Lottovoittoa odotellessa

Kaupallisessa yhteistyössä / Sortter

............

Jokin aika sitten äitini kertoi näyttäneensä blogisivujani tuttavalleen, joka oli huokaillut kuvia katsellessaan, että "taitavat olla aika rikkaita"? Saman lauseen olin kuullut joskus aiemmin lapseni kaverin tai puolitutun kollegani suusta. Jännä juttu, kuinka kuvat voivatkin valehdella! ;) Ehkä yhtenevä värimaailma ja kodikas sisustus luo vaikutelman, jossa kotiin on todella panostettu ja käytetty ruhtinaallisesti rahaa. 

Panostettu toki onkin. Suorastaan intohimoisesti ja suurella sydämellä! Mutta kodin harmonia syntyy onneksi pienelläkin rahalla ja sisustus muokkaantuu hiljalleen ajan saatossa. Rikkauttakin on niin monenlaista. Mielestäni olemme "rikkaita" kun meillä on katto pään päällä. On varaa maksaa laskut, vaikka välillä kirpaiseekin ja ostaa voita leivän päälle. On lämmintä vaatetta ja auto millä ajella töihin sekä lasten harrastuksiin. Jos siitä vielä jää jotakin pientä säästöön, niin voihan ihmettä.

Ennenkaikkea meillä on toisemme! Se on elämän suurinta rikkautta :)

Onhan sitä toki monet kerrat haaveiltu lottovoitosta! Lauantaisaunassa vihdottu monenlaisia toiveita ilmoille: "Olisipa kerrankin mahdollisuus matkustella. Ostaa uusi auto ikivanhan temppuilevan menopelin tilalle. Vaihtaa vihdoin nämä pikkuruiset asuin-neliöt suurempiin, jotta lapset saisivat omat huoneensa. Hankkia oma mökki paljuineen ja sitä rataa".

Ihminen haluaisi helposti heti kaiken jos se olisi mahdollista! Mutta mielestäni odottamisessakin on oma viehätyksensä, kun vähitellen saavuttaa jotakin, mistä on pitkään haaveillut. Onneksi onni mahtuu pienempiinkin unelmiin :)

Kuten esimerkiksi rakastamani vanhat huonekalut, jotka saattavat maksaa antiikkikaupoissa maltaita. Joskus kannattaa odottaa, niin ne oikeat osuvat kohdalle. Esim. tuo kerrostalon käytävälle hylätty patakaappi tai kirppiksen nurkkaan pölyttymään jäänyt kymmenen euron seinäkaappi, joka sai uuden elämän maalauksen myötä. Keittiönpöytä, jonka taitava tuttava nikkaroi vanhoista laudoista edullisesti. Eivätkä nuo ruokailuryhmän tuolitkaan ole aitoja design-tuoleja vaan halpoja kopioita.

Havahduimme juuri sellaiseen tosiseikkaan, että olemme asuneet tätä kotia jo reilut 17 vuotta!

Muuttaessamme tänne esikoisemme kasvoi vielä masussani ja meillä oli koko pieni elämä - sekä  suuri asuntolaina edessämme. 

Nyt vuodet ovat vierineet ja neitokainen kasvanut lähes täysi-ikäiseksi. Kotikin on muuntunut siinä välissä moneen kertaan ja perhe kasvanut. Ja mikä parasta, myös se suuri asuntolaina on hiljalleen huventunut! Alamme olla jopa lähellä sitä aikaa, että rahaa jäisi vihdoin muuhunkin kuin lainojen maksuun! 

Mutta saapi nähdä. Kyllähän sitä aina uusia ideoita riittää. Remonttia, pihasuunnitelmia, matkakuumetta... mökkiunelmista puhumattakaan ;) ( Ja ainahan se vanhan talon haavekin kummittelee takaraivossani ).

Olemme aina olleet tarkkoja siitä, ettemme jäisi liian monen lainan loukkuun sekä siitä, että  vaatimattomista tuloistamme jäisi aina rahaa myös siihen itse elämiseen. Siksi olemme aina vertailleet ja harkinneet tarkkaan hankintojamme sekä lainojamme. Varsinkin mieheni on onneksi ollut viisas näissä asioissa. Vaikka täytyy myös todeta, että iän myötä rahankäyttö on meilläkin vasta järkevöitynyt ja kantapään kautta opittu moniakin asioita. Onhan sitä nuorempana tullut kaikenlaiseen turhuuteenkin törsäiltyä...ja varmasti vähän vieläkin ;). Oppia ikä kaikki!

Mutta eikös se ole jo lottovoitto, kun on synnytty tänne Suomeen ja jokainen uusi aamu on uusi mahdollisuus astua lähemmäs unelmiaan :). Tarkemmin kun miettii, niin unelmathan ovat jo läsnä, 

joten näissä mietteissä ja haaveissa kohti aurinkoista keskiviikkoa!

Viikonlopuksi on muuten ihanaa reissua ystäväporukalla tiedossa, joten kurkkikaahan instagramista Stadin parhaimpia sisustustärppejä ;)

Rakkaudella

Iida Emilia

Harmien harmi!

Kun viikonlopun kivat suunnitelmat muuttuivat lennossa, niin harmitus oli todella suuri!

Minun oli tarkoitus lähteä perjantai-iltana töiden jälkeen Turkuun tapaamaan lapsuuden ystäviäni, mutta viimehetken sairastumiset ja menot saivat porukkaa tipahtamaan matkasta pois ja päätimme perjantaiaamusta, että siirrämme tapaamista tuonnemmaksi, jotta saadaan koko konkkaronkka kerralla sitten kasaan. Etukäteen maksettu bussimatka oli tuossa harmituksessa pienin tappio, sillä pitkään ja hartaasti oli reissua jo odoteltu. 

Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin suunnata töistä kotiin ja kuskaushommiin. Kuopuksen treenit olivat peruuntuneet, mutta esikoisen vein kampaajalle, koska hän halusi välttämättä omilla joululahjarahoillaan leikkauttaa itselleen lyhyet hiukset ( tämä tempaus vaati itseltäni pientä totuttelua, mutta olinhan itseasiassa saman ikäisenä leikkauttanut itsekin pitkät hiukseni lyhyiksi ;). 

Äitini oli pyytänyt nuorisoamme kampaajan jälkeen luokseen yökyläilemään ja mieheni oli matkalla  jääkiekkomatsiin, joten ajattelin pääseväni rauhassa kotiin huuhtomaan pettymyksen rippeet suklaalevyn ja lempisarjani parissa. Mutta olisihan se pitänyt arvata, että boheemi ja huoleton taiteilijaäitini järjestikin meille muuta ohjelmaa, sillä mummulan oviaukolla tajusimme olevamme keskellä taiteilijan suurta siivousinspiraatiota ja jouduimme myös tahtomattamme mukaan siihen ;D. Siinä sitten sinkoilivat kipinät pölypalleroiden seassa, kun rva huoleton ja rva bedantti "neuvottelivat" siivouksen ajankohdasta. 

Noh, lopulta urakan päälle lähdimme koko porukka pizzeriaan, ( vaikkei sekään reissu ihan kokonaan putkeen mennyt ja mielessäni sadattelin, että tälläkin hetkellä voisin olla toisaalla ystävieni kanssa iltaa istumassa ;) mutta pääsivätpä teinit sitten vatsat täysinäisinä siistiin mummolaan takaisin ja minä lopulta kotiinkin, mutta senverran myöhään, että ilta oli siinä :D

Lauantaiaamuna olin päässyt yli harmituksestani ja päätin pitää kotonakin kunnon siivouspäivän, sillä rakastan siivoilla yksin ja rauhassa ( isäntä lähti pois jaloista työmaalle ja lapset olivat edelleen mummolassa ). Siinä siivoillessa mielikin keveni kummasti!

Vielä jätin joitakin jouluisia juttuja, kuten tähtiä ja valoja pimeiden iltojen iloksi. Saavat ainakin tammikuun loppuun asti puolestani olla :)

Iltasella huomasimme taas istuskelevamme mieheni kanssa iltaa kahden, kun teinit lähtivät naapuriin kavereidensa kanssa leffaa katsomaan ja jäivät sinnekin yöksi. Että tähän on tosiaan tultu. Nuorisolla on omat menonsa ja me kaksi vanhaa varista täällä kotona vain kökötetään :D

Kun lapset olivat pieniä, niin olivat itseasiassa todella vähän yökyläilyreissuissa. Alle kouluikäisinä  vain 2-3 kertaa vuodessa, sillä itse rakastin vaalia yhteistä perheaikaa, enkä kaivannut omia menoja ja olimmehan me jo ehtineet ennen lapsia viettää ihan riittävästi sitä omaa aikaa ja vapaatakin elämää.

Toki tämäkin on ihan kivaa huomata, että näin ne nuoret vähitellen itsenäistyy ja meidän vanhempien yhteinen aika lisääntyy. Eipä siis tämä viikonloppu yhtään hukkaan mennytkään, vaikka ne allkuperäiset suunnitelmat eivät toteutuneetkaan.

Nytpä jäänkin sitten innolla odottelemaan uutta tammikuista reissua, sillä parin viikon päästä olisi tarkoitus kokoontua blogisiskojen kanssa yhteen. Toivotaan, ettei taudit iske keneenkään tällä kertaa.

Tsemppiä viikon alkuun!

Iida Emilia

Paluu arkeen

Onko elämää joulunkin jälkeen? ;)

Onhan sitä tietenkin, vaikka näin alkuun huomaan kärsiväni lievästä joulun jälkeisestä "christmas bluesista" ja hieman tyhjästä olotilasta. Joulukoristeiden mukana käärin kaappiin haikeudella koko syyskauden. Sen hämyisät illat kynttilänvalossa, fiilistelyt glögilasillisen parissa, kutkuttavan odotuksen ja säkenöivän tunnelman. 

Moni kärsii kaamoksesta, mutta itse koen juuri syksyllä ja joulun alla olevani kaikkein inspiroitunein, enkä tuolloin edes huomaa pimeyttä ympärilläni, mutta joulun jälkeen tammikuu iskee päin kasvoja kylmällä kädellään, eikä sillä ole minulle oikein mitään tarjottavaa. Kevääseen on ikuisuus ja jotenkin sitä olisi tarvottava tahmean talven yli? 

Toki joulutteluunkin turtuu ja loppiais-siivousten myötä koittaa aina se huikea hetki, jolloin koti tuntuu aivan kummallisen raikkaalta ja avaralta. Sitä hetkeä juhlistan joka kerta valkoisin tulppaanein ja vaalein tekstiilein.

Onneksi ne päivätkin alkavat hiljalleen pidentymään, sillä nyt sitä valoa alkaa todentotta kaivata. 
Vielä kuitenkin kynttilät ja tähdet saavat valaista harmaita päiviä. Täällä etelässä päivät todellakin ovat harmaita, sillä talvesta täällä ei ole tietoakaan.

Arkeen paluu tuo elämään toivottua ryhtiä. Teineihinkin saadaan taas vähän vauhtia, unirytmit palaavat normaaliin ja suklaavieroitus on käynnissä. Makeanhimoa vastaan taistelen hedelmin, taatelein ja pähkinöin. Leivoinpa innoissani ensimmäistä kertaa myös siemen-näkkäriä, mutta se pääsi tummumaan uunissa liikaa. Täytynee yrittää toisen kerran uudelleen. Olisi varmasti maistunut ;)

Uuden vuoden lupauksia en tehnyt laisinkaan, mutta se edellisessäkin postauksessa mainitsemani karsiminen olisi tulevan kevään juttu! Kunnon konmaritus olisi paikallaan niin kaappien kuin ajatusten ja ruokavalionkin suhteen, mutta ennenkaikkea niiden kaappien. Jospa siis esittelenkin teille kevään aikana uudelleen järkättyjä kaappeja? Vai kiinnostaisiko sellainen ollenkaan? 
Ehkä en lupaa mitään kuitenkaan ;D

Toivelistalla olisi myös ( edelleen varmaan sadatta vuotta ) kylpyhuoneen pintaremontti!
Tässä yläkuvassa näkymää kylpyhuoneen ovelta keittiöömme ja olohuoneeseen. Pyykkejä ripustellessa ajattelin, että täältä kulmasta on tullut ehkä vähemmän otettua kuvia.

Amaryllikset pukkaavat edelleen nuppuja ja ne ovat muutenkin säilyneet hienosti koko joulun ajan. Pari tulppaania siinä vieressä tuovat kevään tuntua. 

Loppiaisen lumiukkokaakaot lämmittivät mukavasti ulkoilun jälkeen. Saimme nuo suloiset vaahtokarkki-ukkelit lasten serkuilta jouluna, eikä niitä melkein olisi raaskinut syödä ollenkaan. 

Tällaisia sekalaisia aatoksia joulun jälkeiseen elämään. Onhan se mahtavaa, että kevättä kohden mennään, vaikka sinne onkin ihan liian pitkä matka :). Oletteko itse talvi-ihmisiä vai joko alkaa viherpeukaloita kutkuttaa? 

Mukavaa arjen hulinaa!

Iida Emilia

Onnellista Uutta Vuotta!

 Uusi uljas vuosikymmen! 

Emme vielä tiedä mitä tuot tullessasi, mutta ilolla sinut otamme vastaan!

Vuodenvaihdetta juhlistimme ihanassa seurassa, hyvän ruuan ja kuplivan äärellä. Räiskyvien rakettien paukkeessa, kynttilöiden loisteessa, naurusta tikahdellen. Kunpa vuosi jatkuisi yhtä iloisissa merkeissä eteenkin päin. 

Tiedän, että tämä vuosi tuo tullessaan uutta ja vähän haikeaakin luopumista esikoisen lähtiessä vaihtoon. Tuntuu niin oudolta, että hän ei ole kotona seuraavana jouluna tai uutta vuotta vastaanottamassa. Siksi tänä vuonna olen erityisen kiitollinen siitä, että teinimme viihtyvät hyvin kotosalla ja seurassamme. Uusi vuosikin vaihtui turvallisesti ja kaikkien kannalta hauskoissa merkeissä, kun veljeni perhe ja naapurit tulivat kylään. Saman ikäisiä lapsia, jotka ovat tunteneet toisensa jo vauvasta saakka, sekä samanhenkisiä aikuisia, joilla juttua riittää. Täytyy ehdottomasti kutsua tätä porukkaa koolle muulloinkin, kuin vain kerran vuodessa :)

Kiitollisuuden ja onnen tunteen otan ilomielin mukaani tällekin vuosikymmenelle, mutta stressin ja kiireen jättäisin pois kyydistäni. Karsisin mielelläni pois turhia asioita elämästäni ja antaisin enemmän tilaa hyville. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritystä löytyy :)

Oikein mukavaa uutta vuotta!

Ja kiitos kun kuljette mukana :)

Iida emilia