Onnellinen aamu

Onni läikkyy yli äyräiden, kun herään hyvin nukutun yön jälkeen vapaapäivän aamuun ja kuulen lasten iloisen puheensorinan keittiöstä aamiaistouhuissaan. Reippaina he hoitavat askareensa ennen kouluun lähtöä ja minä päätän vielä pieneksi hetkeksi kaivautua lämpimän peiton alle, mieheni kainaloon.

Vähitellen perhe lähtee kukin omien töidensä pariin. Minä täytän pyykinpesu- ja tiskikoneen. Availen verhoja ja lumoudun sumuisesta maisemasta niin kovasti, että päätän siltä istumalta pukea toppatakin päälleni ja lähteä kamerani kanssa läheiselle niitylle kuvaamaan.

Rauhallisessa arki-aamussa ihana hiljaisuus, kiireettömyys. Vain luonnon ääriviivat, sen värit ja mystinen usva. Hengitän raikasta syksyä sisään ja ulos. Sydän hymyilee leveintä hymyään.

Kuinka kauniissa maailmassa elämmekään!

Kotona keittelen aamupuuron. Syön sen mustikoiden kera. Samalla kaniherra loikoilee jalkojeni juurella ja nauttii rapsutuksista. Sitten se pyytää päästä ulos, asettuu takaoven eteen ja katsoo anelevasti silmiin. Voi miten sekin nauttii pienen takapihan mitalta kauniista syys-säästä ja hyppelee iloloikilla pitkiä pomppuja. Rouskuttelee puista pudonneita lehtiä ja nostelee uteliaana korviaan, kun tilhet rupattelevat viereisessä pihlajassa. 

Tänään ei ole kiirettä tai pakollista menoa minnekään. Syyslomakin polttelee jo kintereillä :)

Nopeasti on mennyt tämä syyslukukauden alku ja oikein hienosti se on alkanutkin. Lukiolainen tuntuu tykkäävän opiskelusta ja jatkaa koulunkäyntiä samalla tunnollisella tarmollaan kuin aiemminkin. Välillä tuntuu, että "liiankin tunnollisesti" kun aikaa ei meinaa jäädä mihinkään muuhun kuin opiskeluun, mutta onneksi toinen jakso ollut nyt selkeästi helpompaa, niin ehtii neiti tavata myös ystäviään ja käydä isostouhuissa, sekä lukea, harrastaa ja kirjoittaa. Hän nimittäin kirjoittelee tälläkin hetkellä fantasiatarinaa, jossa on jo 200:n sivun verran tekstiä! Yksi unelmien ammatti olisikin kuulemma tulla kirjailijaksi tai äidinkielen opettajaksi. Jännittävää nähdä, minne tulevaisuus aikanaan kuljettaa?

Kuopuksemme sensijaan suhtautuu koulunkäyntiin huomattavasti rennommalla otteella, eikä hän jaksa toiminnan naisena kauaa läksyjen parissa pakertaa. Hän pelaa mieluummin futista, tai tekee temppuja trampalla. Nytkin tyttö on kuin tulisilla hiilillä, kun treenit ovat tauolla. Mutta reippaasti hän kouluun aina lähtee ja hommansakin hoitaa, vaikka joskus joutuukin muistuttamaan ;). Muutoinkin yläaste on lähtenyt käyntiin tosi mallikkaasti. Jotenkin tuntuu, kuin neiti olisi kasvanut henkisesti yhden kesän aikana kokonaisen valovuoden verran. Niin ja ihan uutena juttuna meillä myös sellainen tilanne, että tämä nuorimmainen "seurustelee"! Mutta vielä hän ei ole poikakamua tuonut kotiin näytille, koska me olisimme kuitenkin niin noloja ;D

Onnesta sydän mykkyrällä, pistän sämpylätaikinan kohoamaan ja jään odottamaan noita lapsosia, niin erilaisia ja niin ihanaisia, kotiin koulusta kera päivän kuulumisten. Onnellinen siitä, että ovat vielä tässä, hetken edes äidin lähettyvillä.

Suloista päivää sinnekin!

Iida Emilia

Unelmia ja avoimia ovia

Huomenia!

Tänään olen koko aamun kävellyt vähän levottomana paikasta toiseen. Tehnyt useampaa eri asiaa saamatta mitään kunnolla aikaan. Vatsassa on perhosia ja ajatukset harhailee. En tiedä missä vaiheessa minusta tuli niin kauhea jännittäjä?! Ehkä sinä päivänä, kun synnytin lapsen maailmaan ja olin vastuussa jostakin niin pienestä, kauniista ja hauraasta.

Tänä päivänä tuo pieni on jo suuri ja hapuilee askelillaan kohti omia polkujaan.

Rohkeasti hän etenee unelmiensa suuntaan, samalla kun minä sivusta ihaillen kannustan ja toivon, ettei hänen tielleen tulisi koskaan liian isoja kiviä tai kantoja.

Mun pieni haluaa maailmalle, enkä minä voi sitä estää, vaikka osa minusta ehkä pelkoineni haluaisikin. Ihmettelen vain, miten se hetki tuli näin äkkiä? En ehkä olisikaan vielä ihan valmis!

Äidin huoli ei taida loppua koskaan.

Samaan aikaan olen kuitenkin innoissani ja ylpeä. Kuinka tyttärestäni tulikin noin rohkea ja määrätietoinen. Mielelläni tuen häntä päätöksissään. Niinpä tänään matkustamme esikoisen kanssa vaihto-oppilas tilaisuuteen ja haastatteluun. Parin viikon päästä ollaan viisaampia ja jos paikkoja löytyy, niin seuraavana syksynä hän lentää vuodeksi eurooppaan. Onneksi on siis vielä aikaa sopeutua ajatukseen. 

Voi noita nuoria! Heillä elämä kaikkine mahdollisuuksineen on vielä edessä ja ovet avoinna.
Se pistikin miettimään, olenko itse tehnyt elämässäni koskaan mitään kovin mullistavaa?
Ulkomaille lähtö ei ainakaan käynyt ikinä pienessä mielessäni! Minun haaveeni olivat sensijaan hyvin tavallisia ja simppeleita, kuten saada oma koti, kiva työ, mies ja kaksi lasta :)
Voin siis tyytyväisenä todeta, että elän unelmaani todeksi ja elämän peruspilarit ovat kunnossa. Olenkin siitä enemmän kuin kiitollinen.

Hieman alle parikymppisestä reiluun kolmeenkymppiin elämässä tapahtui koko ajan hienoja ja isoja asioita vauhdilla! Löysin elämäni miehen, muutimme yhteen, valmistuin mukavaan ammattiin ja vielä toiseenkin. Kokeilin erilaisia työpaikkoja. Harrastin monenlaista. Muutimme toistamiseen. Menimme naimisiin, ostimme ikioman kodin, tulin raskaaksi. Olin kotiäitinä, päädyin lennossa omalle alalleni osa-aikatyöhön, tulin uudelleen raskaaksi ja nautein täysin siemauksin äitiydestä. Harrastin teatteria ja kirjoitin blogia. Tutustuin eri elämänvaiheissa ihaniin ihmisiin. Todella ihanaa aikaa, elämäni onnellisinta väittäisin!

Sitten elämä tasaantui. Lapset kasvoivat, alkoi koulut, harrastukset, käytiin töissä, pestiin pyykkiä ja kokattiin. Arkista rumbaa sen iloineen ja murheineen. Omat harrastukset jäivät taka-alalle, eikä ystäviäkään ehditty niin usein tavata. Itsensä haastaminen tai uudet kokemukset jäivät ruuhkavuosien ja kiireen hampaisiin....ja sillä tiellä ollaan yhä.

Tavallaan elämä on mukavan seesteistä tällä hetkellä, mutta ehkä se toisinaan on aivan liiankin tasaista! Siis tasaisen kiireistä. Tuntuu, kuin ovet olisivat jo omalta osalta sulkeutumassa, eikä elämässä enää tapahtuisi mitään niitä suuria tai mullistavia juttuja. Ennemminkin vain pelkää, jos jotain pahaa tai vakavaa sattuisi! Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Eläkepäiviäkö tässä nyt sitten odotellaan? ;)

Olenkin kuullut, että nelikymppisenä ihmiselle tulee usein pieni tyytymättömyysvaihe ja onnellisuustaso notkahtaa hetkellisesti. Hyvä, tietää, että tämä kriisivaihe onkin väliaikaista.

Huomaan myös lähipiirissäni, että moni tekee tässä vaiheessa isojakin muutoksia. Yksi vaihtaa pitkäaikaisen työnsä aivan uuteen ja erilaiseen, toinen muuttaa eri kaupunkiin, kolmas eroaa liitostaan aivan yllättäin ja neljäs toteuttaa jonkin pitkäaikaisen unelmansa.

Itselläni on myös pieniä unelmia ja toiveita takataskussa, mutta rohkeus niiden toteuttamiseen uupuu. Ehkä annan niiden muhia vielä ja katsoa mihin tuuli kuljettaa. Miten minusta tulikin tällainen jänishousu? ;)

Mutta nyt keskityn kuitenkin tyttäreni unelmiin ja kannan hänet vaikka maailman ääriin, jotta hän saa elää haaveitaan todeksi. Sillä mikä sen parempaa elämässä näin vanhemmalle onkaan, kuin lapsiensa onnellisuus :). 

Mitä suurta tai mullistavaa sinun elämässäsi on viimeksi tapahtunut?

Lämpimin ajatuksin

Iida Emilia

Syysfiiliksiä

Kolea, mutta kauniin aurinkoinen syyspäivä aluillaan.

Aamulla maa oli kimaltelevan kuuran peitossa ja puiden punastelevat lehdet lennähtelivät tuulen matkassa kauas kotikonnuiltaan, osa näemmä pujahti etuovesta meille kyläänkin :)

Lasten lähdettyä kouluun, jäin nauttimaan vapaapäivän hiljaisuudesta lämpöisen teekupposen ääreen ja katselemaan ikkunasta avautuvaa, syksyisen kaunista maisemaa. Taitaakin pihan syyspuuhat kutsua tänään ulkoilemaan.

Kaapin perukoilta kaivelin neuleita ja villapaitoja esille. Rakastan syyspukeutumista, vaikka paksumpiin vaatekerroksiin kietoutuminen vaatiikin jälleen totuttelua kesän jälkeen. Mutta mikäs sen ihanampaa, kuin pehmoiset villasukat tai neulepusero lämmittämässä mieltä ja kehoa viileänä päivänä.

Olenko ainut, jonka mielestä juuri tämä syyslukukausi kuluu ihan hirveällä vauhdilla? 

Tuntuu kuin juuri koulut olisivat vasta alkaneet ja silti syyslomakin häämöttää aivan näköpiirissä! Eikä aikaakaan, kun se "nimeltämainitsematon juhlakausikin" sieltä koittaa ;)

Tunnustan, että saatoin tällä viikolla selailla jo vanhoja j...ulehtiä. Ehkä Pinterestissäkin eksyin jou.... eipäs kun talvisten kuvien pariin. Fiilistely on ihan parasta!

Mutta nyt nautitaan syksystä: sen väreistä, raikkaudesta, hämäristä illoista lyhtyineen.

Niin kliseistä, mutta toimii...ihan joka vuosi :)

Tunnelmallista tiistaipäivää!

Iida Emilia

Arjen pieniä kauniita asioita

Lämpöistä syystiistaita!

Havahduin aamuyöllä hentoon sateenropinaan ja olin juuri vaipumassa uudelleen unten maille, kun talon päällä jysähti niin, että ikkunat helisi! Herra ukkosen raivo sai hereille koko perheen ja nöyrinä kuulostelimme sen pitkään kestävää möykkää. Muut jatkoivat lopulta uniaan, mutta omani katosivat kaatosateen mukana. Peiton alta tarkasteltuna tuo pelottava myräkkä oli aika vaikuttavakin.

Myrskyn jälkeen aamu valkeni kuitenkin rauhallisen seesteisenä, eikä yön hurjasta luonnonilmiöstä näkynyt enää jälkeäkään. Omakin oloni oli varsin tyyni, kun sain jäädä vielä toviksi kotiin muiden  lähdettyä. Järjestelin keittiötä, sytyttelin kynttilöitä ja kuuntelin hiljaisuutta.

Nautiskelin hetken arjen pienistä, ehkä vähän turhamaisistakin jutuista, kuten noista pikkukaapin kätköissä olevista samansävyisistä esineistä. Materiaalihan ei tuo onnea, mutta olen sitä mieltä, että arkiset käyttöesineetkin saavat olla kauniita.

Aamuteetä hörppiessä selailin myös uudenuutukaista keittokirjaani, jonka sain ihanalta Hirsitalon taikaa-Riitalta.

Tämän erittäin aikaansaavan ja taitavan nuoren naisen käsissä on syntynyt hänen ensimmäinen reseptikirjansa, jonne kätkeytyy kauniiden kuvien lisäksi monia helppoja ja herkullisia reseptejä niin arkeen kuin juhlaan. 

Pidän kirjan ideasta kovasti, sillä siinä matkataan tammikuusta jouluun ja nautiskellaan kuhunkin kuukauteen sopivilla herkuilla.

Itse ammennan kirjasta varmasti useampiakin leivonnais- sekä arkiruoka-ohjeita, mutta nyt kuopuksen sukulais-syntymäpäiviä suunnitellessa taidan uskaltautua testaamaan ensimmäistä kertaa voileipäkakkua.

Riitan ruokavinkkejä voit seurailla myös täällä: Hirsitalon keittiössä. Tai jos haluat kirjan itsellesi, sen tilaaminen onnistuu samaisesta paikasta.

( Meidän kaniherra näytti nauttivan kirjasta kovasti, sillä hän löysi kirjan sohvan reunalta ja päätti heti maistella!!! Argh. Onneksi ohjeet säilyivät ehjinä, vaikka kirjan kannet saivatkin uutta ilmettä ;)

Tulevana viikonloppuna juhlistamme tosiaan sukulaisten kesken 13-vuotiasta kuopustamme ja juuri kun ajattelin, että täytyisi hankkia kivoja servettejä juhliin, niin muistin, että niitähän löytyy niin pikkukaapin laatikoista kuin tuolta jääkaapin päällä olevasta isosta sinkkiastiastakin, joten taidamme pärjätä entisilläkin ;)

Ennen tykkäsin järjestellä ja suunnitella erilaisia teemajuhlia, mutta nyt lasten kasvaessa huomaan, että juhlien suhteen haluaa päästä huomattavasti helpommalla. Mutta herkkujen suunnittelussa ei toki kitsastella. Riitan suklaaunelmakakkukin kuulostaa niin taivaalliselta :)

Arjen pienistä iloista: syksyn omenoista, heinistä maljakossa, kynttilänvälkkeestä, ystävän itsetekemästä kortista ja auringonpaisteesta ukkosen jälkeen...niistä ne kauniit hetket syntyvät.

Mukavaa viikon jatkoa!

Iida Emilia

Ripaus ruskeaa syksyyn ja roppakaupalla kiitollisuutta

Suloista syyskuun alkua!

Tänään tahdon hehkuttaa syksyn, rakkauden ja kiitollisuuden puolesta. 
Tuntuu kuin matka keväästä tähän päivään olisi ollut vain silmänräpäyksen mittainen, mutta tässä räpäyksessä olen oppinut jotakin tärkeää itsestäni. 

Olen oppinut mielestäni kuuntelemaan kehoani ja ajatuksiani paremmin, olemaan itselleni armollisempi ja hyväksymään puutteeni. Keväisen väsymyksen ja uupuneen olon myötä opin vihdoin liian kiltin ihmisen roolista ulos ja sanomaan EI! Olen ollut vähän liian joustava ja suorittanut asioita oman jaksamisen äärirajoilla. Nyt pyrin kuuntelemaan itseäni enemmän ja huomaan jo nyt muutoksen, sillä elämään on jälleen palannut ilo. Keväällä nimittäin oloni oli kovin alakuloinen...enkä tiedä, oliko se jotakin vuodenaikaan liittyvää lievää masennusta vai stressiä, mutta jossain siinä perunamaan myllerryksen ja kesälomien tienoilla alkoi selvästi helpottamaan ihan itseäni tutkiskellen ja aiheeseen perehtyen.

Suurena apuna minulle kirjoittamisen ohella toimivat myös rakkaat ystävät, sekä puolisoni, oma tuki ja turvakallioni, jonka kanssa juhlistimme juuri 18-vuotis hääpäiväämme. Voiko suurempaa kiitollisuudenaihetta ollakaan, kuin tuo läheinen ihminen, kulkemassa vierelläni jo 24:ttä vuotta, niin myötä- kuin vastamäessä. Vaikkemme kumpikaan ole täydellisiä ihmisiä, niin tärkeintä on se, että täydennämme toisiamme :)

Enkä kätke onneani senkään asian suhteen, että olemme saaneet kaksi ihanaa lasta, sillä sehän ei ole itsestäänselvää. Tai sekään, että olemme eläneet näin onnellista ja tasapainoista elämää yhdessä perheenä, sillä itse avioerolapsena en saanut ihan samanlaista kokea. 

Melkein sydän halkeaa onnesta tästä kiitollisuuden määrästä!

Alkanut syksy on tuntunut hyvältä, kuin uuden alulta.

Toivon todella, etteivät nuo kevään mielialat enää palaisi, vähän pelkäänkin.

Mutta ehkä osaan nyt hakea heti apua, jos niin kävisi. 

Energiani eivät ole ihan entisellään, mutta teen sen minkä jaksan. En esimerkiksi saanut tänä vuonna pestyä ikkunoita ollenkaan, vaikka vieläkin toki ehtisi, mutta onko se sitten niin kamalaa jos jäävät pesemättä?!

Iloitsen siitä, että sain siivottua ja vähän sisusteltua, jopa nauttien, eikä vain robottimaisesti suorittaen.

Naputtelin olohuoneen seinälle peilin takaisin, koska se sopii tuon Juvin sivupöydän kaveriksi niin hyvin. Julisteen teksti muistuttaa minua siitä, että kaaos voi olla myös kaverini, eikä viholliseni ;). 

Olohuoneen pöydällä ripaus ruskeaa: kesäloman ihania muistoja Porvoosta ja Tertin kartanolta.

Tervetuloa syksyn sateet ja tuiskut! Minä olen valmis :)

Iloa päivääsi!

Iida Emilia

Kylässä idyllisessä hirsitalossa

Moikka moi ihanat!

 Kuinkas arki on lähtenyt rullaamaan? Täällä tahtoo kiire ja aikataulutettu elämä kiristää hermot tiukille, kun pitää muistaa yhtäkkiä taas sen tuhat asiaa, mutta muuten kuuluu ihan hyvää :)

Aurinko paistaa ja helteitäkin vielä loppukesään lupailtu. Lisänä kivoja juttuja, kuten työkaverin tupareita juhlittu viikonloppuna ja hääpäiväkin häämöttää edessäpäin. 

Ystävien tapaaminen onkin ihan parasta terapiaa arjen keskellä, mutta valitettavasti näissä ruuhkavuosissa aika harvinaista herkkua. Aikataulujen sovittaminen yhteen on monasti hankalaa, tai paukut eivät vaan riitä vieraiden kestittämiseen. Itsessäni ainakin olen huomannut suuren eron menneisiin vuosiin, kun tykkäsin vielä täyttää talon kutsuilla ja kekkereillä. Nykyään pelkkä ajatuskin väsyttää. 

Haluaisin olla sellainen extempore-ihminen, joka mielellään pitää ovet avoinna ja kahvipannun kuumana yllärivieraillekin ( kaaoksenkin keskellä ), mutta en vain ole! Ennemminkin viihdyn nykyään omissa oloissani?! Onko tämäkin joku vanhenemiseen liittyvä juttu? Ehkä toivottavasti ohimenevä sellainen ;)

Kesän aikana on kuitenkin tullut nähtyä paljon ystäviä ja tehtyä kivoja asioita, jotka antavat hurjasti voimaa ja onnenpilkahduksia elämään. Yksi näistä kohtaamisista tapahtui erään lapsuudenystäväni kauniissa kodissa viime viikolla, josta tallensin luvan kanssa kuvia tänne teillekin.

Tämä ikätoverini on ollut elämässäni mukana aina lapsuusvuosistani saakka, sillä vanhempamme olivat ja ovat edelleen perhetuttuja. Tähän samaan porukkaan kuuluu myös kolmaskin rakas ystävä ja yhdessä olemme kulkeneet ihan sieltä ala-asteiästä asti. Voi miten paljon tapahtumia, unelmien täyttymisiä sekä myös pettymyksen kyyneleitä näihin yhteisiin vuosiin onkaan mahtunut.

Tällä hetkellä tämä ystäväni, Hirsitalon Susanna elääkin suurta unelmaansa todeksi, vaikkei matka siihen ole ollut mutkaton.

Hän on kaveripiiristäni niitä ensimmäisiä, joka muutti jo nuorena pois kotoa. Hän meni nuorena naimisiin ja sai eikoisensa jo paljon ennen meitä muita. Hän joutui myös myöhemmin kokemaan raskaan eron ja asui vuosia kahdestaan tyttärensä kanssa. Muistan kuinka hän haaveili tuolloin suurperheestä ja maalaistalosta, vaikka mukavasti elämä siinä kaksinkin heillä sujui.

Ystäväni on juuri sellainen ihminen, joka rakastaa kutsua vieraita yhteen suuren pöydän ääreen. Hänellä on aina syli avoinna ja vierasvaraa kaapissa. Hän järjestää helposti juhlat vaikkapa tyttärensä toisen nimen nimipäivän tai kissan syntymäpäivän kunniaksi :D. Juuri sellainen hersyvän avoin ja iloinen persoona!

Ja kuinkas ollakkaan, eräänä päivänä hänen elämäänsä ratsasti se komea ritari, jonka myötä unelmat saivat tuulta purjeisiin. Uuden liiton mukana hän sai ne pari bonus-lastakin sekä kaksi yhteistä rakkauden hedelmää, joten suuremmalle talollekin alkoi olla 7-henkisellä perheellä tarvetta.

Pitkään hakuksessa heillä olikin vanha maalaistalo, mutta kun sitä oikeaa ei tullut vastaan ja tilan tarve oli suuri, päätyivät he lopulta kompromissiin jonka lopputulos remontin jälkeen on aivan valloittava! Tämä hirsitalo ei nimittäin ole kuin reilu 30-vuotias, mutta tunnelmaltaan kuitenkin paljon "iäkkäämpi" ja arvokkaampi!

Hirsitaloissa on tietynlaista eleganssia ja ajattomuutta. Kestävyydestä ja ekologisuudesta puhumattakaan. Tässäkin kyseisessä talossa löytyy upean korkeat huoneet, parrut katossa, puulattiat, leivinuuni- ja takkayhdistelmä, lasiveranta, monta makuuhuonetta ja ympärillä suurensuuri tontti mäntymetsän keskellä. Melkoinen unelma!

Ystäväni puoliso on käsistään varsin kätevä ja pääasiassa hänen käsittelyssään koti ja pihapiiri ovat saaneet viimeisen 3:n vuoden aikana jo hurjasti muutosta, vaikka vieläkin kuulemma hommia riittää. Ystäväni suunnittelee ja mies osaa toteuttaa. Aika kadehdittavaa yhteistyötä:)

Kodin pinnat on käsitelty kauttaaltaan mm. kellastuneet puulattiat maalattu harmaiksi, hirsiseinät valkoisiksi ja osa seinistä tapetoitu tunnelmallisin kuviotapetein.

Keittiö on remontoitu kokonaisuudessaan sekä vanha pieni eteinen purettu niin, että ruokailutilaa saatiin samalla avarrettua. Uusi eteinen on otettu käyttöön suurelle lasiverannalle ja seuraavaksi valmistuu vessa.

Uloskin on tehty leikkimökkiä, puuvajaa ja kasvihuonetta. On istuteltu omena- luumu ja riikunapuita. Ruusutarhaa unohtamatta! Ai että, jotkut ovat aikaansaavia :). Nappasin itseasiassa kuvia ulkoakin, mutta niistä teen vielä oman postauksen, kun ihastuttavia kuvia tuli niin paljon!

Huomaatte muuten varmaan, että sisustusmakumme ovat ystäväni kanssa aika samankaltaiset ja tänne usein kauppaankin ensimmäisenä meiltä poistuvaa tavaraa. Myös puheenaiheet pyörivät hyvin usein remonteissa, sisustuksissa ja uusissa ideoissa ( perheen ja ruuhkavuosi-stressin lisäksi ;).

On se suuri rikkaus, kun saa vaihtaa kuulumisia samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. 

Olen niin onnellinen ystäväni toteutuneesta unelmasta, idyllisestä hirsitalosta, jonka täyttää nykyään iso lapsikatras äänillään. Vauhtia ei täältä talosta puutu, kun lapsia löytyy uhmaikäisestä aina murrosikäiseen ja jo kotoa pois muuttaneella esikoisellakin on oma taaperonsa. Ystäväni on siis mummikin jo :). Niin ja kuuluuhan maalaisidylliin toki koira, kani ja viiriäisetkin. Ja ison ruokapöydän ympärille kerääntyy lähes päivittäin sukua, ystäviä tai naapurin lapsiakin.

Siinä sivussa seuraava projekti onkin jo valmistumassa vanhoihin autoihin hullaantuneen isännän käsissä,( eikä se ole siis uusi autalli ) vaan ihana vanha hirsisauna! Tästäkin täytynee napata kuvia lisää, kunhan päästään testaamaan pihasaunan löylyt loppusyksyn hämärissä.

Mitäs sanotte? Aikas mukavaa idylliä ja elämänmakuista menoa.

Ystävältäni sain tosiaan luvan tehdä tällaisen kotijutun, sillä hänkin on haaveillut joskus blogin kirjoittamisesta, mutta ymmärrettävästi suurperheen opettaja-äidillä ei aikaa tällaiseen liikene :). 
Hieman vaihtelua omiin koti-kuviini välillä.

Halauksin

Iida Emilia

Arki

Sinne jäivät,

hitaasti lipuvat lomapäivät. 

Aamut pitkälle venyneet, unihiekan tuoksuun sekoittuneet.

Aikataulut yöttömään yöhön unohtuneet.

Retket huolettomat, mansikan ja jäätelön makuiset.

Lammen viileyteen kastetut varpaat.

Kesätuulessa villiintyneet kiharat.

Sinne jäivät,

tämän kesän kauniit päivät.

Muistoihini piirretyt, reppuun mukaan sullotut. 

Kyllä näillä eväillä jaksaa.

Arki. Vielä eilen se tuntui niin kaukaiselta, mutta tänään se astui taloon kuin luonnostaan.

Jälleen tuntui kuin oltaisiin jonkin uuden alussa ja haikeuden sekä ilonkyynelten seasta huokailin, kuinka ihmeessä nuo vuodet ovat vierineet.

Itselläni taisi olla perhosia vatsassa molempien tyttöjeni puolesta, kun lilliputtimme polkaisi käyntiin yläasteen ja esikoinen suuntasi lukioon!! Siinä se nuori naisen alku jo haaveilee lähtevänsä vaihtoonkin ja minun mielestäni hän on ihan lapsi vielä ;)

Täällä ei ole suinkaan arjen kunniaksi surauteltu drinksuja, vaikka itse vielä lomailenkin, mutta sattuipa nyt tällainen kuva kesäarkistoista osumaan silmiin. Olikin muuten herkullisia nuo Limoncello-mojitot, jos tuntuu, että arki ei meinaa muuten luistaa :D

Mutta nyt jatkan arkisesti pyykinpesua ja siivoushommia. Maistuu taas nämä kotityötkin mukavien lomapäivien ja Savonlinnan reissun jälkeen. Laitan sitten seuraavaan postaukseen teillekin kuvia matkastamme :). Kiitoksia kovasti vielä vinkeistänne! 

Iloa arkeen ja turvallista kouluvuotta!

Iida Emilia