Syksyn kuulumisia laidasta laitaan

Hellurei!

Syyslomat vaihtuivat arjen "harmauteen" ihan kirjaimellisesti, sillä nyt aletaan lähestyä sitä kohtaa vuodesta, kun harmaat päivät vain toistavat itseään loputtomalla kaavalla ja ne viimeisetkin luonnon väriläiskät lakastuvat kaamoksen ylivallan alle. Mutta sitä vastaan taistellaan toki kynsin ja hampain...tai ainakin kynttilöiden ja kausivalojen voimalla!

Monesti meillä ollaan syysloman aikoihin paistettu ensimmäiset luumutortut glögin kera tai leivottu pipareitakin, mutta ihan vielä jouluhulluus ei ole iskenyt päälle. Onneksi sekin aika sieltä saapuu ihan pian ja saa alkaa fiilistellä oikein tositarkoituksella :). 

Lomallemme ei ollut suurensuuria suunnitelmia, sillä me vanhemmat emme koko viikkoa vapailla olleetkaan, mutta vapaapäivänä suuntasimme mökille ja nauteimme syystunnelmista sadesäästä huolimatta. Tehtiin retki syysmetsään, herkuteltiin kuumalla lihasopalla, saunottiin illan hämärässä lyhtyjen loisteessa, lämmiteltiin takkatulen ääressä, pelailtiin lautapelejä ja katseltiin elokuvia.

Yhtenä päivänä teimme pitkän patikointiretken Aulangonjärven ympäri ja toisena päivänä lähdimme shoppailemaan Ideaparkkiin. Saatiin myös loman alussa veljeni lapset meille yökylään ja loppulomasta tytöt pääsivät vuorostaan serkkulaan. Mummilassakin teinit viettivät yhden päivän. Eli ihan kivoja juttuja ja rentoutumista ilman aikatauluja.

Niin ja mikäli luit tuon unelmia ja avoimia ovia- postauksen aiemmin, niin voin nyt iloisin mielin kertoa, että tyttäremme on hyväksytty vaihto-oppilaaksi ja olemme hänen lähtönsä vahvistaneet, joten matka kohti jännittävää vaihtovuotta voi alkaa!  Sen kunniaksi olen tirauttanut jo pari kyyneltäkin, sillä ensi vuonna tähän aikaan esikoisemme on maailmalla, eikä hän tule jouluksi kotiin. Yhyy!

Toki reissu tulee aivan varmasti olemaan ikimuistoinen ja arvokas kokemus, joten hyvillä fiiliksillä ollaan. Onneksi koko seuraavan kevään saamme valmistautua tulevaan ja odotella jännityksellä tietoja tyttäremme tulevasta host-perheestä. 

Seuraavana tehtävänämme meillä on kirjoittaa isäntäperheelle kirje, joten omatkin kielitaidot saattavat tällä matkalla karttua :). Itsehän emme tule toimimaan isäntäperheenä, emmekä näin ollen ota meille ketään vaihdossa, sillä asuntomme on vaan ihan liian pieni siihen tarkoitukseen. Vai tykkäisiköhän joku ulkomailta tuleva opiskelija jakaa huoneensa tuon pikkuteinimme ja pupuherran kanssa? ;)

Hyvien uutisten keskelle mahtuu aina jotain tylsääkin, sillä meillä on ollut viimeaikoina todella huonoa tuuria erinäisten koneiden kanssa ( onneksi nyt kuitenkin vain koneiden eikä esim. terveyden kanssa ). Mutta miten voikin kaikki tekniikka hajota aina samaan aikaan!? Varsinkin nyt, kun tuo tuleva vaihtoon lähtökään ei ole mikään halpa juttu.

Muunmuassa tyttären opiskeluihin hankittu upouusi tietokone hajosi lomalla!! Eihän vahingoille mitään mahda ja kotivakuutuksen pitäisi onneksi korvata näppiksille kaatuneet juomatkin? Mutta harmittaahan ne. Ja kaikkein isoinpana ongelmana on nyt sitten automme...jälleen kerran! Huoltomieheltä saimme juuri karun tuomion, että vaikka laittaisimmekin auton nyt kuntoon, niin se ei tule pääsemään seuraavasta katsastuksesta läpi! RIP vaan sitten sillekin menopelille ;D 

Kyseisen koslan kanssa olemmekin kokeneet ikimuistoisia tähtihetkiä aina siitä lähtien, kun sen omaksemme hankimme! Kuten mm. heti toisena ajopäivänä pudonneen pakoputken muodossa, tai siinä, kun poliisit pysäyttivät meidät alkuun AINA liikenteessä ( kyseessä onneksi olikin edellisen omistajan rikkeet eikä meidän ). Lisäksi, jos ajelimme autolla vahingossa töyssyyn, niin tuulilasin pyyhkimet lopettivat toimintansa, tai jos laitoit auton radiota kovemmalle, niin volyymiä ei saanutkaan enää pienemmälle. Ja se tunne, kun aamulla auto ei käynnistynytkään pakkasyön jälkeen tai kun jämähdit Mc Donaldsin autokaistalle!  Ja olisihan näitä tarinoita vielä lisääkin....
Ei yhtään tylsää hetkeä ;D

Mutta näillä mennään eteenpäin ja arki jatkuu..onneksi huumori auttaa harmaimpinakin päivinä.

Nyt ajattelin lähteä haravan varteen, kun sade on hetkeksi tauonnut.

Ilonpisaroita päivääsi!

Iida Emilia

Syyslomailua ja blogijuhlaa

Syksyistä maanantaita!

Täällä ollaan heräilty kiireettömään syysloma-aamuun ja yllätetty lapsukaiset loman kunniaksi vohvelein. Tai itseasiassa herkuttelimme jo eilen sunnuntaina aamiaisbrunssilla näillä, sillä mikäs sen hauskempaa kuin kattaa silloin tällöin pöytä/sänky koreaksi oikein hotelliaamiastyyliin. 

Ja olihan minulla syytä juhlaan muutoinkin, sillä blogini täytti eilen tasan 10 vuotta!!

Uskomatonta, että kokonainen vuosikymmen kätkeytyy näiden blogisivujen taakse. Kotimme, josta on pikkuhiljaa muodostunut unelmiemme piilopaikka. Kaikki sen remontit ja muutokset vuosien varrella, sekä tietenkin elämämme näiden seinien sisällä, kaikkine iloineen ja murheineen. Ja lasten kasvu...voi että, miten pieniä olivatkaan tuolloin.

Eilen unohduinkin toviksi lueskelemaan niitä ihan ensimmäisiä postauksiani, joista mm. avajaiset löytyvät täältä. Voi ei, mitkä postimerkin kokoiset kuvat, joihin ei sen kummemmin panostettu. Tekstitkin olivat hyvin lyhyitä ja ytimekkäitä. Mutta siihen aikaan tuo blogien kotikutoisuus oli jotenkin sympaattistakin :). 

Mistä kaikki sitten saikaan alkunsa? 

Saan oikeastaan "syyttää" tai kiittää tästä naapurin rouvaa, sillä hän tiesi innostukseni maalaishenkiseen sisustukseen ja suositteli kurkkaamaan sisustustaivas-nimistä sivustoa, jossa innokkaat sisustelijat esittelivät kotejaan ja jakoivat inspiraatiota. Jäin totaalisesti koukkuun ja sain todella paljon hyviä ideoita. Muistan myös sen jännittävän hetken kun uskaltauduin julkaisemaan ekat kuvat omasta kodistani. Tuntui oudolta saada kehuja. Lisäksi "tutustuin" moniin samanhenkisiin ihmisiin, joiden kanssa olemme edelleen facebook-kavereita. Käytin tuolla sivustolla "salanimeä" Iida Emilia, joka on itseasiassa tyttäreni nimi :)

Sisustustaivaassa jaettiin myös vinkkejä kivoista blogeista ja osa näistä tutuiksi tulleista jäsenistä laittoi oman blogin pystyyn. Yksi ihan ensimmäisistä seuraamistani blogeista oli TiinaH:n luotsaama Mustikkamäki. Ja sille tielle jäin...blogien ihmeelliseen maailmaan. Veivät niin mennessään, sillä blogimaailmoihin oli pienten lasten äidin niin mukava iltaisin paeta unelmoimaan :)

Pikkuhiljaa syntyi ajatus myös omasta sisustusblogista. Olinhan tosiaan innokas kodinlaittaja ja tykkäsin valokuvata sekä kirjoittaa. Nautein tuohon aikaan kotiäitinä olosta ja lasten kanssa puuhailusta, mutta kävin myös parina päivänä viikossa töissä. Kauheasti en ehtinyt muuta harrastaa, mutta bloggaamisesta tuli sellainen ihan oma juttuni :)

Blogin nimen halusin kuvaavan pientä kotiamme ja toteutunutta unelmaamme, sekä sitä että olen aina ollut vähän sellainen haaveilija, pilvilinnojen maalailija. Tuo "taiteilijanimeni" jäi elämään Iida Emiliana sivustolleni, koska se vain kuulosti paremmalle kuin oma nimeni. 

Ja niin se vain pieni blogi lähti hiljalleen kasvamaan! Kuinka kiitollinen olenkaan, että olette tänne löytäneet tienne, koska ilman teitä tässä ei mitään järkeä olisikaan. Onkohan siellä enää ketään, joka olisi alusta asti mukana jaksanut kulkea? Vaikka tokihan blogin tyyli ja sisustuskin on tuona aikana väkisinkin muuttunut, ja entinen sisustusteema on ehkä ennemminkin lifestyleä nykyään.

Niin ja toisinaan tunnen epävarmuutta siitä, kun enhän oikeastaan osaa mitään! Blogeja on pilvin pimein ja ihmiset niin taitavia: leipureita, käsityöläisiä, tuunaajia, ruuanlaittajia...täällä blogissa vain höpistään niitä näitä :D

Vaikka blogin pitäminen viekin aikaa ja toisinaan stressaakin kiireessä muun elämän ohella, niin on se ihan hirmuisesti näiden vuosien aikana antanutkin. Olen saanut kokea ihania juttuja, joihin ilman blogia ei olisi ollut mahdollisuutta. Lisäksi olen saanut ihania ystäviä, kullanarvoisia! Ja vaikka joskus olin sitä mieltä, ettei tähän kotikutoiseen blogiini/instaan sopisi kaupalliset yhteistyöt, niin kyllä nyt olen tyytyväinen, että niitäkin on hiljalleen vuosien varsille kertynyt. Ja niiden ansiosta olen jopa rohjennut ryhtyä kevytyrittäjäksi oman leipätyöni ohella. Eihän tämä nyt silti kultakaivos ole, mutta pieni lisä perusduunarille kuitenkin. Joten samalla innolla ja vuosien kokemuksella bloggaus jatkukoon...

Kiitollisin mielin

Iida Emilia (alias Maarit)

Onnellinen aamu

Onni läikkyy yli äyräiden, kun herään hyvin nukutun yön jälkeen vapaapäivän aamuun ja kuulen lasten iloisen puheensorinan keittiöstä aamiaistouhuissaan. Reippaina he hoitavat askareensa ennen kouluun lähtöä ja minä päätän vielä pieneksi hetkeksi kaivautua lämpimän peiton alle, mieheni kainaloon.

Vähitellen perhe lähtee kukin omien töidensä pariin. Minä täytän pyykinpesu- ja tiskikoneen. Availen verhoja ja lumoudun sumuisesta maisemasta niin kovasti, että päätän siltä istumalta pukea toppatakin päälleni ja lähteä kamerani kanssa läheiselle niitylle kuvaamaan.

Rauhallisessa arki-aamussa ihana hiljaisuus, kiireettömyys. Vain luonnon ääriviivat, sen värit ja mystinen usva. Hengitän raikasta syksyä sisään ja ulos. Sydän hymyilee leveintä hymyään.

Kuinka kauniissa maailmassa elämmekään!

Kotona keittelen aamupuuron. Syön sen mustikoiden kera. Samalla kaniherra loikoilee jalkojeni juurella ja nauttii rapsutuksista. Sitten se pyytää päästä ulos, asettuu takaoven eteen ja katsoo anelevasti silmiin. Voi miten sekin nauttii pienen takapihan mitalta kauniista syys-säästä ja hyppelee iloloikilla pitkiä pomppuja. Rouskuttelee puista pudonneita lehtiä ja nostelee uteliaana korviaan, kun tilhet rupattelevat viereisessä pihlajassa. 

Tänään ei ole kiirettä tai pakollista menoa minnekään. Syyslomakin polttelee jo kintereillä :)

Nopeasti on mennyt tämä syyslukukauden alku ja oikein hienosti se on alkanutkin. Lukiolainen tuntuu tykkäävän opiskelusta ja jatkaa koulunkäyntiä samalla tunnollisella tarmollaan kuin aiemminkin. Välillä tuntuu, että "liiankin tunnollisesti" kun aikaa ei meinaa jäädä mihinkään muuhun kuin opiskeluun, mutta onneksi toinen jakso ollut nyt selkeästi helpompaa, niin ehtii neiti tavata myös ystäviään ja käydä isostouhuissa, sekä lukea, harrastaa ja kirjoittaa. Hän nimittäin kirjoittelee tälläkin hetkellä fantasiatarinaa, jossa on jo 200:n sivun verran tekstiä! Yksi unelmien ammatti olisikin kuulemma tulla kirjailijaksi tai äidinkielen opettajaksi. Jännittävää nähdä, minne tulevaisuus aikanaan kuljettaa?

Kuopuksemme sensijaan suhtautuu koulunkäyntiin huomattavasti rennommalla otteella, eikä hän jaksa toiminnan naisena kauaa läksyjen parissa pakertaa. Hän pelaa mieluummin futista, tai tekee temppuja trampalla. Nytkin tyttö on kuin tulisilla hiilillä, kun treenit ovat tauolla. Mutta reippaasti hän kouluun aina lähtee ja hommansakin hoitaa, vaikka joskus joutuukin muistuttamaan ;). Muutoinkin yläaste on lähtenyt käyntiin tosi mallikkaasti. Jotenkin tuntuu, kuin neiti olisi kasvanut henkisesti yhden kesän aikana kokonaisen valovuoden verran. Niin ja ihan uutena juttuna meillä myös sellainen tilanne, että tämä nuorimmainen "seurustelee"! Mutta vielä hän ei ole poikakamua tuonut kotiin näytille, koska me olisimme kuitenkin niin noloja ;D

Onnesta sydän mykkyrällä, pistän sämpylätaikinan kohoamaan ja jään odottamaan noita lapsosia, niin erilaisia ja niin ihanaisia, kotiin koulusta kera päivän kuulumisten. Onnellinen siitä, että ovat vielä tässä, hetken edes äidin lähettyvillä.

Suloista päivää sinnekin!

Iida Emilia

Syysistutuksia

Värikästä lokakuun alkua!

Syksy on mulle kuin uusi kevät. Odotan aivan yhtä innolla ruskan sävyjä, kuin hiirenkorviakin. Hämärän laskeutuminen iltaisin tuntuu myös tässä hetkessä hyvältä, ihan niinkuin valon lisääntyminen keväisin. Lämpötilatkin ovat itselleni juuri sopivia näin syys- ja kevätaikaan, eikä sadepäivätkään kauheasti haittaa. Ja siinä missä kevättä seuraa kesä, niin syksyähän seuraa joulu! Aina on jotain ihanaa, mitä odottaa :)

Ainoa harmitus toki keväässä ja syksyssä on se, että ne kestävät vain hetken. Katselisin mieluusti pidempäänkin tuota luonnon väriloistoa. Ja onhan niissä kuuran peittämissä pakkaspäivissäkin oma tunnelmansa. Tai ensilumen hohteessa. Mutta niitä pimeitä ja loskaisia päiviä en suostu vielä ajattelemaankaan...

Pihan syysistutuksista innostun ihan yhtä lailla, (ellen jopa enemmänkin) kuin kevätistutuksista.

Valitsin murattien ja lankaköynnösten seuraan ihan perinteisiä vaaleita callunoita sekä hopealankaa, mutta nuo vihreät callunat ovat meidän pihassa uusi juttu. Sopivat tosi ihanasti valkoisten kaveriksi. Ja kurpitsat kuuluvat tietenkin syksyyn. Onneksi niistäkin löytyy erilaisia värivaihtoehtoja, jos oranssi ei tunnu omimmalta.

Maalasin muuten jo alkukesästä vanhan helkamani tummanharmaalla kalkkimaalilla. Näin sain etupihaamme vievälle tyhjälle sivuseinustalle silmäniloa, jota voi koristella mieleisekseen vuodenaikojen mukaan. Toivottavasti naapuritkin ilahtuvat tästä, sillä tämä sivuseinämä kuuluu rivitalomme yhteiselle kulkuväylälle. Ainakaan kukaan ei ole valittanut ;)

Pian saa hakea myös havuja ja sammalia istutusten sekaan, ja kranssikin sopisi tuohon naulakkoon ihanasti. Pikkuhiljaa sitten iltojen pimentyessä yhä enemmissä määrin syttyy myös kausivalot harmautta piristämään. Mutta ensin täytyy kehitellä valojen johdoille paremmat kulkureitit, etteivät joudu kaniherramme nenän eteen!!  Edelliset on nimittäin järsitty poikki :/ 

Siellähän se jänis jo väijyykin, että mitäs kivaa syötävää äiti on taas hänelle istutellut :D 

Onneksi hän ei hyppele kovin korkealle, mutta mystisesti noista istutuksista osa aina katoaa, vaikka heinää ja oksiakin on tarjolla. Minähän en raaski kaniherraa häkkiin sulkea, niin hän saa aidatulla takapihallamme päivittäin valvotusti hyppelehtiä.

Mutta nyt kääriydyn vilttiin sohvalle ja lähettelen syys-sateiden ja lyhtyjen keskeltä terkkusia 

Leppoisaa loppuviikkoa!

Iida Emilia

Unelmia ja avoimia ovia

Huomenia!

Tänään olen koko aamun kävellyt vähän levottomana paikasta toiseen. Tehnyt useampaa eri asiaa saamatta mitään kunnolla aikaan. Vatsassa on perhosia ja ajatukset harhailee. En tiedä missä vaiheessa minusta tuli niin kauhea jännittäjä?! Ehkä sinä päivänä, kun synnytin lapsen maailmaan ja olin vastuussa jostakin niin pienestä, kauniista ja hauraasta.

Tänä päivänä tuo pieni on jo suuri ja hapuilee askelillaan kohti omia polkujaan.

Rohkeasti hän etenee unelmiensa suuntaan, samalla kun minä sivusta ihaillen kannustan ja toivon, ettei hänen tielleen tulisi koskaan liian isoja kiviä tai kantoja.

Mun pieni haluaa maailmalle, enkä minä voi sitä estää, vaikka osa minusta ehkä pelkoineni haluaisikin. Ihmettelen vain, miten se hetki tuli näin äkkiä? En ehkä olisikaan vielä ihan valmis!

Äidin huoli ei taida loppua koskaan.

Samaan aikaan olen kuitenkin innoissani ja ylpeä. Kuinka tyttärestäni tulikin noin rohkea ja määrätietoinen. Mielelläni tuen häntä päätöksissään. Niinpä tänään matkustamme esikoisen kanssa vaihto-oppilas tilaisuuteen ja haastatteluun. Parin viikon päästä ollaan viisaampia ja jos paikkoja löytyy, niin seuraavana syksynä hän lentää vuodeksi eurooppaan. Onneksi on siis vielä aikaa sopeutua ajatukseen. 

Voi noita nuoria! Heillä elämä kaikkine mahdollisuuksineen on vielä edessä ja ovet avoinna.
Se pistikin miettimään, olenko itse tehnyt elämässäni koskaan mitään kovin mullistavaa?
Ulkomaille lähtö ei ainakaan käynyt ikinä pienessä mielessäni! Minun haaveeni olivat sensijaan hyvin tavallisia ja simppeleita, kuten saada oma koti, kiva työ, mies ja kaksi lasta :)
Voin siis tyytyväisenä todeta, että elän unelmaani todeksi ja elämän peruspilarit ovat kunnossa. Olenkin siitä enemmän kuin kiitollinen.

Hieman alle parikymppisestä reiluun kolmeenkymppiin elämässä tapahtui koko ajan hienoja ja isoja asioita vauhdilla! Löysin elämäni miehen, muutimme yhteen, valmistuin mukavaan ammattiin ja vielä toiseenkin. Kokeilin erilaisia työpaikkoja. Harrastin monenlaista. Muutimme toistamiseen. Menimme naimisiin, ostimme ikioman kodin, tulin raskaaksi. Olin kotiäitinä, päädyin lennossa omalle alalleni osa-aikatyöhön, tulin uudelleen raskaaksi ja nautein täysin siemauksin äitiydestä. Harrastin teatteria ja kirjoitin blogia. Tutustuin eri elämänvaiheissa ihaniin ihmisiin. Todella ihanaa aikaa, elämäni onnellisinta väittäisin!

Sitten elämä tasaantui. Lapset kasvoivat, alkoi koulut, harrastukset, käytiin töissä, pestiin pyykkiä ja kokattiin. Arkista rumbaa sen iloineen ja murheineen. Omat harrastukset jäivät taka-alalle, eikä ystäviäkään ehditty niin usein tavata. Itsensä haastaminen tai uudet kokemukset jäivät ruuhkavuosien ja kiireen hampaisiin....ja sillä tiellä ollaan yhä.

Tavallaan elämä on mukavan seesteistä tällä hetkellä, mutta ehkä se toisinaan on aivan liiankin tasaista! Siis tasaisen kiireistä. Tuntuu, kuin ovet olisivat jo omalta osalta sulkeutumassa, eikä elämässä enää tapahtuisi mitään niitä suuria tai mullistavia juttuja. Ennemminkin vain pelkää, jos jotain pahaa tai vakavaa sattuisi! Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Eläkepäiviäkö tässä nyt sitten odotellaan? ;)

Olenkin kuullut, että nelikymppisenä ihmiselle tulee usein pieni tyytymättömyysvaihe ja onnellisuustaso notkahtaa hetkellisesti. Hyvä, tietää, että tämä kriisivaihe onkin väliaikaista.

Huomaan myös lähipiirissäni, että moni tekee tässä vaiheessa isojakin muutoksia. Yksi vaihtaa pitkäaikaisen työnsä aivan uuteen ja erilaiseen, toinen muuttaa eri kaupunkiin, kolmas eroaa liitostaan aivan yllättäin ja neljäs toteuttaa jonkin pitkäaikaisen unelmansa.

Itselläni on myös pieniä unelmia ja toiveita takataskussa, mutta rohkeus niiden toteuttamiseen uupuu. Ehkä annan niiden muhia vielä ja katsoa mihin tuuli kuljettaa. Miten minusta tulikin tällainen jänishousu? ;)

Mutta nyt keskityn kuitenkin tyttäreni unelmiin ja kannan hänet vaikka maailman ääriin, jotta hän saa elää haaveitaan todeksi. Sillä mikä sen parempaa elämässä näin vanhemmalle onkaan, kuin lapsiensa onnellisuus :). 

Mitä suurta tai mullistavaa sinun elämässäsi on viimeksi tapahtunut?

Lämpimin ajatuksin

Iida Emilia