torstai 15. joulukuuta 2011

Olkkarin jouluasua, ja viikon valittuja paloja :)

Suuret kiitokset kommenteistanne joulukorttipostaukseen! Päädyimme siihen vanhennetun näköiseen kuvaan, mutta muutaman teimme kirkkainakin :) Tänään oli tarkoitus vapaapäivän ratoksi kirjoitella loputkin kortit valmiiksi, ja toimittaa ne ajoissa postiin, mutta jouduinkin yllättäen koko päiväksi töihin, joten kiirushan niiden korttien kanssa tuli...pikkuisen ennen postin sulkemisaikaa notkuin siis vielä kassan luona postimerkkejä kinuamassa ;) Ehtivät matkaan sentään!

Vilinää ja vilskettä tässä tuntuu nyt muutenkin taas olevan. Töitä on paljon, ja kaikenlaista pitäisi vielä ehtiä. Onneksi olen sentään tervehtynyt hyvin, vaikka tuossa toissapäivänä otinkin kunnon slipat työpaikallani ;D Kompastuin kertakaikkiaan niin pahasti johonkin johtoihin, että lensin mahtavassa kaaressa syleilemään työpaikan kylmää laattalattiaa! Melkonen jymähdys se olikin, mutta ihmeen kaupalla selvisin siitä vain parilla mustelmalla. Ainut harmitus oli kuitenkin se, että kannoin samalla erästä tärkeää laitetta kädessäni, ja sehän sitten otti ja hajosi siinä rytäkässä :/

Kiireiseen viikkoon on kuitenkin mahtunut paljon ilonpilkahduksiakin. Eilen saimme nauttia päiväkodin hellyyttävästä joulujuhlasta, ja sieltä kotiuduttuamme löysin vielä postilaatikosta iloisen yllätyksen! Blogiystäväni Nonnukka oli lähettänyt minulle pienen joulutervehdyksen :)
Tulin kyllä hurjan iloiseksi. Kiitos vielä tuhannesti <3



Ihanaa, kun kaupoista saa taas tulppaaneja!

 


Olohuonekin on pukeutunut pirteään punavalkoiseen pukuun, ja täytyy sanoa, että tykkään itse kovasti, vaikka niin väritön tyyppi yleensä olenkin ;) ( Kuvat ovat viikonlopulta. Tällä hetkellä koti on aivan ruokottomassa kunnossa...huoh! Joulusiivous odottaa ).

 


Seinille naputtelin tuollaisen kehyskollaasin, jota olin pitkään pohdiskellut mielessäni. Jostain syystä en ole oikein koskaan ollut tyytyväinen tuohon pitkään seinään! Haluaisin ehkä jotain tapettia kokeilla seuraavaksi? ;)

 


Näihin tunnelmiin lopettelen raporttini tällä erää, ja toivottelenkin teille kaikille:

Mukavia joulutohinoita!

Iida Emilia

15 kommenttia:

  1. Tulppaanit ovat lempikukkiani :)
    Meillä on olohuoneessa myös "liian" pitkä yksi seinä ja siksi tuntuu vaikealta sisustaa se toimivaksi ja kauniiksi... Tapettikin voisi toimia niin kuin pohditkin, ainakin meillä se on muutenkin ekana piiiitkällä rempppalistalla :)
    Ihana olkkarin pöytä.Onko jalat lyhennetty normaalikoosta?
    -Milla-

    VastaaPoista
  2. Tulppaanit on myös mun suosikkejani :)
    Se pitkä seinä on tosiaan hirmu hankala sisustaa ja kalustaa, ettei näyttäs liian tyhjältä, eikä taas toisaalta liian täydeltäkään, plääh! Tapetti olis kyllä kiva, kun vaan osais valkata sen parhaimman päältä, ja osais vielä asentaa seinäänkin ;)
    Pöydän löysin ihan tuollaisenaan mummolani vintiltä. Se on ihan mun lemppari <3

    VastaaPoista
  3. Mulla on just samanlainen seinä ongelma. Nyt siinä on taulu asetelma, ja jotenkin liian täynnä..
    Mutta sulla on aivan ihanat laatikko ja jakkara olkkarissa. ja sun tauluasetelma näyttäää aika keveältä, varmaan se LOVE tekee sen.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia! <3

    Valkoinen, beige ja ripaus punaista on kyllä maailman kauneimpia väriyhdistelmiä, varsinkin kun se on noin taitavasti toteutettu! =)

    VastaaPoista
  5. Voi että miten ihanan näköistä <3 tuo kollaasi on ihan super!!

    Mää jään huokailemaan vielä lisää :)

    VastaaPoista
  6. Olkkarin pöytä on tosiaan löytö! Ne vinttilöydöt on parhaita ;)

    -Milla-

    VastaaPoista
  7. Kodissasi on niin raikas ja kaunis joulutunnelma!! Onneksi säästyit isommilta havereilta, kompastumisessa olisi voinut käydä hassusti. Kaunista joulun odotusta sinulle japerheellesi <3

    VastaaPoista
  8. Nätiltä jouluiselta näyttää! Onneksi et satuttanut itseäsi pahemmin. Siinä rytäkässä olis voinu käydä huonosti.
    Kivat yllärit pelasti päivän :)
    Kivaa Viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Koivukujan Riitta: Kiitos, ja tsemppiä sullekkin pitkän seinän kanssa ;) Hienot tauluasetelmat sulla näytti siellä kyllä olevan :)
    Jotenkin tuo mun kollaasi on vähän täysi :/

    Mapela: No voi kiitos <3 Punainen raikastaa kyllä mukavasti beige/valkoista sisustusta :)

    Jasmiina: Kiitos paljon :) Joku tuossa kollaasissa mua edelleen tökkii, mutta täytyy muokkailla ;)

    Milla: Niinpä :)

    Marie: Kiitos käynnistäsi ja sanoistasi! Olihan se onni tosiaan, ettei mitään murtunut rytäkässä ;) Oikein ihanaa joulun aikaa sinullekkin <3

    Allidaalia: Kiitos :)Kyllä yllärit aina piristää. ( Varsinkin tuollasten ilmalentojen jälkeen ;)Luulis, että noilla pääkallokeleillä liukastelis ulkosalla, mutta näköjään sisälläkin voi kaikkea sattua! Ihanaa viikonloppua sullekkin!

    VastaaPoista
  10. Nättiä <3
    Tosi kiva toi kuvakollaasi, sopii hyvin tuohon seinälle.
    Mukavaa joulua teidän perheelle.
    -Sari

    VastaaPoista
  11. Minä pidän myös tulpaaneista, ne on kauniita javärit vaihtuvat vuodenajan mukaan!
    Ja ihania noi sun kuvat!
    ♥Rauhaisaa joulunodotusta sinne♥

    VastaaPoista
  12. Tervehdys ♥

    Minäkin pitkästä aikaa blogeihin jättämässä tassunmerkkini.

    Kyllä oli upeita jälleen nuo kuvat lapsistasi...Huippuja!

    Kaunis joulutunnelma teillä - yritänpä ottaa siitä pikkaisen itsellenikin ;)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi23.30

    Ihanasti sopivat valkoinen ja punainen yhteen. Mukavaa joulun alusviikkoa sinne teille.

    Venla

    VastaaPoista
  14. Oi että miten kauniita kuvia, tuo seinä on minusta todella kiva, hauska idea tuo kehyskokoelma. Ihanaa joulunodotusta sinulle!:)

    VastaaPoista
  15. Kiitokset teille lämmittävistä sanoistanne! Oikein ihanaa jouluviikkoa itse kullekkkin <3

    VastaaPoista