tiistai 30. huhtikuuta 2019

Huhtikuun viimeisiä viedään

Hellurei!

Ihan käsittämätöntä, että huhtikuu on jo lopuillaan! Sehän meni ihan silmänräpäyksessä! 
Ja jos pääsiäinen tuli tänä vuonna myöhään, niin nyt tuntuu vappu tulevan liian aikaisin :D
Eihän tässä meinaa perässä pysyä.

Itselläni alkoi eilen myös loma, mutta viikonloppuna sain kauhean yskän ja köhän, joka vei äänen mennessään. Alkuloma on siis mennyt aika rennosti lepäillen ja rauhassa kotihommia tehden.
Joku kummallinen kevätväsymyskin yhä jatkuu, enkä saa oikein mitään aikaiseksi.

Mutta tänään me meinataan perheen kanssa karata pienelle vappureissulle. Yleensä ollaan aina vietetty vappua kotona, joko keskenämme tai vieraiden kanssa, mutta nyt tuntui siltä, että vaihtelu voisi virkistää. Ja oikein mukavasti tämä reissu osuu muutenkin tähän lomaviikkooni, niin pääsee vähän paremmin lomafiilikseen. Instagramiin laittelen illan mittaan alkupaloja storyn muodossa ja myöhemmin kerron täällä blogissakin seikkailustamme :)



Ajattelin yllättää lapsukaiset koulusta tullessaan simalla ja munkeilla. Koristelin myös vähäsen kotia juhlan kunniaksi kaapista löytynein ilmapalloin. Nehän kuuluvat ehdottomasti vappuun. 

En tehnyt simaa itse tänäkään vuonna, eikä äitinikään tehnyt tällä kertaa, joten sima on ihan kaupan hyllyltä noukittua. Munkit saa myös niin kätevästi leipomosta, etten alkanut itse kuuman rasvan kanssa räiskimään ;). On ne kyllä liian hyviä!




Nyt mun on kuitenkin syytä alkaa pakkailemaan, jotta päästään heti matkaan, kun isäntä pääsee töistä. Mitäs suunnitelmia teillä vapuksi? 

Oikein iloista vappuaattoa!

Iida Emilia

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Lämpöä ja lomasuunnitelmia

Lämpöistä viikon alkua!

Toivottavasti pääsiäisenne sujui mukavissa merkeissä? 
Instan storyissä varmasti joku kurkistikin meidän pääsiäisen viettoomme, joka sisälsi sopivissa määrin kotoilua, sukulaisten tapaamista, herkuttelua ( liiallisessa määrin tosin ;), pihahommia, mökkeilyä, laiskottelua, munarallia ja sen sellaista hauskaa puuhastelua.

Loppuviikko sujuukin tässä ihan lupsakasti, suorastaan kesäisistä keleistä nauttien! 
Askeleet tuntuvat erittäin keveiltä myös sen takia, että tämän lyhyenlännän viikon jälkeen jään viikon mittaiselle talvilomalle. Vaikka lasten hiihtoloman aikaan harmittikin, etten saanut tuolloin lomailla, niin ei tämä ole yhtään hassumpaa lomailla näin keväälläkään, vaikka yksin lomailu ei toki niin hauskaa toisaalta olekaan.

Yksinään lomailussa piilee se vaara, etten pääse täältä kotoa lähikauppaa kauemmas! Koluan  kuitenkin taas kaappeja ja askartelen kotihommien parissa! ( Pliiiis, pakottakaa mua hankkimaan elämä )! Haaveissani kuvittelen aloittavani päiväni vaikkapa virkistävällä uinnilla uimahallissa ja sen jälkeen tapaavani ystävää lounaalla. Jalkahoito tai kampaajakäyntikin voisi olla lomailijalle ihanaa luksusta....mutta mun metrin mittainen "To do-lista" on jo täyttynyt ikkunanpesuista, jääkaapin- ja pakastimen sulatuksesta, varaston siivouksesta, vaatekaapin inventaariosta, piharappusten suunnittelusta ym, ym. Tarpeellisia asioita toki nuokin ja joskushan ne olisi hoidettava, mutta osaisinkohan yllättää itseni ja tehdä jotakin ihan muuta? Mitäs te tekisitte? Mä kun onnistun nykyään näemmä saamaan jonkinlaisen lomastressinkin jo ennen lomia ;). Suorittajalle pahinta olisi, jos ei saisi aikaiseksi mitään! 



Mutta kylläpä kelpaa nyt keittiön ( likaisesta ) ikkunasta takapihalle katsella, kun aurinko paistaa ja luonto saa valoenergiaa kasvaakseen. Nurmikko vihertää jo aavistuksen ja puiden oksilta silmut huhuilee: "täältä tullaan kesä" :)



Tänään ripustelin takapihan terassille harsoverhot kevät-tuuleen liehumaan ja heti alkaa näyttää kotoisammalle. Vielä kun saisi vihreyttä lisäiltyä, mutta pitää malttaa mielensä.

Olen muuten suunnitellut tuonne tarassin taakse pientä hyötykasvimaata ja sitä voisin lomalla jo alkaa puuhastella. Pihalla touhuilu on ainakin terapeuttista ja mukavaa.

Kokeilin sisätiloissa Juvin pöytään tuollaista lamppua ja se näyttää aika kivalta. Rakkaus-juliste koki kovia, kun tipahti maahan ja kaniherra järsi rakkaudesta reunat pois :D



Nyt keskityn muutamaan työpäivään ja ihan pian lomaillaan, niin ja vappuillaan myös!

Auringonpaistetta loppuviikkoon!

Iida Emilia


lauantai 20. huhtikuuta 2019

Pääsiäisjuttuja

Aurinkoista pääsiäistä!

Tänä vuonna pääsiäinen on niin myöhään, että enemmän sitä on innoissaan alkaneesta keväästä, kuin varsinaisesta pääsiäisen ajasta. Ehkä siksikin kaikki valmistelut jäivät jotenkin puolitiehen. Nyt mielen täyttää vain kevät ja uudet pihasuunnitelmat.

Mutta eipä tätä pahakseen voi pistää, että pieni miniloma sattuu näin kauniiseen kevätaikaan. Rauhallista kotoilua, ulkoilua, herkkuja ja yhdessäoloa!

Pitkäperjantai sujui meillä vielä siinämäärin arkisesti, että tein siivoukset ja kauppareissut vasta tuolloin, kun en aiemmin ehtinyt. Isäntä on lepäillyt puolikuntoisena "man flun" kourissa, mutta yhdessä laiteltiin koko perhe ruokaa ( jopa teinitkin tulivat auttamaan ) ja katoin pöydän vähän paremmin. Pitkänä perjantaina ehtii kyllä kaikenlaista, jopa pitkästymään moneen otteeseen ;)



Olen tykännyt kovasti tästä uudesta järjestyksestä keittiön puolella. Ainakin tilan tuntua on nyt pienessä tilassa aivan erilailla, mutta tähän naulakkoseinälle olisi kiva jossakin vaiheessa saada vaikkapa kunnon astiakaappi. Täytyy tuumailla vielä.


Jotkin pääsiäisperinteet istuvat tiukassa, sillä täällä teinit alkoivat kysellä pupun piilottamien suklaamunien perään! Olinpas jotenkin unohtanut senkin asian kokonaan, mutta kauppareissulta onneksi löytyi Kindereitä matkaan, niin pääsen niitä piilottelemaan.




Tänään on vähän pilvisempi ja viileämpi päivä. Ajateltiin lähteä käymään kaunpungilla.
Saadaan myös mummu meille iltapäivällä kylään ja huomenna matkataan mökille.
Mitäs suunnitelmia teillä on?

Oikein rentoa ja kaunista pääsiäistä!

Iida Emilia

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Ihanaa pääsiäisviikkoa!

Kun aamulla avaa verhot ja kevät vastaanottaa aurinkoisella hymyllään, niin päivä ei voi alkaa huonosti! On tällä lämmöllä ja valolla vain aika suuri vaikutus ihmiseen. Pyöräilykausi on myös startattu käyntiin ja ensimmäiset orvokit hankittu pihan piristeeksi. 

Pääsiäiseen meillä ei ole kummempia suunnitelmia, paitsi perheen/suvun kanssa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja mahdollisesti kevät-talkoita mökillä. Pidennetty viikonloppu tulee kyllä kivaan saumaan ja hyvien ilmojen pitäisi jatkua. Mahtavaa!

Oletteko miettineet pääsiäismenuuta juhlapöytään? Itse emme ole koskaan perinteistä lammasta laittaneet, vaan uskon, että pöytämme paraatipaikalle uiskentelee tänäkin vuonna kalaherkkuja esim. paahdettujen kasvisten ja perunan kera. Parsa ja täytetyt kanamunatkin olisi hyviä lisukkeita. Ja täytyisihän sitä kakkuakin juhlan kunniaksi leipaista. Ai että kun tuleekin nälkä miettiessä.



Huomaan, että varsinaiset pääsiäiskoristelut ovat jääneet vähemmälle lasten kasvaessa. Enää eivät teinit innostu askartelemaan tai rairuohoa kylvämään, joten itsellänikin jäävät nuo hommat unholaan. Virpomaankaan meillä ei kuopus enää lähtenyt, joten yksi ajanjakso on auttamatta ohitse, mutta ei meillä ilman suklaaylläreitä silti jäädä ;)



Kohti pääsiäistä siis...

Nautitaan keväästä ja auringonpilkkeestä!

Iida Emilia

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Keväthepulia ja juuttirakkautta

Rauhaisaa lauantai aamua!

Täällä istun keittiön pöydän äärellä ja syön aamupalaani hiljaisessa kodissa. Isäntä lähti jo töihin ja teinit nukkuvat sikeästi. Tämä on minun oma hetkeni ennen päivän tohinoita. 

Kulunut viikko on pitänyt sisällään tunteita laidasta laitaan. Flunssaa, pitkiä päiviä, kireitä aikatauluja ja tylsiä hetkiä. Mutta myös rakkautta, halauksia, naurua ja positiivisia palautteita. Toppatakitkin jouduttiin kaivamaan vielä esiin uudelleen, kun lämpimät kevät-tuulet muuttivat suuntaansa.

Kevät on yhtä vuoristorataa kyllä, niinkuin tämä elämäkin :)
Onneksi kuopuksen flunssa helpottaa, eikä se näyttänyt tarttuvan muihin. Oman "ylikierros-tunteen" kun saisi vielä talttumaan. Luulin jo kilpirauhasen liikatoiminnan palanneen, mutta verikokeiden mukaan arvot pitäisi olla kunnossa. Noh, ihmetellään...liekö vaihdevuodet "vain" iskemässä?! Vai mikä keväthepuli on meneillään!



Täällä on pääsiäisen laitto jotenkin jämähtänyt...ohraruohotkin edelleen kylvämättä. Mutta saahan sitä kevään tunnelmaa muutoinkin luotua. Pihamme syreenien oksista avautuu niin suloisen vihreitä silmuja, että ne tuovat kevään sisällekin.

Nyt tuleekin asiaa vähän sieltä ja täältä...vaikka se varsinainen asiani oli tulla näyttämään teille uutta olohuoneen mattoani! Eikö olekin ihana? Juuttia ei voi olla rakastamatta, varsinkaan jos sitä löytää sopivaan hintaan. Ystäväni tästä Tokmannin tarjouksesta mulle vinkkasi, ja sieltä hain omani, ja nyt tekisi mieli juuttia lisääkin, vaikka joka huoneeseen :)



Tänään olisi suku-synttäreitä tiedossa ja osa lahjasta on vielä hankkimatta, joten taidanpa alkaa herätellä nuorisoa, jotta ehditään vielä johonkin tämän päivän aikana. 

Leppoisaa viikonloppua!

Iida Emilia


maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevättä pihamaalla

Oi että, miten ihanista ilmoista saimmekaan viikonloppuna nautiskella. Elohopea kipusi lähemmäs 15:sta lämpöastetta, ja kun se viimeinenkin luminokare sai takapihallamme kyytiä, niin johan alkoi harava heilumaan. Pyyhkäisin myös isoimmat talvipölyt  pois terassilaudoilta ja asettelin kalusteita jo hieman paikoilleen.

Kuivahtaneiden talvi-istutusten tilalle vaihdoin keväisiä sipulikukkia ja ensimmäiset terassikahveetkin tuli ulkona hörpittyä. On tämä kevät vaan ihmisen parasta aikaa :)
Nyt toki toivotaan, ettei kauhea takatalvi pääse yllättämään!





Pienellä rivitalopihallamme ei nurmikkoa enää kauheasti olekaan, kun viimekesänä suurensimme terassia ja teimme tämän kesäkeittiönurkkauksen, johon pohjaksi laitoimme sepeliä. Tykkään tästä tosi paljon. Ainut miinuspuoli on se, että kaniherra tykkää MYÖS ja kaivaa tätä maata niin, että sepelit vain pöllyää!!! ( Töpöhäntä vilahtaakin kuvassa, kun tarkkaan katsotte ;)

Tykästyin viimekesänä myös noihin rungollisiin havupalleroihin ( jänis ei yletä niihin..hah haa ), mutta tuo havu on talven aikana muuttunut osittain aika ruskeaksi, joten toivotaan, että se siitä kesän myötä elpyy? Onko hoito-ohjeita kenelläkään antaa?



Ja siellähän se äidin tuholainen taas vauhdissa! Kaikkea vihreää pitää päästä maistamaan ;)


Tänään on jo hiukan pilvisempää ja koleampaa. En ehkä kestä, jos kevät tekee takapakkia.
Noh, mutta nyt kohti uutta viikkoa ja uusia pettymyksiä :D

Heipparallaa!

Iida Emilia

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Ylikierroksilla

Ihanaa perjantaita!

Kevät etenee nyt vauhdilla ja aurinko lämmittää niin mukavasti, että alkaa tässä itsekin heräillä jo horroksesta. Tuntuu, että kroppa käy jopa ylikierroksilla yhtäkkisen valoilmiön myötä, ja kellojen siirto on sekoittanut unirytmin hetkellisesti. Siihen soppaan kun lisää vielä työpaikan kevätkiireet + useat someyhteistyöt, niin ihan pieni stressinpoikanenkin meinaa maustaa arkea läsnäolollaan. 

Kun päässä pyörii liikaa asioita kerrallaan, alkaa hajamielisyys päästä valloileen, ja sitä voi unohtaa aamulla töihin lähtiessään pukea vaikkapa rintaliivit!!! Vielä 17 vuotta sitten tuo ei olisi ollut niinkään kamalaa, mutta nyt, kaksi lasta imettäneenä ja vieläpä hyvin rinnakkaana ihmisenä, voin kertoa, että työpäivä oli eeeriiittäin PITKÄ! Eipä auttanut muu, kuin "nauttia" ihan hippinä rintojen vapaapäivästä  ja olla samalla kiitollinen siitä, etten sentään ole mikään jumppamaikka ;). 
Kevättä rinnoissa todellakin! ( Eikä kännykän unohdus seuraavana päivänä tuntunut tuon jälkeen enää missään...)

Onneksi nyt on kuitenkin viikonloppu edessä ja sain vielä aloittaa sen harvinaisella herkulla, nimittäin ukko-kullan kanssa yhteistä vapaapäivää viettäen. Jätimme isännän pyynnöstä siivoustalkoot väliin ( kummallista ;) ja kävimme kaupungilla asioilla sekä lounastreffeillä. Lenkillekin ehdittiin ja illaksi valmistettiin itsetehtyjä kanahampurilaisia.

Kuvat eivät liity tarinaan, vaan ovat vanhempia räpsyjä. Täällä onkin viikon jäljiltä sellainen kaaos, että oksat pois!







Mitäs meinaatte touhuilla viikonloppuna? Täällä voisi ainakin siistiä pihaa, sillä lumet ovat kokonaan sulaneet, jee!

Iloista viikonloppua itse kullekin!

Iida Emilia

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Oi huhtikuu!

Yhteistyössä Newport.se

...............

Aah, huhtikuun ensimmäinen ja kevät on virallisesti täällä! Kellot ovat nyt kesäajassa ja ihana valoisuus jatkuu pitkälle iltaan. Aurinko paistaa ja viimeisetkin lumikasat saavat kyytiä. Ja vaikka tuuli onkin vielä koleaa, niin tuntuu, että voiton puolella ollaan.

Viikonloppu meni nopeaan ja perjantaina oli mukavaa nähdä ystäviä tapas-illan merkeissä. Kävimme nimittäin tutustumassa Turengin vanhaan asemaan ja siellä sijaitsevaan idylliseen kahvilaan. Aivan ihana paikka ja loistava tapa nollata työviikon stressit.

Muutoin viikonloppu sujuikin rauhallisesti kotoillen ja keväisistä keleistä nauttien.
Teimme myös hyvää ruokaa ja panostin pitkästä aikaa kattaukseen. Sain yhteistyössä Newportin kanssa testailla heidän aterimia ja kauniita viinilasejaan. Toimin myös samalla sanansaattajana, sillä kyseinen jenkkiläinen verkkomyynti on rantautumassa tänne meille Suomeenkin. Käyhän kurkkaamassa ja osallistumassa heidän hulppeaan arvontaan,
jossa voit voittaa 3000 euron arvoisen lahjakortin! Ja tämä ei ole aprillia! :D



Ajatukset alkavat karkailla tuon tuostakin kesään ja grilli-iltoihin terassilla.
Olen myös ideoinut hieman uutta sohva-aluetta aamiaisterassimme puolelle, enkä malta odottaa, että pääsisin sitä toteuttamaan. On se vaan ihanaa, kun on nämä vuodenajat, sillä kevät ei tuntuisi joka vuosi näin upealta, ellei välissä olisi pitkää ja kylmää talvea.



Uudet aterimeni ja kauniit viinilasit ovatkin kuin tehdyt kesän grillijuhliin. Vaikka Amerikkalaisten sisustustyyli on monasti omasta mielestäni hieman liian fiiniä, niin Newportilta löytyy kauniita tuotteita myös skandinaaviseen makuun. Uudet pussilakanatkin alkoivat kovasti näin kevään tullen houkutella.


Kuukauden päästä luonto alkaa vihertää ja toivottavasti tarkeneekin jo paremmin, mutta iloitaan nyt hetki kerrallaan tästä kevään etenemisestä.

Aurinkoista huhtikuuta!

Iida Emilia