tiistai 27. elokuuta 2013

Kasvihuone-kekkerit!

Voi miten upeista loppukesän ( tai alkuksyksyn ) päivistä olemmekaan saaneet nauttia! Ulkona tarkenee vielä melkein kesäkoltussa, vaikka toisaalta jo ihan odottaa, että saisi kiskoa säärystimet jalkaan, ja neuletakin niskaan ;). Mutta tästä lämmöstä täytyy ottaa kyllä ilo irti, sillä pitkä ja kylmä talvi on jo lähempänä kuin uskaltaa edes ajatella...ja sitähän ei vielä todellakaan ajatella!


Viikonloppuna nautiskelimme syysmökkeilystä. Elokuun illoissa on jo ihana oma tunnelmansa, kun hämärtyvän saunapolun varrelle viritellään lyhtyjä, kipitellään kiireenvilkkaa pulahtamaan viileään veteen, ja saunan jälkeen lämmitellään takkatulen äärellä. Perjantaina rentouduttiin perheen kesken oman mökin rauhassa, lauantaina puolestaan isännän kanssa ajelimme ystävien mökille, jossa meitä oli iso vanha porukka kasassa. Kylläpä oli hauska viikonloppu!


Viikko alkoi myös mukavissa merkeissä, kun ystäväni pyysi minua ja kolmatta ystäväämme aamuteelle luokseen juhlistamaan juuri valmistunutta kasvihuonetta, josta hän oli pitkään unelmoinut. Näin kun vielä osittain kotiäiteinä ollaan, niin mahtavaa kun välillä ehditään käydä päiväkahveilla toistemme luona :)

Ystäväni pyysi, että ottaisin muutaman kuvasen kasvihuoneesta, ja sain luvan julkaista nämä myös blogissa teidänkin iloksenne. Aurinko paisteli niin kirkkaalta taivaalta, että se hankaloitti kuvausta hieman, mutta muutama onnistunut otoskin taisi tulla. Kuvissa vilahtaa myös ystäväni suloinen iltatähti-rinsessa.




Ystäväni taitava mies rakensi tämän soman pienen kasvihuoneen vanhoista ikkunoista omien piirrustustensa mukaan. Sisällä odottelee komia saalis omia tuoreita kurkkuja, ja tomaatteja. 
Aivan ihana :)



Tässä se kaikkein pienin ja somin. Rakkaudesta rakennettu :)




Suloisesti on ystäväni sisustanut myös kasvihuoneen ulkopuolen kukin ja lyhdyin. Voi huokaus!

Suostuiskohan minun ukko-kultani rakentamaan meidän takapihalle tuollaisen?
Taitaa olla turhaa edes kysyä ;)




Itse voisi yrittää heivata nuukahtaneet kesäkukat pois, ja asetella myös syyskrysamteemit esille. 
Pianhan meillä muuten juhlitaan Lilliputin synttäreitä :)

Iloa viikkoonne!


Iida Emilia

12 kommenttia:

  1. Todella kaunis kasgvihuone! :) Ompas taitava mies ystävälläsi ja myös todella sulonen pikkuprinsessa. :)
    Mikä sen kivempaa, kun kahvitella toisten kotiäitien kanssa. Äitit nauttii ja lapset myös<3

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana kasvihuone voi kun saisi tuollaisen ihanuuden..jos mie saan yhden omakotitalon vuokrattua alan siellä viljelemään perunaa, ja kasviksia ensi kesäksi toisaalta se on meille varattu mutta kun se vuokraaja tekee vielä vähän remppaa siellä niin vuokran hintaa ei tiedetä..siksi on epävarmaa kaikki kunnes asiat selviää...
    Mutta tosiaan kauniita kuvia ja rinsessakin on ihana :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana pieni kasvihuone puutarhan kaunistuksena! <3 Ja voi tuota suloisuutta, omppua syömässä! Ystävyys ja ihanat kahvitteluhetket arjessa on rikkautta!
    Aurinkoista tiistaita sulle toivottelen :)

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan upea kasvihuone! Ja niin suloinen pienokainen. <3

    VastaaPoista
  5. Upea kasvihuone!
    Minäkin olen yrittänyt taivutella miestä tuollaista tekemään, mutta viellä ei alkuakaan näy...:D

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis kasvihuone, tuolla kelpaa kasvatella kurkkuja! :)

    VastaaPoista
  7. Onpa mahtava! Yritä suostutella nätisti ;)

    VastaaPoista
  8. Kerrassaan hurmaava kasvihuone!! :)

    VastaaPoista
  9. Tavaton miten kauniit pitsit kasvihuoneen oviin onkaan päässyt, niin kaunis ja herkkä idea!

    VastaaPoista
  10. IHANA!♥ Ja IHANAT kuvat!!♥

    VastaaPoista
  11. Ihanuus mikä kasvihuone!!! Voi kun meidänkin pihaa koristaisi tuollainen!!! :)

    VastaaPoista
  12. UPEAA ! Minäkin haluan kasvihuoneen !
    Suloinen prinsessa.

    VastaaPoista