keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Blogitapaaminen Tampereella vol.1

Heipsan!

Täällä meinaa arki viedä niin mennessään, etten ole ehtinyt yhtään fiilistellä teille viime viikonlopun blogireissun tunnelmia. Oli jälleen kerran aivan mahtava tapaaminen, vaikka heti alkuun tulikin takapakkia, sillä yksi ystävistä sairastui ja joutui jäämään kotiin. Harmitus oli melkoinen!

Paikalle pääsivät kuitenkin minun lisäkseni JonnaNiinaAnsku ja Allidaalia.
Kun tämä joukkue kokoontuu yhteen, ei päivästä voi mitenkään tulla tylsä! Tälläkin kertaa reissumme täyttyi naurusta, shoppailusta, sisustusideoista, herkullisista ruuista, mukavista kohtaamisista ja maailmaa parantavista keskusteluista.

Aivan ensimmäiseksi pääsimme kylään satumaisen kauniiseen kotiin!
Täältä Allidaalian luota tarinamme saikin alkunsa kolmisen vuotta sitten, ja nyt olikin ihana palata muistelemaan ystävyytemme ensitreffejä :)

Tämä koti on aivan uskomattoman täydellinen jokaista pienintä yksityiskohtaa myöden.
Olen aina ihaillut ja fanittanut Allidaaliaa, jolla on todellinen lahja luoda kauneutta ympärilleen kekseliäillä ideoilla ja edukkailla löydöillä. Lisäksi asumme Allin kanssa hyvin samantyyppisissä- ja kokoisissa kasari-rivareissa, joten täältä jos mistä voin poimia loistavia ideoita omaankiin kotiin!


Mutta annetaanpa nyt kuvien puhua puolestaan...

Upeat vanhat huonekalut ja seesteisen vaaleat sävyt luovat harmoonisen ympäristön.


Keittiö on kodin sydän!








Saimme syödä herkullisen lounaan kauniisti katetulta pöydältä.


Yläkertaan johtavien rappusten seinämälle on tehty ihana taideteos pikkumiehen farkuista.

Lisäksi tämän talon väki rakastaa kaikenlaista liikuntaa, joten emännän lempiharrastuksesta kertovat nyrkkeilyhanskat roikkuvat hauskasti naulakossa :)


Yksityiskohtia pikkuisen Leon huoneesta:








Kodinhoitohuoneessa,


Vanhempien kammarin rauhallisia tunnelmia,


Ja vielä loppuun olohuoneen ihanuutta.








Jälkkäriksi herkuteltiin suussasulavalla kinderkakulla.


Ah, kylläpä täällä sielu ja mieli lepäsi.

Palailen vielä kertomaan lisää reissustamme pääsiäisen aikaan. Nyt täytyykin alkaa jo valmistautua työpäivään.

Kaunista kiirastorstaita!

Iida Emilia

16 kommenttia:

  1. Täälläkin fanitetaan Allidaaliaa! Niin kauniita kuvia hänen blogissaan. Niin kaunis koti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa!:) No niin on... ihan liiankin ihana <3
      Oma koti näyttää nyt ihan valjulta ;)

      Poista
  2. Niin kauniit kuvat! <3 Blogitreffit on niin parhaita, meilläkin on tänään illalla taas tapaaminen jota on odotettu kuin kuuta nousevaa :)

    Mukavaa kiirastorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, noin kauniista kodista ei huonoja kuvia edes saa :)
      Oi ihanaa iltaa sinne!Nauttikaa <3
      Ja mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  3. Näin kauniita kuvia voisi katsella loputtomiin...onnistuneet kuvakulmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuonne kotiin voisi jäädä asumaan <3

      Poista
  4. Voi että miten ihana koti, niin kauniita yksityiskohtia! Kiitos kun jaoit näitä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin aivan lumoava :)

      Poista
  5. Kyllä Allidaalian koti on niin kaunis ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Nyt mäkin haluan REMPAN tänne ja äkkiä ;)

      Poista
  6. Ihania kuvia!!! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis koti ja ihana sisustus... Allidaalia ei ole minulle tuttu ennenstään, joten pitääpä käydä tutustumassa hänen kotiinsa... kaipaisin ideoita keittiööni... josko sieltä löytyisi :)
    Hyvää Pääsiäistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös vaan olekkin, hurmaava kerrassaan <3 Käy ihmeessä tutustumassa. Ideoita löytyy takuuvarmasti :)

      Hyvää pääsiäistä sinulle myös!

      Poista
  8. Kaunis koti, yksi lemppareista ehdottomasti <3

    VastaaPoista