sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kaapin paikka

Lupailin kuvia joululahjastani, jonka löysin kirpputorilla pyörähtäessäni! Olin tosiaan pitkään haaveillut tv-kaapista, mutta sopivaa vanhaa( edullista ) kaappia ei ollut vastaan kävellyt. Ikeassa olin ihastellut Markör kaappia, mutta sen valmistus oli lopetettu! Yllätys oli siis suuri, kun juuri ennen joulua törmäsin tuohon Ikean kaappiin kirpparilla! Siellä se minua odotteli, ja varasin sen samantien itselleni lahjaksi, kun hintakaan ei enää päätä huimannut. Kotona kaappi sai valkoisen maalikäsittelyn, ja sitten vaan etsittiin kaapille paikka :) Isäntäkin itseasiassa tykkäsi uudesta huonekalusta, vaikka eräs hänen ystävänsä kyläillessään tokaisikin, että : "No nyt äijä on kyllä tossun alla, kun kodin elektroniikkakin on piilotettu"! :D Parempi kai tossun alla, kuin taivasalla ;)

Hetken jo ajattelin, että nythän olkkarissa onkin kaikki kohdallaan, paitsi että se uusi sohvakin olis ihan kiva...niin, ja tapetti tuohon yhdelle seinälle...ja lattiallekkin pitäis jotain tehdä! Eli unelmat eivät lopu täällä torpassa. Mikseiköhän sitä ikinä osaa vaan nauttia siitä, mitä on? Taitaa tää sisustaminen joskus olla liian pakkomielteistä...mutta silti ihanaa sellaista :)

Mutta tässä siis siivouspäivän jälkeisiä kuvatuksia. Kevättäkin hieman tuulahduksena tulppaanien muodossa. Kyllä ne päivät taitavat sittenkin pidentyä. Lauantaina pilkahti jopa auringon säteetkin pilvenhattaran takaa.





Olen ollut todella laiska kommentoimaan teidän muiden blogeja, ja muutenkin on tullut hyvin vähän koneella istuskeltua. Ihanaa, kun olette kuitenkin tänne viestiä jättäneet, ja uusia lukijoitakin on lisää tupsahdellut :)

Työkiireet jatkuvat. Onkin ollut varsin hulinainen viikko. Onneksi saimme eilen kullan kanssa viettää rentouttavan vapaaillan lasten ollessa mummilassa yökyläilemässä. Oli kyllä pieni hengähdyshetki arjen rutiineista paikallaan. Kiitos mummi ja Ukko!

Iloa ja auringonpilkettä alkavaan viikkoon

Iida Emilia

37 kommenttia:

  1. No, onpas sattunut hyvä tuuri sulla, kun kirpulta löysit tv-kaapin!! Ja niin kivasti käy tosiaan telkka sinne piiloon. Ei taitaisi meidän jättitv sopia kaapin sisään, en ole vielä törmännyt niin suureen kaappiin.

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon uudesta hyvästä hankinnasta.

    Minäkin ostin viimevuonna tuon samaisen ja innoissani tuotiin se meille. Edullisesti sain ostettua ja olin onneni kukkuloilla.
    Kunnes - kappas kummaa ei meidän töllö mahtunutkaan tuohon. Muutama milli ois pitänyt telkkaa kaventaa. Kyllä suututti.

    Mutta onneksi hätä ei ollut tuon näköinen. Siitäpäs tyttäreni sai omaan asuntoonsa oivallisen säilytyskaapin. Hänkun ei telkkukaapeista perusta ;) että semmosta.

    Mukava kun saitte huilia viikonloppuna :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut löydöstä! Hyvä tuuri kyllä, että sattui töllökin sopimaan hienosti sisälle. Meillä on onneksi harmiton pieni ja valkoinen tv, jota ei ole niin tarvis piilotella, mustat möhkäleet tekisikin varmaan mieli ;-)

    Kaikkea hyvää sunnuntaihisi ja uuteen viikkoon! (Minäkin olen saanut laiskasti kommentoitua viime aikoina..)

    VastaaPoista
  4. Ihana löytö minunkin mielestäni. Koritkin juuri passelit ja antaa ilmettä kaapille. Kauniit kuvat kaikkinensa. Kivaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  5. Siis miten ihmisellä jolla on kaksi pientä lasta, voi olla näin seesteisen kaunis koti! Olen vaikuttunut :-D

    VastaaPoista
  6. Kaappi on ihana! :)
    Meillä on samanlainen ja en ole päivääkään katunut ostosta, sain pohjamaalattua kaapin ja nyt se odottaa pintamaalia, valkoinen tulee siitäkin. Kaappi on niin näppärä.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
  7. Kylläpä se on kaunis! Kiva piilo. :)
    Niin nätille ja raikkaalle teillä näyttää muutenkin.♥

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva kaappi!!
    Haluaisin kans meidän telkan piiloon, ja sitten joskus tulevassa unelmakodissa se vois olla eri huoneessa kun olkkarissa. Jotenkin se vie niin paljon tilaa ja huomioo ja on koko ajan taustahälynä vaikkei sitä kattoiskaan..
    Yhdellä sukulaisella on valkoinen taulu tv, se oli niin hieno että ei tarvis piilottaa :D

    Niin ja iloa ja auringonpilkettä sinnekin :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis! Oi kun sais meilläkin tuon toosan piiloon. Pölyä kerää kuin viimeistä päivää mut minkäs teet. Ehkä joskus keksin sille hyvän piilopaikan.

    VastaaPoista
  10. Kaunis uusi kaappi! Hienon löydön teit.
    Ihania kuvia, nuo tulppaanit ovat niin täydellisen värisiä..lupaus keväästä! :)

    VastaaPoista
  11. Hieno löytö ja
    telkkari on kyllä kiva saada piiloon:)
    suloiset tulpaanit!

    leppoista viikon alkua sinnekin ystäväin<3
    lämmöllä
    Päivi

    VastaaPoista
  12. Oi se on tosi kaunis!

    VastaaPoista
  13. I love it!!! Aivan todella ihana! Mies ei meillä kans ymmärrä miks pitäis saada kaikki tekniikka piiloon.. ja tästä asiasta vielä keskustellaan ;) Ihanata viikkoa ja työn touhua!

    VastaaPoista
  14. Voi että, nämä teidän kommentit lämmittävät niin mieltä! Kiitooos! :)

    Liisa: Heh! Valtavan iso on tämä meidänkin järkky vanha kuvaputki-töllönen, mutta näköjään se nippanappa mahtui ;). Kerranki oli tosiaan tuuria meikäläisellä!

    Ainosofia: Voi harmin paikka :( Mutta onneksi löytyi kaapille toinen hyvä koti!

    Amelia: Juu, ne valkoisethan on tosi hienoja! Eihän niitä tartte tosiaan piilotellakkaan :)Oikein mukavaa viikkoa sinullekkin!

    Pakkas-akka: Kiitos! Ja samoin sinne :)

    Virvatuli: Voi kiitoksia! Kyllä täällä on seesteisyys kaukana normi-arkena ;) Otan kuvat aina siivouspäivien jälkeen, ja kuviakin voi rajailla aina niin, ettei pahimmat kaaokset näy!

    AnnaO: Kiitos! Mä tykkään kans kovasti. Eikä kaappi pahan värinen ollu puunvärisenäkään, mutta valkoinen on aina valkoinen :) Tsemppiä sinne maalaushommiin, ja mukavaa viikkoa!

    Esmeralda: Kiitokset! :)

    Milla: Kiitos. Ihan totta! Sais tosiaan olla joku tv-huone ihan erikseen. Oikeestaan aika turha kapistus koko töllötin ( Tai no onhan se välillä ihan hyvä "lastenvahti" ja elokuviakin on kiva katsella ;)

    Sissi: Tuohon pölyyn mullakin meni hermot! Ja edelleenkin se pölyyntyy, mutta ainakin sen saa piiloon. Toivotaan, että teillekkin löytyy kiva piilo :)

    Christina, Päivi ja Vekarus: Kiitos kovasti kommenteista, ja oikein mukavaa viikkoa teillekkin :) Tulppaanit on kyllä ihan mun lempparikukkia. Harmi vaan, kun ne aukeaa ja venähtää aina niin nopsaan.

    Nonnukka: Kiitos! Kyllä meilläkin keskustelua asiasta käytiin, mutta yllätyin, että mies sitten lopulta tykkäskin tästä ;)Oikein mukavaa työviikkoa sinnekkin :)

    VastaaPoista
  15. Wau! Siitäpä tuli upea! Ja niin tyyliinne sopiva! Minusta on kiva tuunailla vanhoja huonekaluja, niistä kun saa mieleisensä näköisiä ja voi käyttää luovuutta hyväkseen. Ihanan raikkaita kuvia jälleen! (Olen melkoinen kuva-friikki...):D

    VastaaPoista
  16. Hyvän löydön teit:-)
    Kyllä minustakin on ihana kun televisio on piilossa. Meilläkin on vielä vanha kuvaputki tv;-)
    Minä en kato tv.tä oikeastaan juuri koskaan, salkkareita seuraan, mut nekin katon yleensä netistä.
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  17. Tv -kaapista tuli tosi hieno! =)

    Ihania kuvia muutenkin, kaikki värit, esineet ja muodot jotenkin niin tasapainossa <3

    Mikä kamera sulla muuten on? Pitäisi nimittäin ostaa uusi...

    VastaaPoista
  18. Kerroppa millä maalilla maalasit kaapin, maalasitko pensselillä vai telalle, monta maalikerrosta ja teitkö vanhalle pinnalle mitään ennen maalaamista? Meillä samanlainen kaappi ja on saanut sen verran kolhuja, et haluaisin maalata sen...

    VastaaPoista
  19. PiiaS: Kiitos tuhannesti! :) Tuunailu on kyllä mukavaa, ja oikeastaan maalin sutiminen on jotenkin rauhoittavaa hommaa, kunhan ensin saa aloitettua ;)

    Arja: Kiva, kun jätit viestiä, kiitos! En minäkään katsele tv:stä juuri mitään, paitsi maanantaisin Täydelliset naiset :) Mukavaa viikkoa sinnekkin <3

    Mapela: Kiitokset!:) Kamera on mieheni työkamera: Canonin eos 1, mark III ( vanha kamera, joka on aikalailla ammattilaisten työkalu, eli aivan liian vaikea mulle ;) Mutta ennen meillä oli Canon eos 7D, ja sitä voin suositella lämpimästi. Se on suht helppokäyttöinen ja kuvat huippulaatuisia :)

    Marikan: Minä kun olen aika laiska ja hätäinen tuunailija, niin en malta tehdä muita pohjatöitä, kuin että pyyhin kaapin ensin kostealla, ja sitten vaan vetelen HELMI kalustemaalia ( perusvalkoista, puolihimmeää ) pintaan. Aloitin ensin pensselillä, mutta totesin, että telalla saa tasaisempaa jälkeä. Kolme kerrosta laitoin. (Jos haluaa oikein kestävän ja hyvin tasaisen pinnan, niin suosittelen pohjamaalausta ensin, mutta hyvin nää mun maalaamat huonekalut ovat näinkin kestäneet :) Eikun maalailemaan :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos vinkeistä, millasella telalla maalasit muuten? Täytyy suostutella tuo ukko vielä tuohon, niin sit ei muuta ku joku yö maalitela heilumaan...

    VastaaPoista
  21. Tela oli sellainen pieni "karvainen"...tai mikä se nyt sitten onkaan nimeltään ;)? Ihan Prismasta hankittu! Toivotaan , että Ukkokulta suostuu :)

    Toi Helmi-maali on siitä kiva, että se kuivuu tosi nopeasti, eikä haise kauhean pahalle. Ihan vesipestävää.

    VastaaPoista
  22. Kiitos tiedoista! =) Mulla ei taida kyvyt riittää järkkärin käyttöön =/ Googletin silti tuon Canon eos 7D:n ja se on "hiukan" yli budjettini ;-) Hakusessa on siis ihan digipokkari ja tällä hetkellä mielessä on Canonin powershot S95...

    VastaaPoista
  23. Juu, kyllä noilla järkkäreillä hintaa tosiaan on mukavasti! ( Meillä on tuo miehen työpaikka-etu ;) Mutta mieheni kehui muuten kovasti tuota mainitsemaasi Canon powershot S95, eli siitä vaan kameraostoksille! :) En itsekkään osaa kunnolla käyttää järkkäreitä, mutta onneksi tuo aviopuliso ymmärtää tekniikan päälle. Mää vaan räpsin ;)

    VastaaPoista
  24. Mä olen myös enemmänkin sellainen räpsijä ja vielä kun on sekä sisäisesti että ulkoisesti blondi niin nuo pokkarit ovat mulle parempi vaihtoehto =D Tuo S95 se sitten varmaankin on jos kerran ammattilainenkin on sitä mieltä että se on hyvä. Perjantaina näillä näkymin kameraostoksille! =)

    VastaaPoista
  25. Kyllä teit kivan kirpparilöydön! Kaapista tuli tosi hieno ja sopii teille hyvin. Meillä on erillinen tv-huone alakerrassa mutta yläkertaan ottaisin kyllä mielellään kaapin piilottamaan telkkarin, tuo kaappikun vielä on mun mielestä niin hieno :)
    Tulppaanikuvat taas on aivan ihanat!

    Oikeen kivaa loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
  26. Hieno löytö! Ja niin kaunis valkoisena.
    Ihana idea laittaa tulppaanit noin yksitellen pulloihin. Yhdestä kimpusta saa useampaan paikkaan silmäniloa.



    Mukavaa viikonloppua!
    -kisu-

    VastaaPoista
  27. Kävin juuri jättämässä sinulle tunnustuksen- Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  28. Heipsistä vaan! Kiva, kun olette käyneet :)

    Mapela: Tulikohan tehtyä jo kamerakaupat? Toivottavasti löytyy mieleinen :)

    Hilma: Kiitokset! Kyllä mie olin kans innoissani, että näin hyvät kaupat tuli tehtyä. Mutta oispas ihanaa, jos oliskin erillinen tv-huone! Todella luksusta :)
    Mukavaa viikonloppua!

    Kisu: Kiva, kun käväisit kylässä kommentin kera! Kiitos :) Juu, tuollain yksitellen mä tykkään usein kukkia ripotella, jotta niitä riittää sitten ihan joka huoneeseen. Monasti vessaankin pääsee yksi tuoksuilemaan :) Hyvää viikonloppua sinullekkin.

    Marita: Voi kiitoksia! Olipas mukavainen yllätys perjantai iltaan :)) Oikein ihanaa viikonloppua sinnekkin :)

    VastaaPoista
  29. HeipäHei pitkästä aikaa!
    Sinulla kävi hyvä tuuri kun löysit kaapin kirpulta. Kivasti se kätkee töllön sisäänsä :)
    Annoin sinulle tunnustuksen. Käy se poimimassa mukaasi.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  30. Ihana kaappi, minunki blogistani löytyy sulle jotain ;)

    VastaaPoista
  31. Ei se minun aikaisemmin jättämäni kommentti tullutkaan perille, no koitetaanpas uudelleen.
    Hienon löydön oot tehnyt, kaunis kaappi. Meillä kans tv-kaappi etsinnässä, kun mies haluais telkkarin makkariin ja mä annoin yhdellä ehdolla luvan tuoda sen sinne, että se on kaapissa piilossa, siispä etsinnät jatkuu.
    Blogissani on jotain sinulle kuuluvaa, käyhän nappaamassa se sieltä:)

    VastaaPoista
  32. OI, olettepa ihania! KIITOS tunnustuksista! :)
    Yritänpä ehtiä jossain vaiheessa postailemaan.

    Janica: Tsemppiä kaapin etsintään! Hyvät ehdot asetit miehellesi ;)

    VastaaPoista
  33. Jep, uusi kamera tuli hankittua =) Nyt on käytössä Canon powershot S95 ja täytyy sanoa että kuvien laadussa on eroa kuin yöllä ja päivällä, verrattuna edelliseen vuonna miekka ja kilpi ostettuun Canon ixus 50:seen!

    VastaaPoista
  34. Hei, tosi kiva tuo kaappi! eihän ne elektroniikat kovin nättejä ole, tahtoisin itsekin niitä piilottaa. siinä taas yksi haave lisää mulle :D

    VastaaPoista
  35. Heippa,
    blogissani ois sulle palkinto jos vain huolit.

    terv. Prefecta

    VastaaPoista
  36. Anonyymi0.23

    IHANA TELKKU KAAPPI :) Itse löysin tässä taannoin tuon samaisen tv-kaapin, mutta epäilyttää mahtuuko meidän 91cm leveä ja 63 cm korkea 37" tv tuohon. Tuo olisi niin nätti omassa kodissa. Osaatko sanoa pystyykö noita kaapin sisällähyllyjä liikuttelemaan tai poistamaan kokonaan? Silloin se ehkä voisi....."haaveilee" :) terkuin Annastiina

    VastaaPoista
  37. Hei Annastiina, ja kiitos kommentistasi! :)

    Mulla on mittanauha hukassa, mutta noin silmämääräisesti uskaltaisin sanoa, että mahtuu se telkku siihen ;) Ylähyllyä pystyy myös siirtämään.

    Olen kyllä tykänny tosi paljon, että tv:n saa kätevästi piiloon ovien taakse. Mutta jos kaapista ei tee tv-kaappia, niin saa siitä muutenkin tilavan kaapin muuhunkin tarkoitukseen :)

    VastaaPoista