Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makuuhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makuuhuone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. tammikuuta 2018

Villan lämpöä talven tuiskuihin


Loppiaispäivän tervehdys!

Tämä viikonloppu eletään vielä joulun viimehenkäyksissä. Kuusi on ilahduttanut meitä pitkään, mutta tänään se saa siirtyä ulos, ja tontut voivat kipitellä varastoon seuraavaa joulua odottelemaan. Tunnelmavalot ja jouluiset kukat saavat sensijaan pysytellä vielä tovin. Sitten voi arki alkaa ja elämä palata ruotuunsa.

Kevään valo ja lämpö pulpahtelevat mieleen tuon tuostakin, mutta talven tuiskuja ja paukkupakkasia on jäljellä vielä riittämiin. Tai oikeastaan ne ovat vasta aluillaan. Kun talven viimat puhaltavat ulkosalla, on sisällä mukava panostaa lämpöön ja kodikkuuteen.

Haluankin esitellä teille erään ihanan joululahjani, joka lämmittää mielen lisäksi aamuisin myös peiton alta herääviä varpaita. Enää ei haittaa, vaikka lattiat olisivat koleat, sillä pehmoinen, aito villamatto tuntuu niin mukavalta jalkojen alla, etteivät aamut enää paremmin voisi alkaa!



Tämä palmikoitu Sukhimatto on räätälöity minulle juuri omien toiveideni mukaan. Se on valmistettu Intiassa käsityönä perinteitä kunnioittaen. Huikean laadun voi tuntea käsinkoskettamalla. Maton skandinaavisen selkeä ilme, ja villan lämpöä huokuva pehmeys sopivat kotiimme täydellisesti. 

Sukhimattoja valmistetaan Intiassa, Nepalissa, Turkissa ja Marokossa. Sana:"Sukhi" on Nepalia, ja tarkoittaa onnellista! Mielestäni on ihanaa tietää, että mattojen tekijät työskentelevät hyvissä oloissa, ja saavat työstään kunnon palkan. Materiaalit ovat myrkyttömiä ja puhtaita luonnontuotteita. Villatuotteet ovat myös hyvin helppohoitoisia.  

Toki ainut "ongelma" on se, että aito villamatto on melko arvokas, mutta Sukhilla hinnat on pystytty pitämään alhaisempina siksi, että matot lähtevät uusiin koteihinsa suoraan maton tekijältä. Tuolloin ylimääräisiä varastotiloja ja välikäsiä ei tarvita. Olen myös huomannut vuosien saatossa, että laatuun ja aitoihin materiaaleihin kannattaa satsata, sillä ne kestävät aikaa ja säilyttävät kuosinsa.

Kun laatu, luonnonläheisyys, eettisyys ja kauneus kulkevat käsikädessä, voin hyvillä mielin todeta, että makuuhuoneestamme löytyy pala onnea! 




Mutta nyt taidan aloittaa joulun poislakaisun, ja ulkoilukin tekisi hyvää!
Illan vietämme täällä tyttöjen kesken, sillä isäntä lähtee miesten kanssa peliin ja juhlistamaan sen jälkeen ystävänsä synttäreitä.

Me taidamme tänään(kin) vähän herkutella...ihan kuin sitä ei olisi tehty jo kylliksi! ;)

Leppoisaa Loppiaista!

Iida Emilia

-Yhteistyössä Sukhimatot-

perjantai 3. marraskuuta 2017

Kamarin uusia tuulia ja kauhutarinoita viikon varrelta

Aurinkoisen pirtsakat pakkasterkut!

Perjantaissa jo mennään ja ihana viikonloppu edessäpäin.
Kaikenlaista tohinaa on viikkoon mahtunut. Mukavimpana muistona eilisen illan pikkujoulut, sillä kävimme kollegani kanssa työpäivän päätteeksi syömässä, ja sen jälkeen teatterissa. Ihanaa oli pitkästä aikaa sivistää itseään näinkin kultturellisti, ja parasta näissä arki-illan pikkujouluissa oli se, että tällainen väsynyt keski-ikäinen pääsi ajoissa kotiin nukkumaan ja heräsi aamulla virkeänä ilman päänsärkyä :D

Tänään olisikin sitten vähän hurjemmat pippalot tiedossa, sillä lupasin järjestää lasten pyynnöstä halloweenbileet. Illalla kodin sitten täyttääkin hurjat hirviöt ja monsterit. Saapa nähdä, kuinka villiksi meno yltyykään!

Itseasiassa pariin viime viikkoon on mahtunut varsinaisia kauhunhetkiä jo yllinkyllin ihan tosielämässäkin, enkä enempää jännitystä kaipaisikaan! Äitini taloyhtiössä sattui paha tulipalo, jossa onneksi ihmishengiltä säästyttiin, mutta parin kotieläimen hengen tuo palo vaati. Tämän lisäksi isäni putosi kaksikerroksisen omakotitalon katolta, kuuden metrin korkeudesta!!! Ja voitteko kuvitella...hän selvisi tuosta tömähdyksestä pelkällä nilkan venähdyksellä. Onneksi putoamista hidasti parveke, josta isäni oli saanut pudotessaan kiinni, ja vanhana laskuvarjojääkärinä hän onnistui laskeutumaan maahan oikeaoppisesti. Huh huh! Kyllä varjelusta on ollut onneksi matkassa mukana. Ja tästä kaikille katolla keikkuville miehille opiksi, että muistakaa hyvät ihmiset ne turvavälineet!

Seuraaviin kuviin en nyt keksi mitään järkevää aasinsiltaa...;)



Makuuhuoneen seinälle, tyhjiin kehyksiin sain vihdosta viimein laitettua julisteet, jotka sopivatkin tilaan kuin nakutetut! Nämä Desenion, kauniin yksinkertaiset julisteet sain aikanaan valita itselleni yhteistyön merkeissä, ja nuo ihanat kehykset ovat Raatikuvasta, Hämeenlinnan parhaasta valokuvausliikkestä. Vink vink :)

Vielä täytyy hieman muokata tuota kollaasia, sillä se näyttää mielestäni jotenkin tönköltä, kun hyödynsin sitä tehdessä vanhoja naulanreikiä. Pakko ehkä kuitenkin lyödä pari reikää seinään lisää.

Muutoin makuuhuoneessa ei olekaan mikään muuttunut. Ainoastaan vilttiä ja taljaa tullut lisää talvikotia lämmittämään. Ja seinällä olevasta naulakosta voi myös napata villaista päälle, jos alkaa paleltamaan.




Nuo makuuhuoneen pariovet ne jaksavat ilahduttaa edelleen, vuosi remontin jälkeenkin! 
Mutta nyt pitäisi ryhtyä valmistautumaan pikkuhiljaa kummitustalon emännän rooliin, joten eipä muuta, kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Pysykäähän pystyssä liukkailla keleillä!

Halauksin:

Iida Emilia

lauantai 23. syyskuuta 2017

Ihanaa viikonloppua!

Kyllä tämä viikonloppu tulee aina niin tarpeeseen!

Tosin arkiviikkokin sujui oikein mukavasti ja siihen mahtui mm. kiva koulutuspäivä kasvohoitoineen ja herkullisine lounaineen. Perjantai illan kruunasi vielä kotiin tullessa vastaan leijaileva tuoreen pizzan tuoksu, sillä tyttäremme olivat päättäneet yllättää meidät vanhemmat valmiilla ruualla!
 ( Kiitokset yläasteen köksän tuntien :)

Ruuasta puheenollen,
arkena tulee monesti pyöriteltyä samoja hyväksihavaittuja, nopeita reseptejä, ja kokkaavan vanhemman mielikuvitus ruokien suhteen on yleensä mitätön! ( Ainakin itselläni ;) Kuluneella viikolla päätin, että jokainen perheenjäsen saa valita yhden lempiruokalajin, jota syötäisiin jonakin päivänä ja menusta tulikin yllättävän monipuolinen. Yksi halusi kanaa riisipedillä, toinen lohta perunamuusilla ja kolmas jauhelihakeittoa. Salaattia vielä toki kyytipojaksi lautaselle. Isännän lasagnetoive toteutetaan vielä viikonloppuna. Kyseisiä ruokia syödään meillä muutoinkin suht usein, mutta täytyy myöntää, että aivan liian usein turvaudutaan pastaan ja jauhelihaan! Toki kiireisinä päivinä pitää myöntyä valmisruokiinkin, mutta yleisesti ottaen tykkäämme tehdä ruuat itse. Niinhän se on, että hyvä ruoka, parempi mieli! Mitkä ovat teidän lemppari arkiruokianne?

Myös siisti koti luo levollisen ja hyvän mielen. Onneksi ehdein jo perjantai aamusta siivoilemaan, ja näin ollen viikonloppua saamme viettää rennosti ilman isompia ponnistuksia. Vielä kun aurinko näyttäytyisi pilviverhon takaa, niin viikonloppu olisi täydellinen! Ainakin jos sääennusteisiin on luottaminen, niin lämpöä ja aurinkoa pitäisi vielä syyskuun loppuun olla luvassa.







Leppoisaa Lauantaita kamuset!

Iida Emilia

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Makuuhuoneen harmaa seinä

Huomenta keväiseen aamuun!

Auringonsäteet kutittelivat minut hereille jo ennen seitsemää, mutta mikäpäs siinä. Hetki omaa aikaa, ennenkuin muu perhe kömpii ylös sängystään. Pitkä viikonloppu edessä ja toukuun avaus vappukarnevaalien merkeissä. Mitään ihmeitä ei vapulle ole suunniteltu. Grillikauden avausta ehkä ilmojen salliessa. Simaa, munkkia ja serpentiinejä :)

Sain tällä viikolla tuon makuuhuoneen takaseinän maalattua samaisella harmaan sävyllä, kuin olkkarin seinänkin. Värikoodi: NCS S 2002-Y. Eroa entiseen sävyyn ei kuvassa juuri huomaa, mutta edellinen kalkkimainen maali oli mielestäni liian sinisävyinen ja pinta epätasainen. Tykkään tästä uudesta todella paljon, kun sävy ei ole liian tumma eikä liian vaalea. Harmaa ei taita siniseen, vaan on sopivan lämmin. Nyt kaikki kodin seinät noudattavat samaa, rauhallisen seesteistä linjaa. Valkoisen ja harmaan sulosointuja.

Niin eteinen, kuin muutkin kodin seinät on maalattu Eskaron täyshimmeällä Silk-
maalilla, joka jättää jälkeensä ihanan mattamaisen pinnan. Paksuhko maali on todella helppoa maalattavaa ja peittokyky aivan omaa luokkaansa. Olen maalannut todella paljon erilaisilla maaleilla, mutta tämä ansaitsee ehdottomasti ykkössijan koko kaartissa! Vaikka tapeteissakin löytyy hurjan paljon ihania vaihtoehtoja, niin on tämä maalipinta vaan se mun juttu!

Kokeilin muuten makuuhuoneeseen tuota olohuoneen isoa lamppua ( siksi se ei ole vielä kunnolla katossa kiinni ). Sopisi nimittäin tännekin aika hyvin.






Ja aivan lähiaikoina armaat lukijani, käynnistän teille maaliarvonnan kyseisen maalin 
tiimoilta, joten kannattaa pysytellä kuulolla. Mutta juhlitaan sitä ennen vaput pois alta ja palaillaan asiaan :)

Rentouttavaa viikonloppua!

Iida Emilia

-Maalit saatu yhteistyössä blogin kautta-

maanantai 27. helmikuuta 2017

Ihan kohta lomille

Huomenta sumuiseen aamuun!

Kirjoittelen täältä pikapikaa into piukeana, sillä täällä startataan kohta loman viettoon, jahka tämän päivän työt tulee tehtyä. Harmi vaan, että kauniit talvikelit muuttuivat yhden yön aikana harmaaksi loskaksi, mutta eipä anneta sen asian lomatunnelmaa pilata. Huomenna teemme pikkuisen reissun Helsinkiin. Mukavaa vaihtaa maisemaa ja pujahtaa hotellin valkeisiin lakanoihin. Ainakin tramppapuistoon olisi tarkoitus mennä ja toki hieman shoppailla, mutta vinkatkaapa jos tiedätte kivan museon tai muuta kouluikäisille lapsille sopivaa puuhaa pääkaupunkiseudulla :)




Puuhaa riittäisi täällä kotonakin.
Makuuhuoneen takaseinä olisi tarkoitus maalata samaisella värillä, millä olohuoneenkin seinä.
Tämä nykyinen väri on luonnossa mielestäni liian sinertävä ja seinässä on ikävää epätasaisuutta
( johtuen siitä, että kuopus innostui erään kerran suihkuttelemaan vartalorasvaa pitkin seiniä )!!!
Ja koska nykyinen maalipinta ei ollut pesunkestävää, niin öljystä ja pyyhkimisestä jäi jälkiä. Tuosta kyseisestä episodista on jo aikaa, mutta en vain ole saanut asian suhteen mitään tehtyä.
Kaikkea nuo ihanankamalat tenavat keksivätkin äidin pään menoksi!


Makuuhuoneeseen on tulossa uusi kattolamppu piakkoin ja tuota taulukollaasia pitäisi jotenkin kehitellä. Jospa kehyksiin saisi ihan kuvatkin, vaikka tavallaan nuo tyhjät kehykset ovat kauniin simppelit ;)


Noh, nyt en jouda enempiä turisemaan sillä työt kutsuu!

Mukavaa päivää!

Iida Emilia

torstai 29. joulukuuta 2016

Lazy day!

Eipä tässä pahemmin tarvinnut itseään työllä rasittaa, sillä nyt olisi taas muutama vapaapäivä edessä lomalaisten kanssa. Ja vaikka vatsataudilta taisimmekin välttyä, niin pikkuinen flunssa iski kiinni kuitenkin. Lääkkeksi lämmintä juomaa tuoreella inkiväärillä höystettynä, villasukat jalkaan ja rentoa oloa. Jospa se alkava tauti niillä talttuisi!

Makkarissamme vallitsee myös rennon huoleton tunnelma. Uudet valkoiset puuvillapussilakanat löysin Jyskistä erittäin edullisesti. Jos ne jättää ( vahingossa ;) pesun jälkeen silittämättä, niin näyttävät mielestäni melkein pellavalta. Eikä sänkyä tarvitse aina pedata niin säntillisesti, sillä tuollainen huiskaisten pedattu näyttää välillä tosi hauskalta!





Olen ollut remontin jälkeen ihan mahdottoman tyytyväinen tähän makuuhuoneeseemme. Vaikka alunperin mielessäni muhi paljon isompi muutos, niin lopulta pelkkä lattioiden vaalennus ja pieni tavaran karsinta riitti luomaan tänne juuri oikean tunnelman. Ihania pariovia unohtamatta!


Pehmoinen lampaantalja lämmittää ihanasti aamuun heränneitä varpaita, ja sängyn päädystä paikkansa löytänyt tähtimatto oli jouluinen löytöni Metsäpellon puodilta





Näissä rennonletkeissä tunnelmissa toivottelen teille...hetkinen...mikähän päivä tänään onkaan?


Levollista torstai-iltaa ja mukavia välipäiviä!


Iida Emilia

perjantai 2. joulukuuta 2016

Makuuhuoneen pariovet!

Heipparallaa!

Juuri alkaneen joulukuun ja viikonlopun kunniaksi esittelen teille erään unelmani, joka on vihdoin toteutunut monien vuosien haaveilun jälkeen. Meidän makuuhuoneeseemme kuljetaan nimittäin nyt upeiden massiivirakenteisten Mattioven pariovien kautta! Vaikka jouduinkin mittatilausovia tovin odottelemaan ja maksoin näistä triplahinnan perusoveen verrattuna, niin eipä haittaa pätkääkään! Suuni kääntyy joka kerta hymyyn kun kuljen ovien ohitse, sillä niin kauniit ne ovat! 


Jonkin aikaa ehdein epäröidä, ovatko pariovet "turhat" tällaiseen tavis rivarikämppään, sillä yleisesti ottaen pariovet ovat parhaimmillaan avautuessaan esim. olohuoneesta suoraan makuuhuoneeseen tai suuresta eteisaulasta saliin päin.

Meidän eteisaulamme...tai pikemminkin käytävämme on aina ollut tylsä ja hämärä kulkutila, jota ei oikein voi sisustellakaan kovin ihmeellisesti. Siksipä ajatuksenani olikin, että suurempi oviaukko avartaisi ja valaisisi tilaa, sekä toisi hieman persoonallisempaa ilmettä asuntoon.


Kun oviaukko sitten vihdoin suurennettiin, haihtuivat kaikki epäilykseni samantien! Koko pieni eteisemme muuttui silmissä aivan eri tilaksi, ja kun uudet lattiat- ja ovet saatiin vielä paikoilleen, niin muodonmuutos oli mieletön!

Halusin ovien olevan ehdottomasti perinteisiä peiliovia. Ne ovat klassisen kauniita ja kestävät aikaa.
Muualle kotiimme tuli nelipeiliset ovet, mutta nämä pariovet ovat senverran kapeammat, että näyttävät mielestäni paremmilta kolmipeilisinä. Oviaukko on nimittäin 120 cm leveä.


Ovet tuovat ihanan tuulahduksen kartanohenkeä ja nostavat aivan varmasti myös asunnon arvoa. Aito puuovi on pitkäikäinen ja ekologinen hankinta, ja nämä laadukkaat Mattiovet valmistetaan Suomessa. Saivat kovasti kehuja meidän timpuriltakin :) Tykkään ihan hirmuisesti! 

Uudet peitelistat vielä viimeistelivät ilmeen. Etsimme kissojen ja koirien kanssa puisia koristelistoja ja lopulta sopivat ( ja sopivanhintaiset ) löytyivät Rakentajan puutavaratalosta. En ehkä alkuun ajatellut ihan näin koristeellisia, mutta jotenkin ihastuin sitten lopulta näihin. 


Älkää muuten häiriintykö tuosta hieman erikoisesta, väliaikaisesta kattovalaisimesta! Mulla on vasta mietinnässä, minkälainen valaisin tuohon kammariin passaisi. Mutta nyt onkin ihanaa kun valaistus hoituu kynttilöiden, paperitähtien ja tunnelmavalojen avulla.


Tunnelmallista viikonloppua!

Iida Emilia

-Yhteistyössä Mattiovet-
( Ovista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan )

tiistai 8. marraskuuta 2016

Makuuhuoneen valoisampi ilme

Heipsan! 

Vierähtipä viikko nopeaan sitten edellisen postauksen! Tuon viikon aikana tänne hämeeseen satoi ihana, valkea ensilumi ja lämpömittarin lukemat ovat pysytelleet pakkasen puolella. Luonto on niin kaunis puuterilumen ja kuurankukkien hunnuttamana, että puolestani talvi saisi jäädä nyt, kun sen aika kerran on. 


Luonnon lisäksi vaaleamman ilmeen sai myös makkarimme, jonne mieheni kanssa asensimme uuden lattian viikonlopun aikana. Yleensä kuulen sanottavan, että laminaatit ovat helppoja asentaa, mutta tämä meidän lankkuversio ( jonka löysimme poistomyynnistä ) on jotenkin niin paksua ja jäykkää, ettei ihan helpoimmaksi mahdolliseksi voi kehua. Pari päivää tämän tekemiseen kuluikin, mutta siinä se nyt on, ja ihanan raikkaalta näyttää. Varmasti myös hyvin kestävää materiaalia vahvuutensa ansiosta. 



Olisin tykännnyt asentaa lattiat niin, että pitkät viisteet olisivat menneet sängyn suuntaisesti, jolloin lopputulos ovelta katsottuna olisi enemmän lankkumainen, mutta kun muuallakin asunnossa laminaatti kulkee näin, niin oli toki luontevampaa jatkaa samaa linjaa. No oli miten oli...tykkään ihan hirmuisesti tuosta vaaleudesta!

Itseasiassa nyt harmaa seinäkin korostuu niin kivasti vaaleata lattiaa vasten, etten taida sittenkään asentaa päätyseinään raakalautaa, ainakaan heti. Halusin hieman karsia tavaraa täältäkin, jotta ilme näyttäisi avarammalta ja rauhallisemmalta. Nyt pitäisi löytää huoneeseen enää sopiva kattolamppu ja uusi laskosverho. Myös harmaat pellavaiset lakanat olisi ihanat! ( Niin ja ne listat tosiaan puuttuvat vielä )


Remppahommat jatkuvat seuraavaksi keittiön puolella. Toivottavasti pian saadaan pistorasiat, valot ja avohyllyt toimintaan. Myös uusia väliovia aletaan tällä viikolla nostaa paikoilleen! Ovet saapuivat juuri tänään ja ne ovat niin kauniit, etten melkein kestä!!!

Yritän täällä rempan keskellä vähän sisustellakin, ja pienenpieni ripaus joulua on jo löytänyt perille.
Paperisia tähtiä on syttynyt ikkunoihin ja pikkukuusia ilmestynyt maljakoihin. Enkä niinkään ajattele kuusien olevan pelkästään joulukoristeita, vaan sopivat mielestäni hyvin myös talvikotia ilahduttamaan.


Iloa päiväänne!

Iida Emilia

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Vintagemaaleilla tuunausta

Lämpöistä maanantaita ihanat!

Pitkästä aikaa aurinko on ollut näytillä ihan aamusta iltaan asti! Voi miten tuntuukaan heti niin kesäiseltä, ja voi miten säälittää isännän puolesta, joka palasi jo lomiltaan töihin. Täällä me tytöt vielä nautiskellaan, vaikka kieltämättä ajatukset meinaa karata välillä jo syksyynkin ja alkavaan arkeen. Päivät juoksee niin nopeaan, ettei mene aikaakaan kun koulun ovetkin taas aukeaa, ja miten ihmeessä näiden iltakukkujien rytmitkin taas käännetään!? ;D

No mutta nyt ei masennuta vielä syksystä, sillä Pekka Pouta lupaili hellettä, eli paras rantakausi on vasta aluillaan! Teinkin tuossa Porin reissulla kivoja ale-löytöjä mm. ihanan olkikassin H&M:ltä, jolle ei paljoa alennuksen jälkeen hintaakaan jäänyt. Löysin myös kauniin valkoisen vintage-paidan ja valkoiset kesätossut. Vaatteissa tulee harvemmin valkoista käytettyä, vaikka se onkin ehdoton lempparivärini.



Valkoista sai ylleen myös vanha kirppikseltä löytynyt matkalaukku, jonka punaruskea sävy ei oikein istunut silmääni. JDL Vintage-maaleilla matkalaukun tyyli muuttui täysin! Olen kyllä todella ihastunut noihin maaleihin, joita pääsin kokeilemaan yhteistyössä Metsäpellon puodin kanssa. Helposti maalattavia, nopeasti kuivuvia ja jättävät ihanan mattamaisen ja rouhean pinnan.

Kesäretkivinkki muuten teille Hämeessä asuville: 
Metsäpellon puodilla, paikan päällä on menossa hurja ALE! Kaikki myymälän tuotteet ( paitsi nämä JDLuutuus-maalit ) -50-60% 






Matkalaukku etsii vielä vähän paikkaansa, samoin kuin tuo härän pääkallo, jonka ostin tuttavaltani. Muu perheeni ei kyllä ymmärtänyt laisinkaan mieltymystäni tuohon "kriippiin kalloon", joka ei tosin ole aitoa tavaraa vaan ihan kopio vaan. Haaveilen täysin uudentyylisestä makkarista, johon tämä pääkallo sopisi kuin piste iin päälle ;)







Tätä postausta kirjoittaessani taivaalle ilmestyikin harmaita pilviä ja sadekuuro tuppasi kysymättä kylään. Eipä se arska sitten koko päivää paistanutkaan! Ehkä huomenna sitten...

Mukavaa iltaa!

Iida Emilia

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Päivähaaveita kammarin puolella

Heippatirallaa!

Syysloman viimeistä päivää vietetään täällä rauhaksiin kotosalla.
Vaihtelin sänkyihin raikkaan puhtoiset lakanat, ja samalla kokeilin, miltä näyttäisi led-valosarja sängynpäädyn yläpuolella. Nyt kun illat ja aamut alkavat olla pilkkopimeitä, niin tunnelmavalot saavat toimia valontuojina melkeinpä ympäri vuorokauden. Aika ihanaa tunnelmaa ne luovatkin.

Makuuhuonetta tuleekin kuvattua harvakseltaan. Toisaalta pidän kammarin sisustuksesta näinkin, mutta silti se ei ole läheskään sellainen, miltä unelmamakkarini haaveissani näyttäisi. Tuo kollaasikin on vähän hätäiseen rykäisty ja vinksallaan. Värimaailmasta tykkään kyllä, mutta haluaisin jossain vaiheessa tänne mustan rautasängyn ja jäyhemmän valaisimen. Seinätkin saisi peittää esim. valkoisella laudalla, ja lattian maalaisin myös vaaleaksi. Jenkkisänkymme onkin jo 14 vuotta vanha, sillä hankeimme sen aikanaan häälahjarahoillamme, ja patjat jousineen alkavat vedellä viimeisiään. Kuinkahan usein patjoja tulisi ylipäänsä vaihtaa?




Makuuhuoneen seinällä olevaan naulakkoon saa kätevästi laukkuja, koreja ja huiveja säilytykseen.
Tuon kauniin olkilaukun löysin kesällä eräältä maalaiskirppikseltä muutamalla eurolla.





Minilomani on ollut oikein leppoisa. Yhtenä päivänä meillä kävi vieraita, toisena kävimme lasten kanssa kaupungilla shoppailemassa ja uimahallissa polskimassa. Kolmantena pääsimme isännän kanssa kaksin elokuviin, kun lapset olivat serkkulassa yökyläilemässä. Ja eilen vielä yllättäin lapset menivätkin naapuriin yöksi, ja me saimme iskän kanssa vielä toisenkin romanttisen vapaaillan!
 On kieltämättä aika mukavaa vaihtelua tämäkin, kun lapset tulevat kouluikään, ja näitä yökyläilyjä alkaa olla puolin ja toisin. 

 Mukavaa loppupäivää!

Iida Emilia

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lazy, rainy sunday


Laiskahko sunnuntai! Tuuli ja sade vihmovat kilpaa ikkunan takana. Tänään ei huvita yhtään ulkoilla. Sensijaan keitän kupposen teetä ja lueskelen kirjoja. Lettutaikina saa levätä hetken ennenkuin herkutellaan. 

Viikonloppu on mennyt taas liian nopeasti ja siihen on mahtunut sekä hyvää ja huonoa. Hyviin hetkiin kuului mukava reissu serkkutytön 5v synttäreille. Lapset saivat leikkiä ja aikuiset rupatella. Pöytä oli taas katettu mitä makoisimmin suupaloin. Kiitos vielä kälylle kivoista kemuista :)


Huonoihin uutisiin lukeutuu puolestaan se, että automme teki pikku "kepposen" keskellä vilkkainta risteystä! Kuului vaan poks ja savu nousi konepellin alta, eikä kosla hievahtanut enää mihinkään. Siinä sitten liikenne seisoi ja autot tööttäili. Minä siellä hoomoilasena viuhdoin hätävilkut päällä ja kesti aikansa, ennenkuin joku tajusi tulla auttamaan. Voe elämä mikä tunne! Nyt sitten kauhulla odotellaan kaaran tuomiota ja korjauslaskua. Muutenkin tämä alkuvuosi on ollut täynnä kaikenmaailman laskuja ja harrastusmaksuja. Hyvästi vaan kesälomasäästöt! ( vaikkei nekään kyllä suurensuuret olleet )


 Kammarin seinätkin kokivat kovia tässä eräänä iltana, kun pikkusisko keksi iltapesujen jälkeen suihkia öljypullolla isompaa sisarustaan. Kropan rasvaus muuttui hetkessä suoranaiseksi öljysodaksi, jonka jälkeen seinät olivat täynnä tummia öljyläiskiä!!! Lapset olivat vaan todenneet, että tästä ei äiti tykkää ja sammuttivat nopeasti valot perässään nukkumaan mennessään. Seuraavan päivän valjetessa tihutyön jäljet sitten paljastuivat ja koulusta palaavat neidot saivat rätit käsiinsä.
Onneksi läiskät lähtivät melko hyvin pesemällä pois ( maalin alla on nimittäin tapettia) eikä tarvinnut ryhtyä uuden seinän tekoon.
 

Täytyy vaan todeta, että kaikkea ne kouluikäisetkin vielä keksivät! Ihmettelinkin silloin illalla, että johan siellä makkarin puolella kuuluu hysteeristä kikatusta, mutta komentelin vaan sohvalta neitejä rauhoittumaan.



Noh, nyt makuuhuoneessa näyttää sitten tältä.

 Lisäsin sängyn päätyyn vanhan viiden euron penkkilöydön.
Penkki on seilannut keittiöstä kodariin ja sieltä nyt tänne kammariin. Näyttää mielestäni kivalta tässäkin. Penkille saa mukavasti pinottua tyynyt ja iltalukemiset. Tykkään kovasti tuosta harmaaksi kuluneesta puusta.



Täällä yritetään nyt toipua "rankasta" viikonlopusta. Ehkä uusi viikko on parempi ;)

Letkeää Sunnuntaita!

Iida Emilia

lauantai 13. syyskuuta 2014

Yöpöydän uudet valoistuttajat

Tulin vaan toivottelemaan kaikille hyvää viikonloppua, ja esittelemään samalla uudet yöpöydän valaisimet, jotka sopivat makuuhuoneen tyyliin täydellisesti. On se loistavaa, kun omistaa näitä sisustus-siskoja, jotka tuntevat makuni. Nimittäin lampuista vinkkasi minulle Villahovin emäntä, joka oli huomannut NetAnttilan sivuilla juuri minun näköiseni valaisimet, ja vielä ALE-hintaan! Tilaus lähtikin heti samointein matkaan, ja nämä Aneta-lamput saapuivat postiin pikemmin kuin osasin aavistaakkaan. Sävy oli luonnossa vielä kauniimpi kuin miltä se kuvissa näytti. Tykkään :)
Joten suurkiitokset vielä Anskulle!

Päädyin pitämään yöpöydät kuitenkin paikoillaan, vaikka meinasinkin niistä jo jossain vaiheessa luopua. Kammarin uusi ilme alkaakin olla sitten enää kattolamppua vaille valmis.








Kammarin tunnelmista hyppäänkin suoraan hääpäivän viettoon,
 nimittäin lapsukaiset menevät tänään pitkästä aikaa serkuille yökylään, ja me vanhemmat pääsemme viettämään laatuaikaa kahden kesken.

Sopivasti vielä kävi niin, että mökki on vapaana tämän viikonlopun, ja ilmakin näyttää mitä parhaimmalta, joten me aiomme tunnelmoida romanttisesti mökillä hyvää ruokaa tehden, saunoen ja takkatulen lämmöstä nauttien! Voi miten ihanaa :)


Romanttista lauantaita itse kullekkin!


Iida Emilia