keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Pienen eteisen tila- ja valaistusongelmat

Moikka kamuset!

Eteisestämme tulee harvoin kuvia, sillä tuo pieni, pimeä tila on aina ollut hankala sisustaa nätiksi ja toimivaksi. Valaistusasiat askarruttavat etenkin tässä tilassa varsin usein.

Tähän aikaan vuodesta toki luonnonvaloa tulvii kirjaimellisesti sisään ovista ja ikkunoista ( yöllä valon määrää täytyy jopa hillitä pimennysverhojen voimin ) mutta ennemmin kuin huomaakaan, on syksyn hämäryys hiipinyt kylään, ja tuolloin valaistusta taas kipeästi tarvitaan.


Remontin, ja valkoisen lattian myötä eteistilamme avartui kummasti. Myös makuuhuoneeseen avautuvat pariovet, sekä eteisen oviaukon suurentaminen lisäsivät tilan tuntua. Valkoinen värimaailma myös heijastaa luonnonvaloa kauniisti. 

Tosiasia on kuitenkin se, että puolet vuodesta elämme kuin pimeässä "säkissä", eikä tuo yksi ainut valonlähde eteisemme katossa riitä mihinkään! Silloin apuun rientää onneksi Philips lamput.
Nykyäänhän lamppuja ja valaisimia saa hankittua kätevästi myös verkkokaupoista, mm:
Lamppuexpressiltä


Itse suosimme enimmäkseen LED-lamppuja niiden pitkäikäisyyden ja energiatehokkuutensa ansiosta. Ledien värisävyistä löytyy myös paljon vaihtoehtoja. Mielestäni valo ei saa olla kelmeän keltaista, eikä toisaalta liian sinertävääkään, vaan mielellään lämpimän valkoista, joka toistaa sisustuksen sävyjä kauniisti. 

Jos ryhtyisimme hieman isompaan valaistusremonttiin, niin haluaisin eteiseen lasketun lautakaton, jonka reunoilta ledvalonauhojen valo hohtaisi epäsuoran hillitysti tilaan. Tai ehkäpä perinteisempään sisutukseen sopisi kattoon upotetut spotit, joiden valoa voisi säädellä tunnelman mukaan.

Yksi hieno vaihtoehto olisi myös katossa kulkevat kiskot, joissa Philips Halogeenilamput valaisisivat spotteina. Halogeenit ovat ledejä edukkaampia ja muistuttavat ominaisuuksiltaan perinteisiä hehkulamppuja. Valo on kirkasta ja syttyy ilman viivettä, mutta energiansäästöominaisuudet eivät yllä samalle tasolle kuin ledien. 

Siinäpä sitä onkin pähkäilemistä! Tällä hetkellä lisävalaistusta saamme kuitenkin ihan perinteisellä seinävalaisimilla, ja ihan hieno on sekin, joskin ei talven pimeydessä kaikkein riittävin vaihtoehto.


Valaistuksen lisäksi vähäiset säilytystilat aiheuttavat päänvaivaa, mutta konmarituksesta on ollut hurjasti hyötyä tässäkin asiassa. Kun turhat kengät ja takit lähtivät kierrätykseen, tuli kaappeihinkin tilaa lisää! 

Tuulikaapissa sijaitseva pikkueteisemme toimii lähinnä lasten vaatteiden säilytyspaikkana, ja tykkään pitää siinä vain kulloinkin käytössä olevia vaateparsia, jotta eteisnäkymä pysyisi mahdollisimman siistinä. Talvitakit on siirretty kunkin omiin vaatekaappeihin, tai isoon naulakkoomme. Varastoon en jaksa talvivaatteita erikseen viedä.


Koreihin ja kasseihin saa kätevästi kätkettyä pipot, huivit ja tumput. Asusteita löytyykin nelihenkisessä perheessä ihan tuhottomasti! Onneksi tämä kesäaika on taas helpompaa pukeutumisen suhteen :)


Eteisen perällä sijaitsee meidän aikuisten naulakkomme, jonka kirjavan takkirivistön olen peittänyt vanhan pitsilakanan taakse. Täällä säilytän myös syys- ja talviasusteet. Ihmeen hyvin näillä ollaan pärjätty, vaikka edelleen kiireisinä aamuina tuntuu varsinkin perheen nuorimmaisen päähineet olevan hukkateillä! Ja yleensä ne sitten löytyvätkin lastenhuoneen sängyn alta tai jostakin muualta, mihin ne eivät todellakaan kuulu ;)




Tänä päivänä alan olla eteiseemme jo melko tyytyväinen, kunhan tuon valaistusasian saisi vielä paremmalle tolalle. Mutta haaveita ja haasteita on hyvä olla, ja juuri nyt nautitaan tästä kesän upeasta valosta :)

Valonhippuja päiväänne!

Iida Emilia

-Yhteistyössä lamppuexpress.com-


16 kommenttia:

  1. Ihanan valoisalta ja raikkaalta näyttää teidän eteinen. Valaistus on kyllä itselläkin tosi lähellä sydäntä ja valoilla ja lampuilla sisustaminen on ihan parhautta. Nyt kesällä toki aurinko riittää (ainakin joskus) valaisemaan vähän liiankin hyvin meillä paljastaen kaiken pölyn ja tomun. Mutta ei haittaa, ihanaa kun se paistaa.

    Mä olen jotenkin onnistunut haalimaan meille nyt niin paljon pipoja, lapasia ja huiveja etten oikein tiedä mihin niiden kanssa joudun. Karsin jo suuren osan, mutta silti niitä tuntuu riittävän. Ehkäpä siis jatkan tuota sinunkin mainitsemaasi konmaritusta vielä senkin osalta. Mukavaa viikkoa sulle Iida Emilia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta viestistäsi Marika :) Valaistus on kyllä tärkeä juttu! Vielä kun sen osaisi toteuttaa hienosti!

      No meillä sama juttu, että vaikka laitoin mielestäni todella paljon pipoja ja huiveja ym. pois, niin silti niitä on ihan järkyttävästi! Ja lopulta sitä kuitenkin käyttää vaan paria suosikkiansa. ( Itseasiassa meillä on makkarissa vielä yksi lipasto, mistä myös löytyy noita asusteita...että en mä niin hyvin siinä marituksessa ole vielä onnistunut ;)

      Oikein ihanaa viikkoa sinnekin ja kaunista alkavaa kesäkuuta!

      Poista
  2. Onpa kaunista <3
    Meillä tuntuu tuulikaappi olevan jatkuvassa räjähdystilassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa <3

      No ei tuo meidänkään tuulikaappi aina ojennuksessa ole, mutta nyt kesällä tietenkin vaatteiden vähentyessä se näyttää paremmalta ;)

      Poista
  3. Anonyymi5.06

    Kaunista<3 Mistä tuo eteisen kaunis kenkäteline on peräisin?
    -Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja ja kiitos viestistäsi <3
      Kenkäteline on hankittu tänne vuosia sitten, muistaakseni Ellokselta tai Jotexilta :)

      Poista
  4. Kaunista, ihanaa! Ja vielä siis eteisessä. Olet kyllä mestari sisustamaan!!
    Valoisaa kesän alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos <3 Onpas kauniisti sanottu :)
      Oikein ihanaa alkavaa kesäkuuta sinnekin!

      Poista
  5. Kaunis eteinen. Totta että talvivaatteet vievät ison tilan.
    Onneksi näin kesällä saa laittaa ne pois. Mä vien ulkovarastoon, niin kummasti sitä tilaa tulee eteiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :)
      Meidän ulkovarasto on kylmä ja senverran kostea, että siellä homehtuu tekstiilit helposti. Mutta enpä siltikään viitsi nähdä sitä varastoinnin vaivaa, vaikka tilaa toki ihanasti tulisikin :D Mutta kyllä noita vaatteita riittää...huh hei!

      Poista
  6. Niin on kaunista <3

    VastaaPoista
  7. Todella kaunista <3

    Ihanaa viikonloppua!<3

    VastaaPoista
  8. Harvinaisen kaunis eteinen! Ihana tuo puhelin ja penkin väri. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti! Niin mukava kuulla <3 Tämä kun on tällainen pikkuruinen käytävä vaan, mutta kauniilla kirppislöydöillä eteistilaan on saanut hieman tunnelmaa :)

      Poista