Heipparallaa!
Juuri alkaneen joulukuun ja viikonlopun kunniaksi esittelen teille erään unelmani, joka on vihdoin toteutunut monien vuosien haaveilun jälkeen. Meidän makuuhuoneeseemme kuljetaan nimittäin nyt upeiden massiivirakenteisten Mattioven pariovien kautta! Vaikka jouduinkin mittatilausovia tovin odottelemaan ja maksoin näistä triplahinnan perusoveen verrattuna, niin eipä haittaa pätkääkään! Suuni kääntyy joka kerta hymyyn kun kuljen ovien ohitse, sillä niin kauniit ne ovat!
Jonkin aikaa ehdein epäröidä, ovatko pariovet "turhat" tällaiseen tavis rivarikämppään, sillä yleisesti ottaen pariovet ovat parhaimmillaan avautuessaan esim. olohuoneesta suoraan makuuhuoneeseen tai suuresta eteisaulasta saliin päin.
Meidän eteisaulamme...tai pikemminkin käytävämme on aina ollut tylsä ja hämärä kulkutila, jota ei oikein voi sisustellakaan kovin ihmeellisesti. Siksipä ajatuksenani olikin, että suurempi oviaukko avartaisi ja valaisisi tilaa, sekä toisi hieman persoonallisempaa ilmettä asuntoon.
Kun oviaukko sitten vihdoin suurennettiin, haihtuivat kaikki epäilykseni samantien! Koko pieni eteisemme muuttui silmissä aivan eri tilaksi, ja kun uudet lattiat- ja ovet saatiin vielä paikoilleen, niin muodonmuutos oli mieletön!
Halusin ovien olevan ehdottomasti perinteisiä peiliovia. Ne ovat klassisen kauniita ja kestävät aikaa.
Muualle kotiimme tuli nelipeiliset ovet, mutta nämä pariovet ovat senverran kapeammat, että näyttävät mielestäni paremmilta kolmipeilisinä. Oviaukko on nimittäin 120 cm leveä.
Ovet tuovat ihanan tuulahduksen kartanohenkeä ja nostavat aivan varmasti myös asunnon arvoa. Aito puuovi on pitkäikäinen ja ekologinen hankinta, ja nämä laadukkaat Mattiovet valmistetaan Suomessa. Saivat kovasti kehuja meidän timpuriltakin :) Tykkään ihan hirmuisesti!
Uudet peitelistat vielä viimeistelivät ilmeen. Etsimme kissojen ja koirien kanssa puisia koristelistoja ja lopulta sopivat ( ja sopivanhintaiset ) löytyivät Rakentajan puutavaratalosta. En ehkä alkuun ajatellut ihan näin koristeellisia, mutta jotenkin ihastuin sitten lopulta näihin.
Älkää muuten häiriintykö tuosta hieman erikoisesta, väliaikaisesta kattovalaisimesta! Mulla on vasta mietinnässä, minkälainen valaisin tuohon kammariin passaisi. Mutta nyt onkin ihanaa kun valaistus hoituu kynttilöiden, paperitähtien ja tunnelmavalojen avulla.
Tunnelmallista viikonloppua!
Iida Emilia
-Yhteistyössä Mattiovet-
( Ovista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan )
Mieletön muutos ja upea tunnelma ❤️
VastaaPoistaVoi kiitoksia Ansku <3
PoistaKauniit pariovet ja koristelistat.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaPakko kommentoida taas: superkaunista!!! Muutos on kyllä ihmeellisen iso !
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!
Hurjasti kiitoksia :) Muutos yllätti minutkin! Ripaus ylellisyyttä ja tuulahdus vanhan talon henkeä tuli ovien mukana.
PoistaMukavaa uutta viikkoa!
Hienolta näyttää!! Mikä sävy ja maali teillä on makuuhuoneen taustaseinässä?
VastaaPoistaKiitoksia! Tuo maali on Counrty French jauhemaalia, joka antaa kivan kalkkimaisen ilmeen seinille ja huonekaluille. Sävy: Usva. Valitettavasti kyseistä maalia ei ymmärtääkseni enää valmisteta. Hyvällä tuurilla sitä voisi vielä löytyä jälleenmyyjiltä. Luonnossa sävy on hieman sinertävä.
PoistaMielettömän kaunista! <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaIhanat ovet ja niin kaunis makkari! ❤
VastaaPoistaVoi kiitos <3
PoistaNiiin ihanat pariovet ja makuukammari ! Entistäkin kauniimpaa nyt rempan jälkeen kodissanne<3
VastaaPoistaIhanaa joulun odotusta ❤️
Oi kiitoksia suuresti ilahduttavasta kommentistasi Tiina <3
PoistaMinustakin tuntuu, että nyt tämä on vielä enemmän se koti, missä sydän asuu :)
Mukavaa joulun aikaa myös sinulle!
Aivan ihanat ovet ja sopivat hyvin kotiinne...♥
VastaaPoistaMenenpä mittaamaan, kuinka leveä on meidän makuhuoneen ovi...näissä uusissahan on vähän leveämmät jo alkujaan...Haluaisin niin tuollaiset ovat!!
Lämmin kiitos, niin mukavaa kuulla <3
PoistaMittaappa ihmeessä, sillä nämä 120 leveät eivät vie ainakaan kovin paljoa tilaa, mutta silti avartavat jo hurjasti! Myös sellaisia levikkeitä löytyy ovien viereen :)
Kauniit ovat pariovenne!!
VastaaPoistaMyös minun makuuhuoneeseeni johtavat pariovet, nimittäin juuri olohuoneesta...
Meidän talo on rakenettu 1928, joten sille ominaiseen tapaan täällä on melkein joka huoneessa
pariovet.
Ei ole väliä milloin talo on rakennettu vaan se mikä tunnelma itselle on tärkeää : )
Kiitos Sanni! Oi että, kun kuulostaa täydelliseltä nuo vanhan talon pariovet <3 Kyllä ennenmuinoin on ymmärretty kauneuden päälle! Onneksi tosiaan toivottua tunnelmaa voi luoda uudempaankin taloon :)
PoistaKyllä on kauniit ovet. Mäkin haaveilen aina pariovista. Ne ovat kauniit.Kaunis makkari sieltä näkyy.
VastaaPoistaKiitos paljon Tuija viestistäsi :)
PoistaToivottavasti sinunkin toiveesi pariovista vielä toteutuisi!
Ihanaa joulun aikaa!
Ihanat ovet♡ ja makuuhuoneessa ihana tunnelma :)
VastaaPoistaKiitos, kiitos Jonna <3
PoistaVoi miten kauniit ovet!
VastaaPoistaPäädyin samanlaisiin parioviin ja nyt metsästän oveen kahvaa. Mistä löysit omasi?
VastaaPoistaHei Lennu ja onpas mukavaa kuulla, että inspiroiduit näistä ovista :) Itse olen tykännyt toooosi paljon! Ovenkahvat löysin sattumalta erittäin edukkaasti Hämeenlinnalaisesta Puuilosta. Samantyyppisiä on mielestäni myynnissä ihan perus rautakaupoissakin :). Netissä näin myös paljon kivoja vaihtoehtoja, kun laitoin googleen hakusanaksi: vanhanajan ovenpainike. Toivottavasti löydät mieleiset :)
Poista