tiistai 12. heinäkuuta 2016

Ihana Tukholma & Grönalund

Huomenta heinäkuinen tiistai! ( Onhan nyt tiistai? Näin lomalla päivätkin menee jo ihan sekaisin ;)

Meillä on tämä kesä ollut oikein reissukesä!  Palasimme sunnuntaina kotiin Turku-turneelta, jossa vietin lasten kanssa pari mukavaa päivää ystäväni luona kyläillen. Kävimme siellä tutustumassa samalla Turun historiaan vanhassa linnassa ja eräässä kauniissa apteekkimuseossa. Oli oikein mukavaa ja aurinkokin paistoi. 

Nyt pidimme kotona pienen hengähdystauon, ja pian jatkamme matkaa koko perheen voimin kohti synnyinseutuani satakuntaa ja Porin jazzeja. Sitten olisikin jo tarkoitus rauhoittua kotiin, ja käydä toivottavasti mökilläkin. Ai niin, ja loppukuusta ennen lomien loppumista olisi suunnitelmissa piipahtaa vielä Seinäjoen asuntomessuillakin.

Mutta yksi hienoimmista reissuista tänä kesänä on ollut kyllä tuo kesäkuinen matka naapurimaahamme Ruotsiin! Tukholma on vaan aina NIIIN ihastuttava! Lapsetkin ovat nyt loistavassa iässä, kun eivät oikeastaan purnaa tai kiukuttele mistään. Hienosti jaksoivat Tukholmassakin kävellä kaikki matkat mennen tullen. Ihania reissukavereita! ( minä ja isäntä taidetaan olla ne pahimmat riitapukarit ;).

Nappasin joitakin kuvia tänne blogiin lähinnä itselleni muistoksi, mutta toki myös vinkiksi muille lapsiperheille, jos Tukholman matkaa on suunnitteilla.




Viikkareilta löysimme kivan tarjousmatkan, johon kuuluivat yöpymiset laivalla sekä yksi yö Tukholmassa Crystal Plaza hotellissa. Kesäkuun puolella matkat olivatkin huomattavasti edukkaampia kuin heinäkuussa. Tuo yöpyminen Tukholman päässä on kyllä todella ihana, koska ehtii paljon paremmin tutustua kaupungin tarjontaan. Ensimmäisen päivän käytimme huvitteluun Gröna lundissa ja toisena päivänä pyörimme keskustan liikkeissä sekä vanhan kaupungin hurmaavissa tunnelmissa.








Hotelli oli kaunis ja vanha rakennus, jossa tilavat ja korkeat huoneet hurmasivat, eikä näköaloissakaan ollut valittamista. Pieni ja kodikas hotelli sijaitsi aika lähellä keskustaa, eli kävellen pärjättiin loistavasti.






Huvipuistoon Gröna lundiin päädyimme perheen enemmistön äänillä. Itse olisin halunnut Skansseniin, mutta ääniin 3-1 ei auttanut purnata vastaan. Itselleni en ottanut ranneketta, koska pää oli jo riittävän pyörällä edellisen yön aallokoista laivalla. Tivoli oli myös reilusti hinnakkaampi kuin Suomen huvipuistot, mutta käymisen arvoinen paikka kyllä! Porukkaa oli paljon ja moniin laitteisiin oli puolen tunnin jonot, mutta eipä se näyttänyt lapsia haittaavan :)





















Koska ilmat olivat suotuisat, niin kuljimme tosiaan kävellen kaikki matkat, ja patikoidessa ehti
 hyvin ihastella upeita rakennuksia ja yksityiskohtia. 





Ihana reissu kerrassaan! Voisin mennä vaikka heti uudelleen. Reput täyttyivät kivojen tuliaisten lisäksi jälleen kerran mukavista muistoista.



Reissuterkuin:

Iida Emilia

4 kommenttia:

  1. Anonyymi2.59

    Ihanat lomakuvat! Varmasti oli tosi ihana reissu :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Micu 😊.
    Oli kyllä niin hauskaa ja paljon nähtävää! Olis viihtynyt pidempäänkin 😉

    VastaaPoista
  3. Oi Tukholma <3 on kyllä niin kiva kaupunki.
    Oikein harmittaa, kun ei olla sinne päästy muutamaan vuoteen. Toivottavasti pikapuoliin asia korjaantuisi.
    Ihania kuvia oot reissulta napsinut niitä ihastelee mielellään!

    Mukavia lomapäiviä! Ja reissuja! Kyllä sitä arjen alkaessa taas ehtii kotikonnuilla viipyä :)

    Ps. Mun eka Turkukoti oli ihan tuon apteekkimuseon lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikke :)
      Kyllä oli mukava reissu ja Tukholma on mielettömän kaunis kaupunki. Kesällä on muutenkin kiva käydä katselemassa uusia paikkoja, vaikka onhan kotiinkin aina ihana palata!

      Oikein hyvää lomaa sinne teillekkin ja toivotaan vielä paljon lämpimiä ja aurinkoisia päiviä :)

      Oi sullahan on ollut kivalla paikalla Turku-koti :) Oli kyllä ihana paikka se museokin.

      Poista