sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Meidän pieni sydäntenmurskaaja!

Saanko esitellä...

meidän uuden perheenjäsenemme, pupuherra Apollon :)
Hän muutti meille perjantaina pitkällisen pupukuumeilun jälkeen, ja viikonlopun ajan olemme nyt tutustuneet toisiimme sillä seurauksella, että sydämemme ovat sulaneet täysin tämän pojun suloisuudelle!


Apollo, eli Allu on rodultaan Ranskanlupan ja kääpiöluppakorvan risteytys. Hän on vasta 3,5 kk vanha, mutta on jo melko kookas ja kasvavassa iässä edelleen. Hän on utelias, reipas ja rohkea kani, joka tykkää syödä, loikoilla, tutkia paikkoja ja saada hyppyhepuleita :). Seuralliseltakin pupupojumme vaikuttaa, vaikka on vain hetken meillä asustanut.


Täällä Alluherra edestä ja takaa :)

Hän on saanut kuljeskella kodissamme vapaasti. Ainoastaan yöksi olemme laittaneet häkkiin.
Kaikki pisut ja papanat on tehty nätisti häkkiin, eikä hän ole ainakaan vielä järsinyt mitään huonekaluja tai listoja mennessään, vaan tykkää kovasti puun oksista, joita olemme häkkiin virikkeeksi laittaneet.


Aamulla ja illalla herkutellaan pelleteillä. Heinää ja vettä on saatavilla kokoajan. Lisäksi tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja salaatteja. Terveelliset herkkupalat tuntuvat kyllä kovasti maistuvan, ja niiden avulla lapset ovatkin yrittäneet jo kouluttaa Apolloa hyppäämään esteiden yli. Välillä onnistuu...välillä ei ;)


Siivousvälineille on nyt ahkerasti käyttöä, sillä puruja ja heinää löytyy sieltä täältä. ( Oikein siivousintoilijan unelmalemmikki ). Niin ja lastenhuoneen uutena sisustuselementtinä toimii nyt suurensuuri häkki...joka on onneksi vaaleanharmaa väritykseltään ;).


Pupu maastoutuu muutenkin värityksellään hyvin sisustukseemme! Blogiystäväni Allidaalia kävi meillä poikansa kanssa viikonloppuna kyläilemässä ja hän epäili, että minä olen valinnut pupun värityksen mukaan, mutta kyllä tämä oli silkkaa sattumaa :D. 

Tuo viileä laminaatti tuntuu olevan Allulle miellyttävä alusta kuumana päivänä. Vähän liukas se tosin on pehmeiden tassujen alla, mutta viikonloppuna sain matot pestyä, niin pian on mukavampi lattioilla pomppia.

Pihaan olemme myös suunnitelleet jotakin häkkiä tai aitausta, jotta Apollo pääsisi pian ulkoilemaan.


Kylläpä tuntuu ihanalta, kun meillä on taas lemmikki. Ja onhan tämä kani aika paljon seurallisempi kuin hamsterit :). Varsinkin meidän nuorempi neiti on aivan haltioissaan. Hän on rakastanut eläimiä ihan pienestä asti, ja tykkää kovasti hoivata ja touhuilla niiden kanssa. Tuntuukin, että Allu ja meidän kuopuksemme ovat jo nyt erottamattomat ystävykset, ja heidän välilleen on syntynyt heti vahva side.

Mutta kyllä teinikin on ollut varsin otettu uudesta lemmikistämme, ja hän keksi tuon pupun nimenkin. Teinimme olisi alunperin halunnut ennemminkin rottia lemmikiksi, mutta kuopuksemme jankutti niin kauan näistä pupuista, että lopulta oli annettava periksi ;). Nuorimmainen säästi rahaakin lemmikkiä varten, ja otti selville kaiken mahdollisen tiedon, mitä kanin hankinnassa ja hoidossa tulee huomioida.


Tällaisten ilouutisten myötä kohti uutta viikkoa! Ja tämän viikon jälkeen pääsen minäkin vihdoin lomille.

Helteisiä kesäpäiviä!

Iida Emilia

22 kommenttia:

  1. Tosi kaunis väritys Apololla...onnea uudesta perheenjäsenestä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eikös olekin ja kiitos paljon :)

      Poista
  2. Voi mahoton miten söpö♡ ja sisustukseen sopii täydellisesti 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no eikös olekin :D Ja on kyllä valloittava persoona!

      Poista
  3. Voi mikä söpöliini! Onnea uudesta perheenlisästä :)

    VastaaPoista
  4. Aivan hurmaava hyppeliloikkeli! <3 Paljon onnea ja iloa uudesta perheenjäsenestä! Mulla on ollut kaneja kohta 19 vuoden ajan ja jokainen niistä on ollut omanlaisensa, niinkuin tämä nykyinenkin meillä asustava ranskanluppa :) Kokeilkaas antaa herkkuna viinirypäle tai pieni siivu tuoretta banaania ;) Myös maapähkinät on kova juttu, mutta niitä ei passaa antaa paljon/usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3 Allu on kyllä niiin lutuinen ja mainio tyyppi, että ollaan heti jo ihan myytyjä näille kaneille! Voi se teidänkin kaniherra on tosi söpö <3

      Ollaan maisteltu banaania ja omenaa ja mansikkaa. Kaikki tuntuu uppoavan :) Noita pähkinöitä täytyykin hankkia lisäksi pieniksi herkkupaloiksi.

      Poista
  5. Eeiiii voi olla totta miten ihana! <3 Miun ensimmäinen lemmikki oli pupu ja meillä on niitä vuosien saatossa ollut kolme kappaletta <3 Viimeisin kuoli parisen vuotta sitten, mutta nyt on tullut taas viime aikoina ihan kamala pupukuume - eikä näiden kuvien katselu kyllä helpota yhtään :D Ihana Allu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia <3 Oi teilläkin on kokemusta sitten näistä suloisista lemmikeistä :). Mullakin oli aikanaan lapsena kaneja, mutta asuivat ulkorakennuksessa, ja olivat aika arkoja. Nyt tuntuu ihanalta, kun tämä pupunen töpsöttelee menemään täällä sisätiloissa ja vaikuttaa niin seuralliseltakin. Vähän ollaan mietitty, josko ehkä jossain vaiheessa kaveriakin Apollolle hankkisi ;). Meillä tuo kuumeilu kesti aika pitkään ja mä pelkäsin, että pupu pissii ja jyrsii joka paikan, mutta pelko osoittautui onneksi turhaksi :)

      Poista
  6. Voi suloisuus miten ihana♥ Onnea uudesta perheenjäsenestä ja mukavaa alkanutta vkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti <3
      Oikein mukavaa heinäkuista viikkoa sinnekin! :)

      Poista
  7. Voi suloisuus!
    Ihan tulee meillä ollut Sohvi kani mieleen.
    Nuo kanit on niin ihania otuksia.
    Meilläkin sai vapaana pomppia ja hienosti tarpeet tuli häkkiin.
    Niin hauskoja niiden äkkispurtit ja sivupomput, kun innostuvat!
    Ja sitten köllötellään ihan pitkin pituuttaan välillä.
    Ihania päivä teille uuden perheenjäsenen kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari :)
      Juu tuntuvat kyllä olevan tosi leppoisia ja ihania lemmikkejä nämä kanit! Ja aika helppohoitoisiakin. Tuokin oli iloinen yllätys, että tekee tarpeensa niin siististi heti häkkiin.

      Nyt hän on viihtynyt enemmän lastenhuoneessa, missä on häkkikin. Tuntee sen kai omaksi reviirikseen.

      Kivoja kesäpäiviä sinnekin!

      Poista
  8. Voi mikä sulosuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sydän meinaa sulaa kun sitä täällä ihastelee :)

      Poista
  9. Onpa ihanan värinen pupeli. Näyttää olevan kiinnostunut paikoista.
    Onko pupu teillä sisällä ihan vapaana ? vai häkissä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :) On se utelias ja kiinnostunut paikoista kyllä, ja päivisin saa olla ihan vapaana täällä kodissa. Tuntuu kuitenkin viihtyvän parhaiten lastenhuoneessa, missä hänen häkkinsäkin on. Häkkiin tekee pissat ja papanat, eli sisäsiisti oli ihan heti. Häkissä myös heinät ja vesi. Yöksi ainoastaan laitamme häkkiin ja jos lähdemme johonkin kotoa, niin Apollo saa olla lastenhuoneessa vapaana :)

      Poista
  10. Voi en kestä miten suloinen pupu ja tosiaan ihanan värinen<3
    Tsemppiä viimeisiin työpäiviin!! Ja ihania lomapäiviä sitten kun niiden aika tulee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihana Ulla <3 Onhan nuo puput kyllä niin lutuisia ja pehmoisia, että sitä tekisi mieli kokoajan sylitellä ja silitellä. Sylissä ei viihdy, mutta silittelystä tykkää:)

      Ja kiitos vaan, kyllä tuntui pitkältä tuo työviikko kun flunssakin iski päälle, mutta nyt mä oon vihdoinkin LOMALLA :D

      Poista
  11. Anonyymi22.52

    Ihana pupunen <3 Todellakin sydäntenmurskaaja <3

    VastaaPoista