perjantai 26. elokuuta 2011

Omenoita ja keittiöunelmia

Olipa ihana aloitella viikonloppua, kun tänään oli jo vapaapäivä. Hoidin hetimiten siivoukset pois alta, ja sain iltapäivästä hyvän ystävän kylään. Teimme esikoisen kanssa koko perheen syysherkkua; kauraomenapaistosta vaniliavaahdolla kuorrutettuna. Nam! Omenat tosin olivat ihan kaupan hyllyltä noukittuja, mutta hyvältä maistuivat silti :)



Innokas pieni apulainen. Tai onko tuo nyt enää niin kovin pienikään...meidän tokaluokkalainen :)

Tuohon keittiön välitilaan saamme toivottavasti hyvin pian paneelia pintaan. Paneelit nimittäin ovat odotelleet jo varmaan vuodenverran käyttöönottoa, mutta kukaan ei ole ollut kovin innokas niitä asentamaan! No nyt veljeni on luvannut tulla auttamaan, joten ehkä pian pääsen hyvästelemään nuo järkyttävät 90-luvun kaakelit tulppaaniboordeineen ( eivät näy kunnolla kuvassa onneksi ;). Uusi hanakin tiskialtaaseen on jo hankittuna.

Lisäksi haaveilen saavani keittiöön lisää laskutilaa pienimuotoisesta saarekkeesta, tai työtasosta, joka tulisi sijoittumaan keittiön ja olkkarin väliin. Ikean kuvastosta löysinkin jo pari varteenotettavaa ehdokasta. Ehkä unelmani saarekkeesta toteutuu sittenkin :) Katsotaan!

Alakuvassa näkyy keittiönhyllyn uusin tulokas; Arabian vanha kermakko, jonka sain äidiltäni.

Tällaisia haaveita täällä tällä erää!

Ihanaa viikonloppua ystävät!

Iida Emilia

19 kommenttia:

  1. Kaunista..
    Paneelit välitilaan on munkin haaveeni.. Ehkä joskus ;) onneks meiltä ei haaveet lopu kesken..hih ;)
    Nautinnollista viikonloppua..ihanaa aloittaa se "puhtaalta pöydältä" perjantaivapaan kera!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa viikonloppua! Teillä on aivan hurmaavaa! terveisin romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  3. Kivaa viikonloppua sinulle ystäväiseni !
    Kauniita keittiö kuvia. KauraOmppuPaistos...namia :P

    VastaaPoista
  4. Hyvvää huomenta kammarista ! Omppu-kaurapaistosta meilläkin tiuhaan pyöräytellään. Materiaalia onkin tulossa rutkasti notkuvin oksin :)

    VastaaPoista
  5. Teillä on kyllä niin kaunis koti. Siellä on varmaan ilo touhuta ja suunnitella. Keittiökin on niin hurmaava ihanine ruokapöydän tuoleineen. Jotain omenaista voisi itsekin tänään leipoa tämän postauksen innoittamana. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Ihanaista viikonloppua sinulle myös <3

    Upeaa tunnelmaa jälleen noissa sinun "puuhastelukuvissasi"...

    VastaaPoista
  7. Huomenet myös täältä Alppihovista :)
    Kauraomenapaistos kuulostaa hyvältä. kävin aamutuimaan itse nykimässä punaposket oksilta- tänä vuonna omenat ovat aivan täydellisen punakoita, vaikka niitä ei paljon tulekaan. Makua en vielä ole testannut, mutta kulhollinen on kerätty tuhottavaksi...

    Viimeinen kuva voisi olla oma keittiöhyllyni, näytti tutun kodikkaalta :)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi2.29

    Paistos kuulostaa samalta mitä minäkin syksyisin teen, omenahyve nimellä :)
    Paneelit ovat kyllä kivan näköiset ja itse olen ollut niihin tyytyväinen. Kauniin näköistä teidän keittiössä :)
    -AnnaO-

    VastaaPoista
  9. Hyviä haaveita! :) Mahtavaa, kohta korkkaan minäkin omppukauden ♥

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia jälleen! Minäkin tänään äidyin leipomaan mustikkamuffinsseja, eivätkä ees lätsähtäneet=)

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kiitos teille ilahduttavista viesteistänne!

    Liisa: Ei lopu haaveet ei ;) Voi, kun joskus olis edes muutama päivä niin, että olis kaikkeen tyytyväinen :D

    Riitta-Sinikka: Kiitos paljon! Leppoisaa Sunnuntaita sinne :)

    Allidaalia: Mukava kun taas poikkesit <3 Kivaa päivää sulle!

    Lovviisa: Voi, kunpa oliskin omia omenapuita! Herkullisia hetkiä sinne, ja kiitos kun käyt aina kylässä :)

    Essi: Voi kiitos kaunis <3 Ainakin siistissä kodissa on mukava touhuilla ;)Omppusista saa kyllä kaikenlaisia makoisia herkkuja aikaan. Kiva jos postaukseni innoitti sinuakin. Mukavaa päivää!

    Ainosofia: Kiitos, ja mukavaa Sunnuntaita kamuseni <3

    Marina: Kiva, kun käväisit kylässä. Onpa ihanaa, kun saat keräillä tuoreet herkut suoraan puusta. Toivottavasti punaposket maistuvat :)

    AnnaO: Sama jälkkäri on varmaan kyseessä. Jossain olen nähnyt sitä sanottavan myös kauratosca-herkuksi. Paneeleista mäkin tykkään hirveästi, ovat niin kodikkaat ja vanhan tyyliset <3

    Sini: Haaveita on hyvä olla :) Makoisia omppuhetkiä sinne!

    Hanne: Mustikkamuffinitkin kuulostavat herkullisilta..mmm. Hih, ja hyvä etteivät lätsähtäneet ;)

    Aurinkoista Sunnuntai päivää kaikille! Mukavan lämmintä näyttääkin tulevan.

    VastaaPoista
  12. Paneelit oiskin ihanat keittiöön!<3
    Ihana pilkkuliina ja pitsiverhot,ihana tunnelma kuvissasi!:)

    Nam kauraomenapaistos on hyvää!!:)

    Iloista tulevaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi7.06

    Kuniilta näyttää teidän keittiössä! Ihania yksityiskohtia!

    Ompuilla herkuttelu on ihan huippua. Meidän omenapuu on taas mukavasti satoa tuottanut, että iloa riittää!

    Mukavaa sunnuntaita!
    -kisu-

    VastaaPoista
  14. Nam nuo omppuset on kyllä herkkuja! Tuo teidän keittiö on aivan ihana nytkin! Suunnitelmat kuullostaa hyvältä.. ihana suunnitella uutta :) Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
  15. Ihana äidin ja tyttärien yhteinen leipomishetki...ne on ihan parhaita, vaikka joskus aika sotkuistakin puuhaa pikku kätösillä ;). Tästä innostuneena taidan kerätä huomenna omppupuun juurelta ensimmäiset syksyn omput ja herkkua uuniin. Nami!

    VastaaPoista
  16. Kylläpä alkoi tehdä mieli omppuherkkuja! :p
    Ihastuttavia kuvia ja kivoja suunnitelmia sinulla!

    VastaaPoista
  17. Paneelit välitilaan on suunnitteilla meilläkin, en ole blogissani hihkunutkaan vielä mitään mutta oma talo on katseltuna ja vähän sellaista väliaikaista keittiöremppaa on tarkoitus siellä tehdä ensiksi. Ovat jotenkin lämpimämmät ja kodikkaammat minusta kuin kaakelit! Omenaherkku kuulostaa ihanalta:)

    VastaaPoista
  18. Poikkeapas Päivärinteellä... ;)

    VastaaPoista
  19. Voi kiitos ystävät käynnistänne :)

    Niina: Kiitos, ja mukavaa loppuviikkoa sinne!

    Kisu: Oi sitä onnea, kun on oma omppupuu! Nauttikaahan sadosta :)

    Nonnukka: Kiitos. Aina jotain pientä uutta on suunniteltava miehen pään menoksi ;) Mukavaa iltaa sinnekkin <3

    Ansku: Hih, lasten kanssa leipominen kuulostaa aina kivalta, vaikka lopultahan siinä meinaa mamman pinna palaa ;) Mutta tuon esikoisen kanssa leipominen onkin jo ihan hauskaa puuhaa!

    Esmeralda: Kiitos! Kiva kun poikkesit :)

    Anni: No wau! Onnea siis talostannekin <3 Teilläpä onkin kaikkea mukavaa tiedossa :) Laitahan piakkoin kuvia ;) Tykkään kans tosi paljon paneelin pehmeän kodikkaasta tunnusta ja ulkonäöstä.

    Senni: No minäpäs kipaisen.. ;)Jännäää...

    VastaaPoista