keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Eikun...sittenkin harmaata!

Heipat!

 
Tarkoituksena oli laittaa reissukuvia ja tarinantynkää viime viikonlopun ihanasta blogitapaamisesta, mutta kamerani unohtui ystävän luokse toiseen kaupunkiin, joten kertoilen kevätretkestä toisella kertaa, kun saan kamerani takaisin. Mutta senverran voin sanoa, että miniloma oli kyllä aivan ihanan renotuttava ja hauska. Kyläilyä kauniissa kodissa, vauvan tuoksua, hyvää ruokaa, sisustuspuoteja ja nauruterapiaa ystävien kesken :)
 
Tuliaisiakin kotiinviemiseksi löytyi, ja niitä asettelin paikoilleen pääsiäis-siivousten yhteydessä. ( Sain räpsäistyä kuvat toisella kameralla ). Yllättäin lähes kaikki ostoskoriin tarttuva oli harmaa-valkoista. Ja niinhän siinä sitten kävi, että vihreät kupit joutuivat piiloon kaapin uumeniin, ja uudet harmaat GG- ihanuudet valtasivat paremmat apajat.

Keittiön pöytä kääntyi vaihteeksi toisin päin, ja sai liinan päälleen pääsiäisen kunniaksi.




 
 Green Gate - kuppikokoelma kasvoi Dora- ja Sophie lateilla,
jotka ostin suloisesta Mallan makeat- puodista.
 
Harmaavalkea raitamatto löytyi Minimanista, ja samaisesta paikasta löysin lapsille kauniit tähtisaappaat.
 







 

 

Koti on nyt valmistautunut juhlaan. Huomenna vielä työ- ja koulupäivien jälkeen kauppareissua edessä. Mitähän herkullista ruokaa sitä pyhinä valmistaisi? Ja jotain ihanaa voisi leipoakkin...hmmm.

Mukavia pääsiäistouhuja!

Iida Emilia

38 kommenttia:

  1. Voi, kun ihania kuvia!
    Sulla on tosi kaunis keittiö ja paljon nättejä esineitä ja tavaroita!
    GG.n astiat ovat kyllä nättejä, itselläkin pieni kokoelma.
    Leppoisaa pääsiäistä sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Onhan sinne tuota tavaraa kertynyt ( ehkä liiankin kanssa ;) Ja noihin green Gate-astioihin iskee himo!!!

      Ihanaa pääsiäisen aikaa myös sinulle :)

      Poista
  2. Teillä on aivan häkellyttävän kaunista <3
    Ja sulla aivan mieletön taito laittaa kotia niin nätisti!

    Pilvenhattaraa kertakaikkiaan <3

    Mukavia juhlapyhiä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kikke! <3 Vallan häkellyn itse nyt täällä sanoistasi! :)
      Oikein leppoista pääsiäisen aikaa teidänkin perheelle <3

      Poista
  3. Kaunista! ❤ Aahaa, harmaa vei voiton vihreästä... Hih, niin munkin mielestä kivemmat noi harmaat...

    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja joo...kyllä harmaa vei voiton ;)
      Lämmintä ja leppoista pääsiäistä!

      Poista
  4. No ymmärrän täysin tuon harmaaseen hurahtamisen<3 Postauksen kuvat ovat todiste siitä:) Voi että haaveilen itsekin joskus pääseväni Mallan puotiin...
    Pääsiäistä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle <3
      Voi että oli kyllä aivan ihana se Mallan puoti! Suosittelen lämpimästi :) Täytyy laitella vielä kuvia sieltäkin jossain vaiheessa :)

      Oikein mukavaa pääsiäistä! <3

      Poista
  5. Kaunis ja rauhallinen tunnelma keittiössänne.
    Ihanat asetelmat ja sävyt!

    VastaaPoista
  6. Ihanan harmonista ja kaunista!

    VastaaPoista
  7. Vihreät olivat kauniita nekin, mutta kyllä harmaa on harmaa <3. Mallan puotiin on pakko kyllä päästä :). Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se vaan jotenkin silmälle rauhallisempi ja kauniimpi väri tuo harmaa :)
      Mallan puotia suosittelen lämpimästi <3 Itsekkin haaveilin sinne pääseväni siitä asti, kun Malla puodin laittoi pystyyn. Malla oli niin herttainen, ja puoti niiiin suloinen :)

      Ihanaa pääsiäistä! :)

      Poista
  8. Kaunista keittiössäsi, todella herttainen tunnelma.

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos :) Miekin oon ihan tyytyväinen köökin tunnelmaan.

      Poista
  10. Ihanan seesteistä ja kaunista! Keittiön värimaailma minun makuuni:) Itse yrittänyt myös vähän pastellin sävyjä kotiin laittaa näin keväällä...saa nähdä vaihtuuko täälläkin harmaaseen takaisin. Olen niin kade tosta sun seinäkaapista. Itse olen metsästänyt/haaveillut kaappia myös keittiöön...
    Hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virve :) Itsellänikin iskee aina keväällä hetkeksi värin kaipuu, mutta jännästi sitten kuitenkin ne rauhallisemmat sävyt palaavat takaisin ;) Seinäkaappi oli kyllä ihana löytö! Etsin sitä kans tosi pitkään ja haaveilin sellaisesta aidosta rengin kaapista. Mutta joskus vähän yksinkertaisempikin löytö osoittautuu hyväksi valinnaksi :)

      Mukavaa pääsiäistä myös teille! :)

      Poista
  11. Niin ihana tunnelma keittiössä<3

    VastaaPoista
  12. Anonyymi23.54

    Voi vitsimiten kaunista!Iloista pääsiäistä teille!
    Btw blogissani on käynnissä arvonta, tulehan kurkkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Ihanaa pääsiäisen aikaa teillekkin <3
      Täytyypäs käydä kurkkimassa ;)

      Poista
  13. Aivan ihanat kuvat <3 Niin kaunista!

    VastaaPoista
  14. On se Pilvenhattara kyllä ihana, niin kaunista kaikkialla! Löydötkin ovat löytäneet paikkansa! Kyllä tuolla on ilo pitkät vapaat viettää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Ansku <3 Onhan tämä tällänen ihan lämminhenkinen pesä, vaikka toki montaa asiaa muuttaisinkin ;) Kunpa sitä pintaremppaa pääsisi joskus toteuttamaan!

      Poista
  15. Ihanan näköistä, ihana harmaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina <3 Harmaa on kyllä tosi hyvä väri :)

      Poista
  16. Anonyymi10.55

    Kyllä tuo harmaa näyttää hyvältä vaan....Tosi kotoisa keittiö!Mukavia Pääsiäispyhiä!
    T.Asta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Asta! :)
      Oikein kivoja pyhiä sinne myös!

      Poista
  17. Todella kaunis keittiö ja ihania vanhoja esineitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vanhoja esineitä on kertynyt pikkuhiljaa kirppareita kierrellen, ja mummuloita koluten. Ne tuovat kyllä kodikkuutta sisutukseen.

      Poista
  18. Niin kaunista Ida Emilia !
    Hyvää pääsiäistä sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! :) Ja oikein mukavaa pääsiäistä sinnekkin!

      Poista
  19. Huokaus, mä haluan tuon sinun keittiösi omaan köppäkeittiöni tilalle, se on ihana <3
    JA valkoinen ja harmaa vaan ovat niin ihanat!

    VastaaPoista
  20. Anonyymi9.45

    Teillä on iiiihana kattolamppu keittiössä!!!
    Haluaisin samanlaisen. Mahtaisikohan enää löytyä? Mistä ostit sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Lamppu on tilattu Hobby Hallista ehkä n. vuosi sitten. Uskoisin, että siellä vieläkin näitä voisi olla. Toivottavasti löydät :)

      Poista
  21. Anonyymi0.46

    Tilaus lähti Hobby Halliin :)
    En ole muistanut koko kauppaa.
    Tällä jaksaa elää koko loppu vuoden ;)

    VastaaPoista