perjantai 28. heinäkuuta 2017

Back to business!

Heipat perjantaihin!

Vaikka itselläni lomaa on vielä puolet jäljellä, niin pikkuhiljaa on myönnettävä myös se tosiasia, että arki häämöttää jo aivan kulman takana! Parin viikon päästä nimittäin koululaiset ahertavat jo työssään, ja pitkä kesäloma on enää muisto vain. Mutta onhan tuo arkikin oikeastaan ihan tervetullutta tuttuine rytmeineen ja rutiineineen, jahka nuo yökyöpelit vaan saadaan taas aikaisin aamulla hereille ;)

Tällä viikolla kävimmekin koulutarvikeostiksilla ja kaikkea pientä mukavaa tarttui matkaan. Syksyinen aherrus on kiva aloittaa kunnollisin välinein. Ja päästiinpä lisäksi testaamaan kunnon kuulokkeita yhteistyössä Sudio Swedenin kanssa. Meidän teinihän ihastui näihin huippuluokan kuulokkeisiin ikihyviksi ja omi ne heti itselleen. Hän tykkää mm. piirrellä paljon ja kuunnella samalla musiikkia, ja läksyjen teossakin musiikki auttaa kuulemma keskittymään.

Näissä Bluetoothilla langattomasti toimivissa kuulokkeissa yhdistyvät niin tyylikkyys- kuin laatukin, ja äänentoisto on parasta mahdollista maailmanluokkaa. Musiikin kuuntelu on suorastaan elämys, kun asettaa nämä kuulokkeet korvilleen.



Itse ihastuin näiden Regent White kuulokkeiden ajattoman tyylikkääseen ulkomuotoon, sekä tietenkin valkoiseen väriin. Ja jos oikein haluaa hifistellä, niin erilaisten vaihdettavien design-capsien avulla saa helposti vaihtelua kuulokkeiden ulkokuoreenkin. Me valitsimme valkoisen rinnalle Marmorikuvioidut kuoret, jotka sopivat kivasti sisutukseenkin. 



Nyt on kuulokkeet ja työpöytä ladattu valmiiksi. Välineet päivitetty, ja kynät teroitettu uuteen iskuun, mutta vielä onneksi parin viikon verran saamme nautiskella lomasta ja siitä otetaan kaikki ilo irti!




Ilokseni saan tarjota teille lukijani -15%:n alennuksen ja ilmaisen pikatoimituksen Suomeen koko tilauksestasi Sudio Swedeniltä. Hyödynnä alennuksesi koodilla PILVI.

Nyt arkeen soluttautimenkin käy paljon mukavammin sulosointuja kuunnellessa :)

Ihanaa viikonloppua!

Iida Emilia

-Yhteistyössä Sudio Sweden-

4 kommenttia:

  1. Totta on, pian ne arkiset touhut alkavat. Ihan kauhistelin, kuinka äkkiä noi koulut alkavatkaan, ja sitä myötä myös eri harrastukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Vaikka kesäloma on koululaisilla hurjan pitkä, niin silti tuntuu että hurjan nopeaan taas tämäkin loma ( ja kesä ) meni. Ja pian alkaa sitten tosiaan se harrastusrumbakin ;).

      Poista
  2. Mielettömän hienot kuulokkeet ♥
    Koulujen alku on aina vähän haikeaa, mutta varsinkin nyt kun tuntuu ettei kesä oikeastaan edes missään vaiheessa alkanut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekkin! Todella tyylikkäät kyllä :)

      Juu nyt ei millään halauaisi vielä arkeen palailla! Saapi nähdä alkaako parhaat kelit vasta koulujen alettua :D

      Poista