tiistai 10. maaliskuuta 2015

Ihana Sisustus Ometta!

Selataanpa kalenterin sivuja hieman taaksepäin ja muistellaan joulukuista blogitapaamistamme Porvoossa ja pääkaupunkiseudulla. ( Tarkoitukseni oli laittaa näitä kuvia esille jo paljon aiemmin, mutta joulukiireet ja sen jälkeiset sairastelut toivat takapakkia hommaan ). Mutta näitähän on ilo muistella yhä edelleen, ja haluan vinkata kaikille Porvoon tai Sipoon suunnalla liikkuville tästä ihanasta sisustuspuodista.



Olimme blogiporukalla viettäneet perjantaipäivää kauniissa Villahovissa rupatellen ja hyvin syöden, jonka jälkeen ajelimme muutaman sisustuskaupan kautta Sipooseen. Illan jo hämärtyessä, kylmässä, tuulisessa säässä, saavuimme upeaan maalaismiljööseen, jossa Ometan emäntä toivotteli meidät lämpimästi tervetulleiksi. Kauniin vanhan mansardikattoisen talon ikkunoista välkehti valoa ja pihaa koristivat lukuisat lyhdyt ja valosarjat.

 Pihapiirissä sijaitsevan navettapuodin ovet olivat avoinna meitä varten, mutta sitä ennen pääsimme nautiskelemaan pihasaunan löylyistä ja paljun lämmöstä. Paljua pääsinkin testaamaan ekan kerran elämässäni ja mielelläni menen joskus uudelleenkin. Ihana elämys pulahtaa saunasta miltei "kiehuvaan" tynnyriin pipo päässä kolean illan ympäröidessä ja tähtitaivaan ollessa kattona.
(Valitettavasti pimeässä illassa en onnistunut saamaan paljuilusta yhtään onnistunutta kuvaa)


Enpä yhtään ihmettele, että paljun ja saunan vuokraus on kovin kysyttyä täällä :)
Joulukuun puolivälissä ruohokin näemmä vielä vihersi!



Saunan jälkeen astelimme ihastelemaan sisustuspuodin tarjontaa.

Maalaishenkinen navettapuoti on talviaikaan suljettu, mutta aukeaa aina keväällä päivittäiseen toimintaansa idyllisine kesäkahviloineen. Toiminta jatkuu pitkälle syksyyn ja jouluun asti aina viikonloppuisin.

Puodissa myydään vanhaa ja uutta, maalisromanttista ja käytännönläheistä kaunista tavaraa.



Rentouttavan saunakokemuksen ja puotikierroksen päälle saimme vielä kutsun maittavalle iltapalalle
puotipuksun omaan kotiin. Samalla kuulimme pariskunnan tarinan toteutuneesta unelmastaan ja ihailimme heidän kaunista kotiaan, josta muutama makupalanen seuraavassa:


Leivinuunin huokuvaa tunnelmaa, narisevia lautalattioita, vanhoja huonekaluja, suloisia tunnelmia vanhassa mansardikattoisessa talossa. Täydellistä maalaiselämää!














Ja tätä samaa idylistä tunnelmaa jatkoimme vielä seuraavana päivänä sisustus Ometan toisessa myymälässä vanhassa Porvoossa. Ihanan puisen talovanhuksen sisään kätkeytyi monenlaisia uusia ja vanhoja aarteita. Suosittelen lämpimästi pistäytymään paikanpäällä :)

Löydät sisustus Ometan myös
Facebookista!





Suurensuuret kiitokset Eijalle vieraanvaraisuudestaan!



Näiden talvisten muistojen myötä toivottelen leppoista iltaa kaikille.

Halein!

Iituli

-Yhteistyöpostaus-

11 kommenttia:

  1. Ihanaa tunnelmaa tosiaan. Ometta on yks mun suosikki täällä Porvoossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä asut siellä :) Mä voisin muuttaa eläkepäivinäni sinne <3
      Ihana puoti kyllä!

      Poista
  2. Melkoisen mahtava paikka!!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22.08

    Ihana paikka,tuolla täytyy ehdottomasti päästä käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi molempia puoteja <3
      Tuo navettapuoti on kesällä ihan super ihana kahviloineen ja maalaismiljöineen!

      Ja Porvoon vanhassa kaupungissa on satumaista tunnelmaa :)

      Poista
  4. Lisäsin vierailu ja retkikohde listalleni tämän kutsuvan sisustuspuodin. Ometta vaikuttaa oikein kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka kiva! Et tule pettymään :)
      Minäkin haluan kesällä tänne uudelleen. Sipoon kohteeseen on kuulemma tarkoitus tulla jossain vaiheessa myös eläimiä :)

      Poista
  5. Voi miten ihana paikka! Tuolla täytyy kyllä käydä ensi kesän lomareissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat suunnitelmat täällä myös :)

      Poista