella niiden paikalla olevien kanssa ja tilaakin oli väljemmin. Kakkuja jäikin ihan liiaksi yli, joten tämä viikko ei kovin kevyesti alkanut ;)

Teinitytön juhliin ei mitään varsinaista teemaa kehitelty, mutta kotia koristeltiin tuorein tulppaanein ja kattoon viritellyin pallovaloin. Sankarimme tarjoilutoiveena olivat kinkkupaprika-piirakka ja 
Brita-kakku, sekä jonkinlainen juustokakku. Lisäksi tein vielä pestomozzarella-patonkisiivuja

Itseasiassa en ole oikein koskaan ollut mikään intohimoinen leipuri. Perinteiset kakkupohjat eivät onnistu minulta laisinkaan! Olen myös todella huono testaamaan uusia leipomuksia, joten käytän hyvin usein samoja hyväksi todettuja reseptejä. Lisäksi kaupan hyllyiltä löytyy hyvin valmiitakin vaihtoehtoja, joilla täydennän aina juhlapöydän antimia.

Lasten synttärijuhlien myötä leipurintaidot ovat toki vähän karttuneet ja vuosien varrella olen rakastunut yhä enemmän tuorejuustokakkuihin. Ne eivät petä koskaan!  Niistä saa aina näyttäviä ja herkullisia tarjottavia juhliin kuin juhliin :)



Tähän valkosuklaiseen mustikkakakkuun käytin halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuokaa, jonka pohjalle laitoin leivinpaperia ja reunoille öljyä, sekä tomusokeria. Tämän tomusokerivinkin sain eräältä leipuriystävältäni, ja sen avulla kakun reunat pysyivät siisteinä.

Kakun pohjaa varten murenna keksit ja lisää sulatettu voi (tai margariini) keksien joukkoon. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Pohjan päälle voit halutessasi laittaa kerroksen mustikoita.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään ja sulata valkosuklaa.

Vatkaa kermavaahto. Mausta sokerilla. ( Valkosuklaa tuo kakkuun makeutta, joten jos kakusta ei halua liian makeaa, kannattaa sokeria laittaa vähemmän ). 

Sekoita kermavaahdon sekaan tuorejuusto, sekä valkosuklaa.

Valuta liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne tilkkaan ( n.2-3 rkl ) kiehuvaa vettä. Vatkaa seos ohuena nauhana tuorejuusto-kermaseokseen. 

Kaada valmis täyte kakkupohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään väh. neljäksi tunniksi.

Koristele hyytynyt kakku ennen tarjoilua pensasmustikoilla.



Synttärisankarille tuntui ainakin kakku maistuvan :)

Samankaltaisen kakun tein muuten uudeksivuodeksi ja se tuhoutui hetkessä 13 hengen kesken, joten kakun riittoisuus on varmasti n. 10-15 henkilölle. Toki jos muutakin herkkua on tarjolla, niin tätä makeaa kakkua menee yleensä vähemmän.


Tässä vielä lauantai-illan tunnelmia vieraiden lähdettyä. Illan hämärtyessä on niin ihanaa sytytellä kynttilät, nostaa jalat pöydälle ja katsella jotakin hömppää telkkarista. Putouksen sketsihahmot saivat jälleen hyvälle tuulelle! Etenkin se suloinen Tanhupallo, josta tuli heti oma suosikkini :D


Nyt keittoa padalle porisemaan ja viimeiset kakkupalat jälkkäriksi naamariin.
Sitten pitääkin ehkä pakottautua kävelylenkille pakkaseen, vaikkei kylmyys oikein ulos houkutakkaan. Toisaalta ulkona on nyt vielä toistaiseksi niin kaunista, että tästä pitäisi nauttia niin kauan kuin voi 
( loppuviikoksi luvattu vesisadetta )!!

Mukavaa viikkoa!

Iida Emilia

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uusi vuosi 2018

Oikein iloista alkanutta uutta vuotta kaikille!

Uusi vuosi vaihtui täällä hauskoissa merkeissä veljeni perheen ja naapuriperheen kera. Hyvää ruokaa, vähän kuplivaa juomaa ja raketteja. Lapsilla oli mukavaa ja me aikuisetkin naurettiin illan aikana niin paljon, että elinvuosia kertyi taatusti rutkasti lisää!

Enpä ehtinyt juurikaan kameraan päivän aikana tarttua, vaikka mielessäni suunnittelinkin hienoa kakkukuvaa tähtisädetikkuineen. Kelvatkoon nyt siis nuo tekemäni kakun koristeet vain ;)


Lupauksia en sortunut nyt tekemään, kun tiedän vallan hyvin kuinka niiden kanssa aina käy!
Muutoinkin elämä jatkaa samaa vanhaa kulkuaan, tai sitä ainakin toivon, sillä näin on hyvä :)
Jotenkin ihan kauhistuttaisi isot mullistukset! Tyttären tulevissa rippijuhlissakin riittää jo pähkäilemistä kylliksi. Niihin toki on nyt vielä yli puoli vuotta aikaa.



Lomailen lasten kanssa tässä pari päivää, ja tytöt jatkavat lomaansa aina loppiaiseen saakka.
Tuntuu muuten ihan ikuisuudelta tämä joululoma! Ihan alkaa jo pinnaa kiristää tällainen lorviminen! Teinien unirytmit heittävät häränpyllyä ja kännykkäkin kasvaa kohta käteen kiinni!
Oi arki tule jo! :D

Tammikuisin terveisin

Iida Emilia


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Pyhien päätyttyä

Voi ei! Nytkö se joulu on jo ohi!
Olisin niin halunnut vain unohtua hetkeksi tuonne kuusen alle pyjamassani, konvehtirasioiden seuraksi :D Mutta ei...töihin se oli tänään herättävä! Miten raastavaa!

No onneksi jouluttelu jatkuu vielä tovin, vaikka jännästi se katse kääntyy kevääseen silmänräpäyksessä joulunpyhien jälkeen. Yhtäkkiä aamulla tuntui niin kovin pimeältäkin, vaikkei se ollut tähän asti yhtään häirinnyt. 

Mutta olihan se joulu taas ihanaa! Toivottavasti teilläkin?
Kunhan täällä oltiin aattoaamun kinkkushowsta selvitty ( kauhea käry nousi uunista ja possunrasvaa oli kaikkialla! Siinä meinasi mamman joulumieli olla koetuksella, mutta kunnon tuuletuksella siitä selvittiin ja kinkku oli jokatapauksessa makoisaa ;).

Yhdessäoloa, lautapelejä, leffoja, herkkuja, hyvää ruokaa, sukulointia, kirjoja, lepoa...
kaikesta näistä oli meidän joulu tehty.



Aaton simppeli kattaus syntyi pellavan rouheudesta, kuusen ja hyasintin tuoksusta, sekä kynttilöistä. Iittalaa ja Ikeaa sulassa sovussa ;)




Herkut ja jälkiruuat tarjoiltiin vanhan patakaapin päältä, jonne olimme koko perheen voimin leiponeet omat "piparitalot" . Kukin sai myös koristella talonsa itse. Tästä taitaakin tulla uusi joulun perinne! Kiitokset vaan kälylle hauskasta ideasta :)




Nyt nautitaan välipäivien letkeistä tunnelmista ja valmistaudutaan vastaanottamaan uutta vuotta.
Palataanpa siis pian taas asiaan!

Rentoa loppuvuotta!

Iida Emilia

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Jouluiloa!

Rauhaisaa huomenta jouluaaton aamuun!

Täällä on herätty kinkun tuoksuun ja kuusen kynttilöiden tuikkeeseen! Muun perheen vielä nukkuessa  istuskelen täällä hiljaa nautiskellen ja kuuntelen jouluradiota. Kiireet ovat jääneet taa ja ikkunasta avautuu kauniin valkoinen maisema! Koti on koristeltu kynttilöin, piparein ja valkein joulukukkasin.
Sydämen on täyttänyt lämmin joulumieli!



Tämän vuoden kuusi yllätti meidät pöyheydellään, kun sen säkistä avasimme. Mielestäni kuusi on jo itsessään niin kaunis, ettei se paljoa koristeita vaadi. Lasten kanssa yhdessä koristelimme ja päätimme, että näin se on hyvä. Pupuherra on kierrellyt uteliaana kuusen ympärillä ja kurkotellut hieman oksillekin! Sattuikin kanitalouteen hyvä kuusi, kun siinä oli niin pitkä varsi, että vielä sahaamisenkin jälkeen jäi varsi aika pitkäksi.




No nyt heräilevät täällä jo muutkin, joten alamme lämmitellä perinteisesti joulusaunaa!
Aamiaiseksi on ihana maistella kinkkua kera joululimpun. Päivällä käymme joulupuurolla mummilassa, ja iltaa vietämme täällä kotosalla perheeni ja äitini kanssa.



Näiden jouluisten kotikuvien myötä haluan toivottaa teille kaikille:

Ihanaa ja Rauhallista Joulun aikaa!

Iida Emilia

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!

Tämä päivä on ollut erityisen tunteikas, ja täynnä suurta kiitollisuutta ja kunnioitusta!
Heti aamusta verhot avatessani eteeni avautui kaunis sinivalkoinen maisema. Lumi kimmelsi sinisen taivaan alla ja lippu liehui salossa. Jotenkin tuo täydellinen näkymä sai palan kurkkuun, ja tippa tuntui olevan herkässä pitkin päivää. Kuinka paljosta saammekaan olla kiitollisia :)

Paljon onnea armas, kaunis kotimaamme!



Juhlistimme itsenäisyyspäivää anoppilassa juhlavasti syöden ja torilla juhlanäytöksiä ihastellen. Kaupungin kirkko oli valaistu upeasti vaihtuvin sävyin ja iltasella tuli tietenkin perinteisesti katseltua linnanjuhlia.



Tämä viikko onkin yhtä juhlaa, sillä huomenna koululla vietetään Suomi100-hengessä joulujuhlaa ja viikonloppuna tapaan pitkästä aikaa blogiystäviäni ja pääsemme viettämään pikkujouluja yhdessä. Joten palaillaan pian reissukuulumisten kera.

Halauksin:

Iida Emilia

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Halloweenkemut ja muutakin höpinää

Tervehdys!

Toivottavasti viikonloppunne oli mukava? Liian lyhyt se ainakin taas oli, mutta säiden puolesta ihan hieno ja välillä jopa aurinkoinen.

Täällä tosiaan vietettiin perjantai-iltana hurjia halloweenkekkereitä kymmenen nuoren naisen voimin. Hauskaa tuntui tytöillä olevan, mutta me vanhemmat taidettiin huokaista helpotuksesta, kun puoli kymmenen aikaan viimeiset vieraat lähtivät ;)! ( Yritin räpsiä häthätää juhlista kuviakin, mutta eihän ne pimeässä onnistuneet laisinkaan, joten kuvasaalis jäi melkoisen olemattomaksi ).

Lauantain pyhäinpäivän aamuun oli mukava heräillä rauhassa, kun kenenkään ei tarvinnut lähteä minnekään. Syötiin kunnon aamupala yhdessä ilman kiireitä. Tehtiin pihahommia ja käytiin mummilassa lounaalla. Serkkujakin nähtiin pitkästä aikaa. Kotiintullessa kävimme myös hautausmaalla sytyttämässä kynttilän vainajien muistolle.

Tänään jatkettiin vielä pihan syyshommia, mutta muutoin ollaan vietetty aika laiskaa sunnuntaita!
Ensiviikko tuleekin olemaan kiireinen, joten ihan hyvä ottaa yksi päivä rennosti.



Halloween ei ole itselleni mitenkään erityisen mieleinen juhla, enkä edes tiedä milloin sitä oikeasti kuuluisi juhlia? Vähän sellainen, liian Amerikkalainen, "turhan krääsän" juhla mielestäni :D Mutta mitäpä sitä ei tekisi lastensa mieliksi!

Kieltämättä vähän jopa innostuin kaupoissa kuljeskellessani, kun halloweenaiheista rekvisiittaa löytyi niin hyvin. Lähikaupasta ostin hämähäkin verkkoa hämähäkkeineen. Tigeristä löysin kummitus-servetit ja saman sarjan kertakäyttölautaset. Lidlistä silmämunakarkkeja, ja Citymarketista ostoskoriini lennähti valmiita paperilepakkoja.

Muut koristukset hoituivat kurpitsojen ja luonnosta löydettyjen oksien avulla. Niiden ympärille kun kietoutui vielä tämä marraskuinen pimeys, niin karmiva tunnelma oli taattu.


Lasiset juomapullot tuntuvat sopivan juhlaan kuin juhlaan, sillä ne voi tuunata aina mieleisekseen. Tällä kertaa askartelimme pulloihin kummituksia.

Tarjoilin juhlijoille kauhu-hotdogeja, joissa nakit muistuttivat katkaistuja sormia, sekä makean-nälkään hämähäkkimuffunsseja. Lisäksi vieraat toivat mukanaan omia nyyttärieväitään.


Nyt seitit on kuitenkin pyyhkäisty pois, ja joulun odotus voi todenteolla alkaa!

Tsemppiä uuteen viikkoon!

Iida Emilia

maanantai 4. syyskuuta 2017

Arjen kaaosta ja juhlaa!

Heipparallaa!

Tuntuu, kuin olisin ollut ikuisuuden täältä blogista poissa, vaikkei edellisestä kerrasta olekaan kuin reilu viikko :).Pahoittelut myös siitä, etten ehtinyt vastaamaan viesteihinne, sillä viime viikko oli jotenkin kaoottisen kiireinen aamusta iltaan! Miten yhteen samaan viikkoon voikin kasaantua kaikki mahdollinen? Töissä oli niin hulinaa, ettei ehtinyt melkein vessataukoa pitää, ja töiden jälkeen kaikenlaista vanhempainiltaa ym. menoa. Kaikenkukkuraksi vielä autokin sanoi sopimuksensa irti Prisman pihassa, enkä päässyt tytärtä treeneistä hakemaan! Unohdin myös toisen tyttären harrastusten alkamisajankohdan, enkä niitä lempifarkkujakaan ollut muistanut pestä! Voi huokaus! Miksi ylipäätään meidän äitien pitäisi aina muistaa, ehtiä ja jaksaa hoitaa kaikki asiat? Ei mekään mitään yli-ihmisiä olla ;)


Kiireestä ja naistenvaivojen aiheuttamasta pinnankireydestä huolimatta täällä saatiin syyskuu käyntiin varsin juhlavissa merkeissä, sillä nuorempi tyttäremme täytti 11 vuotta, ja sen kunniaksi juhlittiin oikein kahtena viikonloppuna peräkkäin. Ensin kavereiden parissa, ja viime lauantaina vielä suvun kesken :)

Myös minun ja isännän hääpäivää kunnioitimme tuossa hässäkässä senverran, että kävimme perheen kanssa yhdessä syömässä perjantai iltana! 1.9.2001 on sormukseen kaiverrettu, eli 16 vuotta on tuostakin ikimuistoisesta päivästä vierähtänyt! Kihlasormukset pujotimme sormiimme jo -96, enkä päivääkään vaihtaisi pois ( tai no ehkä pari ;). Mutta onhan se upeaa, kun on löytänyt rinnalleen ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla.


Mutta palataanpa vielä itse juhliin ja niiden puputeemaan :)

Lastenjuhlat on aina helpommat järjestää ainakin tarjoilujen puolesta, sillä sankarin toiveesta pöytään katettiin jäätelöä, karkkia, sipsejä, kinkkupasteijoita ja coctailtikkuja. ( Eli kaikkea mahdollisimman epäterveellistä ;)

Nuo ainoat edes vähän terveellisemmät coctailtikut koostuivat nakeista, lihapullista, juustosta, kurkusta ja viinirypäleistä. Tikut painettiin kaalinpuolikkaaseen ja perinteisen siilin sijasta tehtiinkin tällä kertaa coctailpupu. Nämä menivät kuin kuumille kiville. 


Koristeeksi tein kartongista pupuaiheisen viirinauhan, johon teippasin pumpulipallerot töpöhänniksi.
Lapset askartelivat puolestaan juomapulloille korvat ja silmät :)



Jäätelökakun tein irtopohjavuokaan niin, että annoin valmisjäätelöiden pehmetä n. 10-15 min. huoneenlämmössä, ja sen jälkeen levittelin ne vuokaan keksimurupohjan päälle. Sitten vielä kakku pakastimeen jäähtymään. Kakun voi ottaa esille n. 15 min. ennen kahvittelua/mehuttelua. Hassut pupukoristeet syntyivät meloninpalasista, jotka otin pupupiparimuotilla ja kastelin sulaan suklaaseen, ja jäähdytin sitten jääkaapissa.


Vieraille oli tarkoitus tehdä porkkananmalliset herkkupussit lähtiäisiksi, mutta niihin ei aika valitettavasti riittänyt. 

............

Täällä rakas päivänsankarimme. Oma tuittupää-hurmurimme, jonka huumorintaju saa meidät harvasepäivä nauramaan, mutta itsepäisyys välillä "itkemään". Hän on herkkä ja taiteellinen. Oman tiensä kulkija, joka rakastaa futista ja eläimiä yli kaiken. Hän on tavallaan jo iso, mutta kuitenkin vielä pieni. Äidin oma mussukka!


Oikea pupu pysytteli lähes koko juhlien ajan omassa piilopaikassaan, mutta ilmapallopuput ilahduttivat koristeina, ja olivat helpot toteuttaa. Korvat, nenät ja silmät leikkasimme kartongeista ja kiinnitimme ne liimalla, tai kaksipuoleisella teipillä ilmapalloihin.


Sukujuhliin tein mansikka/viinirypäle britakakkua, jonka esikoinen hienosti kasasi ja koristeli. Lisäksi valkosuklaista vadelmajuustokakkua, jonka ohjeen nappasin täältä. ( Lisäsin ohjeeseen vain pari liivatetta. Oli kyllä hyvää ). Kaupan pakastevalmiit tuulihatut olivat myös kuulemma herkullisia. Itse en ehtinyt maistaa ;). Samoin valmiit juustotikut.

Suolaisen nälkään anoppi taikoi herkullisen kinkkupiirakan ja itse tein kylmäsavulohesta rieskarullia.
Lapsille maistuivat karjalanpiirakat. Eli aika helpoilla tarjoiluilla mentiin. 


Huh hei! Onhan noissa juhlissa aina oma hommansa, mutta sitten kun kaikki on valmista, ja vieraat saapuvat, niin tunnelma on kaikessa tiiviydessään ihan leppoisaa.

Ja muutenkin tuntuu, että tästä viikosta taitaa tulla edeltäjäänsä parempi :)

Halauksin:

Iida Emilia

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Juhannuksen tunnelmapaloja

Taakse jäi mökkitie, ja jälleen yhdet kauniit juhannusmuistot.

Perinteinen mökkijuhannus on yksi odotetuimmista kesän kohokohdista, ja mielestäni kesä oikeastaan alkaa kunnolla vasta tästä juhlasta, vaikka se vanhan kansan mukaan jo keskikesää onkin. Onneksi kesää on kuitenkin vielä paljon jäljellä :)

Hyvän juhannuksen resepti syntyy läheisten ihmisten läsnäolosta, Suomen upean luonnon ja valoisuuden taianomaisesta tunnelmasta, hyvästä ruuasta, peleistä, leikeistä, yhteisestä ajasta, saunan lämmöstä ja kiireettömästä oleilusta.




Aattona ilmakin suosi ja ulkona tarkeni kisailla leikkimielisten pelien tahdissa.
Perinteisesti kävimme myös naapurimökillä lipun-nostossa sekä viereisellä montulla kokkoa ihastelemassa.



Suussasulavia grilliherkkuja saimme taas maistella appiukon toimesta, ja uutuutena kälyn perhe testaili myös grilliin laitettavaa pizzakiveä, jolla tulikin ihan erinomaisen rapeapohjaista pizzaa.





Näihin mökkitunnelmiin ja crocs-kenkiin päästään onneksi hyppäämään vielä useaan kertaan tämänkin kesän aikana :)

Mukavaa uutta viikkoa!

Iida Emilia

torstai 22. kesäkuuta 2017

Keskikesän juhlaa!

Huomenta juhannusaaton aamuun!

Heräsin tänään auringonpaisteeseen jo aivan liian varhain, enkä saanut enään millään unen päästä kiinni, vaikka vapaapäivänä olisi saanut nukkuakin. Ihanaa toki kun aurinko paistoi, mutta valitettavasti taivaalle on jo ehtinyt kertynyt hurjasti harmaita pilviä! Juhannukseksi mökille pakataan siis tänä(kin) vuonna mukaan saappaat ja villanutut hellemekkojen sijaan. Mutta on koleassa ja kosteassa säässä puolensakin, sillä hyttyset eivät ainakaan tule kiusaamaan ;)

 Eilinen päivä meni töissä myöhäiseen iltaan ja olinkin kotona vasta lähempänä puolta kahdeksaa, mutta teimme silti kotiin pikasiivouksen, pakkailimme ja leivoin jääkaappiin pätkisjuustokakun hyytymään. Tein myös nuoremman tyttären kanssa "yöjuoksun" läheiselle kukkaniitylle, josta poimimme kukkakimpun mökille viemisiksi. Pionit tosin löytyivät ihan S-marketista.




Helpon, nopean ja herkullisen pätkiskakun tekaisin seuraavista aineista:

Pohja:

- 1 pötkö minttudominoita ( tai Rainbow tumma täytekeksi mint )
- 50-70g voita tai margariinia

Täyte:

- 2 liivatetta
- n. 4rkl kuumaa kahvia tai vettä
-  2 pussia pätkis suklaapaloja ( osa tästä koristeluun )
- 200-400g maustamatonta tuorejuustoa
-2,5 dl kuohukermaa ( Flora vispi )
-2tl vaniliasokeria
(- n. 2 rkl sokeria )

Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurujen joukkoon. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle, ja nosta jääkaappiin kovettumaan.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kermavaahto ja mausta vaniljasokerilla ( sokeri ei välttämätön ). Lisää vaahdon joukkoon myös tuorejuusto ( itse laitoin 300g ). Pehmitä pätkikset mikrossa n. 1 min. ja yhdistä ne juustokermaseokseen. Puristele liivatteista liika vesi pois ja sekoita ne kuumaan kahvi- tai vesitilkkaan.  Kaada liivateseos ohuena vanana täytevaahtoon ja vatkaa sekaisin. Lopuksi kaada valmis seos keksimurupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

Koristele mieleiseksi esim. pätkispaloilla, mansikoilla ja kekseillä.




Nyt täytyisi vielä valmistella aattoiltaan huikopalaksi kana/pasta/fetasalaattia ja sitten suunnataan maalle mökkijuhannuksen viettoon.

Ihanaa, valoisaa ja lämpöistä Juhannusta!

Iida Emilia