keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Olkkarin pöytä sai renkaat alleen

Aurinkoista keskiviikkoiltaa!

Ihan mahtavan lämmin ja keväinen päivä ollut tänään. Onneksi siitä ehtii iloita vielä työpäivän jälkeenkin ja valoa riittää kuvaamiseen illallakin. Pahoittelut, jos kuvat ovat liian ylivalottuneita, sillä vanha koneemme ei ole paras mahdollinen kuvien muokkaukseen. Kirkastan aina kuvia liikaa! Mutta kylvetään nyt tässä valossa, kun sitä kerrankin riittää :)

Mun on ihan pakko vilauttaa tuota olkkarin uutta ovipöytää, jonka saimme pääsiäisenä tuunailtua kuntoon. Aluksi kokeilin miltä ovi näyttäisi aseteltuna rennosti lehtikasojen päälle. Pöytä näytti hyvältä, mutta aikakausilehdistä tehdyt jalat eivät olleet kaikkein tukevimmat tai kauneimmat mahdolliset. Lisäksi raskaan puuoven siirtely olisi ollut siivouksen yhteydessä hankalaa, ja muutenkin ovi näytti hieman liian massiiviselta olohuoneessamme.

Niinpä sitten päätin pääsiäispäivänä raahata oven ulos ja saha sai laulaa. Isäntäkin ryntäsi onneksi auttamaan, sillä sahankäyttöni taisi näyttää turhan vaaralliselta ;). Aiemmin pääsiäisviikolla olinkin jo käynyt ostoksilla Motonetissä, ja sieltä saaliikseni kahmin suurimmat kalusterenkaat, jotka löysin. Toki jotkin takorautaiset vanhantyyliset renkaat olisivat olleet vielä kivemmat, mutta nämäkin näyttävät mielestäni tosi hauskoilta. Sitten mieheni ruuvaili renkaat pöydän alle ja valmista tuli!







Pöytähän on melko matala, mutta se ei haittaa ollenkaan, sillä tuohon saa todella kätevästi heitettyä jalat sohvalla istuessaan ja pienet naposteltavatkin ovat ihan käden ulottuvilla.
Tykkään tosi paljon! 

Rentoa viikon jatkoa!

Iida Emilia

18 kommenttia:

  1. Kyllä vanhasta ovesta tuli kaunis pöytä. Nuo pyörät ovat aika kätevät, saa liikutettua pöytää helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :)

      Pyörät olivat tosiaan tarpeen, sillä tuo puuovi on aika raskas siirrellä, mutta nyt liikkuu kevyesti!

      Poista
  2. Ihan mielettömän hieno pyörillä 😍 tuo oli huippu ratkaisu 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti <3 Itsekin olen ihan innoissani kun tuli niin kiva :)

      Poista
  3. Tuli kyllä niin symppis <3

    VastaaPoista
  4. Upea pöytä, isot pyörät sopivat siihen kuin nenä päähän!!!
    Mulla on vielä lehtikasojen päällä, meillä se meneekin niin, kun alakerrassa oleillaan harvemmin.
    Niin kaunista ja harmoonista teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiitos Sari <3
      Teidän pöytä näytti tosi hyvältä lehtikasojen päällä! Pidä ihmeessä pöytä sellaisena. <3

      Poista
  5. On se ihana ❤️

    VastaaPoista
  6. Anonyymi11.10

    Pöytä on tosi kiva,käy teille hyvin!
    T.Asta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Asta, ihana kuulla :)
      Kivaa vaihtelua kyllä!

      Poista
  7. Kauniilta näyttää 😍

    VastaaPoista
  8. Tuo pöytä on kaikin puolin erittäin innovatiivinen, ja tietenkin hieno! En tiedä malttaisinko itse olla koko ajan rullailematta sitä jaloilla, ja lapset varmasti yrittäisivät skeitata. Kaunis ja käytännöllinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta viestistäsi Milla :)

      Itsekin mietein samaa, että kohta lapset työntelevät toisiaan täällä pöydän päällä :D Mutta onneksi renkaissa on myös jarrut ;)

      Poista
  9. Mä heti käytännön naisena mietin, että vitsi miten kätevä tuon saa hyvin liikkumaan kun siivoaa:D
    Mutta siis tosi kivan näköinen<3 Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös vaan olekin kätsyä :D Rullaa kuin unelma!
      Ihanaa kevätauringon lämmittävää viikonloppua teillekin! <3

      Poista