perjantai 24. elokuuta 2012

Löytöjä, tunnustuksia ja ylläreitä

Hyvää huomenta te ihanat lukijat!

Katsotaan, josko saan täältä ainakin yhden postauksen tehtyä, sillä bloggerin kuvakiintiöni on tullut täyteen, ja pähkäilen kuumeisesti, tulisiko minun ostaa nyt lisätilaa, vaiko poistella vanhoja postauksia, vai kenties pistää kokonaan uusi blogi pystyyn!? Mahtaako bloggaus-into laantua nyt vallan? Tämä Pilvenhattara on toiminut jo melkein kolmen vuoden ajan päiväkirjanani, ja vanhoja postauksia selaillessa mieleen palautuu kaikenlaisia mukavia muistoja. Olisipa jotenkin haikeaa luopua tästä kokonaan. Bloggaaminen on antoisa ja mukava harrastus. Sellainen kiva hengähdyspaikka ison valtatien varrella :) Ja te lukijat olette puhaltaneet aina uutta virtaa ja eloa tähän harrastukseen. Kiitos teille suuresti!
 
 
 Kuvasin kesäisiä löytöjäni, jotka noudattavat näköjään kaikki sattumoisin samaa hennon vedenvihreää värilinjaa. Riihimäen sinivihreät lasipurnukat löysin rompetorilta, jossa kävimme heinäkuussa yhdessä Allidaalian kanssa.
 
 
Vanhan turkoosin kahvimyllyn sain isältäni. Tällä vempeleellä mummoni on aikanaan
 kahvinpapuja jauhanut. Todella pirteä väriläiskä keittiöömme.
 
 
Sohvan mutkaan torkkupeitoksi pääsi myös vanha turkoosinsävyinen täkki, jonka löysin eräältä latokirppikseltä kesäisen retkemme varrelta.
 
 
Nähtäväksi jäänee, pakkaako Pilvenhattara nyt unelmansa matkalaukkuun, ja muuttaa kokonaan uuteen osoitteeseen, vai jaetaanko sisustushaaveita edelleen samassa vanhassa osoitteessa!
 
Yksi asia on ainakin varmaa:
 
Lokakuun aikana markkinoille ilmestyy Ilona Pietiläisen ihana uusi Talven taikaa-kirjanen, jossa esiintyy myös meidän pikkuruinen pirttimme. Minulla oli suuri ilo ja kunnia päästä kertomaan ja kuvittamaan kirjaan oman kotimme tarina. Lisäksi tämän 160 sivuisen kirjan kansien väliin mahtuu myös muita ihania koteja, sekä monia kauniita sisustuskuvia ja ideoita.
 
En malta millään odottaa!
 
 
Jos haluat uunituoreen painoksen heti suoraan kotiisi, niin kirjan
ennakkovarauksia voi tehdä  suoraan minullekkin  :)
 
 


Sain myös ihanan tunnustuksen.
Kiitos tuhannesti Mirjami ja SisustEllen!
 
 
Oikein ihanaa viikonloppua
jokaiseen kotiin!
 
Iida Emilia
 
Ps: Toivottavasti nähdään pian :)

23 kommenttia:

  1. Toivottavasti perustat uuden blogin jos tähän vanhaan ei enää mahdu kuvia!

    Tykkään tyylistäsi, otat ihania kuvia ja oikein sielu lepää niitä katsellessa :)

    Ikävä tulee jos lopetat!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia, jälleen kerran <3 Älä missään nimessä lopeta! Kahvimyllysi on oikea aarre :)

    VastaaPoista
  3. Ihana koti sinulla, ihastuttava enkelitunnelma vie mukanaan ihan kokonaan, kaunista:)
    Ilona

    VastaaPoista
  4. Ihana koti sinulla, ihastuttava enkelitunnelma vie mukanaan ihan kokonaan, kaunista:)
    Ilona

    VastaaPoista
  5. Voih, toivottavasti jatkat, tätä on niin ihastuttavaa seurata. Kiva, että kotinne pääsi Ilonan kirjaan!
    Rakastan myös lasipurkkeja, tuo vedenvihreä sävy sopii kesään.

    VastaaPoista
  6. Ensinnäkin Onnittelut kirjaan pääsemisestä... Hienoa <3

    Voi, kuinka pieni kiintiö näissä blogeissa oikein on???
    Taitaa olla pian sama itselläkin edessä...

    Sinun kauniita kuvia katselee kyllä mielellään jatkossakin ehdottomasti.

    VastaaPoista
  7. mulla tuli kuvakiintiö täyteen melkein samantien kun aloitin, ostin sitten lisää tilaa, se on tosi mitätön summa ja riittää kauan

    VastaaPoista
  8. Oi miten ihania kuvia!!! :)

    Mulla on tuhansia ja tuhansia kuvia ja kuvatilasta käytöstä ihan vain pari prosenttia, pienennän kuvien pixelit 640px pisin sivu, nettikelpoisiksi. Suosittelen. ;)

    VastaaPoista
  9. Vink: Itse lataan suurimman osan blogikuvistani Flickr:iin. Siellä on runsain mitoin ilmaista kuukausittaista tallennustilaa ja kuvat on helppo linkittää blogiin.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi7.41

    Olen ollut blogisi "suurkuluttaja" jo kauan. Toivon totisesti, että jatkaisit uudessa blogissa, jos tämä loppuu. Kuvasi ovat kauniita ja kodistasi olen saanut paljon sisustus ideoita omaani.

    Aurinkoista syksyä!
    -Paula-

    VastaaPoista
  11. Ei me todellakaan selvitä ilman Pilvenhattaraa...kyllä sä jatkat ilman muuta...kyllä sitä kuvatilaa sulle löytyy keinolla jos toisella :)

    Tuo turkoosi/veden vihreä on kyllä kaunis, löytämäsi peiton kuosi on todella ihana. Sävyt ovat todella nätit.

    ja onneksi kirjakin on jo varattu...menisi jo painoon..marsmars :)

    VastaaPoista
  12. Mun piti vielä tulla kertomaan, että olen tänään lukenut vanhoja Pilvenhattaran postauksia. Olen nauttinut täysillä, saanut ältsisti ihania sisustusideoita ja päättänyt toteuttaa niistä jo muutaman! VillaHovi nappaa siis palan Pilvenhattaraa! Tää on ihana paikka <3

    VastaaPoista
  13. Jossu23.03

    Toivottavasti jatkat blogia uudessa tai vanhassa osoitteessa;) Olen tykännyt kuvistasi ja kirjoituksistasi. Ja erityisesti sisustuksestasi. Seuraan blogiasi tiiviisti! Ihanaa syksyn alkua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  14. Anonyymi3.20

    Voi kurjuus!!et saa lopettaa ihanaa blogiasi :) oon koukussa tähän ;) -Sonja-

    VastaaPoista
  15. Oi, mikä ihana täkki löytö !
    purkithan sopivat kahvimyllyn kanssa hyvin yhteen :) Onneksi nappasit ne romutorilta mukaasi.
    Kirjaa odotellessa :)

    VastaaPoista
  16. Onnea kirjaanpääsyn johdosta! Ja älä vain lopeta, pilvenhattaralle on pakko päästä edes kerran kuussa :)

    VastaaPoista
  17. Moikka kaikille, ja kiitos ihan hirmuisesti ihanista kommenteistanne <3 Kylläpä lämmitti sydäntä kuulla, kuinka moni täällä mielellään kyläilee!

    Sain nyt hyviä vinkkejä tähän kuvatila-ongelmaan, elikkä eiköhän jokin ratkaisu blogin jatkamiseen löydetä. Ei musta niin helpolla eroon pääsekkään, enkä missään nimessä ole kokonaan lopettamassa, mutta kokonaan uuden blogin perustaminen tuntuu jotenkin työläältä ;)

    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  18. Niin, ja kiitos kirja-onnitteluista! Hiukkasen jännittää kyllä :)

    Ps: Tosi kiva huomata muuten, että moni on löytänyt meiltä inspistä kodin sisustamiseen :)

    VastaaPoista
  19. Hei,
    minulla sama ongelma kuvatilan kanssa, miten ratkaisit ongelman?

    Ihanaa syksynalkua! :)

    VastaaPoista
  20. Mulla tuli myös ilmoitus kuvatilan loppumisesta. Olisi kiva kuulla, miten ratkaisit tämän pikku ongelman. Vanhoja kuvia ei varmaan pääse pienentämään eli onko joka tapauksessa uuden blogin perustaminen edessä?

    Tämä sun blogi on kyllä niin ihana, että pakkohan sille on saada jatkoa tavalla tai toisella ;-)

    -Tuija-

    VastaaPoista
  21. Hei kuvatilaa oli tosi helppo ostaa eikä maksanutkaan paljon mitään!!:)

    Onnea kirjajutusta!! <3 Tahdon ehdottomasti tämänkin kirjan ostaa!!:) Laitan sulle spostia myöhemmin!:)

    VastaaPoista
  22. Tiina: En ole ihan varma vielä, mutta ajattelin, että poistelen nyt alkuun vanhoja postauksia, ja jatkan sitten pienemmillä kuvilla, ja katson kuinka pitkään saan lisäaikaa ;) Tsemppilöitä sulle myös kuvatilan kanssa, ja ihanaa syksyä :)

    Tuija: Voi kiitos! Ihana kuulla, että tykkäät täällä käydä :) Harmi tosiaan tota kuvatilan loppumista! Mietin kans samaa, että onnistuisko vanhojen postausten kuvia pienentämään. Hirveä homma siinäkin kyllä olis! Ehkä mä vaan yritän poistaa vanhoja juttuja, (vaikkei toisaalta raaskiskaan). Ja sitten uudemmat postaukset kuvia pienentäen, niin ainakin vähän lisäaikaa sais :)

    Niina: Heh, mulle toi kuvatilan ostaminen tuntuu haasteelliselta, kun sitä pitää ihan ulkomailta asti tilata ;)Ymmärsin, että osto onnistuu vaan luottokortilla, eikä mulla ole sellasta!? En tiiä, en jaksanu keskittyä vielä tuohon lisätilan ostamishommaan...

    Hei kiva, laittele vaan sähköpostia! Se kirja on varmasti aivan ihana niinkuin muutkin Ilonan kirjat <3



    VastaaPoista