sunnuntai 15. joulukuuta 2013

3:nen adventin paketointipuuhat

Tänään syttyi jo kolmas adventtikynttilä. Enää reilu viikko aikaa jouluun! 

Tonttulassa rapisteltiin joulupapereitten kimpussa, ja salaiset paketit piiloutuivat sieviin kääreisiin. 
( Siis ne muutamat paketit, jotka olin jopa ehtinyt hankkia ;). Pyykkikone hurisi aamusta iltaan, ja tarkoitus oli leipoa pakkaseen joulutarjottavaa, mutta sitä en sitten tänään ennättänytkään. Jos kahvipöytään ei tule suklaakaakkua, niin kyllä konvehdit kelpaa vallan mainiosti. Kestoähky on jo muutenkin taattu.

Nappasin tänään myös kuvia joulukorttiin. Aika viimetinkaan menee...
saas nähdä tuleeko täältä kortteja tänävuonna ollenkaan ;)


Tänäkin vuonna asettelin adventtikynttilät vanhaan kakkuvuokaan, jonka vuorasin sammalella. Muutama pähkinä, ja kanelitanko tuo jouluista tuoksua. Numerokyltit löysin Tukholmasta: Panduro Hobby- nimisestä askarteluliikkeestä.







Joulukääreet ja osa nauhoista ovat niinikään löytöjä Tukholmasta. Tosin tuon ihanan harmaan tähtipaperin nappasin mukaani paikallisesta sisustusliikkeestä Sisustus Homesta. Harmaasta ja punaisesta muodostuikin oikein kivat väriyhdistelmät.


Kotiin on alkanut ilmestyä punaisia väriläiskiä, vaikka vielä marraskuussa musta tuntui, että tänävuonna ei tule punaista joulua! On se vaan niin perinteinen ja raikas jouluväri :)




Mutta nyt pitemmittä jaaritteluitta lähden valmistautumaan yksivuotis-synttäreille!

Mukavaa alkavaa jouluviikkoa!

Iida Emilia

23 kommenttia:

  1. Kauniita paketteja :)

    VastaaPoista
  2. Mielettömän kauniita kuvia ja paketit ovat houkuttelevia. Tähtipaperi on kyllä melkoinen hurmaavaa!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8.26

    Kaunista kaunista!!!Minulla on itselläni myös tuo ihku vanha kahvipurkki.Jouluista ja kotoisaa teillä,tykkään!Ja nättejä paketteja.

    Ihanaa Joulua teille!
    T.Asta

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania paketteja! Sä oot samanlainen, kun mä -tykkäät paketoinnista :D eikö!?

    VastaaPoista
  5. Kateellisena katselen kun kaikilla on niin jo valmista jouluksi.

    Teillä voi jo joulu tulla <3

    VastaaPoista
  6. Siis ihanuus miten kaunis joulukoti Pilvenhattaralle onkana loihdittu...suloista punaista <3

    Noihin kääreisiin ei voi kyllä tulla muuta kuin kauniita paketteja :) Kiva tuo jouluglögi keittiöliina!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia.
    Niin on meillekin ilmestynyt punaista vaikka ei pitänyt ;).
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.
    -Erica-

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista ja tunnelmallista<3 Ihanaa viikon jatkoa:)

    VastaaPoista
  9. Voi taivas, miten kauniita kuvia. KYLLÄ sulla on ihana koti ja justiinsa tuommoisen paketin miekin haluaisin saada jouluna. En raaskisi edes välttämättä avata sitä heti, vaan ihailisin kaunista pakettia pelkästään. :)
    Rauhaisaa 3.adventtia sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kuvia, ja niin nättejä paketteja :))

    VastaaPoista
  11. Kaunis jouluinen koti <3
    Ihanat ja salaperäiset paketit. Lahjapaperit olivat hyvä löytö reissulta.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi11.15

    Ihana joulutunnelma blogissasi.
    haluaisin piipahtaa kertomassa että Elsi's arpoo ihanan pipon. haluatko olla mukana?
    www.elsis.fi

    VastaaPoista
  13. Kyllä on niin sievät paketit♥

    VastaaPoista
  14. Niin kaunista ja jouluisaa :) Oikein silmä lepää. Ihanalta näyttää punaiset pilkahduksetkin, kun niitä on laitettu noin nätisti ripotellen, ei ole mitään liikaa.

    VastaaPoista
  15. Kiitos ihanaiset kommenteistanne <3

    Micu: olet aivan oikeassa. Tykkään kyllä kovasti pakettihommista :)

    Ainosofia; Kiitos! Hauska jos kuvissa edes näyttää valmiilta. Kyllä täällä vielä touhua riittää :)

    Tuija: Kiitos <3

    Kyllä sitä punaista tosiaan ripotellen olla pitää ;D

    VastaaPoista
  16. Ihanaa jouluntunnelmaa kodissasi! Kivoja kuvia ja asetelmia, niin kuin aina:)

    VastaaPoista
  17. Mä rakastan Panduro Hobbyä!! =)

    VastaaPoista
  18. Pitkästä aikaa täällä kurkkimassa! :)
    Miten ihanan jouluisiin kuviin täällä törmäsinkään! <3
    Suloinen adventtikynttelikkö (vanhat kakkuvuoat vain tuovat sitä omaa, ihanaa tunnelmaansa), pakko kyllä itsekin kokeilla ensi vuonna laittaa adventtikynttilät kakkuvuokaan. ;) Täytyy vain ostaa jostain noita numeroja, tai sitten jos kokeilisi askarrella massasta..!
    Voi ja minkä astiapyyhkeen kuvista bongasinkaan! <3 Kertakaikkiaan ihana glögiohjeineen kaikkineen! Mistä olet sen löytänyt?
    Pahoittelut kun sana ihana tuntuu toistuvan jatkuvasti, mutta kun tämä tunnelma vain on niin... ihana! ;) :)

    Tunnelmallista loppuviikkoa Sinulle ja suloista joulun odotusta! <3

    VastaaPoista
  19. Anonyymi23.49

    Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi :)

    Venla

    VastaaPoista
  20. Voi anteeksi, kun joulukiireissä unohdin vastata. Jos Emppu vielä kaipaat tietoa keittiöpyyhkeestä, niin löysin sen ihan tarjous tavaratalosta :)

    Venlalle myös kiitokset! Toivottavasti joulunne oli onnistunut :)

    VastaaPoista