tiistai 1. syyskuuta 2015

Tervetuloa syksy!

Syyskuun ensimmäinen päivä! Päivä johon mahtuu paljon rakkaita ja tärkeitä muistoja. Mieheni kanssa astelimme alttarille tasan 14 vuotta sitten. Juhlimme tänään siis norsunluu-hääpäiväämme. Rakkaus väreilee yhä vahvana ja siitä olen joka päivä kiitollinen. 

Kiitollinen olen myös lahjapakkauksestamme, jota lähdimme yhdeksän vuotta sitten kesken hääpäivän ravintola-illallisen noutamaan. Tuo pieni, punainen, rääkyvä kolmikiloinen paketti syntyi syyskuun toisen päivän puolella ja on nyt jo reipas kolmasluokkalainen :)

Syyskuu on tunteita täynnä ja ehdottomasti vuoden paras kuukausi muutoinkin. Rakastan sen värejä, tuoksuja, raikkautta ja juuri sopivaa valon ja hämärän leikkiä. 

Olohuoneessa innostuinkin näin vapaapäivän kunniaksi kuvailemaan, kun usvan verhoamassa aamussa kajasteli niin kaunis valo. Nuo äitini 60-vuotis juhlista tuodut iloisen räväkät kehäkukat näyttivät ihastuttavilta maljoissaan.

 Kukat olivatkin juuri äitini persoonaan sopivat, ja juhlat onnistuivat yli odotusten. Lämminhenkisiä kuusikymppisiä vietimme vanhassa hirsisessä pirtissä, upeassa aurinkoisessa säässä. Vieraita oli paikalla juuri sopivasti ja ruokaa riitti kaikille. ( Itse nimittäin stressasin kaikkea mahdollista etukäteen, vaikka itse juhlakalu suhtautuikin varsin letkeästi juhlavalmisteluihin taiteilijamaiseen tapaansa. Ennen juhlia ei ollut edes varmaa, tuleeko paikalle 20, 30 vai 36 henkilöä...mutta onneksi kaikille lopulta riiti paikat, eikä kakku loppunut kesken ;))






Apteekkarin lipaston uusi paikka on nyt siis toistaiseksi täällä olkkarin ikkunan alla. 
Tähän olen kuitenkin ajatellut jossain vaiheessa hankkivani nojatuolin, mutta sillä ei ole mikään kiire sinänsä. Voi toki olla että mieli muuttuu vielä matkanvarrella ;)




Näiden aurinkoisten kehäkukkien myötä toivottelen kaikille:

Iloista syyskuuta!

Iida Emilia

31 kommenttia:

  1. Miten enrgisen keltaisia kukkia! :)
    Täällä myös toinen, josta tämä alkusyksy on kaikessa kauneudessaan ihanaa aikaa. ;) Joskus vuosia aikaisemmin en yhtään tykännyt syksystä, mutta kummasti sitä iän myötä mieli muuttuu. Värikkäät lehdet puissa ja aamuisin jo hieman kuulaat ilmat tuntuvat mukavilta, unohtamatta kynttilöiden valoa. <3 Marraskuu nyt on asia erikseen, mutta juuri tämä alkusyksy on todella kaunis vuodenaika. :)
    Tuo apteekkarinsenkki sopii tosi kivasti tuohon ikkunan eteen. :)

    Oikein mukavaa alkanutta syyskuuta sinulle sinne! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja ihanaa hääpäivää teille! <3

      Poista
    2. Kiitos paljon ihana Emppu <3 Viestisi ovat aina niin mukavia :)
      Juuri tämä alkusyksyn kuulakkuus ja iltojen hämäryys on niin ihanaa. Ja luontokin on niin kaunis kun ruskan sävyt syvenevät. Toisaalta pimeän talven tulo hieman ahdistaa taka-alalla, mutta onhan siinäkin omat hyvät puolensa...kuten joulu ;)

      Apteekkarin lipasto on ollut joskus aikanaan tuossa samassa paikassa ja tykkäsin silloinkin kovasti. Saas
      nähdä kuinka kauan järjestys pysyy näin ;)

      Lämpöistä ja tunnelmallista syksyä <3

      Poista
  2. Voi miten kaunista ja pirteät nuo kukat. Oikea valon iloittelu, virkistää kyllä mieltä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tietty onnea yhteisistä vuosista, Ompusta ja tietty mummulle onnittelut kanssa <3

      Poista
    2. Kiitos tuhannesti <3 On tämä ollut nyt yhtä juhlaa koko kesä :)
      Keltainen tosiaan...ei ihan lempivärini mutta kuinka raikas kuitenkin pieninä tilkkoina ;)

      Poista
  3. Onnea onnea <3

    Kaunista, ja niin harmonista :-) <3

    Mukavaa syyskuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos <3

      Poista
  4. Kehäkukat on kyllä ihania, oikeita hyväntuulen kukkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin oikein näiden kukkien kauneudesta kun en ehkä aiemmin ole osannut katsoa niitä "sillä silmällä". Saimme todella ihanasti juhlapaikan näillä kehäkukilla koristeltua ja kakun myös. Sopivat vielä niin hyvin juuri äitini pirteään luonteeseen :) Mutta ihanasti piristävät tätä omaakin väritöntä kotia.

      Poista
  5. Vastikään löysin blogisi, ja voi että kun teillä on ihana koti! Niin paljon kaikkea kaunista, mutta ei kuitenkaan liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle Saija ja oikein paljon tervetuloa blogiani lueskelemaan :)
      Kiva kuulla ettei sisustus näytä "liialta" kun tuohon tavaranhamstraukseen tulee sorruttua ;)

      Poista
  6. Onnea hääparille ja onnellisia hetkiä tuleville vuosille♥ ihana syksyinen olkkari♥

    VastaaPoista
  7. Kaunista! Syyskuu on munkin lempikuukausia.
    Paljon onnea teidän lahjapakkauksellenne synttäreiden johdosta!

    P.S. Blogissani vielä hetken sisustusaiheinen arvonta meneillään... Käyhän kurkkaan!
    http://kultakutrijakarjut.blogspot.fi/2015/08/arvotaan-sisustusjuliste-omalla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti onnitteluista! Mukava aloittaa syksy näin juhlavissa tunnelmissa :)
      Voi kiva kun vinkkasit! Pitääpä kurkata :)

      Poista
  8. Anonyymi7.38

    Onnellista hääpäivää ja paljon rakkauden täyttämiä vuosia tulevaisuuteenkin ja onnea teidän rakkauspakkaukselle synttäreiden johdosta <3 Tuo teidän olohuone on niin lumoavan kaunis että näitä kuvia aina ihailen :)Mukavaa syyskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon kauniista sanoistasi <3
      Ihanaa syyskuuta sinulle myös! :)

      Poista
  9. Ihanaa hääpäivää! <3

    VastaaPoista
  10. Oikein onnellista hääpäivää! <3

    VastaaPoista
  11. Onnea hääpäivään<3
    Ja niin kauniita kuvia, upeasta olkkarista!

    VastaaPoista
  12. Oikein ihanaa hääpäivää! <3

    VastaaPoista
  13. Onnittelut eilisen hääpäivän johdosta sekä tämän päivän sankarille ❤
    Teillä on kyllä niin kaunista!

    VastaaPoista
  14. Onnea hääpäivän johdosta. Voi sentään kun ihastuin tuohon olkkarin pöytään, siis niin ihana itsellä on hankinnassa olkkariin uusi pöytä mutta noin ihanaa tuskin löydän mistään, vaan idean sain tuosta sinun pöydästä :) Mukavaa syyskuun alkua sinullekkin ja syyskuu minun lempi vuodenaika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset sinulle! :)
      Tuo olohuoneen pöytä on mummolani vintiltä tuollaisenaan löytynyt aarre, ja tykkään siitä itsekin ihan hirmuisesti :)
      Jos satut löytämään vaikka vanhan pienen ruokapöydän niin lyhennät siitä vain jalat ja maalipinta saa olla tietysti reilusti kulunut ;). Tsempit pöydän etsintään ja ihanaa syksyä!

      Poista
  15. Onnittelut hääpäivästä ja tytölle ja mummulle synttärionskut <3
    Niin kaunis on olkkari ja lipastohan on tosi hyvä tuolla :)

    VastaaPoista