Huomenta palmusunnuntaihin!
Onkos kellot siirretty kesäaikaan ja virpojiin varauduttu? Täällä ollaan valmiina jo, mutta tuo luonto ei näytä piittaavaan kesäajasta vielä yhtään mitään ;)
Meillä kuopuksen piti lähteä ystävänsä kanssa virpomaan, mutta kaverin tulo peruuntuikin, eikä täällä ole edes virpomisoksia valmiina, joten taitaa jäädä väliin. Muutenkin nuo tytöt alkavat olla niin isoja jo, että tuo virpomisperinne alkaa olla vääjäämättä ohi. Aikansa kutakin!
Ilman herkkuja ei taideta kuitenkaan tänään jäädä.
Ajattelinkin esitellä teille valkosuklaisen vaniljahyydykekakun, joka sopii mainiosti tulevaan pääsiäiseen. Tätä kakkua tein pari viikkoa sitten, kun meillä kävi vieraita. Samainen kakkuohje löytyy myös Sana-lehden sivuilta, jonne meistä tehtiin pieni pääsiäisjuttu. Itse en ole kyseistä lehteä vielä livenä nähnytkään, mutta kuvauspäivästä jäi oikein kivat muistot ja vaikka vähän nopealla aikataululla juttu tehtiinkiin, niin ehdottomasti oli mukavaa olla mukana :)
Nämä kuvat ovat omia räpsyjäni, jotka ennen vieraiden tuloa hätäisesti nappasin.
Tein kakun 20 cm irtopohjavuokaan, jonka reunat öljysin ja jauhotin tomusokerilla. Pohjalle pingotin leivinpaperin.
Murskaa kaurakeksit ja lisää niiden sekaan sulanut voi. Painele keksivoiseos vuoan pohjalle. Nosta hetkeksi jääkaappiin.
Sulata valkosuklaa ja jätä se jäähtymään. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Vatkaa kermavaahto ja mausta se kevyesti sokerilla. Vaahdota toisessa kulhossa vaniljavaahto.
Yhdistä vaahdot ja vatkaa niiden sekaan tuorejuusto sekä valkosuklaa.
Kiehauta tilkka sitruunamehua ( n. 4-5 rkl ) höyryävän kuumaksi ja sekoita kuivaksi puristetut liivatteet mehun joukkoon. Lisää liivateseos ohuena nauhana sekoitellen täytteiden joukkoon.
Kumoa täyte keksipohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään yön yli ( tai ainakin 4 h ).
Koristele mieleiseksi esim. Kinderin suklaapupuilla ja erilaisilla munilla.
Meillä ei muut perheenjäsenet minua lukuunottamatta välitä mämmistä tai pashasta, joten tuorejuustokakku on nykyään perinteinen pääsiäiskahvipöydän herkkumme. Helppo ja nopea tuorejuustokakku sopii mielestäni muutenkin juhlaan kuin juhlaan ja sen voi koristella aina teemaan sopivaksi. ( Tuo suurin Kinderpupu ei meinannut pysyä kunnolla pystyssä, joten se piti työntää aika syvälle kakkuun ja jokin tuki siellä takana olisi voinut olla tarpeen).
Täällä alkaakin pääsiäinen olla aika lailla valmis! Maljakoihin nostetut oksat puskevat vihreitä hiirenkorvia esille ja rairuohot muistuttavat siitä, että uusi elämä on jälleen pitkän talven jälkeen aluillaan.
Herkullista palmusunnuntaita!
Iida Emilia





