sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Auringonpaistetta risukasassa

Pöh...viikonloppu-peijakas kävi vaan viuhahtamassa, ja taas pitäisi viritellä herätyskellot
 laulamaan seitsemän aikaan!

 Tulppaanit kasvoivat vauhdilla ulos perjantaikimpusta, joten asettelin niitä vähän uudella tavalla. Neilikat ripottelin lasipulloihin ympäri taloa, ja muutama tulppaani pääsi sinkkiämpäriin risujen seuraksi. Kodissa vallitsee nyt vaaleanviileä värimaailma...aivan kuin ulkonakin.




Tänään olikin mitä kaunein pakkaspäivä, mutta minä sitten päätin viettää parhaimman ajan päivästä kaapin uumenissa! Olin jo liian pitkään vältellyt lasten vaatehuoneen siivousta, joten tartuin itseäni niskasta, ja ojensin vaatteet sievään pinoon. Tilaakin tuli mukavasti, kun pieneksi jääneet sai pois hyllyiltä pyörimästä.  Nyt on hyvä mieli, vaikka toisaalta tuonkin ajan olisi voinut käyttää vaikka perheen kera ulkoillen ja retkeillen. No, onneksi lähiössä asumisessa on se hyvä puoli, että tenavilla on aina naapurissa kavereita, joten touhua heillä riittää :)

 


Huomenna olen menossa keuhkotutkimuksiin, jossa selvitellään mm. mahdollista astmaa. Kerroinkin jo joskus aiemmin, että olen koko syksyn sairastanut allergista nuhaa, johon on liittynyt myös yskää, ja hengenahdistusta,( johon olen toisinaan tarvinnut myös keuhkoja avaavaa lääkitystä ).

Ensin pelkäsin, että työpaikallamme on hometta, sillä työskentelemme vanhassa talossa, jossa on aiemmin ollut vesivahinkojakin. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut.

Seuraavaksi aloin epäillä, että olen sairastunut ammattitautiin, sillä kauneudenhoitoalalla joudun jatkuvasti olemaan tekemisissä tuoksujen, ja kemikaalien kanssa. Vihdoin kuitenkin tajusin, että kyseessä oli eräs tietty hoitotoimenpide, johon keväällä sain koulutuksen. Juuri silloin keväällä oireilut alkoivatkin, mutta pahenivat sitten vähitellen. Nyt kun olen lopettanut kokonaan tämän kyseisen hoidon tekemisen, niin oloni on heti alkanut helpottamaan. Nenä ei ole enää jatkuvasti tukossa, eikä yskitä, ja muutenkin olo alkaa tuntua normaalilta. Toivotaan nyt, ettei keuhkoihin ole sitten tullut mitään pysyvää, mutta tuskinpa vaan.

Mutta nyt nautin siitä, että pitkästä aikaa oloni EI ole flunssainen, ja voin tuntea taas kukkien huumaavan tuoksun. Iloisin mielin siis uuteen viikkoon :)

Pakkasterveisin:

Iida Emilia


15 kommenttia:

  1. Toivotaan, ettei mitään pahempaa terveydellesi ole sattunut. Täälläkin viritellään kelloja-ei kiva, mutta kyllä se siitä taas! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanaa, että siihen asthma-oireiluusi löytyi sittenkin muu ratkaisu. Kurja tietenkin, ettet voi enää tehdä tuota tiettyä hoitotoimenpidettä, johon juuri olet saanut koulutuksen, mutta kai se on kuitenkin pieni paha sen rinnalla, että sulla olisi todettu asthma tai "ammattitauti"!

    Mua huvitti, kun huomasin sulla ihan samanlaisen tyylin tällä hetkellä kuin itselläni meneillään ;) Sinkkiä, askeettista, yksinkertaista, vähän kolhoakin. Kaikki turha pois pöydiltä! (huomenna yritän postailla..) Ajattelin jo, että mikähän mua nyt yhtäkkiä vaivaa, kun enempi näyttäs tyylisuunta syksyltä ja talvelta, mutta hyvä tietää, että sitä on "ilmassa" ja toisaalta, nythän on vasta tammikuu, eikä vielä mikään kevät!

    Mukavaa alkavaa viikkoa Pilvenhattaralle!

    VastaaPoista
  3. Marita: Toivotaan näin :)
    Kylläpä olis vielä aamulla väsyttänyt. Maanantait on aina pahimpia. Kivaa viikkoa sinnekkin :)

    Liisa: Olihan se hyvä tosiaan, että selvisi syy. Eikä tarvitse kokonaan hommia vaihtaa. Harmittaa vaan, kun tykkäsin tehdä tätä uutta "hoitotoimenpidettä" ( Kuulostaa hienolta...ihan ripsipidennyksiä siis tein ;)mutta se liimahöyry, jota jouduin haistelemaan, olikin aika tujua. Asiakkiata oli aikas kivasti, eli työthän vähenee nyt sitten, mutta ehkä keksin jotain uutta tilalle.

    Ai, siellä kans askeettinen tyyli valloillaan :)Niin, onhan tässä kevääseen vielä aikaa...

    Pirteätä viikkoa sinne myös <3

    VastaaPoista
  4. Mulla on kans sama " väritön " kausi menossa, valkoista , sinkkiä, puuta, kirkasta lasia...
    aivan selvästi joku buumi vallannut kansan ;)
    Mutta ihanaa kun päivät pitenee :)
    vaikka vielähän on ihan sydäntalvi menossa eikä pohojosessa auta kevättä odotella vielä pitkään aikaan.
    Hyviä työpäiviä ! ( jospa joku keksis jonain päivänä hajuttoman liiman ! )

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti ei olisi vielä ehtinyt astmaa pesiytymään, on sen verran inhottava tauti vaikkakin lääkkeillä hallittavissa.

    Kauniita nuo tulppaanit, minäkin niitä ripottelin vähän jokapaikkaan kun sain mieheltä kimpun synttärilahjaksi, tulee jo vähän keväinen fiilis :)

    Vaatekaapin siivous on kyllä yksi niistä kotitöistä joiden tekoa tulee aina siirrettyä, mutta sitten kun sen saa valmiiksi saa itselleen hyvän mielen joka kerta kun kaappiin kurkkaa :)

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. KoivukujanRiikka: Jotenkin juu joulun tavarapaljouden ja värien jälkeen tekee mieli tällaista seesteisyyttä. Päivät on selvästi jo pidentyneet, ihan mahtavaa :)

    Meillä olikin itseasiassa jossain vaiheessa käytössä sellainen hajuttomampi liima, mutta sekin aiheutti samaan tapaan nuhaa mulle, eikä liima ollut kestävää asiakkaiden räpsyissä. ( Itselläni ei ole noita ripsiä ). Täytyy vielä ottaa paremmin selvää, löytyiskö jotain allergikoille tarkoitettua.

    Marika: Meillä on itseasiassa suvussa tuota astmaa, joten mulla on kai ollut alttius sitten jo niin vahvasti olemassa, mutta toivotaan :) Odottelen tässä justiin sairaalann menoa, enkä saa mitään järkevää tehdyksi...

    Ah, miten olikaan ihana aamulla astua siistiin vaatehuoneeseen. Lasten vaatteet löytyivät sieltä niin helposti. kyllä siivous kannatti :)

    Myöhästyneet synttärionnittelut sinulle, ja mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti syy oireisiin selviää pikimiten, ja ihanaa ettei talossa ole hometta! Ihania kevätkuvia sulla täällä taas ja toi tyttöjen pyykkikorikuva on hurmaava! :)

    VastaaPoista
  8. Toivotaan että huono-olo on johtunut vain yksittäistapauksesta, inhottavia tuommoiset..

    Kauniita kuvia! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköistä <3 Vaaleat värit rules :) Tsemppiä tutkimuksiin ja toivotaan todella, että mitään astmaan viittaavaa ei löydy. Mukavia pakkaspäiviä <3

    VastaaPoista
  10. Kyllä joulun kylläisyyden jälkeen selkeys ja yksinkertaisuus on kyllä kaunista. Joskus vähempi on enempi.

    Ai, että mikä kateus iski tuosta vaatehuoneprojektistasi. Meillä pitäisi tehdä tuo sama urakka jokaisen vaatekaapissa. Jännää, että vajaan 10 vuoden aikana olen hoitanut nuo kaappien siivoukset lasten sairaslomapäivinä, niitä riitti reilusti. Koputan nyt puuta ja tosi kovaa, sillä meidän lapset ovat olleet superterveinä koko viime vuoden. Minulta on siis puuttuneet nämä kaappiensiivouspäivät lähes koko vuodelta. Pysykööt kaapit sekasorrossa, jos se takaa lapsien pysymisen terveenä :)

    Arvaas mitä pohdin äsken pyykkiä ripustaessa....minkälaistahan olisi olla kauneushoidossa Iida Emilian käsittelyssä...

    VastaaPoista
  11. Hellurei! Testit tuli tehtyä, ja tekijän mielestä mitään hälyyttävää ei niistä näkynyt, vaikka keuhkojen tilavuus onkin kuulemma alentunut, ja vähän siellä rajamailla, että onko normaalia, vai ei...mutta lääkäri nyt vielä katsoo ja puntaroi. Ainakin itselläni olo on nyt hyvä :)

    Mirjami, Jasmiina, Nonnukka: kiitos teille <3

    Ansku: No onneksi lapsesi ovat olleet nyt terveitä, vaikka kaapit ovatkin siitä kärsineet ;). Niiden siivoamiseen ei vaan millään meinaa löytää aikaa, mutta kun se kerran tulee tehdyksi, niin on siitä sitten taas iloa pitkään...tai noooh...parin viikon päästähän se on taas jo mullinmallin ;D

    Hih, kaikkea sä siellä mietit pyykkiä pestessä :) Kunpa asuttais lähempänä, niin olisit kyllä tervetullut käsittelyyn! Yleensähän asiakkaat kuorsaavat käsissäni, joten aika tylsää seuraa taidan olla ;). Ja joidenkin kanssa juttua piisaa. Sä kuuluisit varmaan tuohon jälkimmäiseen ryhmään :)

    VastaaPoista
  12. Ihana tunnelma kuvissasi, just sellainen vaalea ja viileä, joka tuntuu tosi kivalta joulun väri-iloittelun jälkeen.

    Kiva, että mitään hälyttävää ei testituloksissa ollut.
    -k-

    VastaaPoista
  13. Ihastuttavia kuvia!!!

    Mukavaa loppuviikkoa♥

    VastaaPoista
  14. Voi miten ihanan blogin löysinkään täältä blogistaniasta. Rupean heti lukijaksi. Käväise kurkaamassa minunkin blogiin:)

    VastaaPoista
  15. Kiitos vielä teille -K-, Arja, ja Villa Brickyard :)

    Tervetuloa uudet lukijat. Ilomielin tulen visiitille <3

    VastaaPoista