keskiviikko 19. lokakuuta 2011

The Saareke

No niin arvon ladyt! Täältä tulee "uusi" saarekkeemme :)

Haaveilin pitkään lisätasosta keittiöömme, mutta ajattelin, ettei sellaista saa mihinkään mahtumaan. Lopulta tajusin,( hidas kun olen ;) että tokihan tuon olkkarin ja ruokailutilan väliin voisi sijoittaa jonkinmoisen saarekkeen tapaisen. Olinkin jo Ikeasta katsellut valmiiksi erästä työtasoa, kunnes rakas sisustushömppä-ystäväni tuli kylään, ja keksi, että olohuoneen apteekkarin lipastohan voisi käydä saarekkeesta! No eihän siinä sitten kauaa nokka tuhissut, kun jo raahattiin huonekaluja ympäri huushollia! Ja kyllä vaan, lipastohan sopi uudelle paikalleen hienosti :)

Olen nyt tosi tyytyväinen, kun laskutilaa saatiin enemmän, ja olkkariinkin tuli lisää istumapaikkoja puupenkin myötä ( siitä lisää kuvia toisella kertaa ). Hetken toki kesti silmän tottua uuteen järjestykseen, sillä tuo tila on ollut avoin jo yhdeksän vuoden ajan, ja olen muutenkin todella nihkeä vaihtelemaan järjestystä, mikäli olen saanut jotkin asiat mieleisekseni. Mutta kyllä se näin saa nyt jäädä. Vai mitä olette mieltä?


Tässä siis iltahämärässä napattuja "surkeloita" kuvia:


Vanha ikkunanpoka nojailee tuossa seinään, mutta jos se saa luvan jäädä paikalleen, niin naulaan sen kyllä kiinni ;) Lipaston toiselle puolelle ajattelin panelointia, joten lipaston voisi silloin myös tarvittaessa kääntää ehkäpä toisinkin päin...



Kynttilöitä kuluu taas PALJON! Ihan alkaa jo kovasti jouluttamaankin. Olemme selailleet lasten kanssa joululehtiä iltapalan aikaan tuossa pöydällä ( itseasiassa esikoisemme alunperin kyseli joululehtien perään...jouluhulluja siis jo nuo perheen pienimmätkin ;). Joulun odottaminen, ja fiilistely onkin ihan parasta.

( Kuvitelkaa nyt, miten ihanasti tuohon saarekkeelle saa jouluruuatkin esille :)

Fiilistelyterkkusin:

Iida Emilia

 Ps: Kiitos vielä S-ystäväni loisto-ideasta, ja kanto-avusta! ( Saatiinpahan lisää postaus aiheitakin ;)

33 kommenttia:

  1. Sehän on tosi hyvä! Hieno idea ystävältäsi. :) Keittiösi näyttää ihanan tunnelmalliselle.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä idea, hienolta näyttää! <3

    VastaaPoista
  3. Hieno tuli.

    Sama homma,
    oon nihkeä siirtelemään huonekaluja.
    Nuorempana kalusteet vaihtoi paikkaansa aivan luvattoman usein.

    Musta tuntuu, että nykysin ostan kalusteen tietylle paikalle,
    niin se siirtely on jäänyt senkin takia vähemmälle..

    Joulua odotellaan jo täälläkin.
    Tunnelmaan virittäytyessä ;)

    VastaaPoista
  4. Saareke on hieno! Todella hyvä idea!!
    Itsekkin haluaisin saarekkeen, mutta meijän keittiö on niin pieni, että ei taida saareke tähän mahtua...
    Joulu mielessä täälläkin, äidillä ja lapsilla :)

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Ihana tunnelma keittiössä. Meillä on kans odotettu joulua jo jonkin tovin ja vähän jo valmistuduttukin joulu myyjäisiin jotka järjestämme taas tänne meidän kylälle. Eikä siihen jouluun ole kun 2kk!

    VastaaPoista
  6. Hieno muutos! Teidän keittiö on muutenkin ihanan tunnelmallinen! Joulua odotetaan täälläkin jo kovasti. Varsinkin nyt kun on postilaatikkoon tipahdellut näitä lelulehtiä niin lapset on jo kirjottamassa lahjalistoja. En vaan ymmärrä miks niitä lahtiä ei voi tulla yks per lapsi, säästyis mamman hermot... :)

    VastaaPoista
  7. Ihan mahtava! Sopii hienosti väreiltäänkin ruokapöydän kanssa. Keittiössä ei ole tasoja koskaan liikaa :)

    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Passaa kuin nenä päähän:-))
    Näyttää todella kauniille!
    Kiitos kauniista sanoista blogissani<3

    Mukavaa loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
  9. Huomenta rakkaat! Täällähän oli jo ihania viestejä tullut. KIITOS :)
    Mä valmistaudun nyt töihin lähtöön...arvatkaapa huvittaisko? ;)

    Hih, nuo lelulehdet..." Mä haluun tän, ja tän ja tän" eikä loppua näy ;)

    Kivaa päivää kaikille!

    VastaaPoista
  10. Ihana idea ja hieno siitä tuli! :)

    Voin todellakin kuvitella kaikki jouluruoat siinä..nam..<3

    Kynttilöitä palaa täälläkin ahkeraan ja varastoja saa täytellä usein! :)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana ratkaisu ja niin kauniin näköistä muutenkin! Panelointi kuulostaa hyvältä ja sillon sen tosiaan voisi kääntää toistepäin..
    Ihania tuommoset sisustuspäivät (yhtä hömpän) ystävän kanssa..hih ;)

    VastaaPoista
  12. Teillä on kyllä niin kaunista ja tunnelmallista!
    Hieno idea ja ratkaisu lipaston siirtäminen tuohon. Laskutilaa tarvitsee aina ja kivasti rajaa nyt huoneet erillisiksi.Tykkään!! :)

    VastaaPoista
  13. Hieno idea! Näyttää todella hyvältä ja ihan siltä kuin olisi siinä aina ollutkin! =D

    VastaaPoista
  14. Teillä on niin kaunista. Taitaapa muuten olla samantyyppinen pohjaratkaisu kun meillä täällä. Luulen että meidän on pienempi koti. Olen käynyt kurkkimassa täällä, mutta jotenkin tuo kommentointi on tökkinyt.

    Mukavaa loppuviikkoa sinne.

    VastaaPoista
  15. Tosiaan loisto idea ! Teillä on muutenkin niin kaunista ja toi ikkunanpoka sopii hyvin tohon paikkaan ! Mulle tuli viel semmonen ajatus et kun paneloit ton lipaston toisen puolen niin siihenhän saa kivasti jotain koukkuja, johon voit ripustella kaikenlaista kaunista ;)

    VastaaPoista
  16. Kätevää, ja toimii! Hieno ruokailutila!

    VastaaPoista
  17. Täysi kymppi!

    Oikein hyvin sopii saarreke tuohon.
    Ja kuten kerroitkin - se antaa sitä lisätilaa kivasti, jota ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  18. Ihan loistoidea! Tosi kätevää, ja saarreke on hieno :)

    VastaaPoista
  19. Tuohan oli tosi loistoidea! :) ja passaa tosi hyvin tuohon tuo lipasto! :) Nythän sie voit säästyneillä saareke-rahoilla ostaa vaikka lissää kynttilöitä :D

    VastaaPoista
  20. Ihana tunnelma teidän keittiössä ja uusi "saareke" sopii hyvin paikalleen. Tuohon on tosiaan kiva laskea ruokia tarjolle.

    VastaaPoista
  21. No sehän sopii siihen kuin nenä päähän. Ja varmasti jouluna hyödyllinen kaikkien tarjoilujen kanssa.:)

    VastaaPoista
  22. Voi kyllä,sopii tuohon ihanasti!! <3
    Lelulehtiä täälläkin on jo selailtu pitkän aikaa!
    Viime joululta säilyi yks lehti ja sitä on ensihätiin luettu ennenku tuli taas uudet!:D

    VastaaPoista
  23. Hienosti istuu tuo lipasto saarekkeen tehtävään. Voikun teillä on kaikkea ihanaa tavaraa. Nuo leivät tuolla orrella on huippu hienot. :)

    VastaaPoista
  24. Loistava idea! :) Saareke sopii hienosti paikalleen ja kauniilta näyttää muutenkin keittiö.

    VastaaPoista
  25. Upea, halpa ja hieno keksintö. Sopii kuin nenä päähän ja ihan kuin olisi ollut siinä aina. Kutsuva köökki :)

    VastaaPoista
  26. Ilolla täällä lueskelen kannustavia viestejänne! Kiitos teille kaikille yhteisesti <3 Ihanaa, kun siellä on taas ihan uusiakin tuttavuuksia :)

    Riitta: Veit sanat suustani ;) ihan samoin ajattelin, että koukkuja pitää siihen paneelin laittaa. Ikinä ei voi olla liikaa kauniita juttuja roikutettavana ;)

    Nyt tosiaan kun säästin saarekkeen verran rahaa, niin täytyykin alkaa miettiä, mihin ne säästetyt rahat pitää tuhlata...

    Meillä olis elokuva-ilta ukkokullan kanssa tiedossa <3 Mukavaa iltaa teillekkin kaikille!

    VastaaPoista
  27. Uusi järjestys näyttää hyvältä! Tosi hauskaa kun kaikki muutoksen ainekset löytyykin jo kotoa. :)

    VastaaPoista
  28. Ihania juttuja teidän keittiöstä löytyy ihasteltavaksi näin ruudun välityksellä. Uudet ideat piristävät aina kovasti.

    VastaaPoista
  29. Tosi kiva idea toi saareke ja muutenkin oikein hyvä järjestys! voi voi kun nyt tekisi mieleni itsekkin kokeilla tuota saarekeideaa.... Kyllä teillä on kaunis koti, silmä lepää näissä kuvissa <3

    VastaaPoista
  30. Saareke idea on mahtava! :) Ja tuo ei ole lopullinen ratkaisu, jos saareke ei enää tunnukkaan kivalle. Joku jo kommentoikin, että voi kuvitella jouluruuat tuon saadekkeen päällä. Minulle tuli heti sama kuvitelma... Joulua siis vain odotellessa.

    VastaaPoista
  31. Tuire, Miia, Piia ja emmps:

    Kiitos teillekkin ilahduttavista kommenteistanne <3

    Piia: Tuo saareke on tosiaan helposti siirrettävissä, jos niikseen tulee, joten helppo idea toteuttaa. Siitä vaan Piia kokeilemaan :)

    Emmps: Kiva, kun jätit kommenttia :) Tervetuloa joukkoon! Täytyykin kipaista vastavierailulle...
    Tulispa se joulu jo ;)

    VastaaPoista
  32. Hyvältä näyttää! :) Oikean paikan on löytänyt ja jo etenkin Joulua ajatellen ;D Ihanaa fiilistelyä!

    VastaaPoista