sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Ihana viikonloppu

Hiphei pitkästä aikaa!

Pahoittelut, että blogipostaukset tulevat näin harvakseltaan, mutta tuntuu jotenkin, ettei täällä ole mitään kuvattavaa, ennenkuin alkaa todenteolla remonttirintamalla tapahtua. Muutenkin vapaahetket kuluvat nyt tiiviisti oikeita materiaaleja ja tarjouksia etsiessä, joten kiirettä on pitänyt. Nyt onkin sitten unelmien keittiö suunniteltuna ja ihanat väliovet varattuna. Uusi lattiamme saapuu huomenna ja viikon päästä pärähtää remontti käyntiin :)

Tänä viikonloppuna jätin kuitenkin remppajutut hetkeksi sivuun ja suhautin ystäväni Anskun kanssa junalla kohti Vaasaa. Siellä tapasimme ihanat blogi-ystävämme AllidaalianNiinanJonnan sekä Kiken

Vietimme jälleen kerran ihan mahtavan naisten viikonlopun, josta minulla ei ole kuvia valitettavasti ollenkaan, sillä unohdin aamukiireessä kamerani kotiin! ( Bloggaajan pahin moka ikinä ;) 
Instagramiin päivitin muutaman tunnelmapalasen matkaltamme, mutta nuo kännykkäkuvat eivät laadullaan päätä huimaa. 

Kaikkein parasta antia reissussa oli ehdottomasti yökyläily Niinan ihanassa, vaniliansävyisessä  talossa, jossa pääsimme nauttimaan pihasaunan lempeistä löylyistä ja saunanraikkaina vietimme pyjamabileitä rupatellen ja nauraen yömyöhälle.




Mukavia löytöjäkin sattui matkan varrelle useampia, vaikka alunperin ajattelinkin, etten tarvitse kotiin oikeastaan mitään. Tuollaisia mukitelineitä olen ihastellut muiden kodeissa, ja nyt olin niin myyty tuon sinkkisen Ib-Laursenin telineen kohdalla, että se oli aivan pakko napata ostoskassiin.

Myös pehmoinen Ib-Laursen täkki houkutteli minut kauniilla kuosillaan ostosvimmaan.
Nämä ihanuudet löysin kodikkaasta Shiilan putiikista, jossa olikin todella ilo vierailla. Shiilan ystävällinen omistajatar ja hänen suloinen tyttärensä palvelivat meitä kauniissa, autotalliin rakennetussa puodissaan. Saimme ostosten lomassa nautiskella herkullisista uunituoreista korvapuusteista kahvin kera ja pääsimmepä vielä vierailulle heidän upeaan kotiinsakin.

Putiikissa olisi ollut vaikka kuinka paljon kaikkea ihanaa kotiimme, ja oikein harmittaa, että puoti sijaitsee niin kaukana meiltä, mutta onneksi heiltä löytyy myös verkkokauppa :)





Kirppareilta tein myös useampia ihania löytöjä, ja yksi niistä olikin tuollainen puinen vanha leipälapio, jonka päälle voi asetella vaikkapa kynttilöitä.


Ja loppuhuipennuksena kävimme vielä vierailulla iki-ihanassa Mallan Makeat -sisustuskahvilassa, jonne onneksemme saimme kutsun, vaikka puoti olikin juuri lomalla. Eihän pohojanmaan reissu olisi ollut mitään ilman Mallan ja Samin leipomia herkkuvohveleita, sekä Green Gaten uutuuksia. Joulukotiin sieltä löysinkin jotain suloista ja punaista. Kiitokset vielä Makeiden herttaiselle pariskunnalle vieraanvaraisuudestanne :)

Ah, kylläpä olikin taas rentouttava reissu.
Nyt jaksaakin alkaa keskittyä kunnolla tuohon tulevaan remonttiin.

Halauksin:

Iida Emilia


14 kommenttia:

  1. Ihana reissu ja niin ihanat löydöt ❤️ Kauniit kuvat, remppakuvia odotellessa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja hyvät löydöt tehtiin <3 Kiitos parhaasta reissuseurasta :)

      Poista
  2. Tykkään niin tuosta mailegin ankasta! Ehkä pitää täksi jouluksi se vihdoin ostaa myös ihan omaksi! !
    Remppailoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ankka on kyllä suloinen ja ilahduttaa joka päivä niin lapsia kuin äitiäkin. Ja kyllä se ankka isännänkin kainalosta on välillä löytynyt ;). Sun täytyy toivoa joulupukilta tuo ankka :)

      Kiitos remppatsempeistä!

      Poista
  3. Minäkin ihastuin tuohon ankkaan, sopis meillekin, vai mitä tuumais meidän pikku tiitiäisemme, koira nimeltä Rufus.??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siitä tosiaan Rufukselle oiva leikkikamu :) Vai saisikohan ankka kyytiä?!

      Poista
  4. Tykkään niin kuvistasi ❤️ Ihanan voimaannuttavalta kuullostaa tuo reissunne...kivoja ostoksia...noilla kokemuksilla elää pitkään taas :))) Energiaa remppapuuhiin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kovasti Tiina <3 Kyllä tämän rentouttavan reissun jälkeen kelpaa nyt alkaa remonttia puuhata :)

      Poista
  5. Kiva piristys remppasuunnitelmien keskellä tuollainen tapaaminen..:) Niin kaunista teillä on jo nytkin.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli kyllä. Hetki omaa aikaa ystävien kesken piristää arkea kummasti <3 Ja yllättävän aikavievää ja vähän stressaavaakin tuo rempan suunnittelu on välillä...saas nähdä kuinka käy kun päästään oikeasti remontissa vauhtiin!

      Ja kiitos, kiva kuulla :) Itsekin pidän kotimme tunnelmasta, mutta vihdoin nuo puitteetkin tulevat sopimaan sisustukseen paremmin!

      Poista
  6. Mukavan kuuloinen viikonloppu ja kivoja hankintoja! Ja kauniita kuvia jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kauniista sanoistasi :)

      Poista
  7. Oih, miten ihanalta kuulostaakaan! Remonttionnea toivottelen teille!!

    VastaaPoista
  8. Oi kiitoksia kovasti <3

    VastaaPoista