tiistai 14. huhtikuuta 2015

Koululaisten työpiste


Minä täällä yön pimeinä tunteina vielä hiippailen pystyssä muun perheen jo tuhistessa tyytyväisenä pedeissään. En yhtään väheksy kunnon yöunia, mutta tänään ei vaan yhtään nukuta! Niinpä esittelen teille tässä "joutessani" lastenhuoneen toista seinustaa, josta löytyy koululaisten työpiste.

Täytyy myöntää, että huonekalujen siirtelyn jälkeen innostuin hieman liikaa tästä työtilan stailauksesta eli lopullinen versio tämä ei tule olemaan. Hieman pehmeyttä ja hempeyttä lisäilen tänne vielä, sillä tällaisena työnurkkaus ei oikein istu lastenhuoneen muuhun sisustukseen.
( Lamppukin on vain lainassa makkarista ).

Kuvat oli kuitenkin pakko napata, sillä haluaisin tämän tyylisen työpisteen itselleni. Ainut ongelma on vaan se, että tilaa kodissamme sellaiselle ei yksinkertaisesti ole! Paikkaa, jossa tärkeät paperit ja laskut olisi nätisti niputettuna ja askartelutarpeet oijottuna. Kaikki selkeästi yhdessä paikassa. Se olisi kiva.

No mutta...lastenhuoneesta löytyy nyt ainakin mukava työpiste, jossa kaikki tärkeät jutut ovat käden ulottuvilla ja tänne mahtuu itseasiassa hyvin ne askartelutarpeetkin. Tälle seinälle tapettia ei enää riittänyt, mutta maalasin seinän tapetin pohjaväriin sointuvalla sävyllä. 




Vaatekaapin kylkeen liitutaululle piirrusteltiin lukkari ja näteimmät askartelupaperit 
sekä lahjapaperit oli kiva jättää esille.

Sellaista tällä kertaa. Nyt alkaakin haukottaa siihen malliin, että taidanpa minäkin kömpiä 
lämpöisen peiton alle kuorsaamaan.

Hymyjä sinne!

Iituli

28 kommenttia:

  1. No onpa ihana, tuollainen työpiste olisi upea itsellekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämmöisen minäkin ottaisin itselleni johonkin kodin nurkkaan ;)

      Poista
  2. Ihana! Mäkin toivoisin että olisi paikka askartelujutuille ja ompelukoneelle yms. mutta ei kyllä tilaa löydy :) Mukavaa keskiviikkopäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Olisi niin mukavaa että jossain nurkkauksessa olisi kaikki tuollaiset työskentelyjutskat samassa paikassa helposti ja kätevästi :)

      Poista
  3. Aivan ihana <3 En malta odottaa, että pääsen livenä ihastelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3

      Hih, ihan pian :) iiiik!!! Toivottavasti ette pahasti järkyty ;)

      Poista
  4. Aivan ihana työpiste :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunis! Näyttää niin suloiselle työpisteelle :)

    VastaaPoista
  6. Kauniilta näyttää! Tuollaisessa pisteessä minäkin viihtyisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika :)
      Minäkin yritän kuumeisesti pähkäillä josko johonkin oma työpisteeni mahtuisi...

      Poista
  7. Tosi kauniit nuo sävyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No niin tykkään minäkin näistä yksinkertaisista ja selkeistä sävyistä. Vähän ripauksen vaaleanpunaista pitäisi lorauttaa joukkoon ;)

      Poista
  8. Likkojen huone on niin ihana jokaisesta nurkasta kuvattuna !
    Kiva tämä uusi työnurkkaus. Tykkään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alli-kamuseni <3
      Huonekalujen pyörittely tuotti vihdoin järjestyksen johon olen itsekin tyytyväinen ;)

      Poista
  9. Niin kaunis työpiste! <3 Kelpaisi minullekin! Meillä on vielä työ/ompelu/askarteluhuoneen sisustus vähän vaiheessa, mutta jotakin hyvin samantyylistä olen sinne suunnitellut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Marianne <3
      Ihanaa, teillä on siihen kokonainen huone varattuna! Mukavia suunnitteluhetkiä sinne :)

      Poista
  10. Kyllä tuolla kelpaa tehdä koulujuttuja! On Sinulla kyllä niin taito hyppysissä! <3 Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinnuu Marita <3 Kiitos nyt kovasti kauniista sanoista :)
      Mukavaa loppuviikkoa sinne myös!

      Poista
  11. Anonyymi10.37

    Ihana työpiste ❤️Tuon pöydän ääressä on mukava opiskella ja tehdä läksyjä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämän pulpetin ääressä tyttäret viihtyvät kyllä hyvin :)

      Poista
  12. Wau, mikä pulpetti <3 Aivan ihana!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!

      Tämä pulpetti on yksi niitä ensimmäisiä vanhoja huonekalu-hankintoja meillä ja tykkään tästä hirmuisesti :) Oikein harmittaa, kun kasvavat siitä jossain vaiheessa yli.

      Poista
  13. Ihan super ihanalta näyttää <3

    VastaaPoista