tiistai 20. marraskuuta 2018

Havukranssi & terassin talven odotusta

Voi miten mukavilta ovatkaan tuntuneet nämä pakkasen puraisemat huurteiset aamut, kun auringonsäteet ovat kurkotelleet maahan pitkiä kauniita varjojaan. Raikas tuoksu ulkona kielii siitä, että talvi ei ole enää kaukana.

Viikonloppuna intouduin pukemaan terassia talviseen asuunsa ja samalla sidoin takapihalle suuren havukranssin. Pihan talvisiin koristuksiin riittävät lyhtyjen ja kausivalojen lisäksi muutamat havuasetelmat, sekä kuusen taimet, jotka ilahduttavat terassin ilmettä kummasti.






Kransseja en ole itseasiassa kauhean usein tehnyt, vaikka kaikenlaisesta näpertelystä pidänkin. Pinterestin kauniista kranssikuvista inspiroituneena päätin kuitenkin pitkästä aikaa tarttua toimeen, kun materiaaliakin tuli mökiltä mukaan kahmittua.

Kranssin pohjan taivuttelin pajun oksista ja lisäsin joukkoon kuusenhavuja, katajaa sekä lumimarjan oksia. Halusin tehdä kranssista huolettoman villin ja rempseän näköisen, ja siinä taisin onnistua ;)

Terassin talvi-ilmeen viimeisteli vielä harsoverhon alle piilotetut kausivalot, jotka alkavat illan tullen tuikkimaan.




Nyt pihasta ei puutu kuin hentoinen lumikerros, mutta sen uskon kyllä saapuvan ennemmin tai myöhemmin.

Rapsakkaa keskiviikkoa!

Iida Emilia


keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Makuuhuoneen talviunia

Tervehdys keskiviikkoon!

Rauhallinen aamuhetki ennen töihin lähtöä, kun muu perhe on jo kiirehtinyt menoihinsa. Keittelen puuroa kynttilänvalossa ja viikkailen pyykkejä kaappeihin pyykinpesukoneen pyöriessä taustalla. 
Puhtaat lakanat kutsuvat sitten illalla pehkuihin päivän touhujen jälkeen.

Aamuisin olen ehdottomasti virkeimmilläni, mutta näin pimeänä vuodenaikana huomaan, että energiataso laskee saman tien kun pimeys laskeutuu. Ja tällaisina harmaina suttupäivinä vireystila ei meinaa nousta huippuunsa ollenkaan. Mutta selittelen itselleni, että tämä on nyt tätä talviunien aikaa! Nyt vain ollaan ja rauhoitutaan...ja valitaan iltalenkin sijasta sohvan nurkka, mielellään suklaapatukan kera. Tiedän toki, että tuo tapa ei vireystilaa ainakaan kohenna, mutta mielialaa kylläkin ;)



Makuuhuoneeseen on ollut suunnitteilla parikin projektia, mutta ne ovat jääneet vain ajatuksen tasolle. Olen nimittäin haaveillut sellaisesta kattoon kiinnitettävästä verhohärpäkkeestä, mutta tiedä sitten? Liekö vähän liian hempeä...isännän makuun varsinkin. Mutta kattolamppu pitäisi ainakin laittaa vaihtoon.

Myös kylppäriin tarkoitettu puupenkki on näyttänyt unohtuneen sängynpäätyyn, mutta se näyttää ihan kivalta noinkin.

 

Yhden jutun sain sentään valmiiksi asti! Nimittäin tuo Kokkolan reissulta löytynyt, vanha tappinaulakko päätyi makuuhuoneen seinälle ja tykkään sen yksinkertaisen kauniista ilmeestä kovin. Seinällähän oli aiemminkin naulakko, mutta sen ulkonäöstä en oikein välittänyt. 
Piristi kyllä makuuhuonen ilmettä tällainen pienikin asia heti.


Mutta nyt päivän työt odottaa, joten

Ilonpisaroita ja energiaa päiväänne!

Iida Emilia

maanantai 12. marraskuuta 2018

Ripaus joulua harmauden keskelle

Uutta harmaata viikkoa tarvotaan taas eteenpäin ja aurinkoiset päivät tuntuvat olevan kaukainen muisto vain. Mutta synkkyyden keskeltä löytyy valon pilkahduksiakin, kuten vaikkapa viikonlopun isänpäivä, jolloin saatiin muistaa ja rutistaa elämämme tärkeitä miehiä. 

Kokoonnuimme viettämään isänpäivää mieheni vaarin luokse, vanhaan punamultaiseen rintamamiestaloon, joka huokuu aina lämmintä tunnelmaa. Syötiin hyvin, kahviteltiin, rupateltiin ja nautiskeltiin takkatulen räiskeestä. Mukava päivä huipentui kotisaunan löylyihin. 

Viikonlopun kunniaksi tuli siivoiltuakin oikein kunnolla ja kauppareissulta nappasin huonekuusen mukaani. Samalla kotiin tulvahti jo ripaus joulun henkeä.




Vaikka ulkona on ankeaa, niin rakastan kodin tunnelmaa ehkä eniten juuri tähän aikaan vuodesta!
Pehmeitä tekstiilejä sohvilla taljojen kavereina ja paperitähtiä ilahduttamassa talvista sisustusta.

Kattovaloja en juurikaan harrasta, mutta kynttilöiden ja kausivalojen lisäksi erillaiset pöytä- sekä seinälamput luovat hauskoja valon ja varjon leikkejä tilaan. 

Kuvaaminen on talvisin haastavampaa, kun päivänvalo ei yllä sisätiloihin, mutta kuviin tulee silti ihan omanlaisensa tunnelma, jollaista kesäaikaan saa hakemalla hakea.




Katsotaanpa nyt kuinka tuon trendikkään huonekuusen käy minun hoivissani. Kovin kauaa ei yleensä viherkasvit meillä kestä ;). Kunhan nyt joulun yli sitkuttelisi poloinen. 

Olohuoneen pöydälle lisäsin vielä männyn oksan vihreyttä tuomaan.



On tässä marraskuun pimeydessä jotakin mystisen kiehtovaakin! Kotikissan parasta aikaa :)
Näin ainakin uskottelen itselleni!

Tunnelmallisin terveisin:

Iida Emilia

maanantai 5. marraskuuta 2018

Pyhäinpäivän kattausta

Moikka maanantaihin!

Toivottavasti saitte viettää mukavan ja rentouttavan viikonlopun.

Meidän viikonloppuumme mahtui kotoilun, tunnelmoinnin ja hyvän ruuan ( sekä herkkujen ) lisäksi metsäretkeilyä mökillä makkaranpaistoineen, sekä pyhäinpäivän perinteisiin kuuluva hautausmaalla käynti. Mökiltä keräilin metsän aarteita mukaani talvi-istutuksiin ja pikkuhiljaa alkavat tunnelmavalot, sekä paperitähdet tuomaan valoa pimeyteen.

Sunnuntaina kyläilimme anoppilassa ja kävimme kaupungilla pakollisilla talvitarvikeostoksilla. Ainakin yksi kovaa vauhtia kasvava varhaisteini täällä huushollissa vielä löytyy. Esikoisen  pituuskasvu onkin tainnut puolestaan jo hidastua. Ihan ei ole vielä äitinsä pituutta saavuttanut, vaikka jo 176 cm mittaa löytyykin. ( Kunpa hidastuisi vielä minunkin kasvuni, kun tuntuvat vaatteet aina vain kutistuvan...leveys-suunnassa tosin  ) :D

Sunnuntai illan päätteeksi kävimme pitkästä aikaa tyttöjen kanssa elokuvissa, sillä nuo Disneyn upeat sadut on aina nähtävä! Ja kylläpä tuo Pähkinänsärkijä vei hohdokkaalla tunnelmallaan ihanasti kohti joulua!



Joulutunnelmista vielä kuitenkin pyhäinpäivän fiiliksiin:
Silloin tällöin on mukavaa panostaa kattaukseen ja asetella pöytään pellavaa ja "kristallia".

Minun juhlakattaukseeni kuluivat tosin Ikean viinipikarit sekä kirputorilta löytyneet posliinilautaset. Pellavaliina on iteasiassa verho, jonka ostin joskus H&M:n homesta ja pellavaservetit on revitty käyttöön vanhasta rikkoutuneesta tyynyliinasta. Serviettirenkaat pyörittelin joskus aikanaan koivun oksista, ja niitä tuleekin käytettyä usein kattauksissa.





Kynttilät luovat juhlatunnelmaa koruttomaankin kattaukseen ja haamupuu sopii askeettiseen halloween-teemaan.

Täytynee tunustaa, että söimme lauantaina laiskoina vain noutoruokaa, mutta kaunis kattaus on kuitenkin puoliruokaa, eikös niin ;)



Näistä juhlavista tunnelmista kohti arkista viikkoa ja pyykkivuorta!

Marraskuisin terveisin:

Iida Emilia