maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskatsausta- ja kattausta

Mukavaa pääsiäismaanantaita!

Voi kuinka onkaan rentoutunut ja hyvä mieli. Niin leppoisa pääsiäinen ollut kaikinpuolin. Lapset ovat jo tervehtyneet ja omakin alkava flunssanpoikanen on pysynyt kurissa. Eilen pääsimme käymään pääsiäisaterialla mummilassa ja tapasimme lasten serkkuja samalla pitkästä aikaa. Kävimme myös ulkoilemassa aulangolla. Aurinkokin alkoi ihanasti paistella kuin muistuttaakseen pääsiäisen ilosanomasta.


Pyhien aikana on siis vain otettu rennosti ja nautittu tietenkin hyvästä ruuasta, juomasta sekä jälkkäreistä. Pöydän kattaukseenkin tuli panostettua hieman paremmin.



Tämän vuoden kattaus oli hyvin yksinkertainen ja luonnonläheinen.
Rouheat pellavaliinat sopivat lankkupöydän kaveriksi. ( Ja kyllä minä ne liinat silitinkin vaikkei siltä näytäkkään ;)

Beiget kangas-servetit, pajunoksia, pääsiäismunia ja kynttilöitä
. Näistä syntyi pääsiäis-ajan kattaus Pilvenhattaran malliin.



Jälkkärisuklaat löysivät pesän kahvikupeista.



Lauantai-illan ruokana maistuivat uuniperunat mehukkaan lihan ja raikkaan salaatin kera.
Ruokajuomaksi meille aikuisille avattiin Insieme luomupunaviini, jonka tarjosi The wine People viinitalo. Itse pidän todella paljon punaviineistä hyvän ruuan seurana, mutta yleensä saan valitettavasti jo pienestä lasillisesta järkyttävän päänsäryn. Olin kuitenkin kuullut, että luomuviineistä näitä oireita ei välttämättä tulisi. Tämän maukkaan ja jollain tavalla raikkaan pirskahtelevan ( huom. en ole viiniasiantuntija ;) sulfiitittoman Sisilian tervehdyksen jälkeen voin todeta, että päänsärkyä ei kuulunut eikä näkynyt parinkaan lasillisen jälkeen. Voin siis sittenkin silloin tällöin nauttia lasillisen

hyvää punaviiniä!


 Kahvihetkiä maukastamaan leivoimme vielä sitruunaista persikkarahka-kakkua.




Toivottavasti muidenkin pääsiäinen on sujunut mukavissa merkeissä.
Tästä jaksaa taas aloittaa arjen tohinat ja nyt pitäisi omat työkiireetkin vähän helpottaa:

Halauksin:

Iida Emilia



27 kommenttia:

  1. Voi tavaton miten kaunista ja todellakin ihanan luonnonläheistä. Niin rauhallinen ja seesteinen tunnelma...todella, todella kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitokset kauniit Anskuseni <3

      Poista
  2. Kaunis pääsiäiskattaus :)

    VastaaPoista
  3. Teillä on kyllä ollut todella kaunista <3
    Mukavaa arkea myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Elisa <3
      Sitä samaa teille!

      Poista
  4. Ihana kattaus! Ja mukava kuulla tuosta punaviinistä, itsekin saan niistä yleensä päänsäryn. Tätä siis uskaltaa kokeilla! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ja kyllä uskallan nyt suositella että tätä viiniä voisi kokeilla muutkin punaviini"allergigot" :)
      Makukin oli tosi hyvä!

      Poista
  5. Anonyymi9.36

    Kaunista ❤️ Mukavaa alkanutta viikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Lupsakkaa arkea sinne myös!

      Poista
  6. Niin kaunista <3 Ihanat yllärit kahvikupeissa :) muuten, 100% pellavaiset tekstiilit saa kaikista parhaiten suoriksi niin että sumuttaa ryppyiset kohdat haalealla vedellä ja antaa itekseen oieta vaikkapa hengarissa roikkuen. Monestikaan ei tarvitse sen jälkeen edes silittää :) mukavaa alkavaa arkea sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset <3

      Ah, kiitos paljon tuosta helpottavasta vinkistä! Tuo varmasti toimiikin. Itse aina sumuttelen vedellä ennen silitystä, mutta ei meinaa silti oieta ;)

      Poista
    2. Ja oikeastaan pellavassa ei haittaa vaikka vähän ryppyjä olisikin, mutta noissa olisi voinut olla varaa vähän silitäkkin ;)

      Poista
  7. Ai että miten kauniita kuvia ja tunnelmia <3

    VastaaPoista
  8. Kaunis kattaus ja ihana kakku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pia! <3
      Kakku oli ihan maukas kyllä mutta tuon kiilteen päällä ei meinaa pysyä koristeet nätteinä. Kuvaushetkellä näytti vielä suht hyvältä :)

      Poista
  9. Ihana kattaus! Tuo pesä oli hauska idea! <3

    VastaaPoista
  10. Ihana kattaus! Täällä on aina niin mukava vierailla :)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi1.27

    Aivan ihanalle näyttää, voi vitsi sentään. Kyllä pellava on kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Micu <3
      Pellava on kyllä niin ajaton ja kaunis materiaali aina vaan :)

      Poista
  12. Upea kattaus kertakaikkiaan <3
    Tuossa ois ihana istuskella ja vaihtaa kuulumisia hyvällä porukalla ;)
    Mä niiiiin otan Pilvenhattaralle pääsyä ja sen tunnelman kokemista ihan oikeasti,
    kuvissa se on ihan täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Kikke <3

      Hih, just täällä mietein että miten me edes mahdutaan tähän saman pöydän ääreen ;) Niin ahdasta meillä.
      Eikä todellisuus ole välttämättä niin siloista kuin kuvissa, mutta ihanaa saada teidät kylään <3

      Poista
  13. Haastoin sut tollaseen The Liebster Award - haasteeseen, eli käyppäs kurkkaamassa mun blogin puolelta säännöt ;) http://lindaelinas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahans, kiitos paljon Elina :)
      Käynpä pian kurkkaamassa. Olen kyllä maailman huonoin näissä haasteissa vaikka ne niin kivoja onkin. Mutta katsotaan josko saisin aikaiseksi :)

      Poista