tiistai 14. elokuuta 2012

Paluu arkeen

Hupsistaheijaa.. vierähtikin tovi edellisestä postauksesta, ja elokuuta elellään jo senverran pitkällä, että tänään täällä alkoi arkinen aherrus lapsillakin. Kesä on mennyt ohi hujauksessa, mutta syksy ja rutiinit ovat toisaalta ihan tervetulleita.

Esikoinen lähti tottuneesti, ja intoa puhkuen kolmannelle luokalle, ja lilliputtisemme aloitteli reippain mielin eskaritaivaltaan. Itselläni työtahti hieman tasaantuu taas syksyn myötä, joten aikaa jää enemmän kaikkein tärkeimmille asioille, eli perheelle ja kodille :)
 
 
Edellisessä postauksessa valittelin meidän kesälomalaisten sottaisuutta, mutta pakko vielä korjata asiaa senverran, että ainut huone, joka on KOKO kesän pysynyt siistinä, on ollut lastenhuone!!! Voitteko kuvitella!? Ja kiitokset tästä kuuluu meidän siivousintoiselle esikolle, joka on näemmä tullut hyvin paljon äitiinsä järjestyksenpidon suhteen. Aamulla ensimmäiseksi herätessään Tilleroinen petaa sänkynsä, ja muutenkin huolehtii aina lelut leikkien jälkeen takaisin paikalleen. Tokihan nyt kesällä ei olla paljoa sisällä oltukkaan, että ehkä sekin vaikuttaa. Mutta kieltämättä siivouspäivänä on paljon helpompaa nykyään, kun ei tarvitse ensin raivata paria tuntia leluja laatikoihinsa ;)
Vaikka joskus tuntuukin niin haikealta, ettei talossa ole enää taaperoita, niin on sekin vaan ihanaa, että lapsoset kasvavat, itsenäistyvät ja oppivat asioita :)



Lastenhuoneessa vaihtui jo aikoja sitten järjestys, ja pulpetti siirtyi ikkunan edestä vanhalle paikalleen, tosin hieman eripäin kuin yleensä. Tässä tehdään sujuvasti läksyt, ja piirrustuksia syntyy kasapäin.

Yritänpä palailla taas piakkoin postailemaan, kun kuviakin löytyisi varastosta monenlaisia. Kun vaan malttaisi istahtaa hetkeksi peffalleen...

Iloa ja tsemppiä kaikille muillekkin arkeen!

Iida Emilia

13 kommenttia:

  1. jos tuolla ei lapsoset viihdy, niin ei sitten missään :)
    Aivan ihana, supersuloinen huone!

    VastaaPoista
  2. Tuo neitojen huone on kyllä super suloinen ja siellä on mielettömän kauniit värit! Onnea koulu- ja eskaritielle!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana lastenkamari <3.
    Ja tuo pulpetti on aivan yli söpö valkoisena!Meillä on samanlainen paripulpetti oottamassa poikienhuoneeseen pääsyä,mutta tumman ruskeana.Mietin kuumeisesti,että minkäväriseksi sen laittaisin...

    Arkeesi toivotan paljon iloa :)!

    VastaaPoista
  4. PS. Onko tuo vaal punainen seinä tapetoitu vai maalattu???

    VastaaPoista
  5. Näin se on, arki on palannut :) Mutta tuossa huoneessa sitä kelpaakin puuhastella läksyjen ja muiden parissa :) Ihanaa keskiviikkoa!!!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun lapsi on tullut äitiinsä. Pitääpä alkaa koulimaan omastakin pojasta jo hyvissä ajoin siistiä miestä ;)

    Mukavaa arjenpyöritystä sinne Pilvenhattaralle ja palailehan pian!

    VastaaPoista
  7. Suloinen huone!!

    VastaaPoista
  8. Ja nyt mua harmittaa kun myin 4 vuotta sitten meidän samanlaisen paripulpetin pois!
    Tuo naulakko on ihana!

    VastaaPoista
  9. Marianne: Voi kiitos :)

    Ansku: Kiitos paljon! Tsemppilöitä sinnekkin arkirumbaan :)

    Kikke: Kiitos! Tuo seinä on itseasiassa maalattu tapetin päälle, mutta itse en oikeen enää tosta väristä tykkää. Pähkäilen, josko jotain tapettia laittais. Pulpetista en luopuis mistään hinnasta. Kiva se oli puunkin värisenä, mutta sopii huoneeseen valkoisena. Tsemiä sulle värivalintoihin :)

    Aino-Kaisa: Kiitokset kauniit, ja mukavaa viikkoa sinulle :)

    Marika: En olis vielä pari vuotta sitten uskonut ikimaailmassa, että tytöstä tulee noin siisti. Toinen tytöistä vaikuttaa kyllä tulleen valitettavasti isäänsä ;) Ihanaa viikkoa sulle sinne vauva-arkeen!

    Eija: Kiitos :)

    Onnela: Voi miten raaskit? Mä tykkään tosta ihan hirveesti. Se on yks mun suosikkikalusteista, mutta toki se jää jossain vaiheessa pieneksi...ja viehän se tilaa. Naulakko on muuten mun ihan itsetekemä tekele. Kiitos kehuista :)

    VastaaPoista
  10. Arkeen palaaminen täälläkin alkanut.. Onneksi nyt on VIIKONLOPPU! :) Mukavaa viikonloppua siis sinne!

    VastaaPoista
  11. Arkeen palaaminen täälläkin alkanut.. Onneksi nyt on VIIKONLOPPU! :) Mukavaa viikonloppua siis sinne!

    VastaaPoista
  12. Ihana blogi sinulla. Itsellä olisi myös edessä vanhan pulpetin tuunaus.

    Itse vasta aloittelen bloggausta.
    http://vihdoinkotona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Ruususuun äiti: Ihana viikonloppu! Nautitaan, ja mukavaa arjen tohinaa sinnekkin :)

    Joannet: Kiitos kommentistasi :) Täytyykin piipahtaa vastavierailulle! Onnea kivalle blogiharrastukselle, ja tsemppiä pulpetin tuunaukseen!

    VastaaPoista