perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pienen kaappiressun uusi elämä

Muiskis! Mahtavan paljon väkeä osallistumassa arvontaan, kiva juttu :)
 
Työt lähtivät loman jälkeen mukavasti käyntiin, vaikka hirveä niskahartiaseudun jumitus onkin vaivannut päivätolkulla, ja kaamea päänsärky sen mukana. Onneksi apteekista löytyi ensiavuksi jonkinlainen lämpölaastari, ja ensiviikolla pääsen hierojan käsittelyyn pitkästä aikaa. Eiköhän jumit sitten helpota.

Mutta hypätäänpä asiasta toiseen: Vapaapäivän kunniaksi esittelen teille yhden ihanan kirppiskaapin, joka löytyi lomallani Allidaalian kanssa seikkaillessani. Kolusimme kirpputorin jokaisen kolkan, ja siellä jossain perimmäisessä nurkassa, pölyn peittämänä nökötti pieni orpo kaappiressu. Hintaakaan ei raasulla paljoa ollut, mutta ei se kenellekkään ollut silti kelvannut.

Olin haaveillut jo pitkään löytäväni keittiöön renginkaapin tms. astiakaapiksi, mutta kaikki vastaantulleet olivat olleet liian kalliita. Niinpä päätin antaa tälle hieman ränsistyneelle kirppislöydölle mahdollisuuden.
 
Kunnon pesun, kevyen hionnan ja maalauksen jälkeen kaapista tulikin tosi sympaattisen näköinen, ja keittiön ilmekkin uudistui kertaheitolla.


Koska en osannut päättää, tulisiko kaapista harmaa vai valkoinen,
niin ajattelin kokeilla lopulta molempia värejä.
 
Villa Honkasalon ihastuttavasta blogista sain idean tuohon salmiakkiruutuun.
 
Koristelista antaa vielä kaapille arvokkaan loppusilauksen.
( Kuvassa lista ei ole vielä kiinni, eikä oikean mittainenkaan, kun vaan testailin sitä ).



 
En tiedä, onko tämä nurkkaus nyt vähän "tunkuisen" näköinen.
Vaaka on ainakin himppusen iso tuossa, mutta ei se oikein muuallekkaan mahdu.
Katosta roikkuvan telinehärpäkkeen otin vaihteeksi pois
.
 




Kaapin kätköihin mahtuu mukavasti astioita, ja servettejä. Olen muuten ihan hullu servietti-addikti! En voi mitenkään vastustaa kauniita serviettejä, vaan niitä tarttuu aina mukaan kaikkialta, missä mieleisiä vastaan tulee.
 






Tässä vielä kuvat kirppislöydöstäni ennen tuunausta.
 
 

 
Tykkään maalata vanhoja esineitä niin, että ne myös näyttäisivät vanhoilta, eikä maali tekisi niistä liian uudenkiiltäviä. Jätän kaikki kolhut ja naarmut reilusti näkyviin, ja maalaan 2-3 ohutta kerrosta. Sutimisen ei tarvitse olla niin vimpanpäälle tarkkaa. Ja kun lopuksi vielä hioo hieman reinoja, niin hyvä tulee :)
 

 
Mutta nyt täytyy rientää pyykinpesuun.

Mukavaa viikonloppua!
Iida Emilia
 
Ps: Vielä pari päivää aikaa osallistua arvontaan tuolla alemmassa postauksessa :)

37 kommenttia:

  1. Arvaa alkoiko hymyilyttää, sillä täällä toinen joka aina kauppareissulla vilkaisee vielä servetit läpi, josko löytyisi jokin iki-ihana servettipaketti! ;)
    Hei vähänkö hienoksi olet kaapin tuunannut! <3 Tuohan sopii seinälle kuin nakutettu! Oi ja voi mitä ihania servettejä laatikosta pilkistääkin..! :D Teillä on niin kaunista ja harmonista, tykkään ihan hirmuisesti! <3

    Rentouttavaa viikonloppua Sinulle ja perheellesi! :)
    Halauksin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emppu aina niin kauniista ja lämpimistä sanoistasi <3

      Onneksi pikkulipastoonkin mahtui kivasti servettejä jemmaan. Voi ostaa vielä vaikka kaupasta pari pakettia lisääkin ;) Meidän pienessä lähikaupassakin on nykyään tosi kauniita servettejä, ja pakkohan ne on aina vilkaista! Hassuinta on vielä se, että en edes raaskisi käyttää niitä hienoimpia :D

      OIkein mukavaa viikonloppua sinnekkin, ja haleja <3

      Poista
  2. Iiks, miten söpö kaappi ja millainen kaunotar siitä kuoriutuikaan käsittelysi jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga :)
      Pikku tuunaus sai kyllä ihmeitä aikaan!

      Poista
  3. Apuva miten upea! Ihanaksi sen maalasit ja söpöjä servettejäkin siellä yms…
    Kannatti koluta allidaalian kanssa kirppari läpi nurkasta nurkkaan, etsintä tosiaan palkittiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit :) Kyllä kannatti tosiaan pitkästä aikaa kirppuilla. Ensin ajattelin, että eihän tuo lyö mitenkään vertoja millekkään talonpoikaiselle renginkaapille, mutta nyt olen niin tykästynyt siihen, että saapi tosiaan jäädä tuohon paikalleen :)

      Poista
  4. Aivan ihana tuo kaappi!!!<3 kertakaikkiaan niin kuin Se ois teille tehty!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saikku <3 Se oli kyllä just passeli löytö!

      Poista
  5. Anonyymi6.25

    Ooh, mäki haluan tuollaisen! Ihanan söpö!
    Rentoa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Micu :) Siitä vaan pikkukaappia metsästämään, ja tuunailemaan!
      Leppoista viikonloppua!

      Poista
  6. Tää on niin ihana! <3

    VastaaPoista
  7. Anonyymi9.55

    Voi kuinka upean teit siitä,mä aina odotan et mies tekisi ja sit jää kaikki tekemättä...pitääpä ottaa mallia sinusta ja maalata itse=) Teija t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! :)
      Juu, ei kannata odotella miehiä apuun, silloin ei saa koskaan valmista ;) Maalaaminen on tosi helppoa ja mukavaa, eikä siinä kauaa nokka tuhise kun on valmista :) Siitä vaan sutimaan!

      Maalailin itseasiassa tänään yhden seinänkin, mutta siitä tuli oudon värinen. Plääh...pitääpä siis maalailla uudelleen ;)

      Poista
  8. Voihan söpöys♥ Niin onnistunut tuunaus:) Tulee kyllä kiva olo, kun saa aikaiseksi ja onnistuu...toisaalta jos koko seinä täytyy maalata uudestaan, voi hetken tuntea vähän toisenlaisia tunteita:D
    Iloa viikonloppuusi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Kaappiin olen kyllä tosi tyytyväinen!

      Seinän väri harmittaa! Pitääpä ensin vähän totutella väriin, ja miettiä sitten mitäkö sille tekisi ;)

      Ihanaista viikonloppua sinullekkin <3

      Poista
  9. On se vaan kaunis, niin upea tuunaus! Ja minusta se on kuin tehty vaa'an kaveriksi...kaunottaret siinä rinta rinnan! Ihana nurkkaus täynnä aarteita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anskubansku! <3
      Ehkä se vaaka tosiaan tuossa menee kaapin kyljessä. En siitä kyllä raaskis luopuakkaan ;)

      Poista
  10. Tulipas siitä upea!

    VastaaPoista
  11. Aivan ihastuttava löytö! Oot kyllä osannut maalata sen just vanhan ja kuluneen näköiseksi.Ihan kuin valkoinen maali olis ollut tuossa aina.Salmiakkiruutu on pirtsakka lisä.Ei tuo nyt ahtaalta näytä.Ja vaaka on niin söpö=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiva kuulla että "vanhennus" näyttää aidolta! Kiitos paljon Jaana <3
      Vaaka oli kyllä ihana löytö blogikamulta. En luopuis siitä mistään hinnasta :) No hyvä jos ei ihan hassulta näytä tuossa.

      Poista
  12. Tuosta kaapista tuli niin ihana ja sopii täydellisesti tuohon <3

    VastaaPoista
  13. Hyvän kaapin löysit - ja käsissäsi kaikki saavat sen kauniin loppusilauksen, joka sopii teille kuin nakutettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI kiitos ihana Ainosofia mukavista sanoistasi :)
      Tämä oli kyllä aikas passeli tänne!

      Poista
  14. Voi kun kauniin ilmeen pieni rumilus saikaan. Sä olet paras tuunailija !
    Hyvin se näyttää sopivan kyökkiin vanhan vaa`an kanssa.
    Onneksi ostin kaapin kotiisi. Kohtahan me taas päästään humputtelemaan ;)
    Kivaa viikonloppua Kamu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus ! Siis OSTIT kaapin kotiisi :)

      Poista
    2. Hih, vai että paras oikeen ;) No oli se onni että ostin juu, vaikka hetken piti miettiäkkin. Oli se onni kun olit mukana...en olis ehkä muuten tuosta innostunutkaan!

      Humputteluviikonloppua odotellen <3 Halit!

      Poista
  15. Mulla myös odottaa samanmoinen kaappi jonkinlaista käsittelyä. Taitaa olla vain pienempi, siihen ei servetit mahdu. Tuosta tuli nätin näköinen ja tykkään tosi paljon tuollaisesta vanhan näköisestä ulkonäöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Minna :) Kyllä pieni käsittely tosiaan sai ihmeitä aikaan. Mukavia tuunaushetkiä sinullekkin :)

      Poista
  16. Ei laisinkaan oo tunkuisen näköinen!!!Minusta tuo on upea kohta ja kaikki tavarat on sulssa sovussa!
    Niin kaunista oi että <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Kikke! <3 No jos sää oot sitä mieltä niin uskotaan nyt sitte ;)

      Poista
  17. Voi miten ihana pikkukaunotar siitä tulikaan!! Wau.

    VastaaPoista
  18. Ihana! Tosi hyvä idea toi salmiakkiruutu. Tykkään kovin teidän uudesta värimaailmasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitokset :) Juu, kyllä tuo harmaa on nyt mun mieleen kans kovasti. Jotenkin raikas!

      Poista